Catch up

Monesti on pitänyt kirjoitella kuulumisia, mutta ei vaan ole aika riittänyt. Nyt pikainen päivitys.

Kentsu on ollut niin sanotusti terveiden kirjoissa jo jonkin aikaa. Se on saanut nyt liikkua miten haluaa suunnilleen pääsiäisestä lähtien, ja jalka on kestänyt kaikki rallit Ylvan kanssa. Näyttäisi siis siltä, että jännevamma on vihdoin selätetty. Treenaamaankin on Kentsu jonkin verran päässyt, mutta täytyy myöntää, että sen treenaus on jäänyt vähän Ylvan treenien jalkoihin. Jotain pitää Kepa-sedänkin saada tehdä, jotta mieli pysyy virkeänä. K kun rakastaa tokoilua.

Videoimme pääsiäisenä Kentsun ja Ylvan treenejä sillä ajatuksella, että kummatkin tekivät oman tasonsa mukaan samoja juttuja, ja ne ovat videolla aina peräkkäin. Näin näkee vähän eroja niiden tavassa liikkua ja tehdä. Pitää tehdä tällainen joskus uudestaan. Kentsuhan ei ollut ennen tuota päässyt juurikaan treenailemaan, ja tuolla on mukana osuuksia, joita Ylva ei normaalisti vielä kauheasti harjoittele tossa muodossa. Treenit ovat kahdelta päivältä ja kahdessa pätkässä täällä ja täällä, jos joku haluaa käydä katsomassa.

Ylva oli jokin aika sitten kalju rotta. Se tiputti karvansa totaalisesti, ja
mä vähän avitin sitä nyppimällä kaiken irtoavan pois. Nyt sillä on tosi
kivannäköinen turkki - ei kylläkään mitään koristekarvoja.

Toukokuun alussa olimme mukana valmennusrenkaan leirillä kuunteluoppilaana. Treenasimme jossain välissä myös omat koirat muutaman muun kuunteluoppilaan kanssa, sillä isoilla nurmikentillä oli hyvin tilaa. Nämä treenikuvat ovat sieltä, Maaritin ottamia. Kiitos!

Treenikuvat c Maarit Karhu-Teiskonen

Ylvan kanssa on keskitytty pari viimeistä viikkoa lähinnä avoimen liikkeisiin, koska meillä oli eilen eka avoimen koe. Saatiin ykkönen, jes, joten nyt voidaan unohtaa avoin vähäksi aikaa. Tänään tuli tieto siitä, että olemme mukana HSKH:n SM-joukkueessa, joten heinäkuun alussa vielä avoillaan kertaalleen, mutta muuten alamme enemmän keskittyä ylempien luokkien liikkeisiin. Ylvallehan on koko ajan opetettu paloja niistä.

Eilinen koe oli iltakoe. Kenttä oli onneksi varjossa, mutta olihan ilmamassa melkoisen lämmintä, sillä asteet taisivat pyöriä +27 hujakoilla. Ylvan kuuman sietokyky ei ole vielä kovin hyvää, mutta onneksi tässä oli ehtinyt olla muutamia hellepäiviä, niin lämpö ei tullut yllätyksenä. Usein tuntuu siltä että nuorilla koirilla voi mennä parikin kesää alkaa sietää enemmän helteitä. Saas nähdä mihin suuntaan Ylvan sietokyky kehittyy. Näyttäisi siltä, että se olisi aavistuksen parempi kuin viime kesänä.

Paikallaoloissa oli valitettavasti vähän härdelliä, mutta onneksi tuomarimme puuttui tilanteeseen välittömästi. Jos koira nousee, se on jo nolla, joten koira kiinni ja pois kehästä. Toivoisin muidenkin tuomareiden noudattavan samaa linjaa, mutta niin ei valitettavasti aina ole. Meidän ryhmässä oli neljä koiraa, emmekä päässeet edes kehästä ulos, kun kaksi oli jo lähtenyt. Toinen lähti onneksi vain omistajan perään, mutta toinen juoksi suoraan toisen koiran luo. Vahinkoja toki joskus sattuu, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu myös niitä, jotka tulevat yrittämään jospa koira tällä kertaa pysyisi paikoillaan, vaikka se aina treeneissäkin lähtee. Se on mielestäni todella edesvastuutonta ja itsekästä. En voi ymmärtää, miksi koirille ei voida opettaa paikallaoloa kunnolla ja kertoa koiralle, mitä siellä saa tehdä ja nimenomaan mitä siellä ei saa tehdä. Asia helpottaisi huomattavasti jokaisen elämää.

Ylvaa vähän jännittää vieraat koirat tietyissä tilanteissa, joten en todellakaan halua, että kukaan tulee sen luokse. Varsinkin kun olen koittanut luoda sille sellaista mielikuvaa, että paikallaoloissa on turvallista olla. Olen myös vasta esittelemässä sille kisatilannetta (tämä oli vasta meidän toinen koe), eikä siihen mielestäni todellakaan kuulu se, että sen työskentelyä tullaan häiritsemään.

Luoksetulon stoppi

Nyt meillä oli siinä mielessä onni matkassa, että Ylva sai maata rauhassa, vaikka sen molemmilta puolilta lähti koirat. Se ei varmaan ehtinyt tajuta mitään ihmeellistä tapahtuvan, vaan piti sitä varmaan vaan treeninä, koska palasin heti takaisin, kun muita koiria alettiin ottaa kiinni. Saimme uusia makuun toisen koiran kanssa, ja se meni rauhallisissa merkeissä.

Itse yksilöliikkeet menivät ihan kivasti, paitsi noudossa tapahtui jotakin todella outoa. Ylva lähti kapulalle normaalisti, mutta nosti kapulan eri tavalla kuin yleensä ja tuli todella hitaasti takaisin. Niin hitaasti, että mielessä jo kävi, että tuleeko se ollenkaan. Se ei ole ikinä tehnyt mitään tollaista. Se tulee joskus vähän matalampana tai loppumatkan hidastaen, kun miettii mm. sivulletuloa. Mutta nyt kyse ei ollut mistään sellaisesta. Mulla tuli mieleen, että olisiko se satuttanut tassunsa jo nostovaiheessa, kun sekin tapahtui eri tavalla kuin ennen. Alusta oli nimittäin todella ikävää soraa, sellaista, jolla en normaalisti suostuisi ikinä treenaamaan tai kisaamaan. Jos olisin tiennyt millainen alusta siellä on, niin en olisi ilmoittautunut kokeeseen.

Ylva satutti tassunsa jo ennen paikallaoloja, kun kehuin sitä riviin mennessä, jolloin se hyppäsi iloisena ilmaan ja maahan laskeuduttuaan olikin sitten hetken aikaa kolmijalkainen. Se nuoli hetken varpaitaan, joten uskon että joku isompi kivi osui ikävästi tassuun, kun se tömähti maahan. Ehkä jotain samanlaista tapahtui noudossakin.

Paikallolohärdellistä (jolta me onnistuttiin ihmeen kaupalla välttymään) ja ikävästä alustasta huolimatta uskon Ylvan saaneen ihan mukavan kokemuksen, eikä se varmaankaan tajunnut olevansa missään kisassa. Eli tavoitteet täyttyvät monin osin juuri niin kuin toivoinkin. Mahtavaa, että myös Ylvan poikaystävä Olle sai ykkösen – onnea vielä tätäkin kautta ja kiitos kun lähditte mukaan samaan kokeeseen. Kivaa kun on ystäviä mukana.

Meno on ollut viime aikoina aika haipakkaa, joten tänään illalla otetaan koirien kanssa rennosti. Olen luvannut Ylvalle iltauinnin Vantaanjoessa. Se tulee olemaan siitä niin onnellinen. Kentsulta taitaa jäädä uinnit väliin, koska siitä kohtaa ei pääse kahlaamalla veteen.

Koirat saivat tuliaisiksi tällaisen pallon Ruotsista.