Hyvät vai huonot uutiset

Kentsu kävi selkäkuvissa ja aiheutti pienoista jännitystä, kun ei meinannut herätä rauhoituksesta. Meni tunti ja kaksi heräämispiikkiä ennen kuin saimme Kentsun heräämään. Hieman alkoi jo kylmätä, kun siitä ei saanut mitään reaktiota. Silmät vaan vähän liikkuivat.

Kuvaava lääkäri vaihtui Karoliinan sairastumisen takia, joten jouduimme odottamaan jonkin aikaa Karoliinan kommentteja kuvista. Ja niinhän sieltä sitten löytyi luupiikki. Se on kaularangan ja rintarangan välissä, ensimmäisessä rintanikamassa. Koska rtg-kuvat eivät ole kolmiulotteisia, niin ihan täysin emme tiedä mihin suuntaan se osoittaa. Ei kuitenkaan ylöspäin, kohti selkäydintä, vaan alaspäin/eteenpäin.

Sehän on hyvin liikkuva paikka, kun koira liikuttaa päätään. Eli varmasti se tuntuu siellä ikävänä. Se saattaa myös olla osittain syypää oireiluun - uutena ikävänä juttuja Kentsun etujaloissakin on välillä ollut huono asentotunto. Karoliinan mielestä se ei kuitenkaan ole ainoa syypää, vaan mukana on varmasti myös jotain neurologista.

Onko tää nyt sitten hyvä vai huono uutinen?!? Neurologisille jutuille ei voi tehdä mitään. Pitää vaan toivoa, että homma etenee hitaasti.

Jatkamme akupunktiossa käyntiä. Siitä on selvästi apua, ja se saattaa hidastuttaa oireita. Lisäksi teemme jonkin verran muutamia jumppajuttuja. Ei liikaa, ettei kroppa rasitu ja kipeydy, mutta jonkin verran kuitenkin. Neurobion forte b-vitamiini on lisätty kaikkien muiden lisien joukkoon. Muuten sitten nautitaan yhteisolosta niin kauan kun sitä vaan on.

Kentsu on ihan normaali oma iloinen itsensä, eikä vaikuta kipeältä. Aion kuitenkin testata sillä parin viikon kipulääkekuurin. Se on nimittäin jonkin verran nuollut välillä etujalkojaan, mikä voisi kuitenkin kieliä jostain kivusta. Muuten se tosiaan mennä porskuttaa kuten ennenkin, joskaan ei aina niin vakaalla askeleella. Käy lenkeillä normaalisti ja saa vähän treenaillakin jotain juttuja.

Veikkaan että olkiepisodin on täytynyt jotenkin edesauttaa siinä, että oireet tulivat nyt näin ns. yllättäin. Kyllä Kentsusta on huomannut pieniä merkkejä siitä, ettei se ole enää niin näppärä kuin nuorena, mutta nämä varsinaiset oireet tulivat vähän kuin napista painaen. Ehkä kuitenkin olkijalan varominen, vaikkei varsinaista ontumista ollutkaan, rasitti sen verran selkää, että sen takia nämä oireet pääsivät enemmän valloilleen.

Vähän puun takaa tämä tuli ja olen melko ahdistunut ja järkyttynyt siitä, että ollaan (taas) siinä tilanteessa, että joudun alkaa tarkkailla koiran tilaa. Myran kuolemasta on kuitenkin niin vähän aikaa, ja Kentsu on vasta vajaa 11, joten en millään olisi valmis luopumaan siitä vielä. Toki tässä ei kannata vielä maalata piruja seinille, vaan pitäisi nauttia jokaisesta yhteisestä päivästä normitapaan. Vaikka väistämättä sitä on alkanut tehdä jo jotain henkistä työtä luopumisen suhteen - vaikka ei siihen koskaan ole valmis, eikä pysty täysin valmistautua.

Tätä samaahan oli Myralla, siis asentotunnon heikentymistä takajaloissa. Mutta se tuli pari vuotta myöhemmin. Kentsun aktiiviajoista on vielä niin vähän aikaa, ettei oikein ole vielä päässyt sinuiksi sen kanssa, että se on nyt eläkeläinen. Siksi tuntuukin pahalta, jos sen lähtö olisikin jo pian. Mutta kuten sanottu, yritän olla ajattelematta asiaa (vaikka joudunkin toki koko ajan arvioimaan Kentsun tilannetta).

Voihan rakkaus!

Kävimme eilen Ylvan kanssa Helsingin seudun kennelpiirin kevätkokouksessa, jossa palkittiin vuoden koiria. Ylva on HSKP:n Vuoden tokokoira 2015. Kentsu on voittanut samaisen tittelin kolmesti aiemmin + se oli joka vuosi kolmen parhaan joukossa. Nyt oli Ylviksen vuoro hakea pysti kotiin. Pitääkin jossain vaiheessa ottaa kuva molemmista koirista pokaalin kanssa, kun nyt siinä koreilee kummankin nimet.