Cefeus-leirillä

Olin viime viikolla muutaman vuoden tauon jälkeen Cefeus-leirillä Ruotsissa. Leireilimme maanantaista perjantaihin. Vietin vielä viikonlopun Marian ja Peterin luona Tukholmassa. Lähdimme Kentsun kanssa sunnuntain iltalautalla takaisin kotiin.

Pia-kasvattajan autossa on ihan oma rekisterikilpi. :)


Leiri järjestettiin tuttuun tapaan Söderhamnissa, joka sijaitsee noin 300 km Tukholmasta pohjoiseen. Olimme Mohedin leirintäalueella ja käytössämme oli iso konferenssitalo. Talossa on useita huoneita majoituskäyttöön, yhteinen oleskelutila ja keittiö, suihkut jne. - sekä kuivauskaappeja, jotka tulivat todella tarpeeseen. Koko viikon nimittäin satoi. Pari ensimmäistä päivää satoi oikeastaan taukoamatta. Sen jälkeen oli aina hetkiä, jolloin oli ihan kivakin ilma. Mutta sää saattoi muuttua hetkessä kaatosateeksi.

Majoitustalomme. Edustalla porukkaa kokoontuneena ennen maastoihin lähtöä.

Aamupäivät kuluivat maastoissa. Hakuporukoita oli parikin kappaletta, jälkiporukoita yksi. Esineruutujakin tuli tehtyä. Iltaisin oli mun pitämä tokokurssi.

Kentsu sai ajaa joka päivä jälkiä. Emme ole juurikaan treenanneet tokoa SM:ien jälkeen, enkä saanut aikaiseksi treenata sitä leirilläkään. Jäljestys oli hauskaa vaihtelua. Kentsulle on tehty nuorempana melko paljon peltojälkiä, mutta metsässä se on harrastanut nuorempana ainoastaan hakua. Niinpä olikin mielenkiintoista katsoa miten se reagoi metsäjälkeen. Teimme sille jäljen ilman mitään avustuksia (namppoja tms.) ja laitoimme sinne heti keppejä. Ruotsissa on käytössä tunnarikapulat metsäjäljellä (tänä vuonna ne tosin taisivat muuttua luonnonkepeiksi), joten laitoimme niitä Kentsunkin jäljelle. Mulle kun oli ihan sama miten tehdään, kun en kuitenkaan aio kisata jäljellä. Sitten vaan koira liinaan ja katsomaan mitä se tekee - ja jäljestihän se. :) Jäljestäminen oli sille luontaista (kuten varmaan jokaiselle koiralle), mutta koska Kentsulla ei ollut mitään käsitystä siitä miksi me siellä metsässä oltiin, se teki jäljestystä itselleen, ei mulle, ja saattoi sujuvasti välillä vaihtaakin jälkeä. Se kuitenkin tajusi äkkiä, että kepit ovat merkityksellisiä, joten ne se kyllä nosti aika tunnollisesti. Mä yritin olla niin passiivinen kuin mahdollista itse jäljestyksen aikana (keppien kohdalla oli kyllä bileet), ja mun piti antaa Kentsulle aika paljon liinaa ja etäisyyttä. Se kun on tottunut tokossa työskentelemään enemmän yhdessä ja kysymään ohjeita, ja tässä oli tarkoitus, että se sai ihan itse selvittää tilanteen.

Cefeus Akilles esineruudussa pellolla.

Tokokentän laidalla.


Pia ja PimPim lähdössä jäljelle.



Jälkien vanhenemista odotellessa. Pöydän ympärillä on norjalaisia, italialaisia ja ruotsalaisia kelpieharrastajia, kameran takana suomalainen. Kansainvälistä meininkiä siis. :)

Italialaiset vierailijat tarjosivat yhtenä iltana erilaisia pastoja sekä italialaisia viinejä.

Illat kuluivat seurustellessa. Maria oli keksinyt iltaohjelmia, mutta sateisen kelin vuoksi niistä toteutettiin vain yksi koirien kanssa suoritettava kisa. Maahan laitettiin hurjat määrät tennispalloja, jotka kaikki olivat numeroituja. Jokainen lähetti vuorollaan koiran hakemaan palloja. Sen jälkeen laskettiin yhteen numerot, jotka palloissa olivat. Jos sai yli 21, tippui pois kisasta. Se joka oli lähimpänä lukua 21, pääsi aina jatkoon. Koirilla oli hauskaa pallojen kanssa. :)

Tennispallotaivas.

Yleisöä.

Leirillä oli mukana myös kaksi keskikokoista villakoiraa, jotka molemmat treenasivat hakua ja tokoa. Ruotsissahan pk-kokeisiin saa osallistua kaikki rodut, ja nämä villikset tosiaan kisaavat pk-puolella. Kuvassa Vilda-villakoira, joka oli oikein mainio pakkaus.

Kävimme Marian kanssa keskiviikkona Pian kotona moikkaamassa Quinciä ja Thyndraa (ja toki muitakin koiria). Pian poika Patric oli koiravahtina kotiin jääneille koirille. Thyndra on hiljattain täyttänyt 14 vuotta ja oli oikein pirteä. Se saa itse päättää milloin lähtee lenkille mukaan ja milloin jää kotiin hengailemaan, ja tällainen elämäntyyli eläkepäivillä on sopinut sille mainiosti. Ihana Thyndra on Myran isosisko, ja tytöt näyttävät tosi paljon samanlaisilta naamoista.

Ihana Thyndra. <3

Oli kiva nähdä sukulaiskoiria ja muitakin kelpieitä. Tässä muutamien kuvia.


Cefeus Shotokan Dan II asuu nykyisin Italiassa. Danin veli Roima löytyy Suomesta.


Italialaisilla oli kaksi muutakin koiraa, joista toinen on tämä Australian tuonti, Ringbarka Howzet Halfback. Heillä oli myös musta narttu Tanskasta, Skovgården-kennelistä.

Cefeus PimPim asuu Pialla. Tämä on Wildan tytär (Wildasta kuva alempana.)

Vilja puolestaan on PimPimin tytär. Viljan koko nimi on Cefeus Vilda Vilja II.


Cefeus Naska II asuu Norjassa. Naska on norjalaisen pariskunnan kolmas Cefeus-kelpie. Naskan yksi sisko ja veli löytyvät Suomesta.

Osca oli meidän kämppis. Oscan virallinen nimi on Cefeus Olympique Osca II, ja Oscan siskotyttö asuu Suomessa.



Meidän pojat. <3 Vasemmalla on Kentsun veli Gorm (Cefeus Goe Gorm), joka majailee Skånessa villakoiran kaverina. Keskellä on Kentsu (Cefeus Genius Ken) ja oikealla on Fang (Cefeus Fang). Fang on Kentsun ja Gormin velipuoli. Näillä kaikilla on sama isä, Jack.



Isä ja tytär eli Fang ja Tilda. Tildan oikea nimi on Cefeus Tilda II. Ruotsissa suositaan käytäntöä, että koiran kutsumanimi on sama kuin virallinen nimi, ja tämä kyllä kieltämättä helpottaa koirien tunnistamista eli nimen ja koiran yhdistämistä. :) Tildankin sisaruksia löytyy Suomesta, peräti puolet pentueesta (viisi koiraa) tuli Suomeen. Täällä alkaa olla jo aikamoinen Cefeus-jengi. Mun Myra oli ensimmäinen C-koira Suomessa.



Cefeus Eos


Cefeus Rhea II on Eoksen tytär. Rhean velipoika asuu Oulussa.


Cefeus Kim


Cefeus UA II - ja kyllä, koiran kutsumanimi oli UA. :) Kuva on otettu pimenevässä illassa, mikä ei oikein tee oikeutta mm. koiran kauniille tummanruskealle värille.

Kun lähdimme perjantaina treenien jälkeen leiriltä ajelemaan Tukholmaan, pysähdyimme matkalla Uppsalassa, jossa oli ollut koko viikon kestänyt agilitytapahtuma. Treffasimme siellä Pian tyttären Carron sekä pari Quincin pentua. Yllä olevan UAn siskoja siis.


Carron koira Lilja on nyt 8 kk. Virallinen nimi on Cefeus U and Me Lilja II.

Lilja


Cefeus Unix II

Kun pääsimme perjantai-illalla Tukholmaan, käytimme koirat rannassa kävelyllä. Fang ui koko rannassaoloajan taukoamatta, ei siis tullut välillä kertaakaan maihin, vaikka olimme rannassa melko kauan. Wildan ja Kentsun uimiset taas olivat kepinhakureissuja, joita K kyllä halusi monta monta peräkkäin. Välillä K veteli hullunrallia pitkin rantaa, kaiveli kuoppia ja riehui kuin mikäkin penneli. Ei siis kai ihme, kun eräs juhannuksena Kentsun nähnyt luuli, että K on seitsemän kuukautta, eikä vuotta. :) Kentsulla ja Wildalla oli ihan omat kuviot. Voi vitsi, että Kentsu nautti! Osin se päästeli menemään varmaan senkin takia, kun oli istunut lähes koko päivän autossa. Mutta osin luulen sen hyödyntäneen sen tilanteen, kun sillä oli taas koirakavereita. Veikkaan sen kaipaavan koiraseuraa.

Wilda asuu nyt jonkin aikaa Marialla, kun Quinci on Pialla. Wildan velipoika asuu myös Suomessa (suku on tosiaankin levittäytynyt tänne :)).

Lauantaina kävimme Tukholmankierroksella, jolla viihdyimme lähes kuuden tunnin ajan. Teimme siis kaupunkikävelyä koirien kanssa. Kävimme välillä syömässä ja muutamassa pubissakin tuli poikettua.


Fang, Wilda ja Ken

Isoveli ja pikkuveli - tai siis velipuolet. :)


Juoma- ja lepotauko. Fang ja Wilda.

Kentsu hyödynsi tauon päiväunilla.
Sunnuntaina oli vielä yksi koulutuspäivä Fangin pennuille. Kiva oli nähdä paljon kivoja kelpieitä ja sukulaisia. Kiitos Marialle ja Peterille majoituksesta! Tullaan joskus toistekin. :)


ps. Tämä ei nyt liity tähän millään tavalla, mutta tulipa mieleen laittaa tänne maininta tästä, mikäli tätä joku sattuu lukemaan. :) Lauantaina olisi mahdollisuus nähdä joitakin kelpieitä Lahdessa tokotreenien merkeissä, jos kiinnostaa. Ja jos joku kelpien omistaja haluaa mukaan treenamaan, niin tervetuloa. Menemme klo 10 Patomäen kentälle. Pitänee aloittaa jo oikeasti treenielämä. On ollut kiva pitää vähän taukoa tokosta, mutta nyt alkaa olla aika ryhdistäytyä tulevien kisasuunnitelmien takia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti