kakkua ja treenejä

SM:ien jälkeen otimme rennosti emmekä tokoilleet lähes viikkoon. Kävimme pari kertaa liitelemässä agilityä, mutta muuten vain lenkkeiltiin ja oleskeltiin.






Seuraavana lauantaina aloitimme taas treenit. Olimme Malminkartanon nurmikoilla Marin ja Tesun kanssa. Siellä on aina hyvin häiriötä, ainakin jos on kaunis ilma. Samalta nurmikolta löytyvät auringonottajat, futaajat, frisbiin heittäjät ja me tokon treenaajat - ja kaikki sulassa sovussa. Ollaan joskus jopa treenattu kitaran soiton ja laulun tahdittamina. :)

Meidän koirat ovat tottuneita siihen, että esimerkiksi kesken ruutuun lähetyksen, luoksetulon tai ohjatun noudon ohjaajan ja koiran välistä voi lentää jalkapallo, ja hetken kuluttua siitä kipittää vielä pallon hakijakin.

Kentsulle rakennettiin pentuna motivaatio juosta ruutuun lelun avulla. Nykyisin ruudussa on hyvin harvoin lelu, mutta toisinaan yllätän Kentsun laittamalla ruutuun lelun, jonka se saa sieltä hakea. Lauantaina tein pitkästä aikaa niin. Tästä kuvasarjasta näkee hyvin, että ruudussa todellakin on lelu (eikä ruutunarut ole kiinnitettyinä maahan). :) Kuvasarjan on ottanut Mari Leiviskä (muut kuvat on mun ottamia).





Rimma noudossa. Taustalla näkyy hengailijoita ja futaajia.


Joku ohjatun merkillä.


Seuraavana maanantaina treenasimme Söderkullassa Marin, Tesun, Sirken, Jessican ja Terhin kanssa. Mukaan liittyivät hieman myöhemmin Christa ja Kevin. Ennen treenejä juhlistimme SM-menestystä syömällä muun muassa mansikkakakkua.



Sain Terhiltä aivan upean lyijykynäpiirroksen Kentsusta. K on siinä kyllä niin itsensä näköinen. Piirros menee kehystettäväksi ja pääsee kodin seinälle. Kiitos Terhi! Kyllä joillain vain on lahjoja. :) Piirroksen on siis tehnyt Terhi Wallin, vink vink, jos joku kaipaa itselleen hienoa piirrosta koirastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti