Rentouttavaa joulua kaikille sekä onnea & menestystä vuodelle 2010!
t. Ansu, Myra & Kentsu
Joulua kohti
Emme päässeet PM:ien jälkeen vetämään juurikaan henkeä, sillä pari viikkoa pm:stä oli ensimmäiset maajoukkuekarsinnat ensi vuodelle. Niinpä jatkoimme treenausta tasaiseen tahtiin. Karsintakisa oli Pieksämäellä, ja se meni Kentsun osalta ihan ok:sti. Koko päivän reissussa kului aikaa 16 tuntia, ja täytyy myöntää, että hieman mietitytti kotimatkalla, että onko tässä järkeä vai ei. :) Onneksi mukana oli loistavaa seuraa.
Tällä viikolla Kentsun treeniohjelmistossa on ollut rentojen palauttelutreenien lisäksi haastavia tunnaritreenejä. K oli tunnarissa välillä todella siististi, mutta nyt se on ollut hieman kiireinen kapuloilla. Niinpä tarkoituksena on tehdä pari todella vaikeaa treeniä, jotta Kentsun mieleen muistuisi ettei tunnarissa parane hätäillä. Sen jälkeen voi hyvällä omallatunnolla jäädä pienelle treenitauolle ja nauttia joulun rauhasta lenkkeillen ja oleskellen. Kovin pitkää treenitaukoa ei valitettavasti saa vielä aikoihin, koska seuraavat karsintakisat painavat päälle. Tarkoitus olisi kuitenkin viikon päivät puuhailla kaikkea muuta paitsi tokoa.
Kentsu kävi hiljattain hieronnassa ja tällä viikolla sille on aika osteopatiaan. Hieronnassa käytiin pikaisesti myös Myran lihaksisto läpi ajatuksena katsoa onko se hieronnan tarpeessa vai ei. Myrallahan todettiin viime maaliskuussa keuhkoissa varjostuma, joka on mitä ilmeisimmin kasvain. Se ei oireile vielä millään tavalla, joten siitä ei olisi mitään tietoa, jos Myraa ei olisi kuvattu. Joka tapauksessa sen jälkeen Myraa ei ole hierottu, koska riskinä on kasvaimen kasvamisen villiintyminen. Välillä sen lihaksisto tsekataan pintapuolisesti ja tehdään uusi arviointi hierotaanko Myra vai ei. Tärkeintä on kuitenkin pitää Myra hyvässä lihaskunnossa, joten jos sillä on tarvetta hieronnalle, niin se hierotaan - kasvainepäilyistä huolimatta.
Myran lihaksisto oli ok-kunnossa, joten päätimme edelleen siirtää hierontaa. Mielenkiintoista oli kuulla hierojan kommentit siitä, että Myran lihaksisto on surkastunut yläselästä, sä'än takaa (juurikin keuhkojen alueelta), minkä olinkin jo huomannut, kun valjaat alkoivat roikkua Myran päällä. Mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että Myran niskan alueen lihakset ovat edelleen normaalit, samoin takapäässä on kunnon lihakset. Yleensähän vanhan koiran kuihtuminen alkaa takapäästä. En voi olla miettimättä voiko varjostumalla olla jotain asiaa tuon kuihtumisen kanssa?!? Pääasia on, että Myra voi hyvin. Se on pirteä ja iloinen, leikkii joka päivä Kentsun kanssa ja kulkee samat lenkit kuin ennenkin.
Ahkeroin yhtenä päivänä mun vanhempien airiksen turkin parissa. Alla kuvat Monzasta ennen ja jälkeen. Kuvat on otettu pikaisesti näppäämällä, joten eivät ole kovin hyviä. Mutta eiköhän niistä ilmene mitä Monzan turkille tapahtui. :)
Kentsu on pienestä pitäen jonottanut pääsyä trimmauspöydälle, jos joku koira on ollut pöydällä. Johtunee sen minä-minä-minä-luonteesta, koska ei se koskaan äärimmäisen ilahtunut ole, kun vihdoin pääsee käsiteltäväksi. Vaikka on sinne itse väkisin halunnut. :)
Tällä viikolla Kentsun treeniohjelmistossa on ollut rentojen palauttelutreenien lisäksi haastavia tunnaritreenejä. K oli tunnarissa välillä todella siististi, mutta nyt se on ollut hieman kiireinen kapuloilla. Niinpä tarkoituksena on tehdä pari todella vaikeaa treeniä, jotta Kentsun mieleen muistuisi ettei tunnarissa parane hätäillä. Sen jälkeen voi hyvällä omallatunnolla jäädä pienelle treenitauolle ja nauttia joulun rauhasta lenkkeillen ja oleskellen. Kovin pitkää treenitaukoa ei valitettavasti saa vielä aikoihin, koska seuraavat karsintakisat painavat päälle. Tarkoitus olisi kuitenkin viikon päivät puuhailla kaikkea muuta paitsi tokoa.
Kentsu kävi hiljattain hieronnassa ja tällä viikolla sille on aika osteopatiaan. Hieronnassa käytiin pikaisesti myös Myran lihaksisto läpi ajatuksena katsoa onko se hieronnan tarpeessa vai ei. Myrallahan todettiin viime maaliskuussa keuhkoissa varjostuma, joka on mitä ilmeisimmin kasvain. Se ei oireile vielä millään tavalla, joten siitä ei olisi mitään tietoa, jos Myraa ei olisi kuvattu. Joka tapauksessa sen jälkeen Myraa ei ole hierottu, koska riskinä on kasvaimen kasvamisen villiintyminen. Välillä sen lihaksisto tsekataan pintapuolisesti ja tehdään uusi arviointi hierotaanko Myra vai ei. Tärkeintä on kuitenkin pitää Myra hyvässä lihaskunnossa, joten jos sillä on tarvetta hieronnalle, niin se hierotaan - kasvainepäilyistä huolimatta.
Myran lihaksisto oli ok-kunnossa, joten päätimme edelleen siirtää hierontaa. Mielenkiintoista oli kuulla hierojan kommentit siitä, että Myran lihaksisto on surkastunut yläselästä, sä'än takaa (juurikin keuhkojen alueelta), minkä olinkin jo huomannut, kun valjaat alkoivat roikkua Myran päällä. Mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että Myran niskan alueen lihakset ovat edelleen normaalit, samoin takapäässä on kunnon lihakset. Yleensähän vanhan koiran kuihtuminen alkaa takapäästä. En voi olla miettimättä voiko varjostumalla olla jotain asiaa tuon kuihtumisen kanssa?!? Pääasia on, että Myra voi hyvin. Se on pirteä ja iloinen, leikkii joka päivä Kentsun kanssa ja kulkee samat lenkit kuin ennenkin.
Ahkeroin yhtenä päivänä mun vanhempien airiksen turkin parissa. Alla kuvat Monzasta ennen ja jälkeen. Kuvat on otettu pikaisesti näppäämällä, joten eivät ole kovin hyviä. Mutta eiköhän niistä ilmene mitä Monzan turkille tapahtui. :)
Kentsu on pienestä pitäen jonottanut pääsyä trimmauspöydälle, jos joku koira on ollut pöydällä. Johtunee sen minä-minä-minä-luonteesta, koska ei se koskaan äärimmäisen ilahtunut ole, kun vihdoin pääsee käsiteltäväksi. Vaikka on sinne itse väkisin halunnut. :)
Kelpieiden turkki on ihanan helppohoitoinen. Mutta kyllä sillekin tekemistä keksii, jos haluaa. Mulla on ollut tapana käydä koirien turkit läpi karvanlähtöaikaan. Ihan vaan kampaamalla saa jo irtokarvoja pois, mutta joskus innostun nyppimään turkkia sormin sekä käymään sitä pohjavillaveitsellä läpi. Myralla irtoaa nyt karvaa tavallista enemmän, joten se sai turkinhoitokäsittelyn osakseen. Kentsu käytiin vain muodon vuoksi läpi, ja herra sai esitellä mm. kampaa ja pohjavillaveitseä alla.
PM:t Norjassa, osa 2/2
Sunnuntaina päivä alkoi paikalla istumisella. Tämän jälkeen tehtiin yksilöliikkeet (seuraaminen, tunnistusnouto, hyppynouto ja ruutu) käännetyssä suoritusjärjestyksessä. K oli jälleen aivan loppupäässä, nyt suoritusvuorossa 21. Niinpä vein sen jälleen vähäksi aikaa hotellihuoneeseen paikalla istumisen jälkeen.
Kentsun liikkeet menivät kivasti. Ainoa isompi - ja harmittava - virhe oli kolautus esteeseen paluuhypyssä. Kentsu ei koskaan kolauta esteeseen, ja nyt se teki sen. :( Syynä oli varmasti huono alusta. Moni koira hyppäsi vähän erikoisen näköisesti tuolla matolla. Senkin takia oli aika outoa, että liikkeenohjaaja oli tyrkyttämässä todella korkeita esteitä jokaiselle koiralle. Sain Kentsulle yhden laudan pois, vaikka alustan takia olisi pitänyt ottaa kaksi pois.
Kentsun loppupisteet olivat 262,10 ja sijoitus 9. Olin aivan huipputyytyväinen. Ykköstulos olikin tavoitteenamme. Lisäksi sijoittuminen kymmenen sakkiin noissa kisoissa oli todella hienoa.
Henkilökohtainen kulta jaettiin kahden suomalaisen voimin, sillä Vip ja Jatsi saivat tismalleen yhtä paljon pisteitä! Järjestäjät päättivät jakaa mitalin, joten hopeaa ei tällä kertaa jaettu. Pronssia sai tanskalainen Texas.
Tässä Christa & Vip, suomalaistuomarivahvistus Tommi Varis sekä Lentsu & Jatsi.
Pohjoismaiden tottelevaisimmat Jatsi & Vip.
Alakuvassa olemme palkintojenjaossa isossa kehässä, jossa emme valitettavasti kuulleet Maamme-laulua, vaikka se oli järjestäjille toimitettu. Kentsua alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää rivissä istuminen, ja se yrittikin imuroida matolle tippuneita näyttelykoirien nameja. :)
Suomen joukkue, joka pokkasi joukkuekilpailussa HOPEAA! Kulta meni Ruotsille ja pronssi Norjalle.
Kisojen ja palkintojenjaon jälkeen käytimme koirat kunnon lenkillä ennen kuin menimme syömään. Illan ohjelmaan kuului myös maksujen selvittäminen hotellin kanssa, kuka maksaa mitä jne. Pelkästään joukkuelaisten koirat maksoivat neljältä yöltä noin 750 euroa. On siellä Norjassa vaan niin halpaa...
Maanantaina olikin sitten kotiinpaluu edessä. Heidi oli lähtenyt ajamaan Tukholmaan edellisyönä, Lentsu ja Jukka lähtivät maanantaiaamuna. Jessica ja Pipa lähtivät ensimmäisenä kentälle, ja sen jälkeen oli Elinan ja minun lennon vuoro. Satu ja Christa jäivät vielä odottamaan omaa lentoaan.
Tässä ollaan hotellin edessä valmiina lähtemään kotiin.
Saatiin muuten taas juosta junalaiturilla koko laiturin pituudelta... Tällä kertaa juoksimme oikeaan junaan, mutta olimme odottamassa lemmikkivaunua junan väärässä päässä. Nyt se ei ollutkaan ensimmäisessä vaunussa, vaan viimeisessä...
Juna-asemalta pääsi suoraan lentokentälle.
Iloiset matkaajat. :)
Näimme muuten Norjaan lähtiessä koirien lastauksen koneeseen. Se tapahtui tosi nätisti ja näppärästi yhden miehen nostaessa boksin kevyen näköisesti liukuhihnalle, joka kuljetti boksin koneeseen. Yritimme taas bongata koirien lastauksen Norjan päässä, kun olimme vielä liikenteessä valoisaan aikaan. Pian näimmekin, kun koirat tuotiin ulos.
Koirat joutuivat olemaan ulkona yllättävän kauan. Mietimme vain minkähänlainen meteli siellä onkaan...
Ja taas tuli kuulutus... tällä kertaa se koski kaikkia matkustajia, ei vain meitä. Koneessa oli jokin tekninen vika, joten lähtisimmekin jollain toisella koneella, jonne meidät veisi lentokenttäbussi. Samassa koiratkin napattiin letkan jatkeeksi muiden matkatavaroiden kanssa. Vitsit että ne ajaa siellä lujaa... Kaipa ne hyvin pysyivät kyydissä.
Niinpä emme nähneetkään koirien lastausta, vaan näimme koirat seuraavan kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä. Välilasku tehtiin taas Ruotsissa. Tällä kertaa meillä oli kahden tunnin vaihto, mikä tuntui aika pitkältä (kun väkisinkin mietti miten koirat voivat ja missähän niitä pidetään). Aika tosin meni tekstiviestejä lähetellessä ja soitellessa niin Suomeen kuin Norjaankin. Finnairin matkatavarankäsittelijät olivat nimittäin aloittaneet lakon juuri ennen kuin Jessica laskeutui Suomeen. Lakon takia Katla joutui olemaan koneessa kolme tuntia, ennen kuin se saatiin pois koneesta!
Alkoi kiivas selvittely onko SAS:n matkatavarankäsittelijät samasta firmasta vai ei eli onko meillä edessä sama juttu, kun pääsemme Suomeen. Onneksi selvisi, että SAS:n työtekijät ovat eri firmasta.
Christalle ja Sadulle puolestaan annettiin Finskin puolesta ohjeeksi olla nousematta koneeseen Norjassa. Finnair kun ei voinut luvata saavansa koiria koko yönä pois koneesta lakon takia. Niinpä Satu ja Christa joutuivat jäämään yöksi Norjaan.
Arlandassa oli jo joulu kovasti esillä.
Matkaseurana meillä oli örkkejä.
Laskeuduimme Helsinki-Vantaan kentälle seitsemän aikaan illalla. Samoihin aikoihin Jessica sai vihdoin Katlan itselleen. Me saimme koirat oikeastaan heti. Ei voi kuin kiittää SASia nopeasta toiminnasta.
Satu ja Christa jäivät Norjaan reiluksi vuorokaudeksi. Seuraavana päivänä peruutettiin lentoja toisensa perään, mutta vihdoin ja viimein he saivat paikat tiistai-illan lennolle sekä vakuuttelut ja vannomiset sen suhteen, että he todellakin saavat koirat koneesta Suomen päässä. Niin loputkin joukkuelaiset pääsivät vihdoin kotiin jälleen kerran yhden tapahtumarikkaan reissun päätteeksi.
Kiitos kaikille hauskasta seurasta!
ps. Kisapaikan, palkintojenjaon ja joukkueen kuvat ovat ottaneet Mari ja Tesu - kiitos kuvauksesta sekä kaikesta avusta viikonlopun aikana. Muut kuvat ovat mun ottamia.
Kentsun liikkeet menivät kivasti. Ainoa isompi - ja harmittava - virhe oli kolautus esteeseen paluuhypyssä. Kentsu ei koskaan kolauta esteeseen, ja nyt se teki sen. :( Syynä oli varmasti huono alusta. Moni koira hyppäsi vähän erikoisen näköisesti tuolla matolla. Senkin takia oli aika outoa, että liikkeenohjaaja oli tyrkyttämässä todella korkeita esteitä jokaiselle koiralle. Sain Kentsulle yhden laudan pois, vaikka alustan takia olisi pitänyt ottaa kaksi pois.
Kentsun loppupisteet olivat 262,10 ja sijoitus 9. Olin aivan huipputyytyväinen. Ykköstulos olikin tavoitteenamme. Lisäksi sijoittuminen kymmenen sakkiin noissa kisoissa oli todella hienoa.
Henkilökohtainen kulta jaettiin kahden suomalaisen voimin, sillä Vip ja Jatsi saivat tismalleen yhtä paljon pisteitä! Järjestäjät päättivät jakaa mitalin, joten hopeaa ei tällä kertaa jaettu. Pronssia sai tanskalainen Texas.
Tässä Christa & Vip, suomalaistuomarivahvistus Tommi Varis sekä Lentsu & Jatsi.
Pohjoismaiden tottelevaisimmat Jatsi & Vip.
Alakuvassa olemme palkintojenjaossa isossa kehässä, jossa emme valitettavasti kuulleet Maamme-laulua, vaikka se oli järjestäjille toimitettu. Kentsua alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää rivissä istuminen, ja se yrittikin imuroida matolle tippuneita näyttelykoirien nameja. :)
Suomen joukkue, joka pokkasi joukkuekilpailussa HOPEAA! Kulta meni Ruotsille ja pronssi Norjalle.
Kisojen ja palkintojenjaon jälkeen käytimme koirat kunnon lenkillä ennen kuin menimme syömään. Illan ohjelmaan kuului myös maksujen selvittäminen hotellin kanssa, kuka maksaa mitä jne. Pelkästään joukkuelaisten koirat maksoivat neljältä yöltä noin 750 euroa. On siellä Norjassa vaan niin halpaa...
Maanantaina olikin sitten kotiinpaluu edessä. Heidi oli lähtenyt ajamaan Tukholmaan edellisyönä, Lentsu ja Jukka lähtivät maanantaiaamuna. Jessica ja Pipa lähtivät ensimmäisenä kentälle, ja sen jälkeen oli Elinan ja minun lennon vuoro. Satu ja Christa jäivät vielä odottamaan omaa lentoaan.
Tässä ollaan hotellin edessä valmiina lähtemään kotiin.
Saatiin muuten taas juosta junalaiturilla koko laiturin pituudelta... Tällä kertaa juoksimme oikeaan junaan, mutta olimme odottamassa lemmikkivaunua junan väärässä päässä. Nyt se ei ollutkaan ensimmäisessä vaunussa, vaan viimeisessä...
Juna-asemalta pääsi suoraan lentokentälle.
Iloiset matkaajat. :)
Näimme muuten Norjaan lähtiessä koirien lastauksen koneeseen. Se tapahtui tosi nätisti ja näppärästi yhden miehen nostaessa boksin kevyen näköisesti liukuhihnalle, joka kuljetti boksin koneeseen. Yritimme taas bongata koirien lastauksen Norjan päässä, kun olimme vielä liikenteessä valoisaan aikaan. Pian näimmekin, kun koirat tuotiin ulos.
Koirat joutuivat olemaan ulkona yllättävän kauan. Mietimme vain minkähänlainen meteli siellä onkaan...
Ja taas tuli kuulutus... tällä kertaa se koski kaikkia matkustajia, ei vain meitä. Koneessa oli jokin tekninen vika, joten lähtisimmekin jollain toisella koneella, jonne meidät veisi lentokenttäbussi. Samassa koiratkin napattiin letkan jatkeeksi muiden matkatavaroiden kanssa. Vitsit että ne ajaa siellä lujaa... Kaipa ne hyvin pysyivät kyydissä.
Niinpä emme nähneetkään koirien lastausta, vaan näimme koirat seuraavan kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä. Välilasku tehtiin taas Ruotsissa. Tällä kertaa meillä oli kahden tunnin vaihto, mikä tuntui aika pitkältä (kun väkisinkin mietti miten koirat voivat ja missähän niitä pidetään). Aika tosin meni tekstiviestejä lähetellessä ja soitellessa niin Suomeen kuin Norjaankin. Finnairin matkatavarankäsittelijät olivat nimittäin aloittaneet lakon juuri ennen kuin Jessica laskeutui Suomeen. Lakon takia Katla joutui olemaan koneessa kolme tuntia, ennen kuin se saatiin pois koneesta!
Alkoi kiivas selvittely onko SAS:n matkatavarankäsittelijät samasta firmasta vai ei eli onko meillä edessä sama juttu, kun pääsemme Suomeen. Onneksi selvisi, että SAS:n työtekijät ovat eri firmasta.
Christalle ja Sadulle puolestaan annettiin Finskin puolesta ohjeeksi olla nousematta koneeseen Norjassa. Finnair kun ei voinut luvata saavansa koiria koko yönä pois koneesta lakon takia. Niinpä Satu ja Christa joutuivat jäämään yöksi Norjaan.
Arlandassa oli jo joulu kovasti esillä.
Matkaseurana meillä oli örkkejä.
Laskeuduimme Helsinki-Vantaan kentälle seitsemän aikaan illalla. Samoihin aikoihin Jessica sai vihdoin Katlan itselleen. Me saimme koirat oikeastaan heti. Ei voi kuin kiittää SASia nopeasta toiminnasta.
Satu ja Christa jäivät Norjaan reiluksi vuorokaudeksi. Seuraavana päivänä peruutettiin lentoja toisensa perään, mutta vihdoin ja viimein he saivat paikat tiistai-illan lennolle sekä vakuuttelut ja vannomiset sen suhteen, että he todellakin saavat koirat koneesta Suomen päässä. Niin loputkin joukkuelaiset pääsivät vihdoin kotiin jälleen kerran yhden tapahtumarikkaan reissun päätteeksi.
Kiitos kaikille hauskasta seurasta!
ps. Kisapaikan, palkintojenjaon ja joukkueen kuvat ovat ottaneet Mari ja Tesu - kiitos kuvauksesta sekä kaikesta avusta viikonlopun aikana. Muut kuvat ovat mun ottamia.
PM:t Norjassa, osa 1/2
Tokon Pohjoismaiden mestaruuskilpailut olivat tänä vuonna 28.-29.11. Norjassa, Lilleströmissä, joka on aivan Oslon kupeessa. Lähdimme reissuun jo torstaina. Pari joukkuelaista ajoi Norjaan omilla autoilla, loput lensivät. Matkustimme Kentsun kanssa taas Elinan ja Sinan seurassa. Me olimme ainoat, jotka lensimme SAS:lla, joka tarkoitti koneen vaihtoa Arlandassa. Suoralle lennolle kun ei oteta koiria mukaan, koska ruuma ei ole niissä koneissa lämmitetty. Muut lensivät Norjaan Finnairin siivin, suoralla lennolla.
On muuten hinnoissa eroa. Finskillä on käytössä kilohinta, SAS:lla kiinteät hinnat (tosin jonkin verran rajoituksia koon suhteen - kovin isot boksit eivät heidän koneisiin mahdu, tai lähinnä kai koneiden oviaukoista). Kentsu olisi maksanut Finnairilla lennätettynä 520 euroa, nyt se maksoi 60 euroa.
Taas mennään... :)
Kentsu oli selvästi ilahtunut, kun se näki Sinan Helsinki-Vantaan lentokentällä. K kävi nuolemassa Sinan suupielet.
Arlandassa meillä oli tunnin vaihto, eikä sinä aikana juuri ehtinyt tehdä muuta kuin etsiä lähtöportti ja käväistä kaupassa. Kun jonotimme koneeseen pääsyä, meidän nimiä kuulutettiin. Saimme kuulla, että molemmat koirat eivät mahdukaan koneeseen! Siinä sitten käytiin pikaisia keskusteluja siitä, kumpi koirista jätetään Ruotsiin (Kentsu) ja saako ihminen jäädä sen kanssa (saa) ja koska päästään Norjaan (seuraava lento oli tunnin päästä, ja sinne mahtuu) ja saako koiran itselle siksi aikaa (se jäi vielä avoimeksi).
Virkailija kysyi koiran tuntomerkkejä, ja niin sitten radiopuhelimella annettiin ohjeeksi jättää pieni musta koira pois koneesta. Onneksi matkassa ei ollut kahta bordercollieta, olisi voinut olla vaikeampi antaa tuntomerkkejä. :) Vaikka tokihan lentobokseista löytyy tiedot omistajasta.
Tällä välin ihmiset valuivat koneeseen. Pian kaikki olivat jo menneet ja Elinankin olisi pitänyt mennä koneeseen, kun virkailja pyysi meitä vielä odottamaan hetken. He yrittäisivät vielä saada koiria mahtumaan. Pian tuli kuittaus radiopuhelimen kautta, että molemmat koirat ovat sittenkin mahtuneet koneeseen!
En ihan ymmärrä miten on mahdollista, ettei koirat yhtäkkiä olleet mahtumassa. Varsinkin kun olen käsittänyt niiden matkustavan hieman eri tilassa kuin matkatavarat. Arvoitukseksi jää kuinka niitä on sinne lastattu - sisään, ulos, ei mahdu, mahtuu. Enkä oikeastaan halua edes tietää. Ei tämä matkustaminen ole heikkohermoisten hommaa. Koirat kyllä selvisivät hyvin - olivat iloisia ja rentoja kun saimme ne Oslossa - mutta oma hermorakenne oli aika koetuksella.
Norjassa etsiydyimme lentokenttäjunaan, joka meni Lilleströmin kautta Oslon keskustaan. Olimme saaneet Christalta viestin, että koirat saavat matkustaa vain ensimmäisessä vaunussa. Kun tulimme hissiltä laiturille, juna saapuikin jo paikalle. Taulussa luki junan menevän Osloon. Juoksimme hurjaa vauhtia (mitä nyt pystyy juoksemaan vetäessään perässään lentoboksia ja väistellessään laiturilla olevia ihmisiä) koko laiturin mitan junan päädyssä olevaan lemmikkivaunuun. Laukkujen heittelyä ja boksien nostelua vaunuun, jonne tietenkin oli portaita ja kynnyksiä. Vihdoin saimme kaiken sisälle ja saimme vetää hetken henkeä, kunnes tuli kuulutus: "This is a non-stop train to Oslo". Täh? Eikö tämä pysähdykään Lilleströmissä? Ja taas vauhdilla kassit, koirat ja boksit pihalle. Hetken kuluttua raiteelle tulikin sitten se juna, joka myös pysähtyi Lilleströmissä. On tää matkustaminen kivaa. :)
Junassa on hauska matkustaa, vai-miten-se-nyt-meni.
Meidän hotelli näkyi Lilleströmin juna-asemalta, joten pitkää matkaa emme joutuneet bokseja ja kamoja raahaamaan. Ja mikä parasta, kisapaikka oli aivan hotellin vieressä.
Olimme Elinan kanssa viimeiset paikalle saapuneet joukkuelaiset. Ilta oli jo melko pitkällä, joten ehdimme vain majoittua huoneisiin ja käydä syömässä, kun oli aika mennä nukkumaan.
Perjantaina oli koko päivä aikaa käydä kaupoilla ja lenkittämässä koiria. Kisabriefing ja treenit olivat vasta illalla. Hotellin lähellä oli joen varressa kiva kävelytie. Tässä ollaan lenkillä Sadun ja Jessican kanssa.
Alla Katla ja Kentsu. Alueella oli muuten koirien irtopitokielto. Jos siitä olisi jäänyt kiinni, olisivat sakot olleet suunnilleen 350 euron luokkaa...
Joen vastarannalla oli talot hauskasti rinteessä. Ne näyttivät illalla tosi kivoilta, kun ikkunoista pilkotti valoja.
Meidän lähtöpäivän aamuna talot näyttivät tältä, kun edellisyönä oli satanut lunta.
Perjantai-illalla menimme tutustumaan kisapaikkaan, jossa pidettiin myös joukkuetreenit. Suomen joukkue jakaa ajan kaikkien joukkuelaisten kesken, joten kehässä ollaan yksi kerrallaan. Aikaa oli 4,5 minuuttia per koira, ja siinä ajassa ehti yllättävän hyvin tehdä kaikenlaista. Kentsun treenit menivät hyvin, ja se ehti onneksi siinä ajassa hieman saada tuntumaa mattoon.
Matto oli to-del-la liukas, ja se kyllä jäi hieman hirvittämään. Omien kenkien alla matto tuntui pitävältä, mutta totuus paljastui, kun koirat pääsivät juoksemaan. Oli liukastelua, kaatumisia, huonoja hyppyjä jne. Kentsukin stoppailut matolla olivat alkuun todella outoja, kun se ei vaan pystynyt jarruttamaan normaalilla tavalla.
Treeneihin ehtivät paikalle myös Mari ja Tesu, jotka tulivat katsomaan kisoja. Kentsu ilahtui kovin, kun näki heidät. Sillä tosin kesti hetki tajuta, että ihmiset joiden kanssa juttelin olivat todellakin tuttuja. Ei tainnut odottaa treenikavereiden näkemistä. :)
Paikalla oli muitakin tuttuja, mm. liikkeenohjaajamme, joka oli meidän liikkurina myös elokuussa Norjassa kisatessamme. Hän muisti meidät, samoin kuin elokuisten kisojen tuomaritkin. Alla liikkeenohjaajasetä.
Jos jäi matto mietityttämään kisapaikalta, niin samoin jäivät viereiset agilitykehät. Samaisessa hallissa järjestettiin Norjan mestaruudet agilityssä sekä 1- ja 2-luokkien taviskisat. Ja juuri tämä taviskisan rata oli noin 20 metrin päässä tokokehästä. Välissä ei ollut katsomoja, aitoja tms, pelkät kehänauhat. Kisojen alettua huomasimme, ettei agilitystä ollut meille mitään haittaa. Yllättävän vähän kuului agilityn ääniä, mutta kuulutuksia oli sitäkin enemmän. Ja niistä oli oikeasti haittaa. Jos kuulutukset sattuivat osumaan kesken liikkeen, niin kuuluvuus oli olematonta. Mm. Welmun kaukot kärsivät kuulutusten takia.
Paikallamakuussa Kentsu tarvitsi (jälleen) kaksoiskäskyn alun maahanmenoon, vaikka se istui kontaktissa. Liikkeenohjaaja käveli (jälleen) hiihtäen ohitse, kuten mm:ssä, ja vähän alan olla nyt sitä mieltä, että sillä on jokin osuus asiaan. Suomessahan ei tuota hiihtäen ohikävelyä harrasteta, vaan pysähdytään jokaisen koirakon kohdalle. No tiedetäänpä nyt mitä harjoitella. Muuten K makoili hyvin, samoin nousi istumaan yhdellä käskyllä.
Yksilöliikkeet sujuivat kivasti. Luoksetuloa jännitin ehkä eniten maton liukkauden takia, mutta K selviytyi stopeista hyvin. Tietenkin oli myös jännä nähdä miten K selviytyy ohjatusta syksyn noutotappeluiden jälkeen, vaikka noutohulluus olikin jo selvästi selätetty viimeviikkoisten treenien perusteella. K selviytyi siitäkin mallikkaasti - ei enää merkkiäkään noutohulluudesta, vaan kuuliainen ja "normaali" suhtautuminen liikkeeseen.
Tässä ollaan juuri tultu Kentsun kanssa kehästä.
Lauantain päätteeksi johdossa olivat tanskalainen Texas, Mette, Vip ja Jatsi - Kentsu oli kuudentena!
Illalla oli joukkueiden gaalaillallinen. Koirat rentoutuivat sillä aikaa huoneissa. K olikin lauantai-illalla todella väsynyt. Onneksi se osaa hyödyntää hotellissa olemisen lepäämiseen, sillä se oli nukkunut ilmeisen hyvin, koska sunnuntaiaamuna se puhkui taas energiaa, melkeinpä pelottavan paljon. :)
On muuten hinnoissa eroa. Finskillä on käytössä kilohinta, SAS:lla kiinteät hinnat (tosin jonkin verran rajoituksia koon suhteen - kovin isot boksit eivät heidän koneisiin mahdu, tai lähinnä kai koneiden oviaukoista). Kentsu olisi maksanut Finnairilla lennätettynä 520 euroa, nyt se maksoi 60 euroa.
Taas mennään... :)
Kentsu oli selvästi ilahtunut, kun se näki Sinan Helsinki-Vantaan lentokentällä. K kävi nuolemassa Sinan suupielet.
Arlandassa meillä oli tunnin vaihto, eikä sinä aikana juuri ehtinyt tehdä muuta kuin etsiä lähtöportti ja käväistä kaupassa. Kun jonotimme koneeseen pääsyä, meidän nimiä kuulutettiin. Saimme kuulla, että molemmat koirat eivät mahdukaan koneeseen! Siinä sitten käytiin pikaisia keskusteluja siitä, kumpi koirista jätetään Ruotsiin (Kentsu) ja saako ihminen jäädä sen kanssa (saa) ja koska päästään Norjaan (seuraava lento oli tunnin päästä, ja sinne mahtuu) ja saako koiran itselle siksi aikaa (se jäi vielä avoimeksi).
Virkailija kysyi koiran tuntomerkkejä, ja niin sitten radiopuhelimella annettiin ohjeeksi jättää pieni musta koira pois koneesta. Onneksi matkassa ei ollut kahta bordercollieta, olisi voinut olla vaikeampi antaa tuntomerkkejä. :) Vaikka tokihan lentobokseista löytyy tiedot omistajasta.
Tällä välin ihmiset valuivat koneeseen. Pian kaikki olivat jo menneet ja Elinankin olisi pitänyt mennä koneeseen, kun virkailja pyysi meitä vielä odottamaan hetken. He yrittäisivät vielä saada koiria mahtumaan. Pian tuli kuittaus radiopuhelimen kautta, että molemmat koirat ovat sittenkin mahtuneet koneeseen!
En ihan ymmärrä miten on mahdollista, ettei koirat yhtäkkiä olleet mahtumassa. Varsinkin kun olen käsittänyt niiden matkustavan hieman eri tilassa kuin matkatavarat. Arvoitukseksi jää kuinka niitä on sinne lastattu - sisään, ulos, ei mahdu, mahtuu. Enkä oikeastaan halua edes tietää. Ei tämä matkustaminen ole heikkohermoisten hommaa. Koirat kyllä selvisivät hyvin - olivat iloisia ja rentoja kun saimme ne Oslossa - mutta oma hermorakenne oli aika koetuksella.
Norjassa etsiydyimme lentokenttäjunaan, joka meni Lilleströmin kautta Oslon keskustaan. Olimme saaneet Christalta viestin, että koirat saavat matkustaa vain ensimmäisessä vaunussa. Kun tulimme hissiltä laiturille, juna saapuikin jo paikalle. Taulussa luki junan menevän Osloon. Juoksimme hurjaa vauhtia (mitä nyt pystyy juoksemaan vetäessään perässään lentoboksia ja väistellessään laiturilla olevia ihmisiä) koko laiturin mitan junan päädyssä olevaan lemmikkivaunuun. Laukkujen heittelyä ja boksien nostelua vaunuun, jonne tietenkin oli portaita ja kynnyksiä. Vihdoin saimme kaiken sisälle ja saimme vetää hetken henkeä, kunnes tuli kuulutus: "This is a non-stop train to Oslo". Täh? Eikö tämä pysähdykään Lilleströmissä? Ja taas vauhdilla kassit, koirat ja boksit pihalle. Hetken kuluttua raiteelle tulikin sitten se juna, joka myös pysähtyi Lilleströmissä. On tää matkustaminen kivaa. :)
Junassa on hauska matkustaa, vai-miten-se-nyt-meni.
Meidän hotelli näkyi Lilleströmin juna-asemalta, joten pitkää matkaa emme joutuneet bokseja ja kamoja raahaamaan. Ja mikä parasta, kisapaikka oli aivan hotellin vieressä.
Olimme Elinan kanssa viimeiset paikalle saapuneet joukkuelaiset. Ilta oli jo melko pitkällä, joten ehdimme vain majoittua huoneisiin ja käydä syömässä, kun oli aika mennä nukkumaan.
Perjantaina oli koko päivä aikaa käydä kaupoilla ja lenkittämässä koiria. Kisabriefing ja treenit olivat vasta illalla. Hotellin lähellä oli joen varressa kiva kävelytie. Tässä ollaan lenkillä Sadun ja Jessican kanssa.
Alla Katla ja Kentsu. Alueella oli muuten koirien irtopitokielto. Jos siitä olisi jäänyt kiinni, olisivat sakot olleet suunnilleen 350 euron luokkaa...
Joen vastarannalla oli talot hauskasti rinteessä. Ne näyttivät illalla tosi kivoilta, kun ikkunoista pilkotti valoja.
Meidän lähtöpäivän aamuna talot näyttivät tältä, kun edellisyönä oli satanut lunta.
Perjantai-illalla menimme tutustumaan kisapaikkaan, jossa pidettiin myös joukkuetreenit. Suomen joukkue jakaa ajan kaikkien joukkuelaisten kesken, joten kehässä ollaan yksi kerrallaan. Aikaa oli 4,5 minuuttia per koira, ja siinä ajassa ehti yllättävän hyvin tehdä kaikenlaista. Kentsun treenit menivät hyvin, ja se ehti onneksi siinä ajassa hieman saada tuntumaa mattoon.
Matto oli to-del-la liukas, ja se kyllä jäi hieman hirvittämään. Omien kenkien alla matto tuntui pitävältä, mutta totuus paljastui, kun koirat pääsivät juoksemaan. Oli liukastelua, kaatumisia, huonoja hyppyjä jne. Kentsukin stoppailut matolla olivat alkuun todella outoja, kun se ei vaan pystynyt jarruttamaan normaalilla tavalla.
Treeneihin ehtivät paikalle myös Mari ja Tesu, jotka tulivat katsomaan kisoja. Kentsu ilahtui kovin, kun näki heidät. Sillä tosin kesti hetki tajuta, että ihmiset joiden kanssa juttelin olivat todellakin tuttuja. Ei tainnut odottaa treenikavereiden näkemistä. :)
Paikalla oli muitakin tuttuja, mm. liikkeenohjaajamme, joka oli meidän liikkurina myös elokuussa Norjassa kisatessamme. Hän muisti meidät, samoin kuin elokuisten kisojen tuomaritkin. Alla liikkeenohjaajasetä.
Jos jäi matto mietityttämään kisapaikalta, niin samoin jäivät viereiset agilitykehät. Samaisessa hallissa järjestettiin Norjan mestaruudet agilityssä sekä 1- ja 2-luokkien taviskisat. Ja juuri tämä taviskisan rata oli noin 20 metrin päässä tokokehästä. Välissä ei ollut katsomoja, aitoja tms, pelkät kehänauhat. Kisojen alettua huomasimme, ettei agilitystä ollut meille mitään haittaa. Yllättävän vähän kuului agilityn ääniä, mutta kuulutuksia oli sitäkin enemmän. Ja niistä oli oikeasti haittaa. Jos kuulutukset sattuivat osumaan kesken liikkeen, niin kuuluvuus oli olematonta. Mm. Welmun kaukot kärsivät kuulutusten takia.
Lauantaina oli vuorossa paikallamakuu, neliökävely, kaukokäskyt, luoksetulo ja ohjattu. Kentsun nro oli 20, joten vein sen paikallamakuun jälkeen hetkeksi hotellihuoneeseen ja hain sen lounastauon aikana takaisin kisapaikalle.
Paikallamakuussa Kentsu tarvitsi (jälleen) kaksoiskäskyn alun maahanmenoon, vaikka se istui kontaktissa. Liikkeenohjaaja käveli (jälleen) hiihtäen ohitse, kuten mm:ssä, ja vähän alan olla nyt sitä mieltä, että sillä on jokin osuus asiaan. Suomessahan ei tuota hiihtäen ohikävelyä harrasteta, vaan pysähdytään jokaisen koirakon kohdalle. No tiedetäänpä nyt mitä harjoitella. Muuten K makoili hyvin, samoin nousi istumaan yhdellä käskyllä.
Yksilöliikkeet sujuivat kivasti. Luoksetuloa jännitin ehkä eniten maton liukkauden takia, mutta K selviytyi stopeista hyvin. Tietenkin oli myös jännä nähdä miten K selviytyy ohjatusta syksyn noutotappeluiden jälkeen, vaikka noutohulluus olikin jo selvästi selätetty viimeviikkoisten treenien perusteella. K selviytyi siitäkin mallikkaasti - ei enää merkkiäkään noutohulluudesta, vaan kuuliainen ja "normaali" suhtautuminen liikkeeseen.
Tässä ollaan juuri tultu Kentsun kanssa kehästä.
Lauantain päätteeksi johdossa olivat tanskalainen Texas, Mette, Vip ja Jatsi - Kentsu oli kuudentena!
Illalla oli joukkueiden gaalaillallinen. Koirat rentoutuivat sillä aikaa huoneissa. K olikin lauantai-illalla todella väsynyt. Onneksi se osaa hyödyntää hotellissa olemisen lepäämiseen, sillä se oli nukkunut ilmeisen hyvin, koska sunnuntaiaamuna se puhkui taas energiaa, melkeinpä pelottavan paljon. :)
Noutohullun päiväkirjasta
Viime viikot ovat kuluneet tiiviisti treenaamisen parissa. Ja töitä on todellakin riittänyt, sillä Kentsu kilahti noutoihin. Se olisi halunnut vain noutaa, noutaa ja noutaa - sekä kantaa kapuloita ja rynnätä kapuloille luvan kanssa tai ilman. Onhan se ihanaa, että Kentsun mielestä noutaminen on kivaa, mutta kohtuus kaikessa...
Jälkikäteen on aina helppoa olla jälkiviisas. Kaikki on saanut alkunsa Kentsun yläpurennasta. Sillä on lyhyen alaleuan takia vaikeuksia nostaa sorvattuja kapuloita. Niinpä aloitimme kapulannostotreenit jo kesällä, kun olimme lähdössä Norjaan kisaamaan. Siellähän käytössä on sorvatut kapulat, ei meille tutut (ja helpot) laipalliset. Olen tehnyt kesästä lähtien todella paljon nostattavia noutotreenejä, mm. paljon sellaisia, joissa K sai ampua kiinni naruleluun, kun oli nostanut kapulan. Ne olivat Kentsun mielestä aivan älyttömän hauskoja treenejä!
Nostotreenien avulla tekniikka parani, mutta myös mieliala nousi vähän turhan korkealle. Ensimerkkejä siitä saatiin jo ennen Slovakian reissua, kun Kentsun mielestä hyppynouto alkoi olla aivan sairaan hauskaa (paino sanalla sairas :), aina se on Kentsun mielestä ollut kiva liike). Hommasta selvittiin kuitenkin pienellä Kentsun huijaamisella, ja K tekikin hyvän hyppynoudon ja ohjatun noudon mm:ssä. Tunnarin sikailut olivatkin sitten jo oiretta noutohulluudesta, ja mm:ien jälkeen kaikki noudot ja tunnari levähtivät käsiin. Kentsusta tuli totaalinen noutohullu, joka ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin noutamista.
Sen silmät pyörivät kuin hedelmäpelissä, kun se tajusi noudon tulevan. Sen myötä tuli varastelua ja niin pientä piippausta, että välillä ei tiennyt piipittikö lintu vai Kentsu. Se taas asetti omat ongelmansa, koska on vaikea puuttua asiaan, josta ei ole varma kuuleeko ihan omiaan vai ei.
Niinpä viime viikot ollaan väännetty tassua siitä, koska noudetaan ja miten noudetaan. Hetken jo kävi mielessä onko Marilta saadussa huivissa oleva teksti pelottavan lähellä totuutta. :)
Jos Kentsu onkin todella sitkeä sissi, niin kyllä minustakin onneksi löytyy periksiantamattomuutta. Niinpä noutohulluus alkoi hiljalleen taittua ja Kentsun mielentila saatiin "normaaliksi". Noudot ovat edelleen kivoja, mutta niihin ei olla kilahtaneita.
Halusin käydä vielä testaamassa miten noudot sujuvat kisatilanteessa. Kävimme reilu viikko sitten kokeessa, jossa K tekikin ehjän suorituksen ja hyvän ykköstuloksen - kylmyydestä huolimatta (syksyn ainoa pakkaspäivä osui tietenkin sille päivälle - kisapaikalla oli kymmenkunta astetta pakkasta ja Kentsulla oli selvästi kylmä ekoilla pakkasilla, kun tottumusta kylmyyteen ei ollut vielä ehtinyt kehittyä). Ja mikä parasta - kaikki "kriittiset" liikkeet eli hyppynouto, ohjattu nouto ja tunnari sujuivat hyvin. K keskittyi hommiin ja oli kiltti poika. Ehkä tässä voi hiljalleen alkaa luottaa siihen, että kilahdus on oikeasti historiaa. Joskin ei pidä vielä liikaa rentoutua... :)
Muut liikkeet ovat sujuneet tuttuun tapaan ilman suurempia kummallisuuksia. Hiottavaahan riittää aina, mutta nyt kaikki energia on mennyt noutoihin.
Treenien vastapainona pitää tietenkin olla kunnon vapaapäiviä, jolloin vain lenkkeillään ja nollataan päätä. Aurinko on ollut melko harvinainen vieras tähän aikaan vuodesta, mutta yhtenä päivänä onnisti päästä ulkoilemaan valoisaan aikaan ja auringon paisteessa. Ulkoilutin samalla kameraa, ja koirat joutuivat kuvauksen kohteeksi.
Myra haukkuu. :)
Pallon kanssa juoksentelua. Jotenkin se pallo päätyy aina tolle pikkumustalle...
Aloitimme myös sisäuintikauden Hyvinkäällä. Kentsu käy ratauinnissa parin kolmen viikon välein.
Karvapallo saa Kentsulta joka päivä kyytiä. Pitääkin kirjoittaa joulupukille toive uudesta karvapallosta. :)
Maanantaina Kentsulla oli akupunktio ja samalla hoitui taas näppärästi ekinokkoosilääkitys sekä merkinnät passiin Norjan reissua varten. Vielä ehditään treenata pari kertaa ennen lähtöä, mutta enää ei ihmeitä tehdä. Pyrimme pitämään treenit tosi helppoina. Torstaina se on sitten taas menoa. Kentsu matkustaa jälleen Sinan kanssa (jolla btw alkoi juuri juoksu). Uutena jännityksen kohteena on koneen vaihto Arlandassa. Toivotaan että koirat päätyvät samaan koneeseen kuin me. Peukuttakaa taas Suomen puolesta.
Jälkikäteen on aina helppoa olla jälkiviisas. Kaikki on saanut alkunsa Kentsun yläpurennasta. Sillä on lyhyen alaleuan takia vaikeuksia nostaa sorvattuja kapuloita. Niinpä aloitimme kapulannostotreenit jo kesällä, kun olimme lähdössä Norjaan kisaamaan. Siellähän käytössä on sorvatut kapulat, ei meille tutut (ja helpot) laipalliset. Olen tehnyt kesästä lähtien todella paljon nostattavia noutotreenejä, mm. paljon sellaisia, joissa K sai ampua kiinni naruleluun, kun oli nostanut kapulan. Ne olivat Kentsun mielestä aivan älyttömän hauskoja treenejä!
Nostotreenien avulla tekniikka parani, mutta myös mieliala nousi vähän turhan korkealle. Ensimerkkejä siitä saatiin jo ennen Slovakian reissua, kun Kentsun mielestä hyppynouto alkoi olla aivan sairaan hauskaa (paino sanalla sairas :), aina se on Kentsun mielestä ollut kiva liike). Hommasta selvittiin kuitenkin pienellä Kentsun huijaamisella, ja K tekikin hyvän hyppynoudon ja ohjatun noudon mm:ssä. Tunnarin sikailut olivatkin sitten jo oiretta noutohulluudesta, ja mm:ien jälkeen kaikki noudot ja tunnari levähtivät käsiin. Kentsusta tuli totaalinen noutohullu, joka ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin noutamista.
Sen silmät pyörivät kuin hedelmäpelissä, kun se tajusi noudon tulevan. Sen myötä tuli varastelua ja niin pientä piippausta, että välillä ei tiennyt piipittikö lintu vai Kentsu. Se taas asetti omat ongelmansa, koska on vaikea puuttua asiaan, josta ei ole varma kuuleeko ihan omiaan vai ei.
Niinpä viime viikot ollaan väännetty tassua siitä, koska noudetaan ja miten noudetaan. Hetken jo kävi mielessä onko Marilta saadussa huivissa oleva teksti pelottavan lähellä totuutta. :)
Jos Kentsu onkin todella sitkeä sissi, niin kyllä minustakin onneksi löytyy periksiantamattomuutta. Niinpä noutohulluus alkoi hiljalleen taittua ja Kentsun mielentila saatiin "normaaliksi". Noudot ovat edelleen kivoja, mutta niihin ei olla kilahtaneita.
Halusin käydä vielä testaamassa miten noudot sujuvat kisatilanteessa. Kävimme reilu viikko sitten kokeessa, jossa K tekikin ehjän suorituksen ja hyvän ykköstuloksen - kylmyydestä huolimatta (syksyn ainoa pakkaspäivä osui tietenkin sille päivälle - kisapaikalla oli kymmenkunta astetta pakkasta ja Kentsulla oli selvästi kylmä ekoilla pakkasilla, kun tottumusta kylmyyteen ei ollut vielä ehtinyt kehittyä). Ja mikä parasta - kaikki "kriittiset" liikkeet eli hyppynouto, ohjattu nouto ja tunnari sujuivat hyvin. K keskittyi hommiin ja oli kiltti poika. Ehkä tässä voi hiljalleen alkaa luottaa siihen, että kilahdus on oikeasti historiaa. Joskin ei pidä vielä liikaa rentoutua... :)
Muut liikkeet ovat sujuneet tuttuun tapaan ilman suurempia kummallisuuksia. Hiottavaahan riittää aina, mutta nyt kaikki energia on mennyt noutoihin.
Treenien vastapainona pitää tietenkin olla kunnon vapaapäiviä, jolloin vain lenkkeillään ja nollataan päätä. Aurinko on ollut melko harvinainen vieras tähän aikaan vuodesta, mutta yhtenä päivänä onnisti päästä ulkoilemaan valoisaan aikaan ja auringon paisteessa. Ulkoilutin samalla kameraa, ja koirat joutuivat kuvauksen kohteeksi.
Myra haukkuu. :)
Pallon kanssa juoksentelua. Jotenkin se pallo päätyy aina tolle pikkumustalle...
Aloitimme myös sisäuintikauden Hyvinkäällä. Kentsu käy ratauinnissa parin kolmen viikon välein.
Karvapallo saa Kentsulta joka päivä kyytiä. Pitääkin kirjoittaa joulupukille toive uudesta karvapallosta. :)
Maanantaina Kentsulla oli akupunktio ja samalla hoitui taas näppärästi ekinokkoosilääkitys sekä merkinnät passiin Norjan reissua varten. Vielä ehditään treenata pari kertaa ennen lähtöä, mutta enää ei ihmeitä tehdä. Pyrimme pitämään treenit tosi helppoina. Torstaina se on sitten taas menoa. Kentsu matkustaa jälleen Sinan kanssa (jolla btw alkoi juuri juoksu). Uutena jännityksen kohteena on koneen vaihto Arlandassa. Toivotaan että koirat päätyvät samaan koneeseen kuin me. Peukuttakaa taas Suomen puolesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)