22.-29.6. Tanska, osa 1/3

Lähdimme Ninan kanssa tiistai-illalla viimeisinä kohti Tanskaa. Osa oli lähtenyt edellisiltana, osa lentänyt tiistaiaamuna.

Ken Turun linnan puistikossa ennen laivaan menoa.



Saavuimme Tukholmaan aikaisin keskiviikkoaamuna. Edessä oli 960 kilometrin ajo Herningiin, Tanskaan. Suoritimme sen neljällä pikapysähdyksellä, joten aika urakalla vedimme koko matkan. Yllättävän nopeasti se sujui, kun oli etukäteen asennoitunut autossaistumiseen.

Perille päästyämme ulkoilutimme koirat vähän paremmin ennen kuin lähdimme porukalla syömään. Torstaina oli taas aikainen nousu. Edessä oli kilpailujen avajaiset, treenit sekä nollakoiran suorituksen katsominen.

Hotellimme sijaitsi sopivalla etäisyydellä kisapaikasta. Autolla sinne ajoi noin kymmenessä minuutissa, mutta me kävelimme joka päivä kisapaikalle ja takaisin. Kävelyreitti meni metsikön ja puistikon läpi, ja siinä kesti 40 minuuttia. Oikein passeli jaloitteluaika ennen kisapaikalle menoa sekä sieltä lähdettäessä, kun koirathan joutuivat olemaan lähes koko ajan siellä häkeissä.

Jengin kokoontumista hotellin edustalla torstaiaamuna.



Tavaroita annettiin autollisille, niin kävelijöiden ei tarvinnut kantaa mitään.


Aamuisin oli usein hieman sumuista ja viileää. Päivän mittaan lämpötila kohoni varmaan hellelukemiin.




Kentsu Suomi-huivin kanssa ennen avajaisia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti