Messarin koe antoi mulle aikamoisen informaatiotulvan –
enemmän mitä osasin koskaan odottaa. Ylvan mielestä ei näköjään ole poistuneet vaihtoehdot
ehkä ja ei. Ylvan mielestä toko on tietyissä tilanteissa monivalintatehtävä,
jossa voi rastia ruutuun kyllä-vaihtoehdon lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Tämä
tuli ilmi ensimmäisen kerran SM:ssä, ja asiaa koitettiin ratkoa sen jälkeen.
Koitin kaivella seuraamisessa ei-vaihtoehtoa esille siinä onnistumatta. Välillä ollaan tehty tsekkauksia myös
esimerkiksi paikalla istumisessa, myös ennen tätä koetta. Ylvan istuessa ja mun
ollessa piilossa (niin että pääsen sieltä kurkkimaan Ylvan huomaamatta) sitä on
käyty häiritsemässä ja käskemässä maahan. Ylva on ollut niissä erittäin pätevä,
eikä sillä ole ollut aikomustakaan mokata. Se siis valitsee kyllä oikean
vaihtoehdon, kun vaan tietää mistä on kyse.
Messarissa Ylva sitten veti ei-kortin esille ja
kieltäytyi menemästä ruutuun. Se oli sitä ennen tehnyt paikallaolot,
kiertonoudon ja luoksetulon ihan ok:sti. Luoksetulon vika pätkä oli tosin
huono, ja sen jälkeen ohjattu oli alle sen tason. Veikkaan että
luoksetulossa se viimeistään alkoi tiedostaa alustan olevan oikeastaan ihan
tyhmä. Se nimittäin poltti tassunsa treeneissä kahdesti ja oli hetken aikaa
kolmijalkainen. Kisakehässä se ei tassuja polttanut, ainakaan kolmijalkaiseksi
asti, mutta teki kyllä hyvät jarrutukset luoksetulossa, jolloin se varmaan
viimeistään muisti ja tajusi, ettei alusta olekaan kovin kiva.
Eteenlähetyksessä se meni vielä eteen, joskin alkoi
himmailla lopussa vauhtia. Mutta ruutuun lähetyksessä näin heti ekasta
liikahduksesta, että tämä oli tässä. Ylva sulkeutui ja passivoitui, ja kun se
menee tuollaiseksi, niin mulla ei ole mitään mahdollisuuksia kisatilanteessa
saada sitä menemään ruutuun. Se oli selvästi päättänyt, että se ei todellakaan
aio mennä ruutuun. Eli kiitos ja hei vaan hei. Vika kehä rämmittiin jotenkin
läpi. Kaukoissa tuli aivan ihme kämmejä, ja tämä liike on oikeasti Ylvalle
helppo. Mutta kun oli nihkeää ja tahmaista, niin sellaista se sitten oli.
Sinällänsä tietty erittäin hyvä asia, että tämä tuli nyt
esille. Sain tärkeää informaatiota käyttööni. Mutta kyllä tämä ihan puun takaa tuli,
eikä ole mikään helpoin ja mukavin treenattava. Mitään merkkejä
passivoitumisesta ei ole ollut ilmassa, vaan treenit ovat sujuneet tosi
kivasti. Mutta nehän ovatkin niin erilaisia tilanteita kuin mitä messari oli.
Olen nimittäin aika vakuuttunut siitä, että suurin syy tälle oli siinä, että
Ylva koki itsensä aika pieneksi tytöksi maailmalla, jolloin sen itseluottamus
ei ollut niin huipussaan. Silloin on enemmän aikaa huomata kaikenlaista
muutakin, vaikkapa sen, että onpas ikävä alusta.
Sinällänsä hassua toi pienoinen epävarmuus, kun Ylva on noin
muuten hyvinkin tasapainoinen, vakaa ja omilla jaloillaan seisova. Mutta
jostain syystä se kokee vieraat koirat vähän ahdistavina ja jänninä – ja niitähän
tuolla riitti. Jos se on tuollaisessa paikassa yhdessä Kentsun kanssa, se ottaa
siitä näköjään enemmänkin tukea mitä olen ajatellut. Silloin se tulee kaikkialle
raamit kaulassa, eikä mikään tunnu missään. Mutta jos se menee kisapaikalle tai
vastaavaan, jossa on paljon vieraita koiria, yksinään, niin se on aika pieni
tyttö. Henkselit eivät enää paukukaan ihan samalla tavalla. Ei siitä varmaan
moni ulkopuolinen huomaa mitään, koska ihan reippaasti se kaikkialla kuitenkin
liikkuu. Mutta mä aistin kyllä siitä, että se on selvästi epämukavuusalueella.
Se on aina tollaisissa tilanteissa kovin ilahtunut ja helpottuneen oloinen, kun
se näkee tuttuja koiria ja ihmisiä. Niin nytkin. Riemu repesi, kun se näki
Mäkisen ja Piupan ja Titin, kun kävimme kävelyttää koiria. Ai tekin ootte
täällä, kivaa! Ekassa kehässä se oli ilahtunut siitä, kun Pirkko oli
liikkurina. Niinkin huojentuneen oloinen, että mun piti ihan muistuttaa sille,
että tänne on sitten tultu tekemään paikallaoloja, eikä mennä moikkaamaan
tuttuja.
|
Pohjimmiltaan minä olen aika pieni tyttö. |
Ylvahan ei ole koskaan ollut mikään aktiivinen tarjoaja -tyyppi.
Pentuna se ei tarjonnut yhtään mitään muuta kuin istumista ja tuijottamista. Ja
kun siitä ei palkkaa tullut, niin se häipyi paikalta riekkumaan lelujen kanssa.
Asiaan vaikutti osittain varmaan se, kun sehän ei pentuna kokenut nameja
palkaksi, joten mitä sitä edes yrittämään tavoittelemaan niitä. Nythän se on
ihan sairaan ahne – mutta myös oppinut monenlaisia toimintamalleja, joita se
osaa tarjota. Eli heti kun se on oppinut asioita, niin niitä se osaa kyllä
nykyisin tarjota hyvinkin aktiivisesti. Mutta jos tulee tilanne, jossa sillä ei
ole mitään haisua asiasta, mitä voidaan odottaa, niin se ei tarjoa mitään
uutta toimintaa.
Se osaa siis tarjota lähinnä vain jo-opittuja asioita. Jos
se vaan ymmärtää mitä siltä halutaan, niin se haluaa aina tehdä oikein. Mutta
vastaavasti jos se joutuu tilanteeseen, jonka se kokee jotenkin epäreiluna tai
ylivaikeana, niin silloin se sulkeutuu ja passivoituu. Eli siinä on olemassa
tämä toimintamalli, mutta se tulee vaan esille hyvin harvoin.
Olen joutunut tekemään paljon töitä sen suhteen, että saan
Ylvan tietyissä tilanteissa tietyillä pikkujutuilla aktiiviseksi, ja sitä voin
hyödyntää liikkeiden väleissä. Esimerkiksi Ruotsin hellekisoissa Ylvalla oli
selvästi haastavaa, kun oltiin yhtäkkiä 30 asteen helteessä, jollaista ei ollut
ollut koko kesänä. Mutta siellä pääsin liikkeiden väleissä vaikuttamaan sen
asenteeseen niin oivallisesti, että liikkeetkin sujuivat sitten ihan itsestään.
Asia on siis mennyt todella paljon eteenpäin, mutta ei näköjään riittävän
paljon.
Jos katsoo Ylvan marraskuista kisavideoa, niin siinä näkee
mielestäni tosi hyvin millainen se yleensä asenteellisesti on. Ruutuun se menee
vähän epävarmana – ruudun hahmottaminen on ollut sille aina ihan äärimmäisen
hankalaa – mutta se selvittää sen kuitenkin ihan kunnialla. Zetassa sen
seuraamispaikka siirtyy loppua kohden vähän taaemmas, mutta muuten se on siinä
yleisilmeeltään reipas ja iloinen. Tuota seuraamispaikan taaksesiirtymistä
esiintyy tosiaan vain kisazetoissa, enkä ole saanut vielä kiinni siitä, miksi
niin käy. Olenkin nyt lähinnä vain keskittynyt tietyn aktiivisuustason
hakemiseen siinä liikkeessä, vähän senkin uhalla, että mukaanotoissa on joskus
tapahtunut pientä varastamista. Mielestäni liikkeen onnistuminen on pitkälti
kiinni oikeasta aktiivisuudesta seuraamisessa, joten siihen ollaan nyt
panostettu. Muuten kautta koko kokeen Ylva oli iloinen, rento, oikeaan asiaan
keskittynyt ja mua kohtaan avoin. Sellainen se on. Paitsi sitten kun tulee se
sen pimeä puoli esille eli passivoituminen, minkä noin vahvasta olemassaolosta
en ollut yhtään tietoinen, koska se on nyt tosiaan ollut koko ajan videolla näkyvän
oloinen.
Sen verran sillä on kyllä pokkaa, että kun herne menee
nenään, niin se menee. Menin messarissa kokeen jälkeen jossain vaiheessa
treenaamaan ruutua tyhjään kehään. Ylva oli mukana ruutua rakentaessa, joten se
todellakin tiesi missä se on. Mutta kun tuli käsky lähteä ruutuun, niin se
kieltäytyi. Ihan pokkana oli taas sitä mieltä, että en muuten mene. Kun se oli
päässyt kisatilanteesta pois ilman että sen oli tarvinnut tehdä ruutua, se oli
selvästi sitä mieltä, ettei tartte enää muutenkaan tehdä. No sellaista
vaihtoehtoahan ei oikeasti ole olemassa, joten pääsin puuttumaan asiaan. Tein
useita ruutuja ja vaihdoin usein ruudun paikkaa. Aluksi Y yritti aina ekalla
toistolla sitä vaihtoehtoa, että jos en menisikään ruutuun. Mutta treenien
edetessä sille valkeni, että sellaista vaihtoehtoa ei ole. Todella hyvä ja
tarpeellinen treeni! Onneksi kävin treenaamassa, koska muuten Ylvalla olisi
jäänyt varmasti liian voimakkaana mieleen, että ei tarvitse tehdä, jos ei halua.
No ei auta muu kuin kääriä hihat ja alkaa hommiin. Vähän
haastavaa tässä on tosiaan se, kun tähän mielestäni liittyy jotenkin vieraiden
koirien aiheuttama itseluottamuksen lasku. Pitänee katsoa mitä pystyisi ja
mahtuisi tekemään aksakisoissa. Mun lähellä tapahtuvissa jutuissa Y tuskin
rastittaa ei-ruutua, eikä siellä oikein mahdu tekemään musta poispäin
tapahtuvia juttuja. Lisäksi tilanteen pitää kuitenkin olla turvallinen Ylvalle
ja kaikin puolin reilu, sellainen, josta sillä on kaikki mahdollisuudet selvitä
kunnialla, jos se vaan päättää haluta selvitä. Koska sehän on nyt se juttu,
saada Ylva päättämään oikeita asioita ja ymmärtämään, ettei tässä ole kyse
monivalintatehtävästä.
Lisäksi aion tehdä haastavia ruutuja. Niitä ei olla
kauheasti tehty, koska Ylvan osaamistaso ei ole ollut vielä riittävä siihen.
Mutta nyt se alkaa olla. Niissä voisi saada esille ehkä- tai ei-rastitukset. Aloitimmekin
jo eilen ruututreenit Jessican hallilla. Ylva oli superhieno, eikä sillä ollut
aikomustakaan valita passiviisuutta. Pari pikkumokaa tuli, mutta ne liittyivät enemmän kokemattomuuteen, eivätkä asenteeseen. Kun Y selvitti ne, niin sen jälkeen ei
ollut enää mitään ongelmia. Teimme mm. niin, että ruutu oli piilossa kerällä
olevan maton takana (ja siinä Y pysähtyi ennen ruutua, kun taidot eivät vaan
riittäneet ensin pidemmälle). Aika pian se osasi hypätä mattorullan yli ja
mennä ruutuun. Lisäksi otimme käyttöön Tuurin, joka on vähän vieraampi koira
Ylvalle. Tuuri sai makoilla matkalla ruutuun ja tehdä kaukoja aivan ruudun
takana, ja silti piti mennä ruudun takaosaan, vaikka koirat melkein osuivat
toisiinsa.
Ylva oli oikein hyvällä asenteella ja yritteliäänä, joten
saatiin tosi hyvät treenit. Mutta vielä on paljon työmaata, koska jotta asia
menisi oikeasti luotettavasti eteenpäin, niin pitäisi saada keksittyä sellaisia
treenejä, joissa Ylva valitsisi olla tekemättä asiaa, jolloin siihen pääsisi
oikeasti puuttumaan. Toki nämä onnistumisetkin auttavat asiassa, mutta en usko,
että ne yksistään ratkaisevat ongelmaa. Jos jollain on hyviä treeniehdotuksia
haastavista mutta reiluista treeneistä, joissa saisi esille Ylvan ehkä- ja
ei-vaihtoehdot, niin vinkkejä saa lähettää.
Kentsun kanssa on ollut reilun viikon tauko hajutreeneissä,
mutta eilen jatkettiin niillä. Kurssia on vielä jäljellä pari viikkoa. Mä oon
loppuviikosta reissussa ja koirat ovat hoidossa, joten treeneihin tulee vähän
taukoa. Ensi viikolla Kepa saa jatkaa haistelutreenien parissa ja Ylvalle aletaan
keksiä ruutukillereitä.