Informaatiopläjäys

Messarin koe antoi mulle aikamoisen informaatiotulvan – enemmän mitä osasin koskaan odottaa. Ylvan mielestä ei näköjään ole poistuneet vaihtoehdot ehkä ja ei. Ylvan mielestä toko on tietyissä tilanteissa monivalintatehtävä, jossa voi rastia ruutuun kyllä-vaihtoehdon lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Tämä tuli ilmi ensimmäisen kerran SM:ssä, ja asiaa koitettiin ratkoa sen jälkeen. Koitin kaivella seuraamisessa ei-vaihtoehtoa esille siinä onnistumatta.  Välillä ollaan tehty tsekkauksia myös esimerkiksi paikalla istumisessa, myös ennen tätä koetta. Ylvan istuessa ja mun ollessa piilossa (niin että pääsen sieltä kurkkimaan Ylvan huomaamatta) sitä on käyty häiritsemässä ja käskemässä maahan. Ylva on ollut niissä erittäin pätevä, eikä sillä ole ollut aikomustakaan mokata. Se siis valitsee kyllä oikean vaihtoehdon, kun vaan tietää mistä on kyse.

Messarissa Ylva sitten veti ei-kortin esille ja kieltäytyi menemästä ruutuun. Se oli sitä ennen tehnyt paikallaolot, kiertonoudon ja luoksetulon ihan ok:sti. Luoksetulon vika pätkä oli tosin huono, ja sen jälkeen ohjattu oli alle sen tason. Veikkaan että luoksetulossa se viimeistään alkoi tiedostaa alustan olevan oikeastaan ihan tyhmä. Se nimittäin poltti tassunsa treeneissä kahdesti ja oli hetken aikaa kolmijalkainen. Kisakehässä se ei tassuja polttanut, ainakaan kolmijalkaiseksi asti, mutta teki kyllä hyvät jarrutukset luoksetulossa, jolloin se varmaan viimeistään muisti ja tajusi, ettei alusta olekaan kovin kiva.

Eteenlähetyksessä se meni vielä eteen, joskin alkoi himmailla lopussa vauhtia. Mutta ruutuun lähetyksessä näin heti ekasta liikahduksesta, että tämä oli tässä. Ylva sulkeutui ja passivoitui, ja kun se menee tuollaiseksi, niin mulla ei ole mitään mahdollisuuksia kisatilanteessa saada sitä menemään ruutuun. Se oli selvästi päättänyt, että se ei todellakaan aio mennä ruutuun. Eli kiitos ja hei vaan hei. Vika kehä rämmittiin jotenkin läpi. Kaukoissa tuli aivan ihme kämmejä, ja tämä liike on oikeasti Ylvalle helppo. Mutta kun oli nihkeää ja tahmaista, niin sellaista se sitten oli.

Sinällänsä tietty erittäin hyvä asia, että tämä tuli nyt esille. Sain tärkeää informaatiota käyttööni. Mutta kyllä tämä ihan puun takaa tuli, eikä ole mikään helpoin ja mukavin treenattava. Mitään merkkejä passivoitumisesta ei ole ollut ilmassa, vaan treenit ovat sujuneet tosi kivasti. Mutta nehän ovatkin niin erilaisia tilanteita kuin mitä messari oli. Olen nimittäin aika vakuuttunut siitä, että suurin syy tälle oli siinä, että Ylva koki itsensä aika pieneksi tytöksi maailmalla, jolloin sen itseluottamus ei ollut niin huipussaan. Silloin on enemmän aikaa huomata kaikenlaista muutakin, vaikkapa sen, että onpas ikävä alusta.

Sinällänsä hassua toi pienoinen epävarmuus, kun Ylva on noin muuten hyvinkin tasapainoinen, vakaa ja omilla jaloillaan seisova. Mutta jostain syystä se kokee vieraat koirat vähän ahdistavina ja jänninä – ja niitähän tuolla riitti. Jos se on tuollaisessa paikassa yhdessä Kentsun kanssa, se ottaa siitä näköjään enemmänkin tukea mitä olen ajatellut. Silloin se tulee kaikkialle raamit kaulassa, eikä mikään tunnu missään. Mutta jos se menee kisapaikalle tai vastaavaan, jossa on paljon vieraita koiria, yksinään, niin se on aika pieni tyttö. Henkselit eivät enää paukukaan ihan samalla tavalla. Ei siitä varmaan moni ulkopuolinen huomaa mitään, koska ihan reippaasti se kaikkialla kuitenkin liikkuu. Mutta mä aistin kyllä siitä, että se on selvästi epämukavuusalueella. Se on aina tollaisissa tilanteissa kovin ilahtunut ja helpottuneen oloinen, kun se näkee tuttuja koiria ja ihmisiä. Niin nytkin. Riemu repesi, kun se näki Mäkisen ja Piupan ja Titin, kun kävimme kävelyttää koiria. Ai tekin ootte täällä, kivaa! Ekassa kehässä se oli ilahtunut siitä, kun Pirkko oli liikkurina. Niinkin huojentuneen oloinen, että mun piti ihan muistuttaa sille, että tänne on sitten tultu tekemään paikallaoloja, eikä mennä moikkaamaan tuttuja.

Pohjimmiltaan minä olen aika pieni tyttö.

Ylvahan ei ole koskaan ollut mikään aktiivinen tarjoaja -tyyppi. Pentuna se ei tarjonnut yhtään mitään muuta kuin istumista ja tuijottamista. Ja kun siitä ei palkkaa tullut, niin se häipyi paikalta riekkumaan lelujen kanssa. Asiaan vaikutti osittain varmaan se, kun sehän ei pentuna kokenut nameja palkaksi, joten mitä sitä edes yrittämään tavoittelemaan niitä. Nythän se on ihan sairaan ahne – mutta myös oppinut monenlaisia toimintamalleja, joita se osaa tarjota. Eli heti kun se on oppinut asioita, niin niitä se osaa kyllä nykyisin tarjota hyvinkin aktiivisesti. Mutta jos tulee tilanne, jossa sillä ei ole mitään haisua asiasta, mitä voidaan odottaa, niin se ei tarjoa mitään uutta toimintaa.

Se osaa siis tarjota lähinnä vain jo-opittuja asioita. Jos se vaan ymmärtää mitä siltä halutaan, niin se haluaa aina tehdä oikein. Mutta vastaavasti jos se joutuu tilanteeseen, jonka se kokee jotenkin epäreiluna tai ylivaikeana, niin silloin se sulkeutuu ja passivoituu. Eli siinä on olemassa tämä toimintamalli, mutta se tulee vaan esille hyvin harvoin.

Olen joutunut tekemään paljon töitä sen suhteen, että saan Ylvan tietyissä tilanteissa tietyillä pikkujutuilla aktiiviseksi, ja sitä voin hyödyntää liikkeiden väleissä. Esimerkiksi Ruotsin hellekisoissa Ylvalla oli selvästi haastavaa, kun oltiin yhtäkkiä 30 asteen helteessä, jollaista ei ollut ollut koko kesänä. Mutta siellä pääsin liikkeiden väleissä vaikuttamaan sen asenteeseen niin oivallisesti, että liikkeetkin sujuivat sitten ihan itsestään. Asia on siis mennyt todella paljon eteenpäin, mutta ei näköjään riittävän paljon.

Jos katsoo Ylvan marraskuista kisavideoa, niin siinä näkee mielestäni tosi hyvin millainen se yleensä asenteellisesti on. Ruutuun se menee vähän epävarmana – ruudun hahmottaminen on ollut sille aina ihan äärimmäisen hankalaa – mutta se selvittää sen kuitenkin ihan kunnialla. Zetassa sen seuraamispaikka siirtyy loppua kohden vähän taaemmas, mutta muuten se on siinä yleisilmeeltään reipas ja iloinen. Tuota seuraamispaikan taaksesiirtymistä esiintyy tosiaan vain kisazetoissa, enkä ole saanut vielä kiinni siitä, miksi niin käy. Olenkin nyt lähinnä vain keskittynyt tietyn aktiivisuustason hakemiseen siinä liikkeessä, vähän senkin uhalla, että mukaanotoissa on joskus tapahtunut pientä varastamista. Mielestäni liikkeen onnistuminen on pitkälti kiinni oikeasta aktiivisuudesta seuraamisessa, joten siihen ollaan nyt panostettu. Muuten kautta koko kokeen Ylva oli iloinen, rento, oikeaan asiaan keskittynyt ja mua kohtaan avoin. Sellainen se on. Paitsi sitten kun tulee se sen pimeä puoli esille eli passivoituminen, minkä noin vahvasta olemassaolosta en ollut yhtään tietoinen, koska se on nyt tosiaan ollut koko ajan videolla näkyvän oloinen.

Sen verran sillä on kyllä pokkaa, että kun herne menee nenään, niin se menee. Menin messarissa kokeen jälkeen jossain vaiheessa treenaamaan ruutua tyhjään kehään. Ylva oli mukana ruutua rakentaessa, joten se todellakin tiesi missä se on. Mutta kun tuli käsky lähteä ruutuun, niin se kieltäytyi. Ihan pokkana oli taas sitä mieltä, että en muuten mene. Kun se oli päässyt kisatilanteesta pois ilman että sen oli tarvinnut tehdä ruutua, se oli selvästi sitä mieltä, ettei tartte enää muutenkaan tehdä. No sellaista vaihtoehtoahan ei oikeasti ole olemassa, joten pääsin puuttumaan asiaan. Tein useita ruutuja ja vaihdoin usein ruudun paikkaa. Aluksi Y yritti aina ekalla toistolla sitä vaihtoehtoa, että jos en menisikään ruutuun. Mutta treenien edetessä sille valkeni, että sellaista vaihtoehtoa ei ole. Todella hyvä ja tarpeellinen treeni! Onneksi kävin treenaamassa, koska muuten Ylvalla olisi jäänyt varmasti liian voimakkaana mieleen, että ei tarvitse tehdä, jos ei halua.

No ei auta muu kuin kääriä hihat ja alkaa hommiin. Vähän haastavaa tässä on tosiaan se, kun tähän mielestäni liittyy jotenkin vieraiden koirien aiheuttama itseluottamuksen lasku. Pitänee katsoa mitä pystyisi ja mahtuisi tekemään aksakisoissa. Mun lähellä tapahtuvissa jutuissa Y tuskin rastittaa ei-ruutua, eikä siellä oikein mahdu tekemään musta poispäin tapahtuvia juttuja. Lisäksi tilanteen pitää kuitenkin olla turvallinen Ylvalle ja kaikin puolin reilu, sellainen, josta sillä on kaikki mahdollisuudet selvitä kunnialla, jos se vaan päättää haluta selvitä. Koska sehän on nyt se juttu, saada Ylva päättämään oikeita asioita ja ymmärtämään, ettei tässä ole kyse monivalintatehtävästä.

Lisäksi aion tehdä haastavia ruutuja. Niitä ei olla kauheasti tehty, koska Ylvan osaamistaso ei ole ollut vielä riittävä siihen. Mutta nyt se alkaa olla. Niissä voisi saada esille ehkä- tai ei-rastitukset. Aloitimmekin jo eilen ruututreenit Jessican hallilla. Ylva oli superhieno, eikä sillä ollut aikomustakaan valita passiviisuutta. Pari pikkumokaa tuli, mutta ne liittyivät enemmän kokemattomuuteen, eivätkä asenteeseen. Kun Y selvitti ne, niin sen jälkeen ei ollut enää mitään ongelmia. Teimme mm. niin, että ruutu oli piilossa kerällä olevan maton takana (ja siinä Y pysähtyi ennen ruutua, kun taidot eivät vaan riittäneet ensin pidemmälle). Aika pian se osasi hypätä mattorullan yli ja mennä ruutuun. Lisäksi otimme käyttöön Tuurin, joka on vähän vieraampi koira Ylvalle. Tuuri sai makoilla matkalla ruutuun ja tehdä kaukoja aivan ruudun takana, ja silti piti mennä ruudun takaosaan, vaikka koirat melkein osuivat toisiinsa.

Ylva oli oikein hyvällä asenteella ja yritteliäänä, joten saatiin tosi hyvät treenit. Mutta vielä on paljon työmaata, koska jotta asia menisi oikeasti luotettavasti eteenpäin, niin pitäisi saada keksittyä sellaisia treenejä, joissa Ylva valitsisi olla tekemättä asiaa, jolloin siihen pääsisi oikeasti puuttumaan. Toki nämä onnistumisetkin auttavat asiassa, mutta en usko, että ne yksistään ratkaisevat ongelmaa. Jos jollain on hyviä treeniehdotuksia haastavista mutta reiluista treeneistä, joissa saisi esille Ylvan ehkä- ja ei-vaihtoehdot, niin vinkkejä saa lähettää.

Kentsun kanssa on ollut reilun viikon tauko hajutreeneissä, mutta eilen jatkettiin niillä. Kurssia on vielä jäljellä pari viikkoa. Mä oon loppuviikosta reissussa ja koirat ovat hoidossa, joten treeneihin tulee vähän taukoa. Ensi viikolla Kepa saa jatkaa haistelutreenien parissa ja Ylvalle aletaan keksiä ruutukillereitä.