Täällä ollaan...

...vaikka blogi ei päivity. Tämän postauksen voisin aloittaa samoin sanoin kuin viimeksi – kyllästyttää jatkuva vesisade ja pimeys. Voisi siis luulla ettei mikään ole muuttunut, mutta näiden sadekausien väliin mahtui vähän pitempi kuivempikin jakso. Ei vaan tullut päivitettyä blogia niissä tunnelmissa. :)



Myös tokorintamalla on ollut tapahtumia. Kävimme lokakuussa tokokokeessa tsekkaamassa missä mennään. Muuten meni ihan hyvin, mutta ruudussa tapahtui jotain kovin erikoista ja Kentsulle hyvin epätyypillistä. Se nimittäin seisahtui ensimmäisen kerran elämässään ennen ruutua – yleensä se mieluusti kaahaisi vähän ruudusta yli. Korjautin sen siitä ruutuun ja pistin tämän vielä sattuman piikkiin. Varsinkin, kun kaikissa treeneissä ennen ja jälkeen tämän tapahtuman Kentsu käyttäytyi aivan päinvastaisesti ja suorastaan hinkui juosta ruutuun jopa niin paljon, että päätin olla tekemättä ruutua treeneissä PM:ssä, koska Kentsu himoitsi ruutuun juoksemista vähän turhankin paljon.

PM:ssä se sitten toisti tapahtuman ja lisäsi siihen valitettavasti bonuksena tottelemattomuuden heittäytymällä uudesta ruutu-käskystä maahan. Voi ahdistus, mikä ajoitus. :( Tämä vahvisti sen, että ruudun suhteen olikin jokin kisaongelma, josta en ollut tietoinen koiran ristiriitaisen käytöksen takia.

Muuten Kentsu sai ihan kilpailukykyisiä pisteitä PM:ssä, mutta se ei valitettavasti mieltä lohduttanut, kun ruutu nollaantui. Matka sujui muuten hyvin, ja Suomen huippuedustus pokkasi joukkuekultaa sekä yksilökultaa ja -pronssia. Hyvä Suomi! Matkustimme Tanskaan bussikuljetuksella maailman parhaan kuskin kyydissä, ja matka oli oikein hauska. Aika kului bussissa hyvin muun muassa korttia pelaamalla.

Alakuvassa Ässä, Meg, Kentsu, Zen ja Mette jaloittelutauolla Ruotsissa, paluumatkalla Tanskasta kotiin (jonka aloitimme muuten klo 03 yöllä).

Nyt olemme vääntäneet Kentsun kanssa ruudun paikasta. Heti PM-reissun jälkeen sain nimittäin ruutuongelman ensimmäisen kerran esille myös treenitilanteessa, jossa Kentsu toisti virheensä – hyvin määrätietoisena. Pääsin vihdoin puuttumaan asiaan ja muistuttamaan ruudun paikan merkityksestä. Sen jälkeen Kentsu on ollut hyvin tarkka siitä, että juoksee ruutuun asti, mutta toisinaan saamme vielä neuvotella mihin kohtaa ruudussa kuuluu tähdätä. Nyt ei ole varaa yhtään lipsua siitä, koska muuten Kentsu alkaa ottaa enemmänkin omia oikeuksiaan.

Treenit sujuivat edelleen hyvin, mutta messarin karsinnassa ilmeni taas ongelmia. Kentsu mokasi heti ensimmäisessä liikkeessä ja tajusi sen itsekin. Kentsu selvästi ”ajattelee” enemmän kuin moni muu, jos koirasta voi niin sanoa. Se ei ole kovin suoraviivainen. Tämän seurauksena ongelmat lähtivät kerääntymään lumipalloefektin tavoin, ja ruutuun juostessaan Kentsu pysähtyi jälleen ennen ruutua ja kääntyi katsomaan mua. Nyt kyse ei ollut tottelemattomuudesta, vaan ennemminkin epävarmuudesta johtuen aiemmasta epäonnistumisesta. Onneksi Kentsu ei heittäytynyt maahan, vaan kipitti lisäkäskyllä ruutuun. Ongelmat jatkuivat vielä kaukokäskyissä, joissa Kentsun keskittyminen oli jo herpaantunut aiempien tapahtumien takia. Pääsimme takaisin normirytmiin ja -fiilikseen oikeastaan vasta viimeisessä kehässä. Ennen sitä Kentsu oli kovin kummallinen, ei yhtään oma itsensä.

Jo PM:ien jälkeen olin saanut harjoittaa itsepohdintaa, mutta nyt sitä tuli tehtyä vieläkin enemmän. Hieman oli hämmentynyt ja epäuskoinen olo. Koko kisavuosi on ollut meillä käsittämättömän huono. Treenit sujuvat kuitenkin hyvin, koira oikeasti osaa nämä jutut, mutta silti jossain jokin mättää.

Niinpä päätin luopua tulevista tavoitteistani, ainakin toistaiseksi. En silti täysin luovuta, vaan aion tehdä hieman muutoksia treeneihin. Mullahan ei ole enää mitään menetettävää, joten nyt on hyvä sauma tehdä muutamia kokeiluja.

Kentsulle on näytetty kolikon toinen puoli vähän liian myöhään. Vaatiminen olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin. Sen takia joudumme toisinaan käymään läpi erinäisiä vääntöjä, jotka liittyvät lähinnä korkeaan vireeseen ja odotusarvoon muun muassa palkan suhteen. Kentsulla on välillä vähän liian kivaa… Toki pitääkin olla kivaa, mutta kohtuus kaikessa. :) Mulla on ehkä ollut hieman kateissa se miten juuri tämän koiran kanssa pitää mitoittaa vaatimisen ja motivoinnin suhde. Omat haasteensa tilanteeseen tuo se, että Kentsu selvästi kelaa asioita aika paljon ja sen mielialat ovat melkoisen vaihtelevia (Kentsu on siis pohjimmiltaan nainen :)). Välillä se vaatii kaasua ja seuraavassa hetkessä jarrua. Ja eri tilanteissa tarvitaan hyvin erilaista otetta sen tekemisiin. Välillä onkin vaikea pysyä tilanteen tasalla, ja hyvin usein muuttuneen tilanteen huomaa vähän liian myöhään. Siihen olen tainnut kompastua nytkin.

Kesällä tilanne oli sellainen, että jouduin laskea Kentsun virettä ja säädellä hieman milloin se saa lelupalkkaa ja milloin ei. Silloin se oli tarpeellista, mutta nyt tilanne on (jälleen) muuttunut. Treeneissä tämä ei ole näkynyt mitenkään, enkä usko että se olisi näkynyt vielä esimerkiksi maneesikisoissa. Mutta liukkaat matot, joilla Kentsu joutuu säätelemään tarkemmin liikkumistansa, jotta ei liukastuisi (ja joiden ansiosta osteopaatti sai silti työsarkaa), tilanne tuli paremmin esille. Nyt on tarkoitus nostaa taas hieman virettä, jolloin Kentsulla ei myöskään ole aikaa kelata mahdollisia epäonnistumisiaan tilanteissa, jotka se kokee syystä tai toisesta hieman haastaviksi.

Kentsu ei ole saanut pariin vuoteen vauhtipalkkana lelua esimerkiksi noudoista. Se on saanut niistä vain nameja, jotka ovat toimineet ahneella koiralla hyvin. Lelun se on voinut saada myöhemmin, mutta ei ole saanut enää syöksyä leluun tietyissä tilanteissa. Nyt ajattelin palata lelupalkkaukseen myös niissä liikkeissä, joissa lelu on ollut boikotissa. Toki pitää olla tosi tarkkana ja miettiä milloin Kentsu on pallonsa ansainnut, sillä se on helppo saada kilahtamaan ja siitä saa hyvin helposti turhan pätevän ja itsetietoisen, ja se ei kuitenkaan ole tarkoitus. Tavoittelemme ennemminkin ns. puolikilahdusta. Helppoa... :) Aika näyttää mitä tästä seuraa.

Lisäksi olen muuttanut treenejä niin, että (lähes) jokaisessa treenissä teen joitain liikkeitä palkatta. Haluan laskea Kentsun palkan odotusta, ja treenin tuloksia on jo nyt nähtävissä.

Uskon, että kaikki nämä vaiheet on sellaisia, jotka vaan on jouduttu käymään läpi (palkkaustavan muuttamiset, vireen laskut ja nyt nostot jne.). Ne ovat siis olleet osa normaalia kehityskaarta. Joissain asioissa olen tosin herännyt tilanteeseen vähän liian myöhään. Kaikesta huolimatta tämä on ollut hyvin opettavaista. Ja ehkä kantapään kautta opitut asiat ovat sittenkin niitä parhaita, vaikka se ei siltä juuri sillä hetkellä tunnukaan.

Myra voi hyvin ja on täysillä elämässä kiinni. Ikä alkaa kuitenkin näkyä sen liikkeissä ja ryhdissä. Selvää muutosta on tapahtunut syksyn mittaan. Tämä näkyy lähinnä vain liukkailla alustoilla ja portaissa, kaikessa tasapainoilua vaativassa. Viestintä aivojen ja takajalkojen välillä ei pelaa enää niin hyvin, joten joitain hermoratoja on vaurioitunut. Onneksi ne eivät ole kuitenkaan millään tavalla kivuliaita, Myran takajalat vain elävät hieman omaa elämäänsä.

Muuten Myra on tosi hyväkuntoinen ja pirteä. Se kipittää edelleen etujoukossa lenkeillä. Jaksaa lenkkeillä parikin tuntia, kunhan saa välillä haistella. Kuurouden myötä on hajuaisti noussut suurempaan arvoon.

Menohaluja vielä riittää, kuten vaikkapa alakuvassa näkyy. Nämä kuvat on otettu lokakuussa metsälenkiltämme. Sen jälkeen ei ole paljoa aurinkoa näkynyt niin, että olisin voinut sitä hyödyntää ottamalla uusia kuvia. Aiemmat PM-kuvat ovat Maarit Karhun.

Ensi viikolla meidän koiramäärä tuplaantuu, kun mulle tulee reiluksi pariksi viikoksi hoitoon ystäväni mali ja saluki. Saas nähdä miten yhteiselo vinttikoiran kanssa sujuu. Hulinaa on ainakin tiedossa. Sitä ennen rauhoitumme joulun viettoon.