K vs Y

On ollut mielenkiintoista tarkkailla missä asioissa Kentsu ja Ylva ovat samanlaisia ja missä ne poikkeavat toisistaan. Tässä muutama treeneihin liittyvä huomio.


Ylvan varpaita paleltaa.

Myös Kentsun varpaat on jäässä - kuvat onkin otettu aika kipakassa pakkasessa.

Sekä Kentsu että Ylva ovat hyvin fyysisiä koiria. Myra puolestaan poikkesi siinä suhteessa porukasta. Se halusi pitää pienen hajuraon, eikä sen kanssa koskaan tullut esimerkiksi seuraamisessa sellaista tilannetta, että se alkaisi painaa. Sen sai kyllä riittävän lähelle, joten sillä oli oikeastaan todella hyvä seuraamispaikka. Ylvan seuraaminen on vielä aivan keskeneräinen ja paikkakin vähän elää ja on aika paljon muokattavissa palkan suunnalla. Tässä olen huomannut, ettei fyysinen läheisyys haittaa Ylvaa tippaakaan, kuten ei Kentsuakaan. Ne eivät siis luontaisesti halua pitää etäisyyttä muhun, vaan niille on ihan ok vähän törmäilläkin, jos niin sattuu käymään.

Myralle oli helppoa pitää seuraamisen kontaktissa päätä ylhäällä ja tasaisena, mutta Kentsulle se on ollut aivan järjettömän vaikeeta. Kontaktissa se kyllä on, siis kuulolla ja tarkkaavaisena, mutta pään tasaisuus on sille todella todella vaikeaa. Sen suhteen on tehty aikoinaan aivan järjettömästi töitä, mutta en ole onnistunut saada kerrotuksi sille mitä halutaan. Olen joutunut osittain nostamaan kädet pystyyn asian suhteen ja hyväksymään, että pää elää jonkin verran.

Lisäksi Kentsulla on joitakin fyysisiä rajoitteita, kuten esimerkiksi sen pienehkö koko ja lyhyt kroppa. Kentsun seuraamispaikka on yleensä hyvä, mutta se ei kestä yhtään siirtymistä eteenpäin. Jos se siirtyy pikkaisen eteen (miten tuppaa talvisin käymään, kun treenaa topattuna), sen pylly alkaa aueta. Sen kropan pituus ei vaan riitä pitämään sitä suorana. Ja tämä tulee jo esille tilanteessa, jossa K ei oikeasti, sääntöjen valossa edistä yhtään, mutta on siirtyneenä ihan aavistuksen edemmäs sille optimaaliselta paikalta.

Onneksi Ylvalla on pitempi selkä, joten en usko että sillä tulee samanlaisia ongelmia. :)




Molemmissa koirissa esiintyy omimishalua, mutta se ilmenee niissä vähän eri tavalla. Ylvalla se kohdistuu vain muihin koiriin, ei muhun. Esimerkiksi jos teemme kapulan nostoja/pitoa kotona niin, että koirat saavat vuoronperään ottaa kapulan, Y on näissä todella omiva kapulan suhteen. Välittömästi kun Kentsu tiputtaa kapulan, Ylva syöksyy siihen kuin jokin kobra. Aiemmin se teki myös niin, että lähti juoksemaan kapula suussaan "karkuun". Vilkaisi vaan taakseen, että tuleeko Kentsu perässä. Kentsua ei moinen voinut vähempää kiinnostaa, koska sehän jäi kyttäämään multa tulevia nameja. Ylvakin tuli aina heti takaisin, kun kehuin sitä kapulan pidosta.

Ylvan suurimpia huvin aiheita on juosta muita koiria karkuun jokin "aarre" suussaan. Eli sen omimiset kohdistuvat enemmän muihin koiriin. Noudoissa ei ole mitään omimista. Ylva tuo mielellään kapulat mulle, juoksee usein itse asiassa vähän lujempaa mua kohti kuin kapulalle. Se on sille luontaista, koska ei sillä ole mitään syytä pitää kapulaa omana aarteenaan.

Kentsu taas... rakastaa noudossa sitä vaihetta, jossa juostaan kapulalle ja kapula napataan suuhun. Mutta sen jälkeen Kentsun mielestä pitäisi saada jatkaa matkaa eteenpäin, eikä todellakaan tuoda mulle mitään. Tämän kanssa on jouduttu tekemään järjettömät määrät töitä. Heti kun Kentsulla on jotain suussa, sen vauhti mua kohti tultaessa hidastuu. Ihan vapaallakin ollessa, lelu suussa, eikä vaan noudossa. K voi juoksennella pallon kanssa pitkin poikin kenttää, mutta välittömästi kun se päättää tulla mun luo, se tiputtaa vauhdin.


Ylvis haluaa tuoda kapulat mulle.

Omija-Kentsu haluaa juosta vain poispäin.

Kentsun kanssa on jouduttu ja joudutaan tekemään tosi paljon vauhtinoutoja ja palkata paluun vauhdista. Sille on kaikkea muuta kuin luontevaa tulla mua kohti lujaa, jos sillä on jotain suussaan. Se on siihen sisäänrakennettuna. Ei se kuitenkaan mitään sillä tavalla omi, etteikö se antaisi mulle kapuloita, leluja jne. Mitään se ei vahdi, kaiken se antaa mukisematta pois ja tuokin usein leluja tyrkyttäen leikkiä haluten. Mutta yhtälö "juoksen ohjaaja kohti lujaa kapula tai lelu suussa" on vaan ohjelmoitu Kentsun päässä toisin. Onneksi mä olen saanut ohjelmoitua sen haluamaani suuntaan, mutta kyllä Kentsusta näkee, että se ei ole sille luontaista.

Olemme päässeet jonkinlaiseen kompromissiin Kentsun kanssa. Mä olen joutunut vähän joustaa siitä, millaisen palautusvauhdin haluaisin noutoon, mutta niin on joutunut Kentsukin joustamaan. Tällä kompromissilla ollaan tultu toimeen, ja siihen on tyydyttävä - meidän molempien. :)

Mutta täytyy myöntää, että on balsamia haavoille tehdä noutoja Ylvan kanssa. Tykkään tykkään! Myrahan oli myös sellainen, että se kiihdytti mua kohti. Niinpä sen jälkeen tapaus-Kentsu oli pienoinen järkytys mulle. Onneksi Ylva on kiihdyttäjätyyppiä. :)





Yksi mikä myös vaikuttaa tuohon noudon palautusvauhtiin omimishalun lisäksi on koirien luontainen askelrytmi. Kentsu on selvä ravaaja. Ylva kuuluu onneksi laukkaajaryhmään.

Nämä ominaisuudet (Kentsun omimishalu yhdistettynä ravaajatyyppiin) ovat olleet aika työläitä juttuja murtaa ja luoda uusia mielikuvia ja toimintatapoja koiralle. Mutta ne ovat olleet muokattavissa olevia, kun on vaan jaksanut olla sinnikäs. Näiden suhteen tulen varmasti pääsemään Ylvan kanssa helpommalla - ihanaa vaihtelua! Mutta olen melko vakuuttunut siitä, että ongelmien määrä on vakio, joten enköhän mä joudu vielä pohtimaan ja vääntämään kaikenlaista Ylviksenkin kanssa.


Räyh! Huutaa Kenneli.


Yksi ongelmanaiheuttaja mulle onkin se, kun Ylva on niin rauhallinen. Se ei sählää, ei säädä, ei tarjoa helposti mitään jne. Se on pohdiskelija eli vaikka mitään ei näytä tapahtuvan, se todennäköisesti työstää asioita pienessä päässään. Tämä on mulle todella vaikea asia ja vaatii vielä paljon tottumista. Mä kun olen tottunut vilkkaisiin koiriin, jotka yrittävät enemmän, jos ei jokin asia kelpaa. Silloin on jotenkin paljon helpompi saada kaivettua esille haluttua toimintaa kuin passiivisuuteen taipuvaisella pohdiskelijalla, joka on jollain keinolla "pakotettava" liikkeelle. Vaikka koenkin tämän välillä todella haastavaksi, niin olen sitä mieltä, että ihan hyvä vaan että joudun itsekin koville ja tottumaan toisenlaiseen tapaan toimia. Veikkaan että tämä tulee olemaan mulle hyvin opettavaista. Joudun myös opettelemaan vähän enemmän kärsivällisyyttä, mikä ei ole mulle mikään helppo juttu.




Koirathan ovat usein toispuoleisia eli ihan samalla tavalla vasen- tai oikea"kätisiä" kuin ihmisetkin. Kentsu ja Ylva vaikuttaisivat olevan toistensa vastakohtia. Toki Ylvalla ei vielä ole vakiintunut kaikki tavat toimia, mutta näyttäisi siltä, että se tekee asioita eri suuntaan kuin Kentsu. Se tuntuu välillä oudolta, kun olen niin tottunut Kentsun tapaan toimia, mutta tähän on varmasti aika helppoa tottua. :)

Kentsullahan on yläpurenta. Sen alaleuka on sen verran lyhyt, että se ei saa nostettua sorvattuja kapuloita maasta muuta kuin yhdellä tietyllä tavalla. Sen on otettava kapula takakautta, pää vinossa, jolloin se saa toisen alakulmahampaansa kapulan alle. Kentsu nostaa kapulan aina vastapäivään.

Olen koittanut tarkkailla miten Ylva mieluiten nostaa kapulan ja enemmistönä näyttäisi olevan myötäpäivään. Tässä on jonkin verran vielä vaihtelua, mutta jotenkin tuntuisi siltä, että toi myötäpäivään nostaminen voisi olla Ylvan juttu.


Ravaaja ja laukkaaja :)


Merkille Kentsu juoksee myötäpäivään. Joskus toki sekin erehtyy menemään merkille vastapäivään, mutta silloin on aina jokin asia vienyt sen ajatuksen hetkeksi muualle. Jos se on tekemässä merkkiä normaalisti, niin suunta on silloin aina myötäpäivään.

Ylva taas menee merkille vastapäivään. Tällä onkin ehkä jotain merkitystä tulevaisuuden kannalta. Nyt olen pystynyt menemään lähetyspaikoille niin, että lähetyspaikan merkki on jäänyt mun jalkojen väliin. Kentsulla on siitä aika suora linja juosta merkin taakse, kun se menee sinne myötäpäivään. Ylvalla taas tulisi tuossa pieni koukkaus oikealle, jotta se pääsisi merkille vastapäivään. Eli todennäköisesti joudun miettimään asettautumiseni lähetyspaikalle vähän uusiksi Ylvan kanssa. Ruudussahan toi ei ole ongelma, mutta ohjatussa pitää miettiä mihin voi asettautua, jotta Ylvalle tulisi suoraviivaisempi matka merkille ja paluu kapulan kanssa onnistuisi ilman että lähetyspaikan merkki häiritsee. No tämä on sellainen asia, jolla ei tarvitse vaivata päätään vielä pitkään aikaan. :)




Vielä yksi maininta. :) Leikkiminen ja taistelutahto. Tässäkin näkyy nimenomaan koirien ominaispiirteet eli lähinnä Kentsun tietynlainen itsenäisyys ja omimishalu. Jouduin panostamaan tosi pitkään yhdessä leikkimiseen Kentsun kanssa, kun se oli pentu/nuori. Kyllähän se leikki, kun mä olin aktiivinen, eikä se saanut lelua itselleen. Mutta heti kun se sai lelun, se ei tarjonnut sitä mulle takaisin uuden leikkisession alkamiseksi, vaan lähti aarteensa kanssa aina pois. Kesti tosi kauan ennen kuin K alkoi tulla takaisin lelun kanssa ja osoitti aktiivisuutta mun suuntaan leikkimisessä. Sen taistelutahto myös heräsi aika myöhään. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että jaksoin tehdä töitä leikkimisen suhteen. Kentsulla on nyt tosi voimakas taistelutahto, se rakastaa vetoleikkejä yli kaiken ja tarjoaakin niissä lelua mulle.

Ylvalla ei näy tässä tosiaan omimista mun suuntaan yhtään, ja sillä on ollut taistelutahto "heränneenä" pienestä lähtien. Sitä ei siis ole tarvinnut herätellä ja kaivella esiin.

Molemmat koirat leikkivät tosi hyvin, taistelevat hyvin ja omaavat hyvän saalisvietin. Joten niiden kanssa on helppo työstää asioita lelupalkalla. Käytän myös paljon nameja, varsinkin opetusvaiheessa. Siinä on tosin ollut mulla taas opettelua, kun Ylva ei ole namien perään, Kentsu vie sormetkin mennessään.

Kentsun kanssa on voinut vaihdella palkkaa mielensä mukaan - se ottaa kaiken aina innolla vastaan. Ylvalla näyttäisi olla taipumusta fiksoitua tiettyihin palkkoihin tietyissä tilanteissa. Jotkut hyödyntävät tätä, mutta mä itse en tykkää siitä ollenkaan. Niinpä edessä on tietyn palkan odotuksen murtamista. :) Haluan siis, että voin käyttää mitä palkkaa tahansa ja koira kokee sen myös palkkana, eikä ala odottaa jotain tiettyä asiaa tietystä liikkeestä.

Kuten jo mainitsin, joidenkin asioiden suhteen pääsee helpommalla ja toisten suhteen joutuu tekemään enemmän töitä. Joka tapauksessa molempien koirien kanssa tekeminen on ihan yhtä kivaa ja opettavaista. :)


Ylva ja Kentsu

Ylva harrastaa paljon piehtarointia.




Kuvapläjäys

Frisbiin kanssa iloittelu on aina yhtä hauskaa. Lisäksi Ylvan mielestä yksi elämän suurimmista iloista on juosta kaveria karkuun, kun suussa on jokin aarre, kuten vaikkapa keppi. Se saa siitä selvästi tosi suuret kiksit, kun joku koittaa jahdata sitä ja aarretta. :)

Myra halusi pitää aina pienen hajuraon kaikkiin. Kentsu taas on ollut aina yksi pieni tykinkuula ja katujyrä. Ei haittaa vaikka osuu tai vähän sattuisikin, tuntuu olevan valitettavasti Kentsun motto. Ylva vaikuttaa aivan samanlaiselta. Joudun siis aika paljon tarkkailla kaksikon puuhia ja viheltää pelin poikki, jos meno yltyy aivan poskettomaksi. Kentsu ja Ylva tuntuvat olevan vähän liian samanlaisia tuossa fyysisyydessään.

Tiukat ilmeet. :)

Joissain kuvissa Ylva näyttää jo lähes Kentsun kokoiselta, mutta se on näköharhaa.

Täh? Sanoiko joku jotain?





















Hieno hammasrivi. :) Ihan vaan muutama kuva tuli otettua...

The Juttu

Nouto näyttäisi olevan Ylvan mielestä erityisen kivaa. En olisi yhtään yllättynyt vaikka tässä tulisi vielä joskus jotain kuumumisongelmia. Ylva on jo antanut pieniä viitteitä siihen suuntaan, joten tarkkana saa olla.



Setäkoira ja veljentyttö

Ylvan kanssa tehdään vauhtinoutoja sekä puukapulalla että metallilla. Puukapulana olen käyttänyt pientä sorvattua kapulaa sekä pientä ohjatun noudon kapulaa. Metallina olen käyttänyt pientä ruotsalaismallista (pyöreät laipat) sekä slovakialaista (siinäkin pyöristetyt laipat). Kapulat on valittu lähinnä koon ja muodon mukaan, sillä olen halunnut välttää mahdollista satuttamista, kun Y tiputtaa kapulan.

Vauhtinoudossa Ylvalle on jo muodostunut kivasti ajatus siitä, mitä olen hakenutkin. Eli äkkiä kapulalle, äkkiä kapulan nosto ja äkkiä suoraviivaisesti takaisin. Ylva kiihdyttää todella kivasti takaisinpäin.

Mä olen vielä aika paljon kirittänyt sitä huutamalla ”pian-pian” joko juuri ennen kapulan nostoa tai sen jälkeen, sillä haluan edelleen vahvistaa mielikuvaa siitä, että homma tehdään vauhdilla.





Vauhtinoudon lisäksi tehdään pitotreenejä. Aloitimme tarjoamisen kautta ja tunnarikapulalla. Alkuun Ylva sai vain tarjota kapulan nostoa. Sitten alettiin pikkuhiljaa lisätä aikaa kauan kapulan piti pysyä suussa ennen kuin sen sai luvan kanssa tiputtaa. Nyt tehdään vaihdellen joko noston kautta tai annan kapulan Ylvalle suuhun. Osan palkkaan pidosta (saa tiputtaa), osassa otan irrotuksen mukaan. Ylva kestää silittelyjä ja kapulaan koskemista kesken pidon. Ihan alkuvaiheessa se lähti kääntämään päätä poispäin, kun mun käsi lähestyi sitä, mutta nyt ei ole enää mitään väistelyä. Tunnarikapulan lisäksi pitoharjoituksia on tehty ohjatun kapulalla.





Jonkin verran tehdään myös kapulan nostoja eli nostosta seuraa välittämästi vapautus leluun. Näissä olen pyrkinyt päästämään Ylvan kapulalle niin, että kapulan laippa/pää on sitä kohti. Tämä helpottaa siistiä nostoa ja sisäänajaa ehkä myös vähän ajatusta kapulan nostamisesta takakautta. Kentsullehan jouduin opettamaan takakautta noston, koska se ei saa sorvattuja kapuloita muulla tavalla suuhunsa yläpurentansa takia. Kentsu osaa tehdä noston tosi nopeasti ja siististi, ja haluaisin Ylvalle saman tekniikan. Olen koittanut noissa nostoissa myös vähän katsoa kummalta puolelta Ylva mieluiten kapulan nostaa, jotta tiedän sen, jos joudun alkaa opettamalla opettaa tiettyä nostotapaa. Ylva saa nimittäin nostaa kapulan siitä suunnasta, mikä on sille luontevinta.


Kentsun lyhyt alaleuka asettaa tietyt vaatimukset tekniikan suhteen sorvatun kapulan nostossa.

Noutotreenit ovat selvästi Ylvan mieleen. Se reagoi jo tosi pienenä muiden treenejä nähdessään nimenomaan noutokapulan heittoon – olisi halunnut syöksyä kapulan perään. Metallinoudossa tuli jossain vaiheessa jokin ristiriitatilanne, joka aiheutti kapulalle haukkumisen juuri ennen nostoa. Itse metalli ei materiaalina ole Ylvalle ongelmallinen, eikä sen noutaminen ole ollut koskaan ongelma, mutta jokin ristiriitatilanne treeneissä pääsi käymään, mistä en ihan päässyt kiinni. Ratkaisin asian jättämällä metallinoudon hetkeksi tauolle, koska en halua saattaa pentua vielä ristiriitatilanteeseen (koska en pystyisi olemaan huomauttamatta haukusta). Kun hampaat olivat vaihtuneet, otin metallin mukaan ohjelmistoon, eikä sen jälkeen ole ollut ongelmia.





Ylva on kuitenkin osoittanut merkkejä siitä, että saattaisi helposti kuumua noudoissa. Siksi olen päättänyt pitää toistot kurissa. Toistoja kun tulee helposti paljon, vaikka tekisinkin vähän per aihe. Mutta jos tekee vaikkapa yhden vauhtinoudon puulla, yhden metallilla, pari nostoa molemmilla ja pitotreeniä sekä kierrätystä kapula suussa, niin onhan siinä jo vaikka mitä toistoja. Nyt pitää osata suunnitella treenit niin järkevästi, ettei ainakaan peräkkäin tule montaa noutoon liittyvää toistoa. Tarkoitus ei suinkaan ole kiertää ongelmaa, mutta en näe myöskään mitään syytä alkaa kaivaa verta nenästä. Ylva on kuitenkin vielä niin pieni, ettei sen tarvitse joutua mihinkään ristiriitatilanteeseen. Siksi pitää suunnitella treenit hyvin.



Myös Kepa-sedällä tapahtuu ajoittain pieniä noutokilahduksia...

Nyt on käyty läpi suurimmat treenattavat asiat sen suhteen missä mennään, kun pennulla on ikää puolisen vuotta. Pitänee tehdä samanlainen katsaus jossain vaiheessa uudestaan, sillä nämä ovat ihan hyödyllisiä. Koska olen paljon ahkerampi treenaaja kuin tämän blogin päivittäjä, niin tilanteethan ovat jo ehtineet muuttua joissain aiheissa, kuten esimerkiksi seuraamisessa. Otin siihen lelupalkkausta mukaan, jonka jälkeen olemme ehtineet nähdä ja kokea jos jonkinlaista toimintamallia pennun toiminnassa, kuten esimerkiksi tämä-on-liian-vaikeaa-fiiliksestä-huisin-hauskaa-pomppu-hyppy-fiilikseen ja painamiseen.


Coolista ja rauhallisesta pennelistä voi hyvinkin kuoriutua pikkukuumuja, jos ei ole tarkkana.


Ihan aavistuksen mulla on sellainen olo, että narulelupalkkaus (taisteluleikit) saattaisivat pikkaisen kuumentaa Ylvaa. Nyt pitää olla tarkkana. Tämän viikon treenit olen tehnyt seuraamisessa niin, että itse seuraamisesta on tullut namipalkkaa, mutta sen jälkeen olen ottanut lelupalkan. Hyvin taas näki Ylvan fiksoituminen tiettyyn palkkaan. Leluhullu miettii aina hetken voiko siirtyä namista leluun, mutta ei sitten pysty vastustamaan lelun liikettä, jonka jälkeen leikkii hyvin. Haluan edelleen rikkoa noita palkkaamiskaavoja, joita Ylva yrittää rakentaa. Nyt on oltava kaikki aistit avoinna ja tarkkailla tilannetta mihin suuntaan ollaan menossa, miten tätä kannattaa tehdä ja palkata jne. Tilanteet elää ja muuttuu varsinkin näin alkuvaiheessa joskus aika nopeallakin syklillä. Nyt yritetään vaan pysyä perässä ja tehdä oikeat ratkaisut. Katsotaan mitä tästä tulee. J

Paikoillaan tönöttäjä

Ylvalla on aika kivalla mallilla monien liikepalasten alkeet, mutta sitten on muutama asia, jotka ovat enemmän alkutekijöissään. Yleensä mun koirat ovat hallinneet sellaiset perusasiat kuten istumisen ja maahanmenon tässä iässä aika paljon paremmin kuin Ylva. Kyllähän se istuu ja istahtaa + makaa ja menee maahan, mutta mun mittapuun mukaan se ei kyllä oikeastaan osaa niitä. Ainakaan kovin hyvin. Työmaata siis vielä riittää.


Lumiparta-pylvis

Harmaakuono lumihiutaleilla höystettynä.


Mun ei ole tarvinnut kauheasti vielä panostaa mihinkään malttijuttuihin, koska Ylva kyllä malttaa. Sehän ei ole mitenkään megavilkas sählääjä, vaan pohdiskelijatyyppiä. Varsinkin jos se joutuu vähänkään miettiä asioita, mitä siltä odotetaan, mitä pitäisi tehdä jne. Silloin se ei ala säätää mitään, vaan nököttää rauhallisena ja pohtivan näköisenä paikoillaan. Tässä on toki puolensa, mutta niin on myös vilkkaammalla toiminnantyypillä. Mulla on ollut opettelemista osata toimia tällaisen kanssa, varsinkin kun olen tottunut toimeliaaseen Kentsuun.





Istumisharjoituksiin on kuulunut lähinnä istumisasennon otto, istumassa pysyminen ja liikkeestä istuminen. Kaikissa on mukana jonkinasteiset avut. Liikkeestä istumisessa haluaisin, että Y vetää pyllyn etujalkojen taakse. Vielä ei olla päästy niin pitkälle, että voisin kiristää kriteerejä tekniikan suhteen. Tämän harjoitteluun vaikuttaa paljon Ylvan senhetkinen halu tavoitella nameja.

Istumassa Y pysyy aika kivasti. Olen myös hakenut siinä stadgaa eli olen töninyt kevyesti Ylvaa rinnasta ja kyljistä, jolloin tarkoituksena on, että Y pistäisi sen verran vastaan, että se pysyy halutussa asennossa. Se auttaa sitä myös hahmottamaan kroppaansa paremmin + sen liikkumattomuutta.




Maahanmenoissa mulla on tarkka visio siitä, mitä tavoittelen – ja vielä on vähän matkaa siihen. Haluan, että Y tippuu istumasta maahan etujalat tasatahtiin tömähtäen. Kentsu tippuu maahan kuin kivi, ja se pamauttaa etujalkansa lattiaan niin että tömisee. Ylva on liikkeissään höyhenenkevyt. Tähän kun lisätään pohtiva mielenlaatu ja ei-niin-kamala-kiinnostus nameja kohtaan, niin tuloksena ei ainakaan ole syöksyminen pamahtaen maahan. Olen kyllä saanut tilannetta tosi paljon eteenpäin, joten eiköhän se siitä pikkuhiljaa.

Teen tätä sekä namilla ohjaamalla että tarjoamisen kautta. Silloin palkkana on joko namppa tai lelu. Käytän myös hyväksi kilpailutilannetta, mikä ei tosin ole vielä kantanut samanlaista hedelmää kuin noutokapulan nostotreeneissä. Eli K ja Y ovat rinnakkain ja saavat tehdä samanaikaisesti maahanmenoja. K on aina nopeampi ja voimakkaampi.

Olen tehnyt vain istumasta maahanmenoja, koska haluan ensin kaivaa esille tietyn tavan tippua maahan. Vasta sen jälkeen alan tehdä seisomasta maahanmenoja, jossa tekniikka tulee olemaan erilainen.

Maassa pysymistä ei olla kauheasti vielä harjoiteltu. Sen voisi ottaa mukaan ohjelmistoon (kun vaan ehtisi…). Eli mitään paikallaoloon viittaavaakaan en ole vielä aloittanut harjoitella. En kuitenkaan usko, että siitä tulee mitään suurempaa ongelmaa (vannomatta paras…).



Seisomisissa ollaan alettu harjoitella vähän liikkeestä seisomista palkan heiton muodossa. Eli mä pakitan, Y tulee perässä ja sanon seiso heittäen samalla palkan. Olen käyttänyt tässä namia ja palloa – ja taidan alkaa siirtyä enemmän palloon. Näissä pakituksissa Y tulee siis vain perässä. Sitten kun liikepalaset ovat vähän pidemmällä ja alan ottaa seuraamista mukaan, niin voi olla, että esittelen jäävät Ylvalle ensin takaperin kävelyn kautta. Aika näyttää.

Harjoittelemme myös seisomisessa pysymistä + stadgaa eli kevyttä tönimistä, jolloin Y:n pitää huolehtia siitä, että jalat pysyvät paikoillaan. Nyt olen ajatellut panostaa vähän aikaa enemmän pelkkään pysymiseen ilman tönimisiä.

Tässä mulla onkin ollut opettelemista Ylvan kanssa. Opetin Kentsulle jäävissä pysymisen niin, että autoin sen haluttuun asentoon ja aloin sitten liikkua sen edessä, sivuilla, myöhemmin takana jne. Lähdin siis siedättää sitä mun liikkeeseen, ensin helpoilla harjoituksilla, myöhemmin vaikeammilla. Jos K pysyi paikoillaan hyvin, kehuin sitä välillä ja toistin käskyä, esim. seiso, hyvä, seiso. Sitten kesken kaiken vapautus ja palkan heitto. Jos K siirsi yhtäkään tassua, voivottelin asiaa ja aloitin alusta. Eli otin K:n pois asennosta, ohjasin sen uudestaan siihen ja aloitin alusta. Tätä kautta K sai tosi hyvin kiinni siitä, että yksikään tassu ei saa liikkua.

Neiti pohdiskelija taas… Mua on häirinnyt näissä treeneissä Ylvan eleettömyys. Kun Kentsulle voivotteli oh-hoh-tyyliin mokasta, se oli heti yrittämässä enemmän. Sen saa sinkoomaan paikoiltaan helposti pois ja yhtä nopeasti takaisin. Se on siis aktiivinen ja yritteliäs. Ylva taas istua tai seistä tönöttää, ei liikahda minnekään ja se pitää ”pakottaa” liikkeelle/aktiiviseksi. Ja tämä on mulle tosi vierasta. Tässä myös fokus menee helposti treenattavasta asiasta toiseen. Jouduin hetkeksi pysähtyä miettimään tarkemmin toimintamalliani ja tulin siihen tulokseen, että jatkan tällä tavalla. Eiköhän Y:kin saada aktiivisemmaksi, kun sillä ei ole vaihtoehtoja. Ja jos itse treenattavan asian kehittyminen tämän myötä vähän hidastuu, niin sitten hidastuu. Uskon kuitenkin, että tätä kautta Ylvan on helpompi saada kiinni siitä, mitä halutaan ja mitä ei haluta.

Ja vaikka Y tönöttääkin paikoillaan tilanteessa, jossa koitan saada sitä liikkeelle saadakseni uuden alun, niin uskon että sen päässä tapahtuu paljonkin. Todennäköisesti se pohtii mitä halutaan. Se ei vaan ilmennä itseään alkamalla sinkoilla sinne sun tänne. Ja koska Y ei ole tuollainen sinko, niin eipä se myöskään kovin usein mokaile noita pysymistreenejä.





Kaukoissa Ylvalla tulee olemaan takajalat paikoillaan -tekniikka. Ollaan tehty vasta istu-seiso-istu-vaihtoja. Ollaan siinä luonnollisesti vielä aivan alkutekijöissä. Tässä on mullekin taas uutta opiskeltavaa, koska Kentsulla on kaukoissa sekatekniikka. Silloin kun Kepa-setä oli nuori, ei juurikaan muita tekniikoita ollut vallalla. J


Paras (?) jätetään viimeiseksi - nouto. Missä mennään noudoissa pennun kanssa. Sen verran voin jo kertoa, että noutaminen on Ylvan mielestä kivaa. Kentsun mielestähän kapulan nosto on sairaan siistiä, mutta senjälkeisestä elämästä ollaan oltu vähän eri mieltä. Onneksi Ylva ei ole tullut siinä suhteessa setäänsä.