Eka yksäri

Aika kuluu hurjaa vauhtia. Lauantaina Ylva täyttää jo viisi kuukautta. Pitää tehdä silloin punnitus ja kotimittaus. Viimeksi ne tehtiin 4,5 kk iässä, ja silloin painoa oli 10,8 kiloa ja kotimittauksen mukaan korkeutta olisi 41 senttiä. Koodi-veli on jo hujauttanut siskostaan ohi niin painossa kuin korkeudessakin. Toivottavasti viikonloppuna saisi otettua tuoreita kuvia. Nyt mennään näillä vanhoilla.


Ylva hieman vajaa nelikuisena.

Frendit

Ylva on kartuttanut kokemustaan mm. mökki- ja hotelliyöpymisillä, ja molemmat sujuivat oikein mallikkaasti. Teimme marraskuun vikana viikonloppuna treeni- ja kisareissun Varkauteen ja Pieksämäelle, ja yövyimme jo menomatkalla Mikkelissä. Hotellihuoneemme Pieksämäellä sijaitsi kaukana ulko-ovesta, mutta Ylvan kanssa on nykyisin niin helppoa, kun sillä ei ole enää kiire päästä heti herättyään ulos.

Kentsu on ehtinyt kisata kahdesti, marraskuussa Pieksämäellä ja itsenäisyyspäivänä Lappeenrannassa. K teki molemmissa kisoissa ehjän ja kivan kokonaisuuden ja oli oikein hyväntuulinen kisakumppani. Viimeisimmässä kokeessa melkeinpä "liiankin" hyväntuulinen. Meidän piti osallistua myös tulevana viikonloppuna karsintakokeeseen Pieksämäellä, mutta päätinkin jättää sen väliin.



Koirat joulukuun alussa.



Ylva on vaihtanut kaikki etuhampaansa sekä alakulmahampaat. Vielä on vaihtumatta yläkulmahampaat (uusia jo pukkaa esille) sekä osa poskihampaista. Jossain välissä suu oli selvästi herkkä ja kipeä, kun kulmurit heiluivat. Niinpä ollaan keskitytty nyt ihan viime aikoina enemmän namijuttuihin ja tekniikkapiiperryksiin. Odotan suosiolla hampaiden vaihtumista, ennen kuin jatketaan treenejä mm. metallikapulalla jne. Onneksi Ylvasta on tullut vihdoin ja viimein ahne. Namit maistuvat erittäin hyvin, jolloin jaksamista riittää myös namipiiperryksiin ihan eri tavalla kuin ennen.

Tässä linkki Ylvan treeneihin viime perjantailta.


4,5 kk

Viime viikonloppu kului tiiviisti PM-tokokehän laidalla messarissa. Suomalaiset erottuivat kyllä edukseen ja korjasivatkin potin kotiin murskavoitolla. On meillä hienoja koirakoita Suomessa! Mulla oli messarin jälkeinen maanantai vapaata, koska meillä oli Ylvan kanssa yksäri Maria Brandelilta. Maria jäi muutaman muun ruotsalaisen kanssa maanantaiksi Suomeen Jessican oppiin, ja mä pääsin "kiilaamaan" siihen samaan syssyyn ja sopimaan Marian kanssa yksärin ennen heidän treenejä. Niinpä Ylva pääsi elämänsä ensimmäiselle yksärille. Hienosti pentu jaksoi koko tunnin. Se odotteli rauhallisena meidän jutteluiden ajan ja oli heti valmis hommiin, kun oli sen vuoro. Hieno Ylvis!

Kysyin vinkkejä lähinnä tekniikkajuttuihin, koska Maria on niissä niin taitava. Sainkin paljon treeni-ideoita jatkoon. Tässä muutama poiminta.

Ylva on näppärä takapuolen käyttäjä ja tarjoaa mielellään sivulletuloa, mutta aina välillä se yrittää kääntyä mun makuun liian aikaisin, vaikka kyllä sitten pakittaa perille asti. Siihen meillä on ollut jo vauhtipalkkaussuunnitelmia, joita jatketaan, mutta lisäksi alan kohta sisäänajaa palkkausta mun selän takaa. Seuraamista jatketaan samaan malliin kuin on tehty, mutta lisäksi alan tehdä pientä ympyrää vasemmalle ja oikealle. Niissä pitää olla tarkkana, että liikkeet ovat rauhalliset, paikka pysyy hyvänä ja pää tasaisena. Eikä istumista sallita. Pitää muutenkin opettaa Ylva erottelemaan milloin tehdään asioita seisten ja milloin istumisen kautta. Jälkimmäinenhän ei vielä ole ollut meillä juurikaan ohjelmistossa, joskin Ylva on alkanut välillä tarjota istumista perusasentoon. Sen voisi siihen jo ottaakin mukaan, koska liike on niin sujuva. Tämä istumisen tarjoaminen tuli mukaan kuvioihin heti, kun aloin harjoitella kontaktia sivulla. Sitä tehdään kotona niin, että laitan Ylvan istumaan ja menen seisomaan sen viereen. Olemme peilin edessä, niin näen pennun ilman kurkkimista.

Sivuaskelia alustan kanssa olen tehnyt tosi vähän, mutta niiden harjoittelua jatketaan vielä naamat vastakkain. Tähänkin pienet ja rauhalliset liikkeet, ei rynnimistä.





Kaukoissa ollaan tehty vain i-s-i-vaihtoja, mutta mukaan voisi ottaa myös m-s-m-vaihdot. Joka tapauksessa siinä marssijärjestys on nyt se, että ihan ensimmäisenä vahvistan namista luopumista entisestään. Se oli paljon helpompaa silloin, kun Y ei nameja niin halunnut. :) Luopumisen jälkeen aletaan panostaa painonsiirtoihin. Muutenkin koiran pitäisi saada ajattelemaan enemmän liikettä kuin asentoa.

Nämä kaikki pienet tekniikkapiiperrykset ovat sellaisia, joita voi hyvin tehdä kotona. Sitten kun mennään treenikentälle, panostan enemmän vauhtiliikkeisiin ja asenteen luomiseen. Maria halusikin nähdä yksärin päätteeksi Ylvalta joitain vauhtijuttuja, kun teimme koko tunnin rauhallisia juttuja. Usein noissa piiperryksissä hyvin jaksavat koirat vaativat paljon panostusta vauhtijuttuihin, mutta niin ei ole onneksi Ylvan kanssa. Sehän tykkää lelupalkkauksesta ja vauhtijutuista paljon enemmän kuin namipiiperryksistä. Maria sanoikin tekniikan ja vauhdin hallitsemisen olevan Ylvalla tosi kivasti tasapainossa. Ja pakko myöntää, että about kuukausi sitten Ylva ei tosiaankaan olisi jaksanut keskittyä niin hyvin kuin nyt, koska silloin namit eivät olleet vielä niin hyvä palkka sille. Mutta nyt tilanne on toinen.

Ylvan lainatakki (kuvassa) on jäänyt jo pieneksi, mutta se on saanut pitää Kentsun vanhoja takkeja. Vähän ne ovat pitkiä sille, mutta eivät kuitenkaan niin pahoja viittoja, etteikö niiden kanssa pärjäisi.

Ensi sunnuntaina meillä on tapaaminen tokoilun merkeissä Suomessa majailevien Cefeus-kelpieiden kanssa. Kiva päästä näkemään sukulaiskoiria. Päivän päätteeksi koirat pääsevät hierottaviksi. Ylvan kohdalla kyse on lähinnä totuttelusta sekä tsekkauksesta, että kaikki on pennulla kohdallaan. Mutta hyvä sen on alkaa jo nyt tottua siihenkin käsittelyyn.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti