Tokon SM:t

Tokon SM:t olivat viime viikonloppuna Pieksämäellä. Valmistelut niihin sujuivat kivasti – joskaan ei aivan väännöttä. Kevään kuumumisongelmat saatiin kuitenkin selätettyä, ja Kentsu tuntui oikein kivalta. Viimeisellä viikolla alkoi hieman olla jo turnausväsymystä (minulla), mikä tulee aina, kun on pidemmän aikaa valmistautunut johonkin kisaan. Alkoi olla hinku päästä kehään. Viimeisellä viikolla kun ei enää pysty mitään muuttamaan (paitsi pilaamaan kaiken), joten valmistelut on periaatteessa jo tehty. Mutta ei voi olla treenaamattakaan. Onneksi parit vikat treenit saatiin suunniteltua liikejärjestyksen mukaan, niin sai vähän ryhtiä omiin suunnitelmiin.

c Maarit Karhu

Meille meinasikin tapahtua kunnon moka vikoissa treeneissä – ei ole valmistautumista SM:iin ilman viime hetken toilailuja (kuuluu jo asiaan). Onneksi mun intuitio pelasi ja tajusin tilanteen tässä vaiheessa, enkä jälkiviisaana kisojen jälkeen.

Kentsullahan on purentavika, ja se joutuu pitämään tunnarikapulasta todella napakasti kiinni, jos on vähänkään hikinen ja kuolasuu – kiitos eriparileukojen. Jos se ei purista otettaan, kapula luiskahtaa pois sen suusta. Tämän takia ollaan aikoinaan menetetty yksi finaalipaikka SM:ssä ja sen jälkeisten treenisulkeisten takia finaalipaikka myös MM:ssä. Ja meinasin mokata asian taas!

Nyt kun on ollut todella kuuma ja K on ollut hikinen, olen muistuttanut sitä tunnarin paluussa kapulan pidosta. Eli sanonut sille vain ”hyvä, pidä!”. Muistutuksena, että paras olisi puristaa niitä leukoja yhteen, ettei kapula tipu.

Näin tein vikoissakin treeneissä. Ja sillä samalla sekunnilla alitajunnasta tuli viesti, että tämä ei ehkä olekaan hyvä asia. Kentsun tuntien se todennäköisesti alkaa miettiä onko kaikki ok, jos en sanokaan mitään. En ollut muistuttanut Kentsua kovinkaan monissa treeneissä, mutta sen verran säännöllisesti kuitenkin, että siitä oli todennäköisesti tullut merkityksellistä. Niinpä testasimme mitä tapahtuu, jos en sanokaan mitään. K meni kapuloille normaalisti, haisteli siististi, nappasi heti oman, jota lähti rentona luovuttaa. Puolivälissä matkaa siihen iski epävarmuus, kun en sanonut mitään. Niin se sitten viskasi kapulan suustaan ja oli lähdössä takaisin kapuloille tsekkaamaan ne uudestaan. Siinä vaiheessa sanoin Kentsulle, että kyllä se oma oli, ja K toi sen. Annoimme asian hautua hetken Kentsun päässä ja teimme vielä yhden tunnarin, jossa olin taas hiljaa, ja nyt K oli jo sinut sen kanssa, ettei muistutteluja tule.

Olipa hyvä, että intuitio toimi ja osasin kuunnella sitä. Tunnen Kentsun jo sen verran hyvin, että jos en olisi nyt tajunnut tuota asiaa, niin voisin vannoa että K olisi tehnyt kisoissa juurikin noin, mitä se seuraavalla toistolla teki. Nyt pääsin onneksi puuttumaan asiaan.

c Maarit Karhu

Torstaina oli siis nämä viimeiset treenit, ja perjantaina suuntaisimme kulkumme kohti Pieksämäkeä. Menimme ensin kisapaikalle pystyttämään meidän teltan. Sen jälkeen kirjautumaan hotellille. Koko viikonlopun oli todella kuuma, eikä kuumuutta päässyt pakoon hotellissakaan. Siellä ei ollut ilmastointia, joten huoneessa oli noin +30, kun menimme sinne. Pidimme koko ajan parvekkeen ovea auki, mutta eipä se kauheasti auttanut. Ja sen myötä tuli yöllä myös hyttysarmeija huoneeseemme. Emme nukkuneetkaan ensimmäisenä yönä juur ollenkaan, ehkä yhteensä pari tuntia. Niillä sitten mentiin koko pitkä lauantaipäivä. Eipä mua tosin kisapaikalla väsyttänyt yhtään. Kaipa sitä on sen verran adrenaliinia veressä.

Lauantaina oli joukkue-SM sekä karsinta yksilökisan finaaliin. Olimme Kentsun kanssa Hakunilan seudun koiraharrastajien kakkosjoukkueessa. Evl:ään oli ilmoittautunut 134 koirakkoa, mutta paikalla taisi lopulta olla 123 koiraa. Meidän starttinumero oli 45. Olin tyytyväinen lähtöpaikkaan. Se ei ollut heti, mutta ei myöskään loppupäässä. Ehdin rauhassa katsella miten kehät lähtivät pyörimään.

Lämpöä riitti heti aamusta. En tiedä lukemia, mutta varjossa oli varmaankin +30. Kisa-alueella (urheilukenttä) ei ollut ollenkaan varjoa. Siitä ei myöskään päässyt suoraan viereiselle varjoisalle kävelytielle, vaan sinne piti kulkea vähän kiertäen. Niinpä omaa vuoroa odotellessa oli vain odoteltava siinä juoksuradalla.

Olimme kahdeksannessa paikallaoloryhmässä. Paikallaolojen jälkeen vein Kentsun vähäksi aikaa teltalle häkkiin. Yksilökehät kiersimme sitten niin, että odotin aina vuoroa kehän laidalla. Koitin pitää Kentsua kenttää kiertävän pensasaidan juurella, jotta se olisi edes pikkaisen varjossa. Mitään kunnon varjoa ei kuitenkaan ollut tarjolla. Kentsulla oli viilennysloimi päällä odottelun ajan (ja hyvissä ajoin ennen omaa suoritusta, jotta loimi ehtisi viilentää Kentsun). Lisäksi olin juottanut sitä aika paljon – ja sen verran hyvissä ajoin, että se ehti myös pissaamaan ennen kehiä. Kehien välilläkin annoin sille vettä. Nutriplus-geelin avulla se upposi hyvin. Mutta siinä välissä en juottanut mitään isoja määriä, ettei maha hölskyisi vedestä.

c Kaarina Pesonen - myös loput kuvista ovat hänen ottamia - kiitos!

Ekaan yksilökehään oli pisin odotusaika (silloin K oli tosiaan häkissä, mutta otin sen kentän laidalle siltikin vähän liiankin hyvissä ajoin). Toiseenkin kehään oli jonkin verran odottamista, mutta loput kehät menivät sujuvasti. Kun edellisestä pääsi ulos, seuraavaan oli vapaa pääsy. Otin silti aina oman aikani, enkä kiirehtinyt kehään. Juotin Kentsun siinä välissä, eikä mua mitenkään hoputettukaan. Yhteensä kehiä oli kuusi, joista yksi oli paikallaolokehä.

Kentsu teki tasaisen ja kivan suorituksen. Ekassa yksilökehässä huomasin, että se oli aika kuumissaan, mutta en jäänyt ajattelemaan asiaa sen enempää. Eikä sitä varmaan juurikaan kukaan ulkopuolinen huomannut, mutta se on asia, jonka vaan tuntee. K oli tosi iloinen ja yhteistyöhaluinen sekä otti kehut hyvin vastaan. Sen kanssa oli ilo olla kehässä.

Tunnarissa näkyi meidän viimetreenien kuviot pienoisena epävarmuutena kapuloilla. Kentsun piti käydä tekemässä pieni rauhoittelulenkki kapuloiden takana, mutta suoriutui tehtävästä onneksi kunnialla. Jos en olisi tajunnut torstain treeneissä mahdollista ongelmakohtaa, niin tämä olisi ollut niin potentiaalinen nollaliike. Mutta onneksi tajusin asian silloin, ja sen ansiosta K pystyi selvittämään tämän, vaikka siitä näkikin, että asia oli sillä vielä vähän muistissa. Saimme tunnarista 6,5 – aika paljon parempi kuin 0. :)

Ruutukehässä tuli paljon punaisia kortteja, muistaakseni 19, kun koirat ajautuivat pois kehästä. Itse en kokenut sitä mitenkään vaikeaksi kehäksi, mutta mietin jälkikäteen, miksi se oli niin vaikea. Ruutukehään pääsi usein ilman odottelua, joten ehkä jonkinlainen valmistautuminen jäi osalta tekemättä. Kehään tullessa koiralla oli varmaan vaikeuksia hahmottaa missä ruutu on, koska ensin oli sihteerien teltta tiellä ja sitten oli liikkuri tiellä, joka seisoi blokaten mm. pisteen näyttäessään aloituspaikkaa. Lisäksi kentän laidalla oli lippusiima, jossa oli punaisia ja keltaisia lippuja. Mutta se oli kylläkin aika paljon koiraa ja sen näkökenttää ylempänä. Käytössä oli punaiset merkit, mutta mun kokemuksen mukaan keltaiset merkit vasten aurinkoa ovat paljon haastavammat. Sitä paitsi Ruotsissa oli ennen aina käytössä punaiset merkit nurmikolla, eikä asiasta olla käsittääkseni nostettu sen kummempaa haloota. Kehän pitkän sivun takana oli tehty ohjattua noutoa, joka oli ehkä jäänyt joidenkin koirien mieleen. Mä vähän luulenkin, että kehästä ajautuneet koirat olivat tekemässä ohjattua tjv, ei ainakaan ruutua. Siinä oli nimittäin myös hyvin jätetty tilaa merkin ja kehän laidan väliin, joten jos koira vaan lähti ruudun suuntaan (vaikka ei heti nähnyt sitä), niin ei se ajautunut kehästä pois. Kentsukin teki pienen koukkauksen lähdössä ennen kuin bongasi ruudun, mutta ruutua se oli koko ajan suorittamassa. Enkä odottanutkaan yhtään mitään muuta.

Pistemaanikko (saatiin kuriin ennen kisoja)

Harmaaleuka ruutua tekemässä sunnuntaina.

Pisteitä meille kertyi lauantaina 279,5 ja sijoitus oli 9. Näin ollen lunastimme paikkamme sunnuntain finaaliin.

Lisäksi myös muilla joukkueemme koirilla oli mennyt hyvin, joten HSKH voitti joukkuepronssia!

Olisin halunnut viedä Kentsun sen suorituksen jälkeen hotellille lepäämään, mutta koska meidän huone oli niin kuuma, niin en halunnut viedä sitä sinne paahtumaan. Vaikka sillä olikin häkissä aika rajallinen tila, niin veikkaan että sillä oli siellä vähän parempi ilmanvaihto mitä hotellissa olisi ollut. Niinpä Kepa sai viettää koko pitkän päivän kisapaikalla. Kävimme tosin suorituksen jälkeen Oilin ja erään toisen HOTtilaisen kanssa kävellen järvellä uittamassa koiria, joka viilensi niitä kivasti.

Kisapäivän jälkeen oli taas kiitettävän kiire ehtiä toimittaa tarvittavat asiat ennen syömistä – hotellilla kun sai ruokaa vain puoli kymmeneen asti illalla. Käytimme koirat kävelyllä ja sen jälkeen treenasimme Marin kanssa Puuman ja Kentsun. Puumiskin pääsi finaaliin. :) Treenasimme hotellin viereisellä nurtsilla. Koirat saivat odottaa kentällä omaa vuoroaan, eikä väsymystä näkynyt niissä yhtään (taisivat oikeasti olla yliväsyneitä).

Halusin päästä tekemään tunnarin, luoksetulon stopit sekä ohjatun vauhtina. Lisäksi tein ruudun paikan merkin kiertämisen kautta, koska Puuma teki ruutua ja ruutu oli siinä tarjolla. Tunnarissa tein sekä haistelutreenin (ympyrä) että normitunnarin (rivi). Treenit olivat aika lyhyet, mutta niissä sai vahvistettua niitä muutamia juttuja, joita halusikin.

Sitten taas vauhdilla tukalaan huoneeseen, koirille ruokaa, suihkuun (vähänkö tuntui ihanalle!) ja syömään. Suihkun jälkeen oli hetken jopa sellainen tunne, että onpas mukavan viileetä – kunnes katsoi huoneessa ollutta lämpömittaria, joka näytti lukemaksi +28.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli sentään nukuttua vähän enemmän kuin edellisyönä, sillä olimme yksinkertaisesti siinä vaiheessa jo niin väsyneitä, ettei kuumuuskaan enää haitannut.

Sunnuntaina kammettiin kisapaikalle kahdeksaksi aamulla. Ensin oli koirien tarkastus ja puoli ysiltä lähtönumeroiden arvonta. Mä sain numeron 16, mikä oli ihan jees-paikka. Viime vuonna olin keskivaiheilla, ja kun liikkeet tehtiin useammassa erässä (muistaakseni kolmessa), sai koko ajan olla hakemassa tai viemässä koiraa. Nyt ehdin seurata suorituksiakin.

Liikejärjestys oli tylsä – perinteinen järkkä, ruudusta poikki. Olisi ollut paljon kivempaa tehdä liikkeet sekoitetussa järjestyksessä.

Paikallaolot tehtiin taas kuuden koirakon ryhmissä, ja me oltiin kolmannessa eli vikassa ryhmässä. 20 joukossa oli nimittäin kaksi juoksunarttua, jotka tekivät kaiken vikana.

Ensin siis tehtiin p-olot, sitten neljä ekaa liikettä, sen jälkeen oli lounastauko ja lopuksi tehtiin neljä vikaa liikettä. Ekassa setissä tuomarit pitivät tauon joka kuudennen koiran jälkeen, mutta toka setti vedettiin läpi ilman taukoja.

Tuomarina olivat Piritta Pärssinen ja Tuire Marjamäki. Tuomarointi oli… mielenkiintoista… Mikään ei heille kelvannut. Hyvästä suorituksesta sai tyyliin seiskan. Pisti hieman mietityttää, että minne ne hyvät koirat ovat yössä kadonneet ja kannattaako Suomen enää lähettää edes edustusjoukkuetta maailmalle, jos kerran meillä oli niin paskat koirat. No vitsit vitseinä, kyllä varmasti sijoitukset menivät aivan oikeille koirille, mutta oli se silti aavistuksen tunnelmaa latistavaa nähdä pisteitä (oman suorituksen aikana en niitä katsonut, kuten en yleensäkään) ja olisi ihan oikeasti halunnut tietää, mikä sitten olisi ollut tuomareiden mielestä hyvä suoritus.

Me saatiin räävittyä kokoon säälittävät 237,5 pistettä, mutta se ei kerro totuutta. Kentsu teki melko identtisen suorituksen kuin lauantaina eli oli hyvin tasainen ja luotettava kisakumppani. Ja mikä parasta, sen kanssa oli taas niin kiva olla kehässä. Mä todellakin arvostan sitä, kun koira haluaa tehdä yhdessä töitä, eikä sooloile häntä pystyssä egoistina minä tiedän kaiken enkä tarvitse sinua -asenteella. Kokemusta on sellaisestakin…

Kentsu oli sunnuntaina 7. ja kokonaistuloksessa olimme SM-8. Sijoitus on varmaan aika totuudenmukainen Kentsun tasosta. En usko että Kentsulla on enää mahdollisuuksia mitalisijoihin (tai no kenellä vaan toki on, koska aina sattuu ja tapahtuu, jonkun epäonni voi olla toisen onni jne.), mutta tehdessään omantasoisensa suorituksen, se mahtuu hyvinkin kympin sakkiin. Olen siis todella tyytyväinen Kentsuun. Hieno, ihana Kepa-setä.

Hurjan paljon onnea mitalikolmikolle, Christalle, Jessicalle ja Oilille! Olette aivan mahtavia! Onnea myös kaikille muillekin finaaliin päässeille ja tuloksiinsa tyytyväisille. Emme olleet Kepa-sedän kanssa yksin laittamassa pientä mustaa kiilaa mustavalkoisten joukkoon, sillä finaalissa oli myös lapinporokoira. Kivaa!

Molempina päivinä oli aikamoinen helle, mutta Kentsu jaksoi hienosti. Kisan jälkeen se oli kyllä ihan loppu. Ylvakin oli pätevä pieni matkustaja. Sillä oli paljon tylsää häkissäoleskelua, mutta suoriutui siitä kunnialla, ei protestoinut häkissä oloa ja osasi nukkua ja rentoutua kisapaikallakin. Sunnuntaina suoritusten jälkeen tein pikkutreenit Ylvan kanssa, ja Y oli heti täysillä mukana, vaikka oli joutunut hengailemaan koko pitkän viikonlopun mukana.

Nyt Kentsu saa ottaa hetken vähän rennommin tokon osalta. Mä en säästy täysin tokotauolta, koska Ylvaa ”pitää” treenata. Sen treenaus on tosin niin erilaista verrattuna Kentsun treeneihin, että ei mulla edes ole sellaista oloa, että itsekin tarvitsisi jotain taukoa.

Zetan seuraamista

Käsky maahan

(Mullakin oli kamera mukana, mutta en saanut aikaiseksi kuvata sillä. Kiva kun löytyi Kentsustakin kisakuvia sunnuntailta, joten hyödynsin niitä kuvituksena. Kaksi ekaa on tosiaan Maarit Karhun ottamia, kaikki muut Kaarina Pesosen.)