Kuuleeko Kepa-setä?

Molemmat koirat ovat joutuneet turvautumaan eläinlääkärimme asiantuntevaan hoitoon viime aikoina. Ylvan silmät rähmivät sen verran, että päätin viedä sen näytille. Sillä todettiinkin vilkkuluomen rakkulainen tulehdus, joka on ns. lastentauti. Sen saavat helposti harrastuskoirat, jotka siis liikkuvat paljon eri paikoissa. On vastaavanlainen tilanne siis kuin päiväkotilapset räkänokkaiässä, jotka saavat kaikki lastentaudit.

Ylva sai silmätipat, ja jo heti seuraavasta aamusta lähtien ei rähmää enää erittynyt. Kuuri on lähes loppu, ja silmät näyttävät hyviltä. Tämä on kuitenkin sellainen ”lastentauti”, että se uusiutuu herkästi. Pitää toivoa, että tämä oli nyt tässä.







Samalla tutkittiin Kentsun korvat. Sillähän todettiin viime syksynä oikeassa korvassa jokin karvaklönttipallura, jota koitettiin saada reilun kuukauden kestäneellä korvahuuhtelukuurilla pois. Korva vaivaa edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti Kentsua, joten halusin että korvaan kurkataan ja tsekataan tilanne. Osa irtokarvoista ja kököstä oli lähtenyt, mutta siellä näkyi edelleen jotain moskaa. Niinpä tulimme siihen tulokseen, että se poistetaan nukutuksessa.

Kentsu kävi operaatiossa viime perjantaina, ja kaikki meni hyvin. Onneksi operaatio tehtiin, sillä se todellakin tuli tarpeeseen. Kentsulla oli muurautunut kiinni tärykalvoon irtokarvoja ja kaikenmaailman moskaa, jotka piti suorastaan repiä irti korvasta. Kaiken sen alta löytyi 1,5 cm pitkä kova ja terävä viljan tai kasvin osa. Sen on täytynyt tuntua todella epämiellyttävältä. Näiden löydösten jälkeen ei voi kuin ihmetellä miten vähän korvat oikeastaan ovat vaivanneet Kentsua, ja miten se on edes kuullut mitään?!?



Tämä on nyt puhtaasti veikkausta, mutta tuli mieleen, olisiko viljan osa voinut mennä Kentsun korvaan viime elokuun Tanskan reissulla? Koirat saivat juoksennella siellä paljon pelloilla ja niityillä, ja siellä Kentsua ihan oikeasti vaivasi jokin korvassa. Se raapi nimenomaan oikeaa korvaa todella paljon – juurikin niissä surullisen kuuluisissa paikallaoloissa… Sen jälkeen se ei ole korvia raapinut, mutta aina silloin tällöin siitä huomasi, että jotakin korvassa oli ja tuntui epämiellyttävältä. Silloin K ravisteli päätään ja piteli sitä hetken aikaa vinossa. Olisikohan se terävä ”tikku” voinut välillä vähän liikahtaa korvan sisällä, jolloin Kentsulle on tullut epämiellyttävä olo? Ja ehkä korva on yrittänyt hylkiä ”vierasta esinettä” ja tuottanut vaikkua tms, johon oli sitten jäänyt kiinni irtokarvoja, ja koko tämä moska oli muurautunut kiinni tärykalvoon. Voi Kepa-setä-parkaa! Onneksi se on nyt hoidettu kuntoon!

Kentsun nukutus piti tietenkin hyödyntää, ja sen selkä kuvattiin samalla. Sehän on kuvattu parivuotiaana, ja silloin kaikki oli kunnossa. Niin oli nytkin. Tosin pitää vielä selvitellä virallisten lausuntojen mahdollisuuksia ja lähettää kuvat eteenpäin spesialistin arvioitavaksi.

Hammaskiveä Kentsulla oli todella vähän, mutta yhdestä kulmahampaasta oli lohjennut pieni pala ja yksi poskihammas heilui. Nämä ovat nyt tarkkailun alla ja voi olla, että ne joudutaan joskus poistamaan. Vielä niistä ei ole Kentsulle haittaa. Nämä taitavat olla aika tyypillisiä harrastuskoiran ”vikoja”. Kentsun kulmahampaistahan on kärjet tasoittuneet jo aikapäivää sitten.



Hyvä että nämä on nyt hoidettu ja koirat taas kunnossa. Varoajatkin ehtivät mennä umpeen ennen kevääksi suunniteltuja kokeita.




Takaisin ruotuun

Sama vanha virsi jatkuu: Missä kevät? L Meillä on ollut viime aikoina normaalia vähemmän treeni-treenejä (= kunnon alustalla ja isossa tilassa eli sisällä), mutta kotitreenauksessa ollaan oltu ahkeria. Ylva on siinä iässä, että sitä saa vietyä paljonkin eteenpäin kotitreeneillä. Joskin kyllä sekin tarvitsee kunnon vauhtitreenejä, joissa on tilaa tehdä turvallisesti luukuttaen.



Kentsu luoksetulossa.
Kentsun luoksetulo.


Kotitreenit ovat todella hyödyllisiä Ylvalle, mutta Kentsulle ne on aika turhia. Se ei niitä oikeasti tarvitsisi, mutta jos sen kanssa ei niitä tekisi, se kuumuisi turhan paljon. Kyllä se tuppaa kotitreeneistäkin nostaa vähän lämpöä, mutta pitää vaan miettiä tarkemmin mitä sen kanssa tekee. Olen tehnyt joko temppuja tai sitten melko kontrolloivia hallintajuttuja. Huomasin nimittäin kaukojen kotiharjoittelun tuoneen ongelmia. Kentsu alkoi normitreeneissä lipoa huuliaan kaukoja tehdessä. Ajattelin ensin sen ottavan jostain jotain pientä häiriötä ja ahdistusta. Tilanne vaan jatkui ja jatkui (vaikka tein paljon kaikkia kivoja palkkausyllätyksiäkin kesken treenien – pahentaen vaan tietämättäni asiaa...) ja saatiin esille yksi pieni piippauskin mun paluussa. Sitten oli pakko pysähtyä miettimään asiaa tarkemmin. Mietin mikä Kentsua muka voisi tilanteessa ahdistaa, koska treenit olivat olleet selkeitä ja muutenkin sellaisia, mistä ei konkarikoiran pitäisi ahdistua. Sitten välähti: sehän odottaa palkkaa. Olin tehnyt todella paljon kaukoja Kentsun kanssa kotitreeneissä, kun senkin kanssa ”piti” tehdä jotain. Ja palkkaa oli tullut, mielettömät määrät, vähän väliä. Näin Kentsun palkanodotus nousi aivan liian suureksi, ja kun nampat eivät normitreeneissä lentäneetkään joka välissä, sen odotus vain kasvoi – ja sen myötä alkoi huulien lipomiset ja muut ongelmat. Niinpä Kentsu saa tehdä nyt jonkin aikaa kaukoja palkatta. Eiköhän odotusarvo ala laskea.

Eli aikamoista tasapainoilua pitää pitää yllä, jotta kotitreenit pysyvät kivana ”mielenterveystreeninä” Kentsulla, eivätkä aiheuta mitään uusia ongelmia ”oikeisiin treeneihin”. Asioita vähän miettimällä niistä onneksi selviää.





Kentsun kaukot - palkkaa ei vähään aikaa tästä tipu.



Lisäksi tein sellaisen huomion, että Kentsu on päässyt talven aikana vähän liian helpolla – jos niin voi sanoa. J Kaikki ”kunnon” treenit on tehty sisällä eli aikaan sidottuna, maksullisena treeniaikana. Ja kun treenattavia on nyt kaksi, olen usein joutunut jakaa ajan kahdelle koiralle. Niinpä Kentsun treenit ovat olleet talven aikana aika lyhyitä. Lyhyessä ajassa ehtii kyllä tehdä vaikka mitä, jos ei missään ole mitään sen suurempaa ongelmaa. Treenit ovatkin olleet kivoja ja sujuvia.

Jos jotain pientä epätarkkuutta tai vastaava on ilmennyt, olen kyllä asiasta huomauttanut ja laittanut Kentsun korjaamaan asian. Mutta en ole sen jälkeen alkanut niin sanotusti kaivaa asiaa enemmän esille ja tarkistamaan, että onhan Kentsu varmasti ymmärtänyt asian tärkeyden. Niinpä huomasin nyt, että Kentsulla on aika huoleton asenne kaikkeen. Ei se nyt niin tarkkaa ole, on Kentsun ajatus. Tämä ilmenee hyvin esimerkiksi perusasennoissa. Kentsu ei ole vaivautunut viimeistelemään perusasentojaan, vaan lykkää pyllynsä siihen missä se sattuu olemaan. Kun aloin ottaa suorat perusasennot tarkkailun kohteeksi, sain tosissani alleviivata Kentsulle, että pyllyn paikka on oikeasti tärkeä. Yleensä K huomaa äkkiä mistä on kyse ja alkaa tsempata, mutta nyt sen huoleton asenne kesti tavallista pitempää. Tällaisesta huomaa, että herra on päässyt vähän liian helpolla. Noh, nyt siihen tulee kyllä muutos. J



Kentsun tunnari.



Muutenkin mulla on sellainen olo, että Kentsun pitäisi päästä tekemään välillä joku megapitkä treeni, jotta se todellakin tuntee treenanneensa. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nyt kun on osin olosuhteiden pakosta ollut aika lyhyitä treenejä, niin veikkaan Kentsulle jäävän aina vähän nälkä hommaan. Mikä on toki hyvä juttu, mutta joukkoon pitää mahtua myös niitä treenejä, joissa K joutuu/pääsee oikeasti rasittamaan itseään enemmän. Eli kevät, huhuu, sua nyt oikeasti tarvitaan!


Piste

Hakee



Ylva täytti viime perjantaina kahdeksan kuukautta. Se ei ole mun kotimittauksen mukaan kasvanut korkeutta enää noin 1,5 kuukauteen. Mun mittaus antaa tulokseksi 45 cm ja muutama milli päälle. Painoa on 14,2 kiloa.


Ylva seuraa.

Pallon kanssa humputtelua.

Nouto.

Vielä vähän seuraamista.

Juoksemassa pisteelle.


Mä ylitin itseni ja ilmoitin koirat näyttelyyn. Lähdemme Ylvan veljen omistajan kanssa erikoisnäyttelyyn, jonka jälkeen jäämme kuuntelemaan jalostuspäivän mielenkiintoisia aiheita (vaikka tieto tuleekin lisäämään tuskaa). Erikoisnäyttelyssä on myös epävirallinen turistiluokka, johon Kentsu saa osallistua. Sen mielestä tosin tuskin mennään epämukavuusalueelle, vaan on vain kivaa olla huomion keskipisteenä. Nyt mun pitäis varmaan yrittää opettaa Ylva ravaamaan. Se nimittäin peitsaa kovin mielellään. Noh, ehkä sillä peitsaamisellakin voi saada sen tarvittavan ”vanhan ajan kakkosen”. Mulle ei ole nykypäivän näyttelysäännöt niin hallussa, mutta siis hyvää me varmaan tavoitellaan. J Jotain mikä riittää valionarvoon tokopuolella. Hoidetaan tämä haastavin juttu eka alta pois. J




Kaverikuva - pöllöt saivat pöllöpannat.


Tyytyväinen Kenneli.


Pikkupöllö

ps. Kuten kuvista näkyy, ollaan mun vali-vali-valituksesta huolimatta päästy edes joskus ulos treenaa, auringonpaisteeseen. Nämä kuvat on otettu viime sunnuntaina. Lykkäsin mun kameran Marille, niin saatiin Kentsusta ja Ylvasta treenikuviakin.

Ylvan treenikuvia

Heidi otti viikko sitten Ylvasta kuvia, ihanaa! Siitä ei olekaan juurikaan otettu treenikuvia (kiitos pimeän vuodenajan). Alusta oli vähän liukas, joten mitään kovin ihmeellistä ei viitsitty tehdä, mutta sen verran esiteltiin mm. noutokapulaa Ylvalle, että saatiin muutama kiva noutokuvakin. Lopussa pari poseerauskuvaakin. Suurkiitos Heidille Ylvan kuvaamisesta! Kuvat ovat siis c Heidi Pesonen.

Jahka tässä ihan oikeasti tulee kevät ja kesä, pitää kunnostautua molempien koirien treenikuvauksella (siis laittaa joku muu kuvaamaan, kun me treenataan tai sitten joku treenikavereista saa treenata Kentsulla, jotta mä saan otettua siitäkin uusia treenikuvia). Sitä odotellessa... jatkamme treenausta visusti sisätiloissa ja odotamme, että liukkaat (ja lumiset) kentät muuttuisivat turvallisiksi alustoiksi treenata.




















Sula lumi, sula!

Kevät on tehnyt tuloaan tällä viikolla urakalla. Mun puolesta saisi jo kaikki lumet sulaa, mutta nyt on valitettavasti luvattu taas pakastuvaa ja ilmeisesti uutta luntakin. Ulkotreenikausi ei siis ole vielä käsillä.


Vaikka kuva voi kertoa jotain muuta, niin oikeasti Ylva on Kentsua pienempi.

Olin kuukausi sitten viikon reissussa Alpeilla, ja koirat olivat hoidossa. Kentsu vietti aikaa mun siskon perheessä. Siellä riittää rapsuttelijoita ja leikittäjiä, joten Kentsu on saanut olla huomion keskipisteenä. Ja siitähän Kepa-setä tykkää. Ylva puolestaan oli Heidin hoivissa, ja sielläkin oli kaikki sujunut hyvin. Ylva oli sopeutunut laumaan jopa siinä määrin, että yritti heti laittaa labbikset kuriin ja järjestykseen. Pikku-bitch on alkanut näyttää pieniä merkkejä olemassaolostaan. Ylvasta voisi kasvaa aikamoinen kontrollifriikki, jos sen antaisi toteuttaa itseään miten se haluaa.

Pieniä teinimerkkejä on alkanut näkyä, kun ensimmäiset puoli vuotta tuli mittariin, mutta hyvin lievässä mittakaavassa – ainakin vielä. Nyt ikää on 7,5 kuukautta. Ylva on edelleen arjessa helppo ja mutkaton kaveri. Se on tosi järkevä, ja välillä saa muistuttaa itselleen, että se on vielä ihan lapsi.


Minussakin asuu pieni paimenkoiranarttu (= bitch).


Harmaahapsi-Kentsua luultiin vähän aikaan sitten 8-kuiseksi...

Treeneissä ollaan edetty nyt tosi kivaan vaiheeseen. Toki pikkupennunkin kanssa treenaaminen on kivaa, mutta onhan se myös sellaista asioiden esittelyä. Sitten kun pentu osaa jo pikkaisen enemmän, niin treenit muuttuvat eri tavalla kivemmiksi. Edistymisen näkee niin selkeästi (tästä vaiheesta pitää nauttia täysillä), ja on kiva huomata, miten koira alkaa hiljalleen yleistää asioita, yhdistellä toimintoja jne. Esimerkkinä vaikkapa noutokapulan kanssa sivulletulo. Kapulan pito ei ole Ylvalle temppu eikä mikään, eikä myöskään sivulletulo. Mutta jokin aika sitten niiden yhdistäminen olisi ollut sille todella vaikeaa, mutta nyt se on alkanut oivaltaa, että asioita voi yhdistellä ja tehdä molempia asioita samanaikaisesti.




Edelleen yleistäminen on kesken, mutta sitä on selvästi alkanut hiljalleen tapahtua. Väittäisin vieläkin, ettei Ylva osaa istua käskystä, vaikka se usein istuukin käskystä. Mutta jos käskyn antaakin tilanteessa, jossa se ei ole sitä odottanut, niin sillä saattaa mennä hetki saada kiinni siitä, mitä ollaan tekemässä. Se siis tunnistaa enemmän tilanteita ja ehkä tiettyjä eleitä jne, eikä niinkään vielä itse sanaa – vaikka sekin asia on koko ajan vahvistumassa. Toki tähän vaikuttaa myös Ylvan perusluonne: se ei ala treenitilanteessa säätää ja sählää, vaan keskittyy enemmän tarkkailemaan ja pohtimaan asioita. Niinpä se ei tule edes vahingossa tehneeksi jotain toivottua asiaa, kun se tekee kaiken harkiten.




Ylvan aktiivisuus treenitilanteissa on selvästi kasvanut osaamistason noustessa. Olen myös lähtenyt hakemaan tietoisesti aktiivisuutta mm. sosiaaliseen palkkaamiseen ennen lelun antamista. Se on ollut aika helppo kaivaa esille, mutta se piti tehdä vähän eri keinoin kuin Kentsun kanssa. Kentsullehan on myös opetettu aktiivisuus palkkaustilanteissa, mutta se oli helppo kaivaa siitä esille, kun se on niin vilkas. Kentsulle on myös opetettu ajattelumalli ”jos et tiedä mitä teet, yritä vielä enemmän”, mikä ei aina ole paras mahdollinen toimintamalli. :)


Hieno Kenneli!

Vaikka Ylva ei olekaan mikään megavilkas sähläri, niin se tekee vauhtiliikkeet todella kivalla draivilla ja pistää jo voimaa tekemiseensä. Se on myös osoittanut merkkejä siitä, että tulee varmasti antamaan haasteita muulle vielä asiassa jos toisessakin. Se on aika itsevarma ja henkisesti vahvan oloinen kaveri. Veikkaan että meillä tulee olemaan vielä useampia ”keskusteluja” siitä, miten jotkut asiat tehdään. Mutta vielä ei ole sen aika. Ylva on vielä niin pieni ja asenteenkasvatustreenit ovat vielä kesken (vaikka kivalla mallilla jo ovatkin), että pysymme vielä laulu ja leikki -osastolla. Sitten kun ikää ja taitoja on kertynyt enemmän, voidaan alkaa kertoa tämän leikin tarkempia sääntöjä. J Nyt vaan nautiskellaan, kasvatetaan asennetta ja suunnitellaan treenit niin hyvin, ettei jouduttaisi vielä mihinkään ristiriitatilanteisiin. Tää on kyllä niin kivaa treeniaikaa. Vitsi kun lumet sulaisivat pian, jotta pääsisi ulkotreenihin milloin huvittaa.


Neiti-itsetietoinen



Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta: