Samasta puusta veistettyjä

Ihan käsittämätöntä, miten paljon samoja ilmeitä ja eleitä ja jopa samaa liikkumistapaa näkyi näissä sukulaiskoirissamme.

Kentsulla ja Fangilla on sama isä. Fang on Kentsua isompi, mutta muuten niissä oli todella paljon samaa näköä ja ilmeitä. Varsinkin, kun korvat olivat vähän taakse vedettyjä. Esimerkiksi tässä alla olevassa kuvassa on Fang, ja jos en sitä tietäisi, väittäisin kiven kovaan siinä olevan Ken. :)



Mitä enemmän Fangia näin ja pääsin näkemään sen ulkokuoren alle, sitä enemmän siitä tykkäsin. Sehän on nyt jo neljännessä kodissa, joten lähtökohdat elämälle eivät ole olleet aivan optimaaliset. Sen kanssa ei vaan ole osattu selvästi olla, eikä sille pienenä luotu sopivassa määrin rajoja ja rakkautta. Fang on nimittäin aika mahtava koira, kun siihen pääsi tutustumaan vähän tarkemmin. Sille selvästi tuli paikka mun sydämessä - onhan se Kennelin veikkapuoli. :)

Tässä Fang:



Ja tässä Ken:



Fang <3


Ken <3


Alakuvassa taas Fang. Sillä on aivan täysin Kentsun ilme ja silmät.



Myös mummeliosastossa yhdennäköisyys on todella suuri, vaikka en onnistunutkaan nyt saamaan vangittua sitä kuviin niin hyvin. Thyndra on myös niin paljon Myraa harmaampi, että se muuttaa jonkin verran ulkonäköä. Joka tapauksessa tytöt ovat monessa kohdassa toistensa kopioita.

Myralla ja Thyndralla on siis samat vanhemmat, mutta Thyndra on aiemmasta pentueesta.

Tässä Thyndra:



Ja tässä Myra:


1 kommentti:

  1. Onpa pojat tosiaan samannäköisiä! Etenkin tuo ensimmäinen kuva on kuin ilmetty Kentsu. Täytyy myöntää etten ole huomannu tuota yhdennäköisyytä koskaan aiemmin. Onneksi niillä on edes sen verran kokoeroa, ettei teillä menny koirat sekaisin lähtiessä ;)

    VastaaPoista