SM-joukkuekisa lauantaina

Tokon Suomenmestaruuskilpailut olivat 11.-12.7.2009 Kangasalalla, Suoraman urheilukentällä. Lähdimme kisoihin koko treeniporukan voimin. Minä ja Kentsu, Mari ja Rimma sekä Sirke ja Tuuri kisasimme evl:ssä. Tesu ja Joku kisasivat voittajassa. Lisäksi Mari ja minä kuuluimme agilityseuramme (Agility Sport Team AST ry) joukkueeseen.

Lähdimme matkaan perjantaina heti töiden jälkeen. Myra meni mun vanhemmille hoitoon, ja minä ja Kentsu suuntasimme kulkumme Marille. Ronjakin oli päässyt aiemmin hoitoon, joten mukaan lähti vain Rimma. Pakkasimme auton ja suuntasimme kehä kolmosen kautta Tampereen motarille.

Matkalla soitimme Sirkelle ja Tesulle ja tiedustelimme missä päin motaria he ajoivat. Olimme sopineet lähtevämme suunnilleen samaan aikaan, niin voisimme pysähtyä matkalla syömään. Kokoonnuimme Toijalan ABC:lle iltapalalle. Myös koirat saivat syödä huoltoaseman pihalla. Ympäristö ei vaikuttanut ruokahaluun. :)




Tampereelle päästyämme menimme tsekkaamaan itsemme sisälle hotelliin, tai oikeammin hostelliin. Majoituimme Härmälän kesähostellissa, joka oli leirintäalueen vieressä. Paikka oli edullinen... ja sen ansioksi pitää sanoa, että äänieristys pelasi. Marin ja mun huone oli karaokebaarin vieressä, ja laulunluritukset eivät onneksi kuuluneet meidän huoneeseen. Muuten huoneen viihtyvyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta eihän sinne oltu oleskelemaan tultukaan.




Kävimme vielä kisapaikalla katsomassa miltä alue näytti. Hyvältä näytti. :) Evl-kehät olivat nurmikolla, joka oli todella tasainen ja lyhyt. Hyvin näkyisivät tunnarikapulat ja ohjatun kapulat. Koirien ulkoiluttamisen jälkeen palasimme majapaikkaamme ja istuimme vielä hetken iltaa Tesun ja Sirken huoneessa. Sitten nukkumaan, lauantai olisi pitkä päivä.


Lauantaina starttasimme kisapaikalle kasin maissa. Mä olin meidän joukkueenjohtaja, joten ilmoitin koko konkkaronkan kilpailuun. Treffasimme muut ast:läiset, jaoimme kilpailunumerot ja toivotimme onnea matkaan. Kasasimme vielä leirin pystyyn. Saimme laittaa koirien häkit Ninan telttaan.



Mun ja Kentsun starttinumero oli 652 eli olin 52. starttaaja evl:ssä. Niinpä päätin mennä vielä hetkeksi hotellille lepäilemään. En kuitenkaan pystyisi ajatuksella seurata muiden suorituksia, ja ne tultaisiin videoimaan eli niitä pääsisi katsomaan myöhemmin. Lepäilimme hotellilla Kentsun kanssa tunnin verran, ja sitten olikin jo taas aika palata kisapaikalle.

Meidän suoritus oli juuri ennen lounastaukoa. Liikkeet oli jaettu kuuteen kehään seuraavasti: 1) paikalla istuminen ja paikallamakuu, 2) seuraaminen, 3) luoksetulo ja ruutu, 4) neliökävely ja tunnari, 5) ohjattu nouto, 6) kaukot ja hyppynouto. Neljä vikaa kehää oli kiinni toisissaan (sama kehänauha rajana). Ruutu oli sijoitettu valitettavasti niin, että ruudun merkin takana näkyi ohjatun merkki ja kapulat (oikea kapula oli lähellä ruutukehää). Ruudun takana taas näkyi idarin merkit, jotka olivat isommat ja kirkkaammat kuin ruudun merkit. Tosi moni koira haksahtikin ruutua suorittaessaan viereisen kehän puolelle, ja tuomari jakeli punaisia ja keltaisia kortteja urakalla. Monen kisa päättyi siihen, myös monen todella hyvän konkarikoiran. :(

Ruutu oli alun perin sijoitettu eri kohtaan kehässä, mutta sen paikka vaihdettiin aamulla. En tiedä miksi näin tehtiin, mutta alkuperäisessä suunnitelmassa koiran näköpiirissä ei olisi ollut sellaista merkkimerta mitä nyt oli. Tosi harmillista, että karsintaa tuli suoritettua tällä tavalla, kun kyllä niitä eroja olisi muutenkin löydetty.


Alla idarikehä. Sen takana oli ruutukehä.




Meidän suoritus meni kivasti. Paikallaoloissa huomasi, että Kentsun jumit jatkuivat, vaikka toivetta paremmasta jo oli. Kentsuhan kävi torstaina akupunktiossa, ja kireyksiä saatiin kivasti poistettua. Vielä oli kuitenkin näemmä jotain kireyksiä kropassa. Ruudussa K ei langennut ohjattuansaan, vaikka katselikin aika tarkkaan siellä tapahtuvaa noutoa, kun asettauduimme lähtöpisteelle. K oli silti bongannut oikean merkin ja löysi siltä vauhdilla ruutuunkin. Matkalla se tosin bongasi myös ruudun takana olevat idarimerkit, jotka vetivät sitä puoleensa sen verran, että seisahdus meni pitkäksi. Onneksi K osaa korjata uudella käskyllä ruutuun.


Loppupisteemme oli 287 pistettä ja olimme lopulta jaetulla 7. sijalla yhdessä Paavon kanssa - joka btw teki aivan tajuttoman hienoa työtä läpi koko viikonlopun. Tässä naku-Paavo lapsensa kanssa. :)


Kentsu tuntui kehässä todella hyvältä. Se teki hyvän ja tasaisen suorituksen. Sen kanssa oli ilo olla kehässä.

Päätimme viedä Kentsun, Tuurin ja Rimman takaisin hotellille lepäämään loppupäiväksi. Tuuri ja Rimmahan olivat olleet vuorossa jo aamulla, ja heilläkin oli mennyt tosi hyvin (sijoitukset 11. ja 6.). Veimme Sirken kanssa koirat hotellille ja palasimme takaisin kisa-alueelle. Nyt oli aikaa kierrellä enemmän ja jutella tuttujen kanssa - joita piisasi. :)






Tulostaululla oli kova kuhina. :) Mekin aloimme miettiä mitenköhän joukkueellamme oli käynyt, sillä kaikki olivat tehneet hyvät tulokset. Rimmalla oli pisteitä 287,5 ja Kentsulla 287. Alokasluokassa Terhi ja Elo-pumi tahkosivat 185 pistettä ja Shanti ja Dracu-aussie 181 pistettä. Myös Soililla ja bc-Rillalla meni muuten hyvin, mutta paikallaolo valitettavasti epäonnistui. Rillaa taisi hieman hirvittää isot vierustoverit.



Palkintojenjaossa se sitten selvisi - AST voitti joukkuehopeaa!!! Upeeta! AST on pieni agilityseura, jossa on tokoilijoita aivan kourallinen. Meillä on yleensä vaikeuksia saada joukkuetta kasaan, kun meitä on niin vähän. Ja siitä huolimatta olemme olleet mitaleilla nyt kahdesti! Kaksi vuotta sitten Piikkiössä AST voitti joukkuepronssia (Kentsu oli silloin avoimessa ja Rimma voittajassa) ja nyt tuli joukkuehopeaa. Hyvä me! :)

Voiton vei KAS (tuttu näky palkintopallilla) ja kolmantena oli T-teamin kakkosjoukkue.







Alla Tiia Hämäläisen ottama kuva meidän joukkueesta.



Palkintojenjaon jälkeen ilmoittauduimme sunnuntain yksilökilpailuun. Sinnehän pääsivät kaikki treeniryhmästämme eli Kentsu, Rimma ja Tuuri. Kaikkien tavoitteet siis täyttyivät. :) Sen jälkeen lähdimme hotellille (piipahdimme ensin taas ABC:lla syömässä isomman porukan kanssa), jossa koirat jo pirteinä odottivat.


Istuimme taas iltaa Sirken ja Tesun huoneessa jutellen päivän suorituksista ja katsellen toistemme suorituksia videolta. Joku oli ollut voittajassa heti aamusta, ja Rimma ja Tuurikin olivat suoritusvuorossa niin, että en nähnyt niitäkään livenä. Onneksi kaikki suoritukset olivat nauhalla. Jokun meno näytti tosi kivalta, joten Tesu voi syystäkin olla tyytyväinen Jokun asenteeseen, vaikka nyt muutama työtapaturma sattuihin.

En ymmärrä miten Joku ei osunut kertaakaan kameran eteen viikonlopun aikana, joten siitä pitää laittaa tähän aiemmin otettu kuva. Joku kaunis. :)


Sitten olikin taas aika vetäytyä nukkumaan. Edelleen kiittelimme hostellin hyvää äänieristystä, kun käytimme koirat vielä ulkona ja kuuntelimme samalla baarilaisten taidonnäytöksiä karaokessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti