Kehätreenejä

Olemme olleet ahkeria treenikentillä. Meillä on ollut tapana järjestää kehätreenejä aina ennen SM:iä, ja niin teimme nytkin. Viimeisimmät niistä olivat eilen. Olemme joka kerta rakentaneet useamman kehän – usein kolme kehää yläluokkien koirakoille ja kaksi kehää alaluokkien koirakoille. Treenaajia kehätreeneissä on ollut 25-30 koirakon verran, ja treenit on viety sujuvasti parissa tunnissa läpi.

Kehätreeneissä on saatu tehtyä kimppapaikallaoloja isommalla ja vieraammalla porukalla liikkurin kera – yhdistelmä, joka ei aina ole niin helppo järjestää. Ne ovat olleet oikein hyödyllisiä. Kentsun paikallaolot sujuvat yleensä hyvin, mutta eilen pääsi jokin lentävä pörriäinen aiheuttamaan pientä ahdistusta istumisessa. K tietää, että asennossa on pysyttävä, mutta häiritsevä öttiäinen saa sen istumaan ihan lysyssä – reppana, toivottavasti ei ole pörriäisiä vaivana kisoissa (muistuupa mieleen Imatran SM:t, joissa paarma kipitti pitkin Kentsun selkää koko zetan ajan).


Paikallaolot yksissä kehätreeneissä parin viikon takaa. Kuva Outi Toni

Kentsun merkkihimo on saatu kuriin, samoin rynnimisfiilis seuraamisessa on ollut hallinnassa. Kentsu on ollut tosi tarkkana ja viimeistellyt perusasennot miten pitääkin. Sehän oli talven jäljiltä sitä mieltä, ettei se ole niin tarkkaa. Viimeisimpänä vääntönä meillä oli keskustelut siitä, saako hyppynoudossa varastaa hypylle vai ei. K on kyllä aikamoinen jästipää, kun se nostaa jostain kierrokset ja on sitä mieltä, että se voi oikeastaan hoitaa nämä hommat itsekin. Silloin ei yksi tai kaksi treeniä riitä saada sitä ymmärtämään, että näillä jutuilla on oikeasti säännöt, joita on noudatettava. Sillä ei myöskään mene läpi mitkään sellaiset yritykset, että palkkaan vaan onnistuneet suoritukset. Jos jokin ongelma nostaa päätään, se on nostettava pöydälle ja suorastaan alleviivattava Kentsulle, mikä on tärkeää. Nyt on jo useamman treenin tuntunut siltä, että tämä varastamisasia on vihdoin loppuunkäsitelty. Mutta kyllä se hieman vaati alleviivausta ennen ymmärrystä.


Hypylle voi ihan hyvin varastaa, oli Kentsun mielipide vielä hetki sitten. Kuva Outi Toni.

Kentsu tekemässä kaukoja. Kuva Outi Toni.

Tällä hetkellä on aika hyvä fiilis Kentsun treeneistä – oikeastaan tosi hyvä, mutta sitä ei ehkä uskalla sanoa ääneen. Onhan tässä vielä aikaa ryssiä kaiken. J Parit treenit ehditään vielä tehdä ennen SM:iä. Pari lepopäivääkin on tiedossa, koska Kentsulla on osteopatiahoito.


Kehätreenit ovat kyllä niin hyödyllisiä, ja niitä voisi joskus järjestää muulloinkin kuin ennen SM:iä. Kuva Outi Toni

kuva Outi Toni

Nämä kuvat olivat yksistä kehätreeneistämme pari viikkoa sitten. Kuva Outi Toni

Evl:ssä on muuten aikamoinen määrä koiria – 134 ilmoittautunutta. Tiedossa on pitkä päivä. Tarkoitus on kuitenkin ottaa ilo irti siitä, että saadaan taas olla mukana Kentsun kanssa. Ja parhaamme aiomme tehdä – ei sitä oikein muutakaan voi. :) Hyvillä mielin ollaan suuntaamassa Pieksämäelle, ja nyt alkaa olla jo sellainen olo, että kisat voisivat jo olla. Tämä fiilis tulee aina vähän ennen kisoja, joihin on valmistautunut pitemmän aikaa. Mekin ollaan periaatteessa aloitettu valmistautuminen SM:iin jo maaliskuun loppupuolella. Matkalla oli muutama välietappi, mutta päätähtäin on ollut tulevassa viikonlopussa. Sen jälkeen aiotaan ottaa rennommin tokorintamalla, ainakin Kentsun kanssa.

Ylvaa sitä vastoin työstetään koko ajan eteenpäin. Sen treenit on uuden opettelua ja toistojen keräämistä. En ole vielä päättänyt haenko Ylvan kanssa nuorten koirien renkaaseen. Mieli tekisi, mutta en kuitenkaan aio hakea sinne meidän tulevan kisauran rakentamisen kustannuksella. Eli jos musta tuntuu siltä, että en halua laittaa Ylvaa niin sanotusti kisapakettiin hakupäivään mennessä, niin sitten jätän ne karkelot väliin.




Ajallisesti olisi mahdollista treenata niin, että Y olisi valmis tekemään näyttökokeen liikkeet palkatta. Mutta jos musta tuntuu siltä, että samalla tulen oikoneeksi perusteiden rakentamisesta, niin silloin en näe mitään järkeä kiirehtimisessä. Mulla on onneksi niin hyvä tilanne, että treenikavereista löytyy paljon taitavia ohjaajia, joilta saa näkemyksiä ja vinkkejä omiin treeneihin. Eli sen puolesta ei ole mikään ”pakko” päästä mukaan nuorten koirien toimintaan, vaikka kivaahan se olisi. Mutta katsellaan nyt rauhassa, miten Ylvan treenit edistyvät ja miltä musta tuntuu elokuussa, kun on näyttökokeen aika. Siihenhän on vielä aikaa.




Kohta on vuosi Myran kuolemasta. L Ja Ylvan yksivuotissynttärit. J Koitan saada sen jälkeen aikaiseksi jotain katsausta siitä, millä mallilla 1-vuotiaan Ylviksen treenit ovat. Mutta sitä ennen nautiskellaan SM-tunnelmista ja ihanasta kesästä. Loma on vielä edessä, on siis senkin puolesta jotain, mitä odottaa.


Koirien juhannushubaa.



Joku on ehkä hieman kiihtynyt näistä kisailuista...

2 kommenttia: