Täällä ollaan...
...vaikka blogi ei päivity. Tämän postauksen voisin aloittaa samoin sanoin kuin viimeksi – kyllästyttää jatkuva vesisade ja pimeys. Voisi siis luulla ettei mikään ole muuttunut, mutta näiden sadekausien väliin mahtui vähän pitempi kuivempikin jakso. Ei vaan tullut päivitettyä blogia niissä tunnelmissa. :)
Myös tokorintamalla on ollut tapahtumia. Kävimme lokakuussa tokokokeessa tsekkaamassa missä mennään. Muuten meni ihan hyvin, mutta ruudussa tapahtui jotain kovin erikoista ja Kentsulle hyvin epätyypillistä. Se nimittäin seisahtui ensimmäisen kerran elämässään ennen ruutua – yleensä se mieluusti kaahaisi vähän ruudusta yli. Korjautin sen siitä ruutuun ja pistin tämän vielä sattuman piikkiin. Varsinkin, kun kaikissa treeneissä ennen ja jälkeen tämän tapahtuman Kentsu käyttäytyi aivan päinvastaisesti ja suorastaan hinkui juosta ruutuun jopa niin paljon, että päätin olla tekemättä ruutua treeneissä PM:ssä, koska Kentsu himoitsi ruutuun juoksemista vähän turhankin paljon.
PM:ssä se sitten toisti tapahtuman ja lisäsi siihen valitettavasti bonuksena tottelemattomuuden heittäytymällä uudesta ruutu-käskystä maahan. Voi ahdistus, mikä ajoitus. :( Tämä vahvisti sen, että ruudun suhteen olikin jokin kisaongelma, josta en ollut tietoinen koiran ristiriitaisen käytöksen takia.
Muuten Kentsu sai ihan kilpailukykyisiä pisteitä PM:ssä, mutta se ei valitettavasti mieltä lohduttanut, kun ruutu nollaantui. Matka sujui muuten hyvin, ja Suomen huippuedustus pokkasi joukkuekultaa sekä yksilökultaa ja -pronssia. Hyvä Suomi! Matkustimme Tanskaan bussikuljetuksella maailman parhaan kuskin kyydissä, ja matka oli oikein hauska. Aika kului bussissa hyvin muun muassa korttia pelaamalla.
Alakuvassa Ässä, Meg, Kentsu, Zen ja Mette jaloittelutauolla Ruotsissa, paluumatkalla Tanskasta kotiin (jonka aloitimme muuten klo 03 yöllä).
Nyt olemme vääntäneet Kentsun kanssa ruudun paikasta. Heti PM-reissun jälkeen sain nimittäin ruutuongelman ensimmäisen kerran esille myös treenitilanteessa, jossa Kentsu toisti virheensä – hyvin määrätietoisena. Pääsin vihdoin puuttumaan asiaan ja muistuttamaan ruudun paikan merkityksestä. Sen jälkeen Kentsu on ollut hyvin tarkka siitä, että juoksee ruutuun asti, mutta toisinaan saamme vielä neuvotella mihin kohtaa ruudussa kuuluu tähdätä. Nyt ei ole varaa yhtään lipsua siitä, koska muuten Kentsu alkaa ottaa enemmänkin omia oikeuksiaan.
Treenit sujuivat edelleen hyvin, mutta messarin karsinnassa ilmeni taas ongelmia. Kentsu mokasi heti ensimmäisessä liikkeessä ja tajusi sen itsekin. Kentsu selvästi ”ajattelee” enemmän kuin moni muu, jos koirasta voi niin sanoa. Se ei ole kovin suoraviivainen. Tämän seurauksena ongelmat lähtivät kerääntymään lumipalloefektin tavoin, ja ruutuun juostessaan Kentsu pysähtyi jälleen ennen ruutua ja kääntyi katsomaan mua. Nyt kyse ei ollut tottelemattomuudesta, vaan ennemminkin epävarmuudesta johtuen aiemmasta epäonnistumisesta. Onneksi Kentsu ei heittäytynyt maahan, vaan kipitti lisäkäskyllä ruutuun. Ongelmat jatkuivat vielä kaukokäskyissä, joissa Kentsun keskittyminen oli jo herpaantunut aiempien tapahtumien takia. Pääsimme takaisin normirytmiin ja -fiilikseen oikeastaan vasta viimeisessä kehässä. Ennen sitä Kentsu oli kovin kummallinen, ei yhtään oma itsensä.
Jo PM:ien jälkeen olin saanut harjoittaa itsepohdintaa, mutta nyt sitä tuli tehtyä vieläkin enemmän. Hieman oli hämmentynyt ja epäuskoinen olo. Koko kisavuosi on ollut meillä käsittämättömän huono. Treenit sujuvat kuitenkin hyvin, koira oikeasti osaa nämä jutut, mutta silti jossain jokin mättää.
Niinpä päätin luopua tulevista tavoitteistani, ainakin toistaiseksi. En silti täysin luovuta, vaan aion tehdä hieman muutoksia treeneihin. Mullahan ei ole enää mitään menetettävää, joten nyt on hyvä sauma tehdä muutamia kokeiluja.
Kentsulle on näytetty kolikon toinen puoli vähän liian myöhään. Vaatiminen olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin. Sen takia joudumme toisinaan käymään läpi erinäisiä vääntöjä, jotka liittyvät lähinnä korkeaan vireeseen ja odotusarvoon muun muassa palkan suhteen. Kentsulla on välillä vähän liian kivaa… Toki pitääkin olla kivaa, mutta kohtuus kaikessa. :) Mulla on ehkä ollut hieman kateissa se miten juuri tämän koiran kanssa pitää mitoittaa vaatimisen ja motivoinnin suhde. Omat haasteensa tilanteeseen tuo se, että Kentsu selvästi kelaa asioita aika paljon ja sen mielialat ovat melkoisen vaihtelevia (Kentsu on siis pohjimmiltaan nainen :)). Välillä se vaatii kaasua ja seuraavassa hetkessä jarrua. Ja eri tilanteissa tarvitaan hyvin erilaista otetta sen tekemisiin. Välillä onkin vaikea pysyä tilanteen tasalla, ja hyvin usein muuttuneen tilanteen huomaa vähän liian myöhään. Siihen olen tainnut kompastua nytkin.
Kesällä tilanne oli sellainen, että jouduin laskea Kentsun virettä ja säädellä hieman milloin se saa lelupalkkaa ja milloin ei. Silloin se oli tarpeellista, mutta nyt tilanne on (jälleen) muuttunut. Treeneissä tämä ei ole näkynyt mitenkään, enkä usko että se olisi näkynyt vielä esimerkiksi maneesikisoissa. Mutta liukkaat matot, joilla Kentsu joutuu säätelemään tarkemmin liikkumistansa, jotta ei liukastuisi (ja joiden ansiosta osteopaatti sai silti työsarkaa), tilanne tuli paremmin esille. Nyt on tarkoitus nostaa taas hieman virettä, jolloin Kentsulla ei myöskään ole aikaa kelata mahdollisia epäonnistumisiaan tilanteissa, jotka se kokee syystä tai toisesta hieman haastaviksi.
Kentsu ei ole saanut pariin vuoteen vauhtipalkkana lelua esimerkiksi noudoista. Se on saanut niistä vain nameja, jotka ovat toimineet ahneella koiralla hyvin. Lelun se on voinut saada myöhemmin, mutta ei ole saanut enää syöksyä leluun tietyissä tilanteissa. Nyt ajattelin palata lelupalkkaukseen myös niissä liikkeissä, joissa lelu on ollut boikotissa. Toki pitää olla tosi tarkkana ja miettiä milloin Kentsu on pallonsa ansainnut, sillä se on helppo saada kilahtamaan ja siitä saa hyvin helposti turhan pätevän ja itsetietoisen, ja se ei kuitenkaan ole tarkoitus. Tavoittelemme ennemminkin ns. puolikilahdusta. Helppoa... :) Aika näyttää mitä tästä seuraa.
Lisäksi olen muuttanut treenejä niin, että (lähes) jokaisessa treenissä teen joitain liikkeitä palkatta. Haluan laskea Kentsun palkan odotusta, ja treenin tuloksia on jo nyt nähtävissä.
Uskon, että kaikki nämä vaiheet on sellaisia, jotka vaan on jouduttu käymään läpi (palkkaustavan muuttamiset, vireen laskut ja nyt nostot jne.). Ne ovat siis olleet osa normaalia kehityskaarta. Joissain asioissa olen tosin herännyt tilanteeseen vähän liian myöhään. Kaikesta huolimatta tämä on ollut hyvin opettavaista. Ja ehkä kantapään kautta opitut asiat ovat sittenkin niitä parhaita, vaikka se ei siltä juuri sillä hetkellä tunnukaan.
Myra voi hyvin ja on täysillä elämässä kiinni. Ikä alkaa kuitenkin näkyä sen liikkeissä ja ryhdissä. Selvää muutosta on tapahtunut syksyn mittaan. Tämä näkyy lähinnä vain liukkailla alustoilla ja portaissa, kaikessa tasapainoilua vaativassa. Viestintä aivojen ja takajalkojen välillä ei pelaa enää niin hyvin, joten joitain hermoratoja on vaurioitunut. Onneksi ne eivät ole kuitenkaan millään tavalla kivuliaita, Myran takajalat vain elävät hieman omaa elämäänsä.
Menohaluja vielä riittää, kuten vaikkapa alakuvassa näkyy. Nämä kuvat on otettu lokakuussa metsälenkiltämme. Sen jälkeen ei ole paljoa aurinkoa näkynyt niin, että olisin voinut sitä hyödyntää ottamalla uusia kuvia. Aiemmat PM-kuvat ovat Maarit Karhun.
Myös tokorintamalla on ollut tapahtumia. Kävimme lokakuussa tokokokeessa tsekkaamassa missä mennään. Muuten meni ihan hyvin, mutta ruudussa tapahtui jotain kovin erikoista ja Kentsulle hyvin epätyypillistä. Se nimittäin seisahtui ensimmäisen kerran elämässään ennen ruutua – yleensä se mieluusti kaahaisi vähän ruudusta yli. Korjautin sen siitä ruutuun ja pistin tämän vielä sattuman piikkiin. Varsinkin, kun kaikissa treeneissä ennen ja jälkeen tämän tapahtuman Kentsu käyttäytyi aivan päinvastaisesti ja suorastaan hinkui juosta ruutuun jopa niin paljon, että päätin olla tekemättä ruutua treeneissä PM:ssä, koska Kentsu himoitsi ruutuun juoksemista vähän turhankin paljon.
PM:ssä se sitten toisti tapahtuman ja lisäsi siihen valitettavasti bonuksena tottelemattomuuden heittäytymällä uudesta ruutu-käskystä maahan. Voi ahdistus, mikä ajoitus. :( Tämä vahvisti sen, että ruudun suhteen olikin jokin kisaongelma, josta en ollut tietoinen koiran ristiriitaisen käytöksen takia.
Muuten Kentsu sai ihan kilpailukykyisiä pisteitä PM:ssä, mutta se ei valitettavasti mieltä lohduttanut, kun ruutu nollaantui. Matka sujui muuten hyvin, ja Suomen huippuedustus pokkasi joukkuekultaa sekä yksilökultaa ja -pronssia. Hyvä Suomi! Matkustimme Tanskaan bussikuljetuksella maailman parhaan kuskin kyydissä, ja matka oli oikein hauska. Aika kului bussissa hyvin muun muassa korttia pelaamalla.
Alakuvassa Ässä, Meg, Kentsu, Zen ja Mette jaloittelutauolla Ruotsissa, paluumatkalla Tanskasta kotiin (jonka aloitimme muuten klo 03 yöllä).
Nyt olemme vääntäneet Kentsun kanssa ruudun paikasta. Heti PM-reissun jälkeen sain nimittäin ruutuongelman ensimmäisen kerran esille myös treenitilanteessa, jossa Kentsu toisti virheensä – hyvin määrätietoisena. Pääsin vihdoin puuttumaan asiaan ja muistuttamaan ruudun paikan merkityksestä. Sen jälkeen Kentsu on ollut hyvin tarkka siitä, että juoksee ruutuun asti, mutta toisinaan saamme vielä neuvotella mihin kohtaa ruudussa kuuluu tähdätä. Nyt ei ole varaa yhtään lipsua siitä, koska muuten Kentsu alkaa ottaa enemmänkin omia oikeuksiaan.
Treenit sujuivat edelleen hyvin, mutta messarin karsinnassa ilmeni taas ongelmia. Kentsu mokasi heti ensimmäisessä liikkeessä ja tajusi sen itsekin. Kentsu selvästi ”ajattelee” enemmän kuin moni muu, jos koirasta voi niin sanoa. Se ei ole kovin suoraviivainen. Tämän seurauksena ongelmat lähtivät kerääntymään lumipalloefektin tavoin, ja ruutuun juostessaan Kentsu pysähtyi jälleen ennen ruutua ja kääntyi katsomaan mua. Nyt kyse ei ollut tottelemattomuudesta, vaan ennemminkin epävarmuudesta johtuen aiemmasta epäonnistumisesta. Onneksi Kentsu ei heittäytynyt maahan, vaan kipitti lisäkäskyllä ruutuun. Ongelmat jatkuivat vielä kaukokäskyissä, joissa Kentsun keskittyminen oli jo herpaantunut aiempien tapahtumien takia. Pääsimme takaisin normirytmiin ja -fiilikseen oikeastaan vasta viimeisessä kehässä. Ennen sitä Kentsu oli kovin kummallinen, ei yhtään oma itsensä.
Jo PM:ien jälkeen olin saanut harjoittaa itsepohdintaa, mutta nyt sitä tuli tehtyä vieläkin enemmän. Hieman oli hämmentynyt ja epäuskoinen olo. Koko kisavuosi on ollut meillä käsittämättömän huono. Treenit sujuvat kuitenkin hyvin, koira oikeasti osaa nämä jutut, mutta silti jossain jokin mättää.
Niinpä päätin luopua tulevista tavoitteistani, ainakin toistaiseksi. En silti täysin luovuta, vaan aion tehdä hieman muutoksia treeneihin. Mullahan ei ole enää mitään menetettävää, joten nyt on hyvä sauma tehdä muutamia kokeiluja.
Kentsulle on näytetty kolikon toinen puoli vähän liian myöhään. Vaatiminen olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin. Sen takia joudumme toisinaan käymään läpi erinäisiä vääntöjä, jotka liittyvät lähinnä korkeaan vireeseen ja odotusarvoon muun muassa palkan suhteen. Kentsulla on välillä vähän liian kivaa… Toki pitääkin olla kivaa, mutta kohtuus kaikessa. :) Mulla on ehkä ollut hieman kateissa se miten juuri tämän koiran kanssa pitää mitoittaa vaatimisen ja motivoinnin suhde. Omat haasteensa tilanteeseen tuo se, että Kentsu selvästi kelaa asioita aika paljon ja sen mielialat ovat melkoisen vaihtelevia (Kentsu on siis pohjimmiltaan nainen :)). Välillä se vaatii kaasua ja seuraavassa hetkessä jarrua. Ja eri tilanteissa tarvitaan hyvin erilaista otetta sen tekemisiin. Välillä onkin vaikea pysyä tilanteen tasalla, ja hyvin usein muuttuneen tilanteen huomaa vähän liian myöhään. Siihen olen tainnut kompastua nytkin.
Kesällä tilanne oli sellainen, että jouduin laskea Kentsun virettä ja säädellä hieman milloin se saa lelupalkkaa ja milloin ei. Silloin se oli tarpeellista, mutta nyt tilanne on (jälleen) muuttunut. Treeneissä tämä ei ole näkynyt mitenkään, enkä usko että se olisi näkynyt vielä esimerkiksi maneesikisoissa. Mutta liukkaat matot, joilla Kentsu joutuu säätelemään tarkemmin liikkumistansa, jotta ei liukastuisi (ja joiden ansiosta osteopaatti sai silti työsarkaa), tilanne tuli paremmin esille. Nyt on tarkoitus nostaa taas hieman virettä, jolloin Kentsulla ei myöskään ole aikaa kelata mahdollisia epäonnistumisiaan tilanteissa, jotka se kokee syystä tai toisesta hieman haastaviksi.
Kentsu ei ole saanut pariin vuoteen vauhtipalkkana lelua esimerkiksi noudoista. Se on saanut niistä vain nameja, jotka ovat toimineet ahneella koiralla hyvin. Lelun se on voinut saada myöhemmin, mutta ei ole saanut enää syöksyä leluun tietyissä tilanteissa. Nyt ajattelin palata lelupalkkaukseen myös niissä liikkeissä, joissa lelu on ollut boikotissa. Toki pitää olla tosi tarkkana ja miettiä milloin Kentsu on pallonsa ansainnut, sillä se on helppo saada kilahtamaan ja siitä saa hyvin helposti turhan pätevän ja itsetietoisen, ja se ei kuitenkaan ole tarkoitus. Tavoittelemme ennemminkin ns. puolikilahdusta. Helppoa... :) Aika näyttää mitä tästä seuraa.
Lisäksi olen muuttanut treenejä niin, että (lähes) jokaisessa treenissä teen joitain liikkeitä palkatta. Haluan laskea Kentsun palkan odotusta, ja treenin tuloksia on jo nyt nähtävissä.
Uskon, että kaikki nämä vaiheet on sellaisia, jotka vaan on jouduttu käymään läpi (palkkaustavan muuttamiset, vireen laskut ja nyt nostot jne.). Ne ovat siis olleet osa normaalia kehityskaarta. Joissain asioissa olen tosin herännyt tilanteeseen vähän liian myöhään. Kaikesta huolimatta tämä on ollut hyvin opettavaista. Ja ehkä kantapään kautta opitut asiat ovat sittenkin niitä parhaita, vaikka se ei siltä juuri sillä hetkellä tunnukaan.
Myra voi hyvin ja on täysillä elämässä kiinni. Ikä alkaa kuitenkin näkyä sen liikkeissä ja ryhdissä. Selvää muutosta on tapahtunut syksyn mittaan. Tämä näkyy lähinnä vain liukkailla alustoilla ja portaissa, kaikessa tasapainoilua vaativassa. Viestintä aivojen ja takajalkojen välillä ei pelaa enää niin hyvin, joten joitain hermoratoja on vaurioitunut. Onneksi ne eivät ole kuitenkaan millään tavalla kivuliaita, Myran takajalat vain elävät hieman omaa elämäänsä.
Muuten Myra on tosi hyväkuntoinen ja pirteä. Se kipittää edelleen etujoukossa lenkeillä. Jaksaa lenkkeillä parikin tuntia, kunhan saa välillä haistella. Kuurouden myötä on hajuaisti noussut suurempaan arvoon.
Menohaluja vielä riittää, kuten vaikkapa alakuvassa näkyy. Nämä kuvat on otettu lokakuussa metsälenkiltämme. Sen jälkeen ei ole paljoa aurinkoa näkynyt niin, että olisin voinut sitä hyödyntää ottamalla uusia kuvia. Aiemmat PM-kuvat ovat Maarit Karhun.
Elävää kuvaa
Kyllästyttää lähes ainainen vesisade ja pimeys. Onneksi väliin on mahtunut edes muutama aurinkoinen päivä. Tässä todistusaineistoa. :)
Myra kävi maanantaina hierottavana - ja hieronta tuli tarpeeseen. :( Pitää tarkkailla tilannetta pitäisikö hieronta uusia jo lähiaikoina vai riittikö nämä pari viime ajan hoitokertaa. Lenkit mummeli painelee pitkällä askeleella, mutta takapää ja lähinnä refleksit ovat selvästi heikontuneet. Sen näkee mm. portaissa ja äkillisissä liukastumistilanteissa. Kentsu sai puolestaan toimia neulatyynynä tiistaina akupunktiossa. Ensi viikolla on vuorossa manuaaliterapiaa. Tilanne näyttää nyt onneksi aika hyvältä - istumisetkin sujuvat sellaisessa asennossa kuin pitää. Paikallaistuminen on siis ainoa tilanne, jossa pystyn istumisasennosta päättelemään onko jokin paikka jumissa vai ei. Kentsu istuu kyllä liikkumatta, mutta asento on hyvinkin paljastava.
Treenit ovat lähteneet pyörimään hyvin. Teemme hyvin "perustreeniä", sillä uskon sen olevan tällä hetkellä Kentsulle parasta. Joukkoon mahtuu toki myös palkattomuuksia ja liikekokonaisuuksien läpikäymistä palasten vahvistamisen rinnalla.
Sain pitkästä aikaa videokoosteen meidän treeneistä. Kaikki kisathan mulla on videolla, mutta treenejä ollaan kuvattu harvemmin. Osin siksikin, kun en saa nettiin videokuvaa, koska olen hukannut siihen tarvittavan johdon. Uusi sellainen maksaisi 80 euroa, joten päätin pärjätä edelleen ilman. :) Viime viikonloppuna kuitenkin kuvattiin Marin kameralla Kentsun treenejä, ja Mari ystävällisesti teki niistä pienen videokoosteen. Se löytyy täältä.
Oili puolestaan on tehnyt ihanan videokoosteen valmennusrenkaan koirakoista. Siinä on siis otteita renkaan leirillä tehdystä treenikisasta. Videon kuvasi ja editoi Oili Huotari, ja joukossa on Maarit Karhun ottamia valokuvia. Hienoa videoa voi käydä katsomassa täällä.
Myra kävi maanantaina hierottavana - ja hieronta tuli tarpeeseen. :( Pitää tarkkailla tilannetta pitäisikö hieronta uusia jo lähiaikoina vai riittikö nämä pari viime ajan hoitokertaa. Lenkit mummeli painelee pitkällä askeleella, mutta takapää ja lähinnä refleksit ovat selvästi heikontuneet. Sen näkee mm. portaissa ja äkillisissä liukastumistilanteissa. Kentsu sai puolestaan toimia neulatyynynä tiistaina akupunktiossa. Ensi viikolla on vuorossa manuaaliterapiaa. Tilanne näyttää nyt onneksi aika hyvältä - istumisetkin sujuvat sellaisessa asennossa kuin pitää. Paikallaistuminen on siis ainoa tilanne, jossa pystyn istumisasennosta päättelemään onko jokin paikka jumissa vai ei. Kentsu istuu kyllä liikkumatta, mutta asento on hyvinkin paljastava.
Treenit ovat lähteneet pyörimään hyvin. Teemme hyvin "perustreeniä", sillä uskon sen olevan tällä hetkellä Kentsulle parasta. Joukkoon mahtuu toki myös palkattomuuksia ja liikekokonaisuuksien läpikäymistä palasten vahvistamisen rinnalla.
Sain pitkästä aikaa videokoosteen meidän treeneistä. Kaikki kisathan mulla on videolla, mutta treenejä ollaan kuvattu harvemmin. Osin siksikin, kun en saa nettiin videokuvaa, koska olen hukannut siihen tarvittavan johdon. Uusi sellainen maksaisi 80 euroa, joten päätin pärjätä edelleen ilman. :) Viime viikonloppuna kuitenkin kuvattiin Marin kameralla Kentsun treenejä, ja Mari ystävällisesti teki niistä pienen videokoosteen. Se löytyy täältä.
Oili puolestaan on tehnyt ihanan videokoosteen valmennusrenkaan koirakoista. Siinä on siis otteita renkaan leirillä tehdystä treenikisasta. Videon kuvasi ja editoi Oili Huotari, ja joukossa on Maarit Karhun ottamia valokuvia. Hienoa videoa voi käydä katsomassa täällä.
Viikon päästä meillä on kisat, joka on samalla tsekkaus siitä missä mennään. Sen jälkeen onkin sitten enää kolme viikkoa PM:iin.
Jälkijunassa...
...muutama muisto sanoin ja kuvin.
Kentsu, Rimma ja Puuma. Myra ei viitsinyt vaivautua hiekkakasan päälle.
Kesällä oli aikaa olla myös mukana mun siskon lasten leikeissä. Kentsulla on 4-vuotias fanittaja, ja K pääseekin usein halattavaksi ja pussattavaksi. Joskin pussailujen suhteen K taitaa olla se antavampi osapuoli.
Kentsun miehisyys kestää hyvin tyttöjen prinsessaleikit. :)
Myra on päässyt siihen ikään, että nyt lasketaan puolivuosikkaatkin. :) Myra täytti 12,5 vuotta heinäkuun lopulla. Olimme silloin Punkalaitumella. Tässä kuva tasan 12,5-vuotiaasta mummelista.
Mummeli yhdessä siskon tyttären poikansa kanssa.
Elokuun alussa käväistiin Kentsun kanssa Ruotsissa OR 2011 -leirillä, josta onkin oma postaus. Myra oli sen aikaa mun vanhemmilla hoidossa ja oli todella pirtsakka, kun palattiin. Sitten lähdimmekin taas reissuun. Mukaan lähti Leena koiriensa kera. Ensimmäinen etappi oli Töysässä, jossa viihdyimme muutaman päivän.
Matkakaverina oli siis Kipi-mali...
...ja Ruuti-saluki.
Töysästä lähdimme Kerimäelle vanhan airistutun luo. Tässä otetaan airiksesta ja salukista mittaa. Ei liene vaikea arvata kumpi voittaisi, jos lumikki vaan keskittyisi enemmän juoksemiseen kuin kaverin kanssa hengailuun. :)
Tällä reissulla Myra säikäytti mut todenteolla. Heräsin yhtenä yönä siihen, kun Myra juoksi pää vinossa ympyrää. Ajattelin sillä olevan jotain neurologista vikaa, mutta se osoittautuikin sitten todella rajuna alkaneeksi korvatulehdukseksi. Onneksi mulla oli lääkkeet mukana, joten tilanne saatiin heti hallintaan. Ennen sitä olin melkoisen varma, että nyt tuli mummelille lähtö. :(
Väärä hälyytys, huh, ja mummeli voi taas erinomaisesti. :) Joskin kuuroutuminen on mielestäni "huonontanut" meidän suhdetta, kun en enää pysty kommunikoimaan Myran kanssa sanallisesti. Näköyhteyden salliessa pystyn kyllä viittomaan, ja Myra on oppinut hyvin ymmärtämään monia viittomia. Mutta muuten meidän välillä on lähinnä vain hihna, ja se on tosi tylsä juttu.
Tämän reissun jälkeen olikin taas aika palata arkeen ja työelämään. Treenaus oli jäänyt melko vähiin reissujemme aikana, mutta onneksi ei ollut mitään sen kummempaa "tilannetta päällä", joten hyvin uskaltauduttiin piirinmestaruuksiin ilman suurempaa valmistautumista. Piirinmestaruudet menivätkin meidän osalta hyvin, ja Kentsu voitti Helsingin seudun kennelpiirin mestaruuden.
Syyskuussa oli vuorossa valmennusrenkaan leiri. Teimme siellä mm. harjoituskisan typistetyssä ja muunnellussa muodossa. Jokainen teki siis neljä liikettä palkatta ja sai niistä arvostelun. Liikkeet olivat kaikille eri, ja ne määräsi Jonte apujoukkoineen. Usein tehtäväksi napsahti sellainen liike, jonka kanssa on ollut jotain ongelmia. Lisämielenkiintoa tilanteeseen toi se, että ohjaaja sai kuulla liikkeet vasta kehään tultua. Mitään mahdollisia etukäteisvalmisteluja ei siis pystynyt tekemään. Kiva treeni!
Leirin jälkeen on treenattu kevyemmin. Kentsu kävi osteopaatilla, joka suoristi vinoksi päässeen rangan. Jotakin on jossain vaiheessa sattunut, kun ranka oli päässyt vinoksi. Todennäköisesti vain jokin epäonninen liukastuminen märällä nurmella tms. Mitään varsinaista tälliä ei nimittäin ole tapahtunut. Olinkin katsonut paikallaoloissa, etteivät asiat ole niin kuin pitäisi. Kentsu itsehän on sitä mieltä, että mikään ei tunnu missään, mutta paikallaistuminen on aika paljastava. Istumisasentoa katsellessa pystyy päättelemään aika paljon. Nyt on onneksi ranka suora ja käyty akupunktiossa hakemassa rentoutusta lihaksistolle. Olemme myös tehneet hoitosuunnitelman lähikuukausille, joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Nyt on myös aika aloittaa määrätietoisempi treenaus loppuvuoden koitoksiin.
Heinäkuun lopulla olimme Marin kanssa viikonlopun Oulussa. Käytimme koiria uimassa ihanalla hiekkakuopalla. Tällainen paikka kun olisi täällä etelässä, niin siellä olisi heti triljoona ihmisistä ja tuhat koiraa (tai koirakielto). Nyt saimme nauttia uintihetkistä ihan keskenämme.
Kentsu katselee, kun Rimma kroolaa. :)
Kentsu hiekkakuorrutettuna.
Kentsu, Rimma ja Puuma. Myra ei viitsinyt vaivautua hiekkakasan päälle.
Kesällä oli aikaa olla myös mukana mun siskon lasten leikeissä. Kentsulla on 4-vuotias fanittaja, ja K pääseekin usein halattavaksi ja pussattavaksi. Joskin pussailujen suhteen K taitaa olla se antavampi osapuoli.
Kentsun miehisyys kestää hyvin tyttöjen prinsessaleikit. :)
Myra on päässyt siihen ikään, että nyt lasketaan puolivuosikkaatkin. :) Myra täytti 12,5 vuotta heinäkuun lopulla. Olimme silloin Punkalaitumella. Tässä kuva tasan 12,5-vuotiaasta mummelista.
Mummeli yhdessä siskon tyttären poikansa kanssa.
Elokuun alussa käväistiin Kentsun kanssa Ruotsissa OR 2011 -leirillä, josta onkin oma postaus. Myra oli sen aikaa mun vanhemmilla hoidossa ja oli todella pirtsakka, kun palattiin. Sitten lähdimmekin taas reissuun. Mukaan lähti Leena koiriensa kera. Ensimmäinen etappi oli Töysässä, jossa viihdyimme muutaman päivän.
Matkakaverina oli siis Kipi-mali...
...ja Ruuti-saluki.
Töysästä lähdimme Kerimäelle vanhan airistutun luo. Tässä otetaan airiksesta ja salukista mittaa. Ei liene vaikea arvata kumpi voittaisi, jos lumikki vaan keskittyisi enemmän juoksemiseen kuin kaverin kanssa hengailuun. :)
Tällä reissulla Myra säikäytti mut todenteolla. Heräsin yhtenä yönä siihen, kun Myra juoksi pää vinossa ympyrää. Ajattelin sillä olevan jotain neurologista vikaa, mutta se osoittautuikin sitten todella rajuna alkaneeksi korvatulehdukseksi. Onneksi mulla oli lääkkeet mukana, joten tilanne saatiin heti hallintaan. Ennen sitä olin melkoisen varma, että nyt tuli mummelille lähtö. :(
Väärä hälyytys, huh, ja mummeli voi taas erinomaisesti. :) Joskin kuuroutuminen on mielestäni "huonontanut" meidän suhdetta, kun en enää pysty kommunikoimaan Myran kanssa sanallisesti. Näköyhteyden salliessa pystyn kyllä viittomaan, ja Myra on oppinut hyvin ymmärtämään monia viittomia. Mutta muuten meidän välillä on lähinnä vain hihna, ja se on tosi tylsä juttu.
Tämän reissun jälkeen olikin taas aika palata arkeen ja työelämään. Treenaus oli jäänyt melko vähiin reissujemme aikana, mutta onneksi ei ollut mitään sen kummempaa "tilannetta päällä", joten hyvin uskaltauduttiin piirinmestaruuksiin ilman suurempaa valmistautumista. Piirinmestaruudet menivätkin meidän osalta hyvin, ja Kentsu voitti Helsingin seudun kennelpiirin mestaruuden.
Syyskuussa oli vuorossa valmennusrenkaan leiri. Teimme siellä mm. harjoituskisan typistetyssä ja muunnellussa muodossa. Jokainen teki siis neljä liikettä palkatta ja sai niistä arvostelun. Liikkeet olivat kaikille eri, ja ne määräsi Jonte apujoukkoineen. Usein tehtäväksi napsahti sellainen liike, jonka kanssa on ollut jotain ongelmia. Lisämielenkiintoa tilanteeseen toi se, että ohjaaja sai kuulla liikkeet vasta kehään tultua. Mitään mahdollisia etukäteisvalmisteluja ei siis pystynyt tekemään. Kiva treeni!
Harjoituskisan lisäksi ehdimme tehdä pari ongelmakierrosta. Meidän tekemisissä vahvistui entisestään tieto siitä, että Kentsu peilaa mun tekemisiä ja fiiliksiä todella tarkasti ulospäin. Teimme myös paikallaolot molempina päivinä. Ne ovat todella hyödyllisiä, kun riviin saa lähes 20 koirakkoa. Sunnuntaina teimme tutun häiriöistumisharjoituksen + lisäksi häiriöseisomisen. Tässä siis koira laitetaan käskyn alle istumaan/seisomaan ja ulkopuoliset avustajat yrittävät saada koiran vaihtamaan asentoa. Koiran tulee kuunnella ohjaajaansa ja noudattaa vain hänen antamaa käskyä.
Alla muutama Maarit Karhun ottama kuva Kentsusta leirillä.
Leirin jälkeen on treenattu kevyemmin. Kentsu kävi osteopaatilla, joka suoristi vinoksi päässeen rangan. Jotakin on jossain vaiheessa sattunut, kun ranka oli päässyt vinoksi. Todennäköisesti vain jokin epäonninen liukastuminen märällä nurmella tms. Mitään varsinaista tälliä ei nimittäin ole tapahtunut. Olinkin katsonut paikallaoloissa, etteivät asiat ole niin kuin pitäisi. Kentsu itsehän on sitä mieltä, että mikään ei tunnu missään, mutta paikallaistuminen on aika paljastava. Istumisasentoa katsellessa pystyy päättelemään aika paljon. Nyt on onneksi ranka suora ja käyty akupunktiossa hakemassa rentoutusta lihaksistolle. Olemme myös tehneet hoitosuunnitelman lähikuukausille, joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Nyt on myös aika aloittaa määrätietoisempi treenaus loppuvuoden koitoksiin.
OR 2011
Lähdimme 30.7. iltalautalla Ruotsiin. Edessä oli viikko tokoa, sillä olimme ilmoittautuneet Obedience Rules 2011 -tokoleirille, joka oli suuri pohjoismainen yhteistapahtuma. Tesu ja minä lähdimme Helsingistä, Mari ja Sirke Turusta. Sieltä lähtivät myös Jessica ja Christa, joskin eri lautalla.
Kentsu on aina inhonnut laivojen pissalaatikkoa, enkä enää Turusta matkustaessani edes yritä saada sitä tekemään tarpeitaan lauttamatkan aikana. Nyt menimme ensimmäistä kertaa Helsingin päästä yli, joten laivamatkakin oli paljon pitempi. Niinpä käytin Kentsua kannella, mutta sen mielestä ajatuskin laatikkoon pissaamisesta oli todella vastenmielinen. Se ei pystynyt edes haistelemaan hiekkalaatikkoa. ;) Niinpä se ei sitten tehnyt tarpeitaan 20 tuntiin!
Tässä pojat, Kentsu ja Joku, kannella auringonlaskussa.
Päivät kuluivat hurjaa vauhtia. Kiersimme kuuntelemassa jokaista kouluttajaa, mutta äkkiä valikoitui muutama, joita kuuntelimme eniten. Yksi syy tälle oli puhtaasti ymmärtäminen. Leirillä oli käytössä skandinaavinen ruotsi, mutta se ei oikein tuntunut sujuvan ihan jokaiselta kouluttajalta - ainakaan meidän kielitaidolla mitattuna.
Kentsu on aina inhonnut laivojen pissalaatikkoa, enkä enää Turusta matkustaessani edes yritä saada sitä tekemään tarpeitaan lauttamatkan aikana. Nyt menimme ensimmäistä kertaa Helsingin päästä yli, joten laivamatkakin oli paljon pitempi. Niinpä käytin Kentsua kannella, mutta sen mielestä ajatuskin laatikkoon pissaamisesta oli todella vastenmielinen. Se ei pystynyt edes haistelemaan hiekkalaatikkoa. ;) Niinpä se ei sitten tehnyt tarpeitaan 20 tuntiin!
Tässä pojat, Kentsu ja Joku, kannella auringonlaskussa.
Ruotsin puolelle päästyämme lähdimme pikavauhtia kohti tokokoetta, johon Tesun ja Jokun oli määrä osallistua. Totta kai olimme tällä kertaa viidenneksi viimeisin laivasta lähtijä, kun oli muutenkin hoppu. Onneksi ehdimme kisapaikalle ajoissa, ja siellä näimmekin kaikki ystävämme. Myös Christa ja Jessica kisasivat (saavuttaen S TVA -arvot, Joku oli saavuttanut sen jo edelliskesänä), samoin kuin Janinakin oli kisaamassa Zulin kanssa.
Palkintojenjaossa ei ollut kameraa mukana, mutta suomalaiset veivät kolmoisvoiton. Tässä kuitenkin kuva yhdestä kelpiestä, joka myös osallistui kokeeseen.
Kokeen jälkeen lähdimme käymään eräässä eläinkaupassa sekä täydentämässä tulevia ruokavarastojamme. Olimme nimittäin ostaneet lerinjärjestäjiltä vain aamiaisen, ja tarkoitus oli tehdä muut ruuat itse. Saimmekin kulutettua kaupoilla kiitettävästi aikaa, joten tuli melkeinpä kiire ehtiä ilmoittautumaan leirille.
Leiri pidettiin Brossa, joka sijaitsi noin 40 kilometriä Tukholmasta luoteeseen. Leiri oli Säbyholmin naturbruksgymnasiumin tiloissa ja mailla - ja paikka oli sanalla sanoen idyllinen. Toisella sanalla sanottuna ihana. :)
Sunnuntai-iltana oli ilmoittautuminen ja tervetuliaispuheet, joiden yhteydessä esiteltiin kouluttajat. Muuten sitten vain majoittauduimme viihtyisään majapaikkaamme. Asuimme koulun asuntoloissa, joita oli alueella muistaakseni viisi. Tässä meidän asuntola:
Paikalla oli siis kahdeksan kouluttajaa: kaksi Suomesta, kaksi Ruotsista, kaksi Norjasta ja kaksi Tanskasta. Koulutettavat ryhmät olivat 7-9 koirakon kokoisia. Koirakoiden jako kouluttajille pyrittiin tehdä niin, että jokainen kävisi muun maan kuin oman maansa kouluttajalla. Ainoastaan ruotsalaisia oli niin paljon, että he "joutuivat" myös oman maan kouluttajille. :)
Koulutuksia oli kolmena päivänä: maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Tiistaina ja torstaina oli seminaareja, ja tämä olikin vallan mainiosti suunniteltu juttu, koska silloin niin kouluttajat kuin koiratkin saivat vetää vähän henkeä. Tiistaina kouluttajilla oli tosin oma pieni osuutensa päivän ohjelmassa, koska silloin he kertoivat omista ajatuksistaan koiran kouluttamisessa tai näyttivät koirillaan joitain opetus- ja treenitapoja. Christa ja Jessica näyttivät muun muassa häiriötreenejä, ja ne näyttivätkin tehneet yleisöön lähtemättömän vaikutuksen. Loppuviikko puhuttiin suomalaisten ilotulituksesta. :) Ja lähes jokainen halusi sen jälkeen opettaa koiransa kiertämään. :)
Tässä kiertämistä harjoittelee yksi kelpie:
Päivät kuluivat hurjaa vauhtia. Kiersimme kuuntelemassa jokaista kouluttajaa, mutta äkkiä valikoitui muutama, joita kuuntelimme eniten. Yksi syy tälle oli puhtaasti ymmärtäminen. Leirillä oli käytössä skandinaavinen ruotsi, mutta se ei oikein tuntunut sujuvan ihan jokaiselta kouluttajalta - ainakaan meidän kielitaidolla mitattuna.
Torstaina oli taas luentopäivä, ja aiheet vaihtelivat kisaamisesta koiran lihaskuntoon. Oli kyllä hieman raskasta kuunnella koko päivä luentoja, kun ilmanvaihtokaan ei ollut paras mahdollinen luentosalissa. Ja juuri kun sai kiinni luennoitsijan aksentista, luennoitsija vaihtui. Mutta kyllä sitä jotain sentään ymmärsi. Iltapäivällä osa meistä päätti kuitenkin skipata yhden luennon ja lähteä uittamaan koiria. Ranta olikin aivan ihana, harmi ettemme ehtineet sinne enää toiste.
Iltaisin treenasimme omia koiria. Käytössä oli kaikki nurmikentät, jotka päivisin toimivat koulutusten areenoina. Tässä vähän näkymää "pääkentästä", jossa oli siis neljälle kouluttajalle tilat. Kuvasta näkyy ykkös- ja kakkoskentät eli koko nurmialueen toinen pää.
Koulutukseen osallistuvat koirat olivat pääsääntöisesti aika aloittelijoita, mikä oli omalla tavallaan harmi meidän kannalta. Olisi ollut kiva päästä seuraamaan vähän pitemmällä olevien treenejä. Mutta kaikki koirat olivat kuitenkin kivasti työstettäviä - oikeasti Ruotsissa tuntuu olevan paljon tosi kivoja koiria. Rodusta riippumatta.
Viikko kului tosi nopeasti. Perjantaina iltapäivällä oli aika pakata tavarat ja siivota asuntola. Sitten nokka kohti Tukholmaa. Pysähdyimme Tesun kanssa matkalla Kistassa ja kävimme paikallisella koiraklubilla moikkaamassa Piaa ja Carolinea (Cefeus-kennelin omistajat). Sitten lähdimmekin mun koirien sukulaisten luokse, sillä Maria oli ystävällisesti luvannut majoittaa meidät yöksi kotiinsa. Ilta kului kuulumisia vaihtaessa ja leiristä kertoessa. Lauantaina oli taas vuorossa muutama täsmäisku pariin kauppaan, ja sen jälkeen lähdimme klubille treenaamaan. En valitettavasti saanut aikaiseksi otettua kuvia treeneistä ja/tai Marian koirista, mutta laitetaan tähän loppuun ryhmäkuva meidän koirista. Otimme nämä kuvat asuntolamme ulko-ovella ennen lähtöämme.
Ylärivissä Kentsu, Puuma, Rimma ja Joku. Alarivissä Riski ja Tuuri.
Rotujakauma oli mukavan laaja. Tokossa valtarotuna esiintyviä bordercollieita oli paikalla vain muutamia. Tämä puolivuotias narttu oli mukana hengailemassa (omistajan toinen bc osallistui koulutuksiin). Ei liene vaikea arvata miksi tämä miellytti mua. :)
Kelpieitä osallistui kolme ja kävin tietenkin katsomassa jokaiselta jonkun treenin. Yksi osallistuneista on samasta kennelistä kuin Myra & Ken. Tässä Elvis eli Cefeus King Creole.
Leirillä oli huomattavan paljon noutajia - ja aivan mielettömän ihania noutajia! Mun kultsuhaave kolmenkymmenen vuoden takaa nosti tosi rajusti päätään. Apua! :) Siellä oli nimittäin aivan älyttömän ihania ja hienoja metsästyslinjaisia kultsuja, jotka olivat oikeasti väriltään kultaisia, kropaltaan sporttisia, luonteeltaan mahtavia (todella vilkkaita mutta keskittymiskykyisiä) ja tukanpituuskin oli just sellainen, jota voisin ehkä kestää. :) Tässä pari kultaista.
Viikko kului tosi nopeasti. Perjantaina iltapäivällä oli aika pakata tavarat ja siivota asuntola. Sitten nokka kohti Tukholmaa. Pysähdyimme Tesun kanssa matkalla Kistassa ja kävimme paikallisella koiraklubilla moikkaamassa Piaa ja Carolinea (Cefeus-kennelin omistajat). Sitten lähdimmekin mun koirien sukulaisten luokse, sillä Maria oli ystävällisesti luvannut majoittaa meidät yöksi kotiinsa. Ilta kului kuulumisia vaihtaessa ja leiristä kertoessa. Lauantaina oli taas vuorossa muutama täsmäisku pariin kauppaan, ja sen jälkeen lähdimme klubille treenaamaan. En valitettavasti saanut aikaiseksi otettua kuvia treeneistä ja/tai Marian koirista, mutta laitetaan tähän loppuun ryhmäkuva meidän koirista. Otimme nämä kuvat asuntolamme ulko-ovella ennen lähtöämme.
Ylärivissä Kentsu, Puuma, Rimma ja Joku. Alarivissä Riski ja Tuuri.
Leirin jatkosta ei ole vielä varmaa tietoa. Vuosiluku leirin nimen perässä antaa viitettä sille, että jatkoa voisi vielä seurata. Jos ei ensi vuonna, niin ehkä sitä seuraavana. Leirillä myös heitettiin ilmaan ajatusta siitä, että se voisi olla eri maissa kiertävä. Tällä kertaa järjestelyistä vastasivat Niina ja Kenth Svartberg.
Tapahtuman sivut löytyvät täältä.
Kuvia meidän reissusta voi katsella täällä.
Tuolta OR 2011 -sivulta selviää enemmän tietoja kouluttajista, mutta mainittakoot vielä tässä ketkä kahdeksan urakoivat leirillä viikon ajan. Tuttuja nimiä maajoukkueista.
Suomi: Christa Enqvist-Pukkila & Jessica Svanljung
Ruotsi: Lillemor Edström & Mona Kjernholm
Norja: Synnøve Matre & Kjellaug Selsaas
Tanska: Mads Møller & Christina Ingerslev
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)