Täällä ollaan

Yleisön pyynnöstä (= yhden henkilön, terkkuja! :)) laitetaan nyt tännekin jotain päivitystä. Jotenkin ei vaan ole saanut aikaiseksi päivittää blogia, ja mitä pidempi päivitystauko, sitä vaikeampi aloittaa. Mutta täällä ollaan, ja koko kolmen kopla voi hyvin.

Kolmen kopla tänä kesänä kuvattuna.

KEN
Kepa-setä on edelleen ilonamme. :) Melko huvittavaa suorastaan, että Åke ostettiin Ylvalle kaveriksi, koska olin varma siitä, ettei Kepa ole enää kauaa meidän ilona. Ja Åke täyttää syksyllä kaksi vuotta. Mutta hyvä niin, nyt mulla on kolme ihanaa koiraa. :)

Kentsun jalkojen tilanne on pysynyt samanlaisena parin vuoden ajan. Välillä asentotunto on huonompi, välillä parempi. Kentsu syö säännöllisesti gabapentiiniä, mikä on selvästi auttanut sitä. Autoon en anna sen enää hypätä (joskus se silti ehtii hypätä sinne itse), enkä sieltä pois. Nostopalvelu pelaa. Muuten saa hypätä sänkyyn tai sohvalle, jos haluaa, ja pääseekin niille ihan hyvin.

Yleinen vointi on erittäin hyvä. Kentsu on todella pirteä ja innostuu ihan hirmuisesti kaikesta toiminnasta, mikä vaan voi edes etäisesti liittyä siihen. Pää vie lujempaa kuin jalat, joten joskus on hieman hazardia menoa, kun pappakoira innostuu jostain vähän enemmänkin.

Vaihtelua vireydessä on kuitenkin jonkin verran, mutta se riippuu mielestäni lähinnä korvien välistä, eikä niinkään muusta jaksamisesta. Joskus ei vaan huvita lenkkeillä samalla tavalla kuin ennen, ja se pappakoiralle sallittakoon. Toisinaan taas pappa menee reippaasti eteenpäin.

Säät vaikuttavat selvästi niin mielentilaan kuin mitä ilmeisimmin myös vointiin. Vesisade ja yleisesti kosteus ei Kentsulle sovi ollenkaan. Olenkin epäillyt, että sillä voisi olla jotain reuman tapaista. Viime syksy olikin vaikea, kun satoi niin paljon. Silloin Kentsu saattoi vetäistä pään pois kaulapannasta ja siten ilmoittaa, ettei huvita lähteä lenkille. Kun sen sitten vei sisälle, se alkoi tyytyväisenä leikkiä karvapallolla.

Talvi sujui hyvin. Kuiva pakkasilma ei selvästi haittaa vointia. Kesän helteet ovat nykyisin rankkoja, jos pitää liikkua. Mutta jos saa vain levyttää takapihalla, niin sen kortin toi koira aina ottaa. Se tulee välillä vaan hetkeksi sisälle/varjoon jäähdyttelemään, kunnes menee takaisin aurinkoon makaamaan. Sen musta turkki on ihan tulikuuma.

Pikimustasta Kentsusta on tullut black and grey.

Kuulo on Kentsulla mennyt lähes kokonaan. Se ei kuule enää normipuhetta, mutta jotain korkeita ääniä se kuulee. Näkö pelaa hyvin, varsinkin kauas. Ruokahalu on - jos vain mahdollista - entistäkin hurjempi. Kentsu elää syömiselle. Meillä on aina koirat saaneet nuolla toistensa kupit, kun ovat syöneet. Ne ovat kunnioittaneet hyvin toisten ruokarauhaa ja odottaneet, että kuppi on vapaa. Tämä, kuten muutama muukin ennen itsestäänselvä sääntö on Kentsulta unohtunut. K menee pokkana Åken kupille heti jos silmä välttää. Eikä tule pois muuta kuin fyysisesti siirtämällä. Sitä riepoo selvästi se, että Åke on niin hidas syömään, eikä ihan aina edes syö ruokaansa. Kepa on aina valmis auttamaan, jos on kyse syömisestä.

Kentsu täytti huhtikuussa 13 vuotta. Toivotaan, että nähdään seuraavatkin synttärit, mutta eihän noista vanhuksista koskaan tiedä. Niinpä elämme nyt päivän kerrallaan nauttien siitä, että Kepa on yhä ilonamme.

YLVA

Myös Ylva voi hyvin. Se on saanut käydä vesikävelyssä Åken kanssa. Alun perin vesikävelyohjelma tehtiin Åkelle, joka sai alkaa hoidattaa puolieroa takajalkojen lihaksissa. Ero oli jäänyt viimevuotisesta revähdyksestä. Ylva sai samalla oman ohjelman "muuten vaan" ja on kävellyt hienosti altaassa. Teimme vuodenvaihteessa yhden kymmenen kerran setin ja nyt on käynnissä toinen samanlainen.

Kiersimme Ylvan kanssa viime talvena karsinnat - tai valintakokeet, kuten niitä nykyisin nimitetään. Ylva oli kaikissa kisoissa kivan tuntuinen, ja oikeastaan se kävi vähän turhan kierroksillakin. Mutta mieluummin niin, koska olemme painiskelleet erilaisten vireongelmien kanssa tokossa. Itse olen tulkinnut sen niin, että Ylva ottaa painetta pienissä kisapaikoissa (halleissa) muista koirista ja ratkaisee kiperät tilanteet sulkeutumalla. Ja silloin on vähän vaikea tehdä rennosti hommia. Tätä ollaan yritetty purkaa erilaisin keinoin, ja jossain ollaan kyllä onnistuttukin. Vaikka sitten hypättiinkin vähän toiseen ääripäähän eli kiihtymiseen. Ylva vaan ei siinäkään ole "normaali" koira eli sen kiihtymys ei aina näy ulospäin samalla tavalla kuin yleensä on totuttu näkemään, vaan se saattaa siinäkin kohtaa laittaa käsijarrua päälle suuren itsehillintänsä takia. Mutta edelleen on positiivisempaa, että se käy vähän kierroksilla kuin että sitä ahdistaa.

Tämä kiihtyminen aiheutti sitten kaikenlaisia virheitä, mitä Ylva ei muuten helposti tekisi. Kuten vaikkapa seisomista perusasennoissa, mikä oli suoraan seurausta korkeasta vireestä. Ja kun jättää vaikkapa vikan perusasennon seuraamisessa tekemättä, niin se on -3 pistettä. Melko kallista... Kaikesta säätämisestä huolimatta Ylva teki kaikissa kokeissa ykköstuloksen, eikä nollannut mitään. Mielenkiintoista seurata miten sen kisat tulevat jatkossa menemään ton mielentilan osalta. Helpollahan se ei tule mua päästämään, se on varmaa.

Ollaan kaiken kaikkiaan treenattu tokoa vähemmän kuin yleensä, ja uskon sen olevan vain hyvä juttu Ylvalle. Sehän kyllä osaa enemmänkin kuin mitä itse liikkeet vaativat osaamista. Silloin tällöin treenailemme noseworkia, mikä on Ylvan mielestä aivan mahtavaa. Ja nyt on riemu ollut katossa, koska kävimme kahdeksan kerran agilityn alkeiskurssilla. Ylvan mielestä se on ollut parasta ikinä. Onneksi se ei tiedä, että kurssi loppui, eikä jatkoa ole tiedossa.

Koitan kuitenkin käydä teemakoulutuksissa, joita meidän seura järjestää + päästä välillä yksin treenaamaan tai muutaman ystävän kanssa. Agility niin olis Ylvan laji. Se ei vaan valitettavasti ole mun laji, mutta ihan hauskaa kuitenkin tehdä sitäkin välillä. Hieman on muutosta tapahtunut niistä ajoista, kun mä olen viimeksi aksaillut. :)

Ylva täyttää reilun viikon päästä kuusi. Aika on mennyt nopeasti! Tässä voikin hiljalleen alkaa laittaa verkkoja vesiin uuden kelpien osalta. En tosin halua pentua vielä ainakaan vuoteen, mutta sen jälkeen pentu on tervetullut, kun vaan löytyy sopiva yhdistelmä. Mutta kun ei niitä niin vaan aina ole tarjolla, niin pitää hiljalleen alkaa pitää silmiä auki.

ÅKE

Åke on yhtä hauska tyyppi kuin ennenkin. :) Se on kyllä tuonut oikean piristysruiskeen meidän laumaan ja laittaa katsomaan joitakin asioita vähän eri kantilta. Åke tosiaan on myös käynyt vesikävelemässä, ja se tasoittikin puolieron reisien lihaksissa. Alkuun kävely oli aika onnetonta, ja fyssari-Tanja kommentoikin, ettei Åke edes pystynyt fyysisesti kävelemään vedessä alkuun kovinkaan hyvin niillä jaloillaan. Kehitys oli kuitenkin huimaa, ja nyt se on kuin vanha tekijä. Hassua myös miten se on kehittänyt pakkomielteen altaaseen pääsystä. Sen mielestä on aivan mahtavaa mennä vesikävelyyn ja päästä altaaseen. Ja koska sillä on aika lyhyt pinna tietyissä asioissa, niin sen mielestä olisi mahtavaa päästä sieltä aika pian poiskin, jotta voisi taas mennä uudestaan altaaseen. Jos se saisi valita, niin sen vesikävelyt muodostuisivat aika monesta altaaseen menosta. Itse reippailun voisi jättää vähän vähemmälle. :)

Åke on kilahtanut myös uimiseen, joten meillä on nyt kaksi uimahullua, jotka sekoavat jo veden tuoksusta. Ylvahan saa mennä uimaan vain ja ainoastaan luvan kanssa. Se nimittäin hyppää veteen mistä vaan, joten se voisi hyvinkin tappaa itsensä, jos saisi hypätä mistä vaan uimaan. Pakko on aina käydä tarkistamassa, että ranta on turvallinen.

Åkelle samanlaisen tottelevaisuuden luominen samaiseen tilanteeseen voisi olla työn ja tuskan takana. Sitä ei kuitenkaan ole tarvinnut luoda, sillä Åke ulkoilee pääasiassa hihnassa, joten veteen karkaamisia ei pääse tapahtumaan. Eikä Åke myöskään hyppää mistä vaan veteen. Hyppää kyllä, mutta ei suinpäin.

Mutta tosiaan, sellainen ikävä puoli on päässyt käymään, että valitettavasti Åken riistavietti on herännyt. Se riski oli toki olemassa, kun otti tämänrotuisen koiran. Mutta koska se uinui täysin ensimmäisen vuoden ajan, niin olin jo toivonut, ettei se herääkään. Hajut kuitenkin vievät pientä miestä enemmän kuin tarvitsisi, kun tilanne on otollinen. Niinpä Åken vapaanaoloa saa miettiä aina tarkkaan, missä sen uskaltaa antaa olla irti ja missä ei.

Tokoilu on edelleen huippuhauskaa Åken kanssa. Se on oikea terapiakoira. Olen vasta nyt alkanut tehdä malttijuttuja sen kanssa. Se on ollut sen oloinen, että jos olisin alkanut liian aikaisin vaatia siltä malttia tietyissä asioissa, se olisi todennäköisesti sanonut heipat. Niinpä ollaan panostettu vaan motivaatioon ja jätetty "tylsät" malttijutut vähemmälle. Mutta nyt aika on selvästi kypsä niillekin.

Tän kesän treeniteemana on ollut seuraaminen ja paikallaolot. Toki treenataan koko ajan kaikkea muutakin, mutta noi kaksi ollaan otettu nyt tarkempaan ohjelmistoon. Seuraaminen on Åken mielestä tylsä juttu. Olen hyödyntänyt siinä kateellisuuskorttia, mikä toimii Åkellakin. Eli vaihdan lennosta koiraa tekemään pientä seuraamista, ja kummasti silloin tämä on ollut Åkenin mielestä paljon mielenkiintoisempaa. Samoin testasin jonkin aikaa sellaista, että teetätin jonkun tempun kesken seuraamisen. Se nosti kyllä mielenkiintoa liikettä kohtaan, mutta vain hetkeksi. Kun siitä ei enää ollut selkeää hyötyä, ollaan jätetty ne vähemmälle.

Paikallaoloja Åke on saanut tehdä lähinnä oman lauman kanssa. Ainakin löytyy kaksi vieruskaveria. Olen tehnyt sekä istumista että makuuta. Ne ovat sujuneet vaihtelevasti. Pääsääntöisesti Åke pysyy niissä hyvin, mutta joskus se saattaa jossain vaiheessa nousta seisomaan. Se ei ihan vielä ymmärrä, että tämä ei ole vapaaehtoinen tehtävä. Niinpä olen nyt hieman koventanut panoksia, jotta saan alleviivattua sille paikallaolon tärkeyden. Ollaan tehty muutama treeni niin, että Åke makaa käy siihen -käskyn alaisena ja joku houkuttelee sitä nousemaan. Ollaan tehty tätä tosi helppona, ja Åke on selvästi alkanut ymmärtää mistä on kyse. Sehän ei todellakaan ole tyhmä tyyppi. Se kyllä oivaltaa äkkiä, mistä on kyse. Lisäksi tietty pitää vielä saada esiteltyä asiat niin, että se haluaa samoja juttuja kuin minä. :)

Omalla tavallaan Åke osaa vaikka ja mitä liikepaloja. Omalla tavallaan se ei osaa vielä hirveästi. Lähinnä siihen vaikuttaa se, kun liikkeiden alkuja ja loppuja ei olla vielä rakennettu (koska ei tosiaan olla tehty hirveästi malttia). Kun ne saa kuntoon, niin sillä onkin yhtäkkiä useampi liike "kasassa".

Åke tekee myös noseworkia silloin tällöin ja on taitava nenänkäyttäjä. Se on käynyt myös pariin otteeseen muutaman kerran agilityn hyppyjumppakurssilla, ja nyt olisi tiedossa taas neljän kerran kurssi. Åke kävi myös samaisen agilityn alkeiskurssin kuin Ylva ja syttyi lajiin. Alkuun sitä ei niin vetänyt hypyt puoleensa, mutta putkihullu se on ollut koko ajan. Mutta nyt kurssin loppuessa se oivalsi, että hypytkin kuuluvat rataan.

Lauman yhteiselo sujuu hyvin. On ollut hauska seurata noiden keskinäisiä välejä. Niiden leikit esimerkiksi ovat ihan erilaisia riippuen siitä, ketkä leikkivät keskenään. Pojat tulevat hyvin toimeen keskenään. Pari kertaa on luu aiheuttanut pientä nokkapokkaa. Åke osaa kyllä pitää huolen omista luista, vaikka se ei omaa ruokaansa vahdikaan. Muuten pojilla ei ole mitään sanomisia toisilleen. Ei silloinkaan, jos toinen niistä on saanut olla reissussa yksin tai Ylvan kanssa. Ylvahan tulee silloin aina kuningattaren elkein kotiin, mutta se loppuu varsin lyhyeen, kun sille huomauttaa asiasta.

Åke menee joka aamu Kentsun luo aamupesulle, ja Kepa-setähän mieluusti pesee kaverinsa. Se nuolee Åken korvat ja naaman läpi, ja Åke selvästi nauttii siitä. Joskus myös Ylva on mukana pesutalkoissa, mutta sille se ei selvästi ole ihan niin tärkeä juttu kuin pojille.

Aurinkoista kesää kaikille!

Ken ja Åke

Åke ja Ylva

Hyvää joulua!

Åke 1 v.

Åke täytti viime viikolla vuoden! Onnea ihanuus!

1-vuotias synttäripäivänään kuvattuna.

Olen niin iloinen siitä, että uskalsin tehdä tämän syrjähypyn ja ottaa Åken. Ajatus kolmannesta koirasta lähti heräämään pikku hiljaa sen myötä, kun Kentsulla alkoi asentotunto heiketä. Ylva on sen tyyppinen koira, että se on onnellisimmillaan, kun sillä on koirakaveri. Kelpietä en tähän väliin olisi voinut vielä ottaa, kun Ylvan kanssa oli kaikki suunnitelmat vielä kesken. Mielessä on ollut pikkukoira (= kelpietä pienempi) jo useamman vuoden, ja tähän väliin se oli hyvä valinta. Myös sen takia, että mielestäni yhden koirista oli pakko olla kooltaan pieni, mikäli koiria olisi kolme. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaksi koiraa on sopiva määrä, koska mulla on vain kaksi kättä. Mutta sitten huomasin alkavani miettiä, että eihän sellaista pientä lasketa. ;)

Lisäksi olin jotenkin aivan vakuuttunut siitä, että Kentsu ei (viime) talvea näe - ihan vaan päätellen siitä, mihin tahtiin Myran asentotunnon heikkeneminen eteni. Mutta niin vaan herra on täällä yhä ilonamme, ja hyvä niin. Ja nyt se on niin pirtsakkaana Gabapentiinin takia, että enää en arvele yhtään mitään ääneen siitä, että miten tilanne tulee kehittymään. Nautin vaan täysillä siitä, että Kepa on yhä ilonamme.

Rakas Kepa-setä, still going strong!

Åke otettiin oloneuvoskoirastatuksella eli ajatuksena oli, että treenataan jos huvittaa, mutta jos ei huvita kumpaakaan, niin sitten ei treenata. Åke voi olla "vain" seuraksi ja iloksi, ja toki kaikessa muussa normielämässä aktiivisesti mukana.

Åke on osoittautunut niin mahtavaksi treenikaveriksi, että eihän sitä malta olla treenaamatta. Voipi olla että meillä tulee myöhemmin kaikenlaisia haasteita ratkottavaksi, mutta tässä vaiheessa, kun vasta opetellaan asioita ja palkkaa tulee tiheästi, Åke on oivallinen treenikumppani. Ihan pikkupentuna siitä tosin jo huomasi, ettei sitä ole tehty rotunsa puolesta ihmisen kanssa työskentelyyn (vrt. paimenet). Mutta kun sen kanssa alkoi kertyä treenitunteja, se muuttui selvästi vastaanottavaisemmaksi kaikessa muussakin elämässä ja alkoi kunnella enemmän mitä mulla oli sille sanottavaa. Siitä tuli selvästi sille merkityksellisempää, eikä enää ollut niin suuri tarve upota omaan hajumaailmaan, kun tarjolla oli muutakin mielenkiintoista.

Sanoitko jotain?

Tällä hetkellä Åke on treeneissä hyvin motivoitunut, sille kelpaa nami- ja lelupalkka (vaikka syöminen ei noin muuten ole sen mielestä mitään muuta kuin hengissäpysymistä varten - mitä kelpiet eivät voi ymmärtää), se kestää hyvin toistoja ja se keskittyy hyvin. Sen kanssa voi treenata samanaikaisesti eri häiriöissä, kuten toisen koiran kanssa samalla kentällä samaan aikaan tai vaikkapa ärsyttävien varisten läheisyydessä, jotka koittavat pölliä treenikamoista namppoja. Se ei poikkea noista jutuista mitenkään jostain enemmän tokokoiraksi miellettävästä bortsusta tai kelpiestä - itse asiassa se on monessa jutussa tällä hetkellä parempi kuin jotkut mainittujen rotujen yksilöt. :) Mutta edelleen tiedostan sen, että ollaan aivan esikouluasteella, joten erot muuttuvat varmasti tässä matkan varrella.

Åke on pallomiehiä. :)

1-vuotias Åke on sporttimallia - painoa on 6,8 kiloa, eikä siinä ole
grammaakaan ylimääräistä.

Täytyy myöntää, että kohtuullisesti jännitti uuden rodun edustajan ottaminen. Vähän se meni sika säkissä -ostamisen puolelle, mutta mulla kävi aikamoinen tuuri, kun sain todellisen helmen. Tykkään Åkesta ihan sikana! :) Se on oikeasti tosi kiva koira ja tuottaa jokaiselle meistä (mulle, Kentsulle ja Ylvalle) iloa joka päivä. Eikä se elämä kolmen koiran kanssa ole ollut yhtään hankalaa. :)

Meidän lauma kasvoi tilapäisesti neljään koiraan vähän aikaa sitten, kun Rimma tuli meille hoitoon.

Åke, Rimma, Kentsu, Ylva

Siinä neljää koiraa taluttaessani sain itseni kiinni ajatuksesta, että "kyllähän näitä neljäkin menisi". What! Kahden koiran vankka kannattaja on hieman kääntänyt kelkkaansa. :) Rimma oli niin vaivaton hoitokoira, että laitetaan sen piikkiin toi ajatus. Mulle kylläkin satuttiin samoihin aikoihin tarjota mustaa kelpieurospentua, ja jos tilanne olisi toinen, niin olisin todellakin ottanut tarjouksen vastaan. Mutta siihen mä en nyt vaan pysty repeämään. Plus en kyllä ihan oikeasti kykenisi treenaamaan kolmea koiraa, eikä sitä pentua olisi voinnut (eikä halunnut) ottaa oloneuvosstatuksella.

Ihana Rimma - Kentsun lapsuudenystävä.

Kävimme Ylvan kanssa pyörähtämässä Helsingin seudun kennelpiirin piirinmestaruuksissa. Tuloksena oli yksilöhopeaa ja joukkuekultaa. Ylva oli ekassa kehässä huono. Se mokasi heti ruudun eteenmenon, joka on toiminut nyt tosi hyvin ja hyvällä itsevarmuudella (vaikka eihän Y sitä oikeasti _osaa_), enkä tiedä jäikö se sitä kaivelemaan vai miksi se oli niin huono ekassa kehässä. Lisäksi jokin haju sitä selvästi ällötti yhdessä kohtaa. Se myös mokasi zetan asennon (huonon mielentilan takia, koska muutenhan se ei niitä mokaa "ikinä") ja yhden kaukojenkin asennon (tässä sen ajatukset olivat osittain siinä hajussa). Kehässä ei ollut kummallakaan kovin kivaa. Siinä saikin kerätä itsensä ihan kunnolla toiseen kehään. Siellä Ylva olikin aivan erilainen, just niin kiva mitä se voi olla. Silloin kaikki sujuu helposti ja homma vaan rullaa omalla painollaan - pystyy vain nauttimaan joka hetkestä. Arvoitukseksi taas jäi, miten toi koira kykenee olemaan niin ääripäät samassa kisassa. Se on kyllä erikoinen tapaus, mutta jatkamme arvoituksen ratkaisemista.

PiirM2 ja joukkuekultaa Ylvalle, joka ei todellakaan
päästä mua helpolla.

Viime viikonloppuna mulla oli yökylässä mun siskon kaksostytöt, jotka tykkäävät puuhailla koirien kanssa kaikenlaista. Koiratkin ovat niiden vierailusta aina ihan fiiliksissä. Mehän tehtiin viime syksynä tyttöjen kanssa videon koirista (sheriffi Ketku ja kadonneen Kenin arvoitus - löytyy täältäkin), ja nyt ohjelmassa oli uuden videon tekeminen. Tällainen siitä tuli:

Ylva ja Åke kävivät hiljattain parilla yksärillä harjoittelemassa ilmaisua nose workiin. Nyt ilmoitin ne myös yhdelle neljän kerran etsintäkurssille. Molemmat saavat käydä siellä kahdesti. Kivaa tehdä välillä muutakin kuin tokoa, vaikka toko onkin meidän intohimo. Mutta on noi nenäjutut vaan niin kivoja, kun niissä koirat pääsevät enemmän itsenäisemmin hommiin. Katsotaan miten saadaan nw-treenejä vietyä eteenpäin ja saanko joskus aikaiseksi jopa päästä kisoihin asti. Ainakin se on nyt kivaa vastapainoa muulle tekemiselle ja uuden opiskelua.

Syksylle on siis tiedossa kivoja treenejä niin nose workin kuin tokonkin parissa. Toivottavasti myös säät suosivat pitkään. Pimeys on jo itsessään niin ahdistavaa, joten en todellakaan haluaisi sen lisäksi myös vesisadetta. Toivokaamme siis kaunista ja aurinkoista syksyä!

Kentsukin on saanut tehdä kotona nw-treenejä.

Ylva on nw-treeneistä ihan liekeissä. Kotitreeneissä on sen verran kierroksia,
että oppiminen jo vähän hidastuu, mutta muualla kierrokset pysyvät paremmin
kurissa.

Mun kolmen kopla.

Täällä ollaan...

...vaikkei mitään ole kuulunut. Jotenkin ei tunnu löytyvän aikaa tämän blogin päivittämiseen. Ja mitä pidempi väli päivityksiin tulee, sitä vaikeampi on aloittaa, kun tuntuu siltä että olisi enemmänkin kirjoitettavaa. Mennään siis suurilla linjoilla eteenpäin.

ÅKE

Åke pieni kovan onnen soturi on ollut lähes koko kesän saikulla. Sillä oli huhtikuussa yksi mystinen ontumiskohtaus, joka kesti vartin verran. Reilu kuukausi siitä tuli samanlainen oireilu, mutta toiseen takajalkaan. Ja se ei sitten mennytkään ohi.

Fyssarimme löysi Åkelta vasemman takajalan lonkankoukistajan revähdyksen, ja sitten muistinkin pienen onnettomuuden, joka oli tapahtunut edellisiltana, kun Åke alkoi ontua seuraavana aamuna. Kentsu-kompurajalka nimittäin kompastui metsässä puunjuuriin ja lensi pää edellä eteenpäin. Åke-onneton sattui olemaan kulkuväylällä ja jäi osittain Kepan alle. Silloin sen lihakset olivat lämpiminä, joten välitöntä ontumista ei tullut. Se tuli seuraavana aamuna.

Ennen kuin revähdysdiagnoosi saatiin, suljimme lääkärissä pois muutamia ei-niin-mukavia vaihtoehtoja yksi kerrallaan. Tätä kuviota siis sotki se huhtikuinen outo ontuminen, ja siksi pahimpien pelkojen mukaan Åkella olisi ollut jotain muutakin vialla ja bonuksena sitten toi revähdys. Mutta ontumiset ovat olleet nyt poissa kohta kolme kuukautta, joten ehkä tässä uskaltaa kohta jo hengähtää sen puolesta, että tämä olikin sitten "vain" revähdys.

Revähdys oli aika paha ja toipumisaika pitkä. Kävimme myös lämpökamerakuvauksessa, jonka teki kipuun erikoistunut lääkäri. Siellä ilmeni myös se, että Åke oli todella kipeä. Se vaan peitti sen taitavasti. Niinpä pikkukoira söi aikamoiset annokset kipulääkkeitä: rimadyliä pitkään ja sen rinnalla yhden kuurin opiaattipohjaista lääkettä ja toisen setin hermokipulääkettä. Lisäksi Åke kävi säännöllisesti fyssarilla ja akupunktiossa.

Hihnassaoloa kesti yhdeksän viikkoa. Silloin piti myös rajoittaa kaikkea riekkumista niin hyvin kuin pystyi. Helpommin sanottu kuin tehty tällaisella ikiliikkujalla. Siinä vaiheessa kun riehuminen hihnanpäässä alkoi ja kumarruin alas estääkseni suurimpia voltteja, pikkuapina oli ehtinyt tehdä jo 50 volttia. Kodin lattiat vuorattiin matoilla liukastumisia estääksemme ja lähettyvillä oli koko ajan kompostiverkkoja, joilla saatiin koirat nopeasti eri tiloihin, jos tuli hepulikohtaus. Suuri kiitos mun työnantajalle, sillä pystyin pitämään Åkea paljon töissä mukana. Silloin se oli aina vähän väsyneempi. Jos se oli työpäivän ajan yksin kotona, se oli illalla melko pitelemätön, kun sillä oli vaan niin suuri tarve liikkua ja tehdä jotain. Pitää antaa tunnustusta myös Åkelle. Saikku osoitti sen olevan oikeasti hyväpäinen koira. Kaikenkaikkiaan se selvisi rajoitetusta elämästä todella hienosti.

Yhdeksän viikon hihnavankeuden jälkeen saatiin vihdoin lupa vapauteen pienissä määrin. Samalla irtosi lupa uimiseen. Åke oli jo kahlaillut vedessä sen oloisena, että ajattelin sen vielä alkavan uida tänä kesänä. En silti ihan ajatellut, että se tekisi sen välittömästi, kun sai siihen luvan. Mun ekana kesälomapäivänä juhlittiin Ylvan 5-vuotissynttäreitä ja Åken vapautusta hihnasta - ja Åke lähtikin sitten heti Ylvan perässä uimaan. :)

Ensin vapaanaolot olivat noin kymmenen minuutin pituisia ja niin, että Ylva oli silloin kiinni. Näin jatkettiin kolmisen viikkoa, jonka jälkeen alettiin päästä normitilanteeseen eli kaikki koirat pystyivät olemaan koko metsälenkin irti samaan aikaan.

Treeneistä pidimme taukoa 12 viikkoa. Sitten aloimme tehdä rauhallisempia juttuja, mutta jätin vielä pallon heittelyn, kierron, ruudun ja vauhtinoudon pois treeniohjelmasta. Muutama viikko treenien aloittamisesta uskallettiin ottaa nekin mukaan ohjelmaan.

Treenitauko tuli aika hyvään aikaan, sillä tauolle jäädessään Åkella oli selvästi jonkinlaista teini-ikää ilmassa, joka ilmeni mm. tavallista huonompana keskittymisenä. Se näyttäisi menneen ohi, sillä nyt Åke keskittyy treeneissä taas hyvin. Se on tällä hetkellä todella kiva treenattava, mutta me ollaankin vielä ihan esikouluasteella, jolloin saa paljon palkkaa. :) Saas nähdä miten pikkutokoilija kehittyy.

Muuten teini-ikä näkyi pienenä mörköilynä arjessa. Esimerkiksi Åken mielestä oli erittäin epäilyttävää, jos metsässä oli joku muu ihminen. Sille piti haukkua ja pöhistä. Tämä tuli ehkä vähän voimakkaampana saikun takia, kun johonkin se piilevä energia piti purkaa.

Åkella on nyt ikää 11 kuukautta. Se painaa vain 6,6 kiloa ja kotimittauksen mukaan korkeutta on noin 38-38,5 cm. Se on kyllä mainio tyyppi.

KEN

Kepa-setä kipittää edelleen laumassa mukana, ihanaa! Se on tosi pirteä ja hyväntuulinen. Toki se nukkuu enemmän kuin ennen, eikä se jaksa enää seistä pitkiä aikoja. Jos sen pitää odottaa jossain, se alkaa heti istua tai makoilla. Se on jaksanut hyvin meidän metsälenkeillä. Ylämäissä se helposti hyytyy, mutta muuten se kulkee reippaasti mukana. Asfaltilla kuulee kynsien rapinan, kun jalat eivät nouse enää ihan niin kuin ennen. Mutta onneksi meidän vieressä on metsä, joten liikumme pääosin siellä. Siellä on pehmeä ja joustava alusta + jalkoja pitää vähän nostaa epätasaisen maaston takia, mikä on varmasti vain hyvä juttu. Toki siellä on myös ne puunjuuret, joihin Kepa kompastui toukokuussa ja josta alkoi toi Åken saikku. ;) Mutta se kompastuminen oli silkka vahinko. Vielä siis jalat nousevat hyvin.

Kentsu oli yhdellä Åken lääkärikäynnillä mukana pissalääkettä hakemassa. Sillä on silloin tällöin tullut muutama tippa pissaa rentoutuessaan. Lääkitys lopetti tiputtelun. Samalla Kentsusta otettiin verikokeet. Muutamat arvot eivät olleet viitearvojen sisällä, mutta mitään akuuttia tai vakavampaa ei ollut havaittavissa. Voi olla että noi muutamat hieman vinksallaan olevat arvot johtuvat vain siitä, kun kilometrejä alkaa jo olla takana jonkin verran. Tai sitten ei. Mikäli Kepa on ilonamme vielä talvellakin, niin sitten voisimme käydä uudestaan verikokeissa tsekkaamassa, onko tullut mitään muutosta.

Samaisella reissulla Åken kipulääkäri ehdotti, että kokeilisimme olisiko Kentsulle apua gabapentiinistä. Olen kuullut siitä monenlaisia käyttäjäkokemuksia, ja joillakin vanhoilla koirilla lääke on pistänyt koiran ihan tokkuraiseksi. Koska Kentsun jalat ovat jo muutenkin vähän heikot, niin tokkuraisena se olisi ihan pommi. Siksi en ole aiemmin uskaltanut testata tuota lääkettä. Mutta lääkärin suosituksesta päätin testata, miten K reagoisi siihen - ja se olikin hyvä päätös. Lääkkeestä on selvästi apua Kentsulle, eikä K mene siitä yhtään tokkuraiseksi. Päinvastoin, se alkoi nostella jalkojaan vähän enemmän, minkä siis kuulee asfalttikävelyillä. Lisäksi se alkoi hypätä autoon, jos tilaisuus koitti. Olen jo jonkin aikaa nostanut sitä sinne ihan vain varmuuden vuoksi, ettei se satuta itseään hypätessä. Ja se on jo oppinut odottamaan nostopalvelua, mutta nyt se välillä ponkaisee sinne kuin nuori koira. :)

Nyt vaan toivotaan, että pappakoira pysyisi hyvässä kunnossa ja olisi vielä ilonamme pitkään. Toki aika alkaa olla rajallista ja ollaan jo ikään kuin jatkoajalla. Aika näyttää miten nopeasti jalat huononevat. Ainakaan tämä ei ole edennyt yhtä nopeasti kuin Myralla - joskin Myran asentotunto alkoi heiketä paljon vanhempana kuin Kentsulla. Nyt kuitenkin nautitaan yhteisestä ajasta täysillä.

YLVA

Ylva on voinut hyvin. Sillä on tosin ottanut vähän koville se, ettei Kepa-setä ole enää niin kovassa iskussa kuin ennen. Ylva on selvästi tukeutunut Kentsuun todella paljon, ja nyt kun se on huomannut, ettei sedästä oikein enää ole mihinkään, niin se on ollut vähän hukassa. Se on yrittänyt ottaa lauman haltuunsa, mutta ei siitä oikein ole siihen. Niinpä sillä tapahtuu kaikenlaisia ylilyöntejä. Se on mm. alkanut haukkua autossa vieraille ohikulkeville koirille, mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Ja mitä se ei uskaltaisi "naamakkain" tehdä, mutta kun välissä on veräjä, niin uskallusta löytyy. ;) Toi on "hieman" ärsyttävää käytöstä, ja sitä pitäisi saada nyt kitkettyä pois.

Ylvan treeneistä olisi vaikka ja mitä kirjoitettavaa, jo viime talvelta. Ollaan koitettu ratkoa sen päänsisäisiä juttuja. Se on todettu, että Ylva on enemmän pienten kisojen koira. Joissakin kisoissa jokin tilanne saa sen välillä sulkeutumaan, ja silloin se ei pysty näyttämään osaamistaan lähellekään sillä tasolla miten se osaa. Tätä ollaan koitettu purkaa, opiskella Ylvan mielenliikkeitä ja etsiä työkaluja tilanteen hallintaan.

Ylva osaa olla todella eleetön, vaikealukukuinen ja sulkeutunut tokossa. Se voi myös olla piilokiihtynyt, joka myös aiheuttaa sulkeutumista. Sillä on käsittämätön itsehillintä, enkä ihan tiedä mikä kohta treeneissä on aikoinaan mennyt vikaan sen suhteen, että se on todennut tietyissä tilanteissa olevan kannattavinta vetää verhot eteen ja sulkeutua omaan kuplaan. Koska kaikessa muussa se on hyvin suurten tunteiden nainen, eikä todellakaan epäröi näyttää kiihtymystään ja vastaavia tunteita esim. arjessa tai muissa lajeissa.

No jos tää ei mitään muuta anna, niin ainakin olen oppinut jo nyt aika paljon lisää - joskin vielä olisi niin paljon opittavaa. Toivottavasti pääsen joskus vielä enemmän selville siitä, mitä tuon kaunokaisen korvien välissä liikkuu ja miten voisin siihen vaikuttaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että Ylva on aivan liian älykäs tokoon. Voipi olla, että seuraava kelpie tuleekin olemaan taas uros. ;)

Me pidettiin kesällä kunnon treenitauko. Yleensä olen tykännyt treenata tosi paljon kesällä, mutta nyt oli enemmän tarvetta tauolle. Toki Åken saikullakin oli varmasti jotain osuutta motivaation puutteeseen. Nyt ollaan hiljalleen alettu taas treenata, mutta ihan ei olla vielä päästy "kunnon treenirytmiin".

Olen sitä mieltä, että Ylvalla olisi hyvä juttu olla jokin toinen laji tokon rinnalla. Ollaankin tehty jonkin verran nose workia, ja nyt on työn alla ilmaisun opettelu. Mennään sen tiimoilta ensi viikolla myös yksärille, jonne siis osallistuvat sekä Ylva että Åke. Kummatkin tunnistavat eucalyptushajun ja osaavat etsiä sen. Nyt koitetaan harjoitella erikseen ilmaisua, mikä on varsinkin Ylvan kanssa tällä hetkellä haastavaa, kun sillä on kierroksia enemmän kuin laki sallii.

Tässä tiivistettynä meidän kuulumiset. Koitan ryhdistäytyä blogin päivittämisessä. Katsotaan jääkö se vain yritykseksi. :)

Pentutokoiluja

Alla vähän listaa siitä, mitä Åken kanssa on treenattu. Sen kanssa on tehty pitkälti samoja juttuja kuin kelpieidenkin kanssa, ja hyvin pitkälle ihan samalla tavalla treenaten. Suurin ero on siinä, että toistoja Åkella on takana todella paljon vähemmän kuin vaikkapa Ylvalla ton ikäisenä. Ylvan kanssa treenasin kotona joka päivä jotakin, rakennettiin mm. pohjia kaukoille. Åken kanssa kotitreenejä ei ole juur ollenkaan. Joskus satunnaisesti toki treenataan kotonakin, mutta vähemmän. Eli lähinnä Åken treenit tapahtuvat treenikentällä, eikä ihan jokaisessa Ylvan treenissä ole välttämättä aikaa Åken treeneille.

Åkea ei ole otettu samalla tavalla ns. harrastuskoiraksi kuin kelpieitä, vaikka sen kanssa tietenkin puuhaillaan kaikenlaista. Siksi sen kanssa on edettykin vähän hitaammin. On kuitenkin mielenkiintoista ja opettavaista treenata aivan erityyppistä koiraa kuin vaikkapa kelpie + lisäksi vieläpä pienikokoista koiraa. Vaikka meillä ei ole sen kummempia kisatavoitteita, niin treenaamme kuitenkin sillä ajatuksella, että joskus starttaisimme edes alokasluokassa. Aika näyttää käykö niin ja starttaammeko joskus jossain toisessakin luokassa vai ei.

Tässä kuvassa Åke on noin nelikuinen.

Vaikka olemmekin edenneet hitaampaan tahtiin, on aivopesu jo hyvällä mallilla. Åke tykkää kovasti treenaamisesta. Sen kanssa on pystynyt treenata samalla treenikentällä muiden kanssa ilman suurta pelkoa siitä, että se huitelisi muiden luokse leikkimään. Kyllä se pääsääntöisesti mieluummin valitsee treenaamisen kuin muiden kanssa leikkimisen siinä tilanteessa.

Ulos siirtyminen tapahtui helpommin mitä ajattelin. Åkehan on lähinnä treenannut halleissa, mutta nyt ollaan oltu ulkonakin. Hajut eivät ole vieneet mukanaan, eikä nameja kyttäävät variksetkaan ole tuottaneet ongelmia.

Joissakin opiskeltavissa jutuissa olen pitänyt alkuun löysempiä kriteerejä kuin vaikkapa Ylvalla. Toki jotkut kriteerit on oltava, jotta asia edistyy. Ja tietenkin niitä nostetaan sitä mukaa, kun asiat edistyvät. Mutta joissakin jutuissa olen huomannut, että alkuun on enemmän hyväksyttävä sinne-päin-tapaisia suorituksia tai muuten herran huomio saattaa herpaantua sen mielestä järkevämpiin juttuihin. Siitä kun on päästy vähän eteenpäin, on voinut alkaa nostaa vaatimustasoa.

Joissakin asioissa en tule ottamaan lopputulokseenkaan ihan samantasoisia kriteerejä kuin Ylvalla on. Kokonaisuuden toimiminen tulee olemaan kuitenkin paljon tärkeämpää kuin hienot yksityiskohdat. Pakko siis osata katsoa kokonaisuutta ja katsoa jotain juttuja hieman sormien läpi.

Tällä hetkellä kun tehdään vain paloja ja treenit ovat sen suhteen yhtä palkkaamisen juhlaa, Åke on ollut ihan superkiva treenattava. Saas nähdä millaisia haasteita meille tulee, kun pääsemme joskus tästä vähän pidemmälle. Pitää koittaa ylläpitää myös sosiaalista palkkausta kaiken muun ilottelun rinnalla, sillä Åke ottaa kyllä kivasti kehuja vastaan.

Åkesta ei ole vielä mitään treenikuvia, joten kuvituksena toimikoot muut kuvat.

Åke osaa vaihtaa tosi hyvin lelu- ja namipalkan välillä, eikä siis jää kiinni edelliseen palkkaan. Se saattaa tosin odottaa tiettyä palkkaa tietyistä jutuista.

Åke tykkää tosi paljon pienistä vinkuvista palloista. Usein aloitammekin treenit heittelemällä kahta palloa. Åke tuo hyvin heitetyn pallon ja tiputtaa sen joko oma-aloitteisesti tai käskystä ennen kuin heitän uuden pallon sille.

SEURAAMINEN

Aloin opettaa seuraamista takaperin kävelyn kautta, kuten Ylvallekin. Alussa oli hyvin löysät kriteerit, mutta nyt niitä on päästy nostamaan paljonkin, sillä Åke on ostanut idean. Alussa Åke hyppi tosi helposti (osin palkan tavoittelun takia), mutta nyt se on jäänyt pois (kriteerien noston ja palkkauksen tarkentamisen ansiosta).

Kävelen pääsääntöisesti taaksepäin, mutta jonkin verran ollaan jo käännyttykin. Takaperin kävellessä Åke on tosi lähellä, mutta etuperin mennessä se mieluusti ottaisi vähän etäisyyttä. Liittynee kontaktiin? Olen tehnyt käännöksen jälkeen pientä kaarta vasemmalle, ja sillä olen saanut Åken lähemmäs mua.

Lisäksi ollaan tehty yhden kahden askeleen seuraamisia perusasennon kautta. Niitä Åke tekee kivasti. Todennäköisesti on kuitenkin jonkin verran kiinni mun kädessä.

Kontaktia sivulla ollaan treenattu hävettävän vähän, ja se myös näkyy. Åke katsoisi mieluusti mun käsiä tai alkaisi väännellä itseään eri asentoihin, jos käsiä ei saa katsoa. Tätä pitäisi ehdottomasti treenata enemmän. Jonkin verran ollaan tehty sellaisia kontaktiharjoituksia, joissa ollaan vastakkain ja mun molemmissa käsissä on namit ja Åken pitää ottaa katsekontakti namin saadakseen.


SIVULLETULOT

Aloitin tämän treenauksen korkeammalla alustalla, kuten Ylvankin kanssa. Eli ensin alustalle menoa, sitten sen päällä pyörimistä (takapuolen käyttöä) naamat vastakkain, sitten sivulla. Seuraavaksi laitoin alustan mun vasemmalle puolelle, jolloin saatiin kaivettua esille sivulle kiepsahdus.

Nyt ei olla käytetty alustaa enää pitkään aikaa. Kun Åke on valmiiksi aktiivinen, sen on helpompi tulla loppuun asti sivulle. Jos se lähtee liikkeelle passiivisuudesta, se saattaa istahtaa vinoon. Sillä ei siis ole vielä ihan kristallinkirkasta ajatusta siitä, missä sen ihan oikeasti kuuluisi olla. Mutta haisulla se sentään on.


LUOKSETULO

Silloin kun löytyy pitäjä, ollaan tehty tätä. Lähinnä palkkaan vauhdista, mutta joitakin kertoja olen ottanut sivullekin. Käytän silloin yleensä pientä jalka-apua. Åke nimittäin tulee ihan täysillä...

ASENNOT

Åke tarjosi jo ihan pikkuisena helposti istumista, mutta maahan se ei suostunut alkuun menemään ollenkaan. Oli pylly pystyssä. Treenaamalla (ja vireen nostolla) siitäkin selvittiin eteenpäin. Olen tehnyt oikeastaan vain istu-maahan-vaihtoja, ja niitäkin pääasiassa käsiavulla. Pitäisi edetä... Vähän ollaan kokeiltu seiso-istu-vaihtoja niin, että Åke nousee mun jalan päälle ja pakittaa siitä istumaan. Takajalat eivät kyllä pysy yhtään paikoillaan. Pitäisi ottaa namista luopumista mukaan + ehkä miettiä jotain muuta treenitapaa + ihan vaan alkaa oikeasti treenata asiaa. :)

Jääviä ei olla tehty yhtään. Eikä malttiakaan juurikaan. Ihan pikkaisen ollaan tehty istumassa pysymistä, mutta ei muuta. Näitäkin pitäisi ehdottomasti alkaa harjoitella.


NOUTO

Olen tehnyt pitoa tarjoamisen kautta sekä niin, että annan kapulan suuhun. Åke on saanut seistä, mutta ollaan tehtyä tätä myös niin, että Åke istuu. Aloitimme tunnarikapulalla, mutta sitten saimme mini-kapulan, jolla olemme myös tehneet.

Åke pitää kapulaa lyhyen aikaa tosi nätisti, mutta heti kun aikaa alkaa kasvattaa, se alkaa heilutella koko päätään ja saattaa vetäistä kapulan takahampaisiin, jolloin tulee pureskelukin mukaan kuvioihin. Erilaisilla kikkailuilla pitää pidempään hyvin, ts. jos vaikka heitän kapulan vähän matkan päähän, jolloin Åken pitää tulla se suussa mua lähemmäs palkan saadakseen, niin silloin se pitää kapulaa siististi pidemmän aikaa.

Olen tehnyt pitoa niinkin, että kapula on mun jalkojen välissä ja Åke saa otettua sen ainoastaan kunnollisella otteella. Niissä pito on tosi napakka. Vielä kun sen saisi siirrettyä muuhunkin toimintaan... Tähän pätee varmaan sama kuin kaikkeen muuhunkin, eli pitäis vaan treenata.

Vähän ollaan tehty kapula suussa kävelyä ja kiepin tekemistä itsensä ympäri kapula suussa. Åke osaa antaa myös kapulan mulle käteen. Tehtiin eka ihan vaan nenäkosketusta kämmeneen ja yhdistettiin se sitten kapulan kanssa.

Vauhtinoutoja tekee kivasti (pidän pannasta kapulaa heittäessä). Ihan alkuunhan Åke ei tosin suostunut lähtemään kapulan perään, joten annoin asian hautua vähän pidempään ennen kuin yritin sitä uudestaan. Åke tykkää selvästi noutokapulasta.


RUUTU

Ruutua ollaan tehty erivärisillä merkeillä. Tätä tehdään puhtaasti lelulle juoksutuksena eli rakennetaan vaan motivaatiota juosta ruutuun. Jos treenaan yksin, jätämme yhdessä pallon ruutuun. Jos on avustaja käytössä, hän vie pallon Åken nähden ruutuun. Pikkasen ollaan tehty muistikuvana eli jätetty pallo yhdessä ruutuun, tehty väliin jotain muuta ja sitten ruutuun lähetys.

Yksi tämän liikkeen haasteista on se, ettei Åke oikein katso missä ruutu on. Kelpien kanssa tuollaiset asiat on helppoja (vaikka Ylvakin on melko huono hahmottamaan asioita), mutta Åkelle ei selvästi ole yhtään luontaista katsoa eteenpäin ennen lähetystä. Tätä ollaan harjoiteltu avustajan kanssa.

Vaikka Åke ei katsoisi kunnolla eteenpäin, se kyllä lähtee siitä huolimatta juoksemaan eteenpäin ja yleensä ennemmin tai myöhemmin huomaa ruudun.

KIERTO

Ensin ajattelin, että opetan Åkelle aluksi vapaamuotoisen kierron, jota voidaan hyödyntää kaikessa muussakin tekemisessä. Myöhemmin opettaisin merkin kierron, jossa on enemmän kriteerejä kuin vapaamuotoisessa kierrossa. Mutta sitten iski laiskuus. Kun muutenkin treenaamme vähemmän kuin Ylvan kanssa, niin ihan hirveästi ei ole varaa kikkailla tällaisilla jutuilla, jos haluaa joskus edetä. :) Niinpä olen alkanut tehdä kiertoa jo kiertomerkillä.

Tässä on sama juttu kuin ruudussa oli katsoo huonosti kohdetta. Kun ymmärtää, mitä pitikään kiertää, niin kiertää ihan ok. Joskin kaarrattaen... Menee suoraviivaisesti, mutta kierron jälkeen aukeaa - yllättävänkin paljon ajatellen miten pikkainen se on. Mutta tämä liittynee siihen, ettei Åke halua jarruttaa, joten on helpompi kaarrattaa. Tähän joudutaan ehkä vielä puuttumaan.

JUOKSUALUSTA

Tätä on alettu hiljattain harjoittelemaan sillä ajatuksella, että laitan tämän ehkä kiertoon. Katsotaan miten käy. Eli tällä hetkellä ajatuksena on, että Åke juoksee maton yli ja saa siitä palkan. Jos on avustaja käytössä, Åke juoksee mun ja avustajan väliä ja matkalla on osuttava matolle.

TUNNARI

Kahdesti ollaan päästy harjoittelemaan tätäkin, kun on löytynyt paikka, jossa on ollut puiden lehtiä. Olen piilottanut oman kapulan lehtien alle. Åke käyttää hyvin nenää. Olen naksauttanut, kun Åke on ottanut kapulan ja lähtenyt tulemaan mua kohti.

Mitään varsinaisia temppuja Åke ei osaa. Niitäkin voisi harjoitella. Tai no, kyllä se muutaman osaa. Ekana se oppi itsensä ympäri kiepsahduksen, ja se on sen mielestä sen verran kiva juttu, että sitä se tarjoaa vähän joka väliin, jos ei ihan tiedä mitä pitäisi tehdä. :) Tätä ollaan hyödynnetty mm. asennon otoissa (istu, maahan) sekä pidossa. Käsikosketusta ollaan myös tehty, ja sitä on hyödynnetty noudossa. Seuraavaksi voisi opettaa peruuttamisen - ensin musta poispäin niin, että ollaan vastakkain.

Åke on tosi innokas treeneissä, ja sen kanssa on tosi kiva puuhailla. Se on mun terapiakoira - vielä ei ainakaan aiheuta terapiaa, vaan antaa sitä mulle. :) Åke tykkää paljon juoksujutuista ja tykkää laittaa itsensä likoon fyysisesti.

Viime aikoina on muutamissa jutuissa alkanut tulla turhaumaääniä. Esimerkiksi kun avustaja vie pallon ruutuun ja vinguttaa palloa, eikä Åke pääse sillä sekunnilla juoksemaan sinne kuin haluaisi, niin silloin siltä saattaa päästä ääni. Nämä ovat tosiaan liittyneet tämäntapaisiin turhaumiin, joten nyt pitää olla tarkkana, miten treenit toteuttaa. Åke on normielämässä hyvin hiljainen koira, eikä käytä helposti ääntä, joten en usko sen olevan treeneissäkään ongelma, jos vaan osaa toteuttaa treenit fiksusti.

Malttijuttuja ei olla harjoiteltu vielä yhtään, ja luopumistakin pitäis alkaa harjoitella enemmän. Eli vaikka Åke toisaalta osaa paljonkin eri juttuja, niin sen treeniohjelmasta myös puuttuu todella paljon sellaisia palasia, mitä "normaalisti" olisin jo treenannut. Mutta me edetään siihen tahtiin, mikä tuntuu hyvältä, ja nautitaan joka hetkestä. :)

Mun terapiaeläin. :)

Pitäisi ottaa taas treenejä videolle. Muutama vanha video löytyy. Tämä on kuvattu 18.2., jolloin Åke oli kaksi päivää vaille viisi kuukautta. Tämä taas on kuvattu vähän ennen sitä eli on edelleen vähän vaille viisikuinen. Tässä Åke on puolestaan vajaa 12-viikkoinen. Voi miten pikkuinen! Nyt pitää tosiaan ryhdistäytyä uudemman treenivideon kanssa.

Åke 7 kk

Åke täytti viime viikolla seitsemän kuukautta. Se on hauska tyyppi ja pujahtanut meidän laumaan ongelmitta. Siinä on energiaa kuin pienessä kylässä, mutta onneksi löytyy myös tolkkua. Se on järkevä ja hyvähermoinen kaveri, joskin myös erittäin ehtiväinen ja puuhakas. Siltä löytyy omaa tahtoa erittäin paljon, ja se vaikuttaa pirun fiksulta tyypiltä.

Tässä Åke on reilu puolivuotias.

Ihan pikkuisena se nukkui todella paljon. Se oli vain puolisen tuntia hereillä ja sammui sen jälkeen useammaksi tunniksi. Se tuntui oudolta, kun oli tottunut erittäin jaksavaisiin kelpieisiin. Tämä on tosin otettu korkojen kanssa takaisin. Kun se kasvoi siitä hieman, unentarvekin selvästi väheni huomattavasti. Siitä alkoikin sitten never ending -puuhailu, eikä loppua näy. :)

Åkesta näkee, että se on taustaltaan rottakoira. Se käyttää hyvin mielellään hampaitaan ja leukojaan. Ulkona on aina joku keppi tai vastaava suussa. Lelut Åke rikkoo ennemmin tai myöhemmin. Kelpie-raasut ovat saaneet ihmetellä, kun niiden "tutit" katoavat yksi kerrallaan Åken käsittelyn jälkeen.

Åke on aika itsenäinen. Se leikkii paljon yksinään (leikkii toki kivasti munkin kanssa, mutta ei välttämättä tarvitse mua leikkimiseen). Luutakin se syö kauhealla vimmalla. Siinä se kaipaa mun osallistumista. Mun osaksi on koitunut luun pitäminen. Kummasti kaikki mun koirat ovat oppineet tämän asian.

Aina pitää olla joku keppi tai käpy suussa.

Meidän elämä on tosi aktiivista, mikä sopii Åken tyyliselle koiralle oikein hyvin. Sen verran puuhakas ja oman tahdon omaava se on, että en yhtään ihmettele, että pihiksestä saisi helposti ongelmakoiran. Jos omistaja olisi vähän vähemmän aktiivinen, eikä niin jämäkkä, niin ongelmissa tollaisen koiran kanssa voisi helposti olla. Meidän laumaan ja elämäntapaan Åke istuu kuin nenä päähän ja vaikuttaa ilmeisen tyytyväiseltä elämäänsä.

Åke on kasvanut senteissä hurjaa vauhtia. Sen huomasi konkreettisesti siitä, kun takit kävivät koko ajan pieneksi. Nyt luulisi nopeimman kasvun olevan ohi. Painoa on tällä hetkellä 6,3 kg ja korkeutta kotimittauksen mukaan 37,5 cm.

Yhteiselo kelpieiden kanssa sujuu hyvin. Olen sanonut vitsinä, että Åke on Ylvan koira. Ja Ylva onkin ottanut Åken täysin omakseen. Ne leikkivät tosi paljon yhdessä, ja Åke on Ylvan erityissuojelussa. Jos pojat alkavat leikkiä enemmän, Ylva yrittää tulla väliin. Kentsun leikkimistapaan kuuluu aina äänitehosteet, ja voi olla, että Ylva tulkitsee tilanteet vähän väärin ja haluaa siksi tulla keskeyttämään leikit. Samoin jos Kentsu komentaa Åkea jostain, Ylva on heti poliisina paikalla vahtimassa, ettei sen pikku-Ookkimusta komenneta.

Åke menee aamuisin Kentsun luo aamupesulle, ja Kepa on siitä selvästi mielissään. Iltaisin Kepa saattaa olla grumpy old man, kun sitä väsyttää. Silloin se helpommin komentaa Åkea, jos Åke vaikkapa vinguttaa jotain lelua Kentsun korvanjuuressa.

Ylva on toiminut muun muassa makuualustana, kun Åke on leikkinyt lelullaan.
Kuvassa Åke on reilu kolmikuinen.

Kepa-sedän vieressä on turvallista nukkua.
Åke on kuvassa reilu kolmikuinen.

Kelpiet ovat toimineet hyvänä mallina Åkelle metsälenkeillä. Jos ollaan törmätty muihin kulkijoihin, Åke on osannut olla menemättä muiden luo. Uskon että mallioppimisella on ollut tässä osuutta. Åke pitää hyvin huolen siitä, että pysyy laumassa. Riistaviettiä se ei ole ainakaan vielä näyttänyt omaavan. Pitää toivoa ettei se herää myöhemminkään. Jotkut pihikset ovat erittäin riistaviettisiä, mutta käsitykseni mukaan se kulkee tietyissä linjoissa. Eli löytyy myös vähemmän riistaviettisiä tapauksia, ja ainakin nyt vaikuttaa siltä, että olen onnistunut saamaan sellaisen.

Hajut kiinnostavat erittäin paljon Åkea, mutta eivät ole vieneet mukanaan.

Tuttujen koirien kanssa Åke on aika huoleton kaveri ja osaa olla hieman röyhkeäkin. Sillä on kuitenkin hyvä koiranlukutaito, ja se osaa lukea tilanteita hyvin. Nyt taitaa olla jokin teini-ikä päällä, koska joidenkin rähjäävien koirien ohittamisessa Åkekin koittaa pöhistä. Siihen olen kyllä puuttunut. Pitää toivoa että Åken sosiaalisuus säilyy ja ettei siitä tulisi hirveän äijämäistä. Siis siinä mielessä äijämäistä, ettei tulisi enää toimeen muiden kanssa. Pikkuäijähän se kyllä muuten on, mm. kova merkkailemaan. On nostanut jalkaa säännöllisesti viisikuisesta lähtien.

Ystävykset.

Åke on tokoillut jonkin verran. Olen opettanut asioita ihan samalla tavalla kuin kelpieillekin. Ainoa ero on toistoissa. Åke on treenannut vain murto-osan siitä kuin mitä vaikkapa Ylva treenasi tämänikäisenä. Oikeastaan kaikki kotitreenit puuttuvat, joita tehtiin tosi paljon Ylvan kanssa sen nuoruudessa.

Tarkoitus olisi päästä joskus kokeisiinkin asti, ainakin alaluokissa. Joten treenataan siinä mielessä tavoitteellisesti, vaikkei tavoitteellisuudesta voi juurikaan puhua verrattuna kelpieihin. Åke on kuitenkin pääasiassa meidän maskotti ja hyvänmielen lähettiläs. Kaikki mitä tulee sen päälle, on plussaa.

Åke on syttynyt tekemiseen ja tykkää selvästi tosi paljon tokoilusta. Se on yllättänyt mut totaalisesti treeni-innokkuudellaan. Se kestää tosi hyvin toistoja, eikä ole häiriöherkkä. Ollaan pystytty treenaa samalla kentällä (hallikaudella) muiden koirien kanssa, ja Åke on valinnut mieluummin treenaamisen kuin muiden kanssa leikkimisen. Toki se on pari kertaa päässyt karkaamaan kaveriaan moikkaamaan, mutta on tullut heti takaisin ja jatkanut hommiaan. Ja noiden vastakohtana on lukemattomia treenejä, joissa se ei ole harkinnutkaan moikata muita, kun kerran on ollut mahdollisuus treenaamiseen.

Toki tässä vaiheessa treenit ovat niin täysin leikki ja laulu -osastoa, että näistä on hirveän helppo tykätä ja olla motivoitunut. Saa nähdä miten tilanne muuttuu, kun päästään vähän pidemmälle ja pitäisi alkaa ketjuttaa ensin liikkeen osia kokonaisiksi liikkeiksi ja sitten liikkeitä peräjälkeen. Mutta se on sen ajan ongelma pohdittavaksi, nyt rakennellaan pohjia ja jatketaan aivopesua, joka on jo hyvällä mallilla. Ja kuten jo mainitsin, kaikki mitä Åken kanssa saavutetaan, on plussaa. Jos tuntuu siltä, että homma ei vaan lähde sujumaan, niin aina voidaan palata Ookke-oloneuvosrooliin, jossa Ookkimus on erittäin hyvä. :)

Voisin koittaa vielä listata asioita, joita ollaan treenattu. Mutta se saa oman postauksen, jahka vaan ehdin sen tekemään.

Summa summarum: hyppäys aivan uuteen ja itselle vieraaseen rotuun (vaikka olenkin tutustunut ekaan pihikseen jo 90-luvulla, niin en silti tuntenut-tuntenut rotua) on ollut mielenkiintoista ja olen tyytyväinen siitä, että uskalsin tehdä tämän hyppäyksen. Åke ainakin on ihan mahtityyppi ja tuottaa paljon iloa meille kaikille joka päivä.

Åkella ei ole pohjavillaa, eikä kauheasti massaakaan, joten takit on kova juttu.

Vesi kiinnostaa niin paljon, että saattaapi olla, että meidän laumasta löytyy
kesällä kaksi uimaria.

Meidän lauman juniori ja seniori.