Pawprints: Hiljaiseloa

Me ollaan vietetty hiljaiseloa sitten tammikuiseen tokokokeen. Osin pakollista taukoa tuli Ylvan nielutulehduksen muodossa, joka on jo onneksi historiaa. Osin elämässä on ollut paljon muuta puuhaa, joka on vienyt voimavaroja treenaamiselta. Tekee kyllä ihan hyvää pitää taukoa aktiivisemmalta treenaamiselta. Yksi syy rauhallisemmalle menolle on ollut Kentsun epämääräisellä ontumisella.

Tässä ei paljon ontumiset haitanneet.

Kentsulla on ollut epämääräistä ontumista joulukuun loppupuolelta lähtien. Sitä on ilmennyt ainoastaan levon jälkeen liikkeelle lähdössä, muutaman askeleen ajan. Välillä se oli poissa, välillä se oli niin epämääräistä, ettei kyennyt sanomaan oliko liike puhdasta vai ei. Ylvan nielutulehduksen aikaan lenkkeilyt olivat vähissä ja koirat eivät päässeet pitempään aikaan vapaana juoksemaan. Kun vapaus viimein koitti, Kentsun ontuminen muuttui niin selkeäksi, etten voinut enää katsella sitä. Niinpä varasin sille ajan lääkäriin.

Välihuomiona: Kentsu on käynyt tässä välillä jatkuvasti hoidettavana. Sillä oli osteopatia vajaa viikko ennen kuin ensimmäinen ontuminen huomattiin. Tammikuun alusta lähtien se on käynyt viikon kahden välein hieronnassa. Parannusta tilaan saatiin tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten K ei enää vastannut hoitoon niin kuin pitäisi. Mikä toki viittasi myös siihen, että jossakin on jotakin, joka aiheuttaa jumiutumista. Mitään selkeitä reaktioita Kentsusta ei saatu esille hieronnassa. Mutta eläinlääkäri sitten löysi selvän kipupisteen.

Kepa elää siinä toivossa, että lunta vaikka lentäisi.
Ylva kommentoi tilannetta taustalla.

Kentsu on keventänyt vasenta etujalkaa, kun se on lähtenyt levon jälkeen liikkeelle. Hetken kuljettuaan ei epäpuhtautta näy enää missään. Eläinlääkäri sai Kentsun piipittämään kivusta, kun vasemman etujalan jännettä painettiin. Kun samaa kohtaa käsiteltiin oikealta puolelta, ei K sanonut mitään. Eli Kentsulla on mitä ilmeisimmin jännevamma. Se on siinä kohtaa, missä lapa muuttuu kyynärniveleksi.

Kentsu sai kolmen viikon tulehduskipulääkekuurin. Onni onnettomuudessa on se, että K saa silti lenkkeillä normaalisti. Mitään repivää liikuntaa ei saa harrastaa, mutta se voi kipitellä lenkit mukana. Olen pitänyt sitä pääosin hihnassa, just in case. Tosin K onnistuisi kyllä hihnassakin vaikka mihin akrobatiamooveihin tietyissä oravankohtaamistilanteissa, jos sen antaisi toteuttaa itseään miten se haluaisi.

Toivotaan, että tilanne korjaantuisi tällä kipulääkekuurilla. Muuten mietitään jatkotoimenpiteitä, ja suunnitelmia niidenkin suhteen on jo tehty. Joka tapauksessa jännevamman parantumisessa saattaa kestää pitkään, joten malttia pitää nyt olla. Onneksi Kentsu itse on hyvällä mielellä - joskin se ei yhtään ymmärrä eikä arvosta sitä, ettei ole päässyt treenaamaan. Eipä tosin Ylvakaan ole paljoa treenannut, joten harmituksen hetkiä ei ole ollut kovinkaan usein.

Uusi aika Riinalle on varattu.

Kentsu pääsi viime viikolla pitkästä aikaa Riinan
hoitoon, kun Riina on palannut äitiyslomalta töihin.
K nautti selvästi hoidosta, vaikka työsarkaa riittikin.

Olemme tosiaankin tokoilleet harvinaisen vähän, mutta eiköhän siihen ala kohta tulla muutosta. Sulaneet ulkokentät ja hiljalleen valoisemmaksi käyvät illat innoittavat kummasti treenirintamallakin. Voisin tehdä pienen katsauksen siitä, millä mallilla Ylvan avo-liikkeet ovat. Ja vaikka muutkin. Yksi videokin on videokameralla purkamatta koneelle, ja uutta elävää kuvaakin voisi ottaa.

Eilen oli Ylvan viimeinen tuurauskerta agilityssä. Vitsi, sehän alkoi näyttää jo agilityltä. Nyt Ylva on selvästi ymmärtänyt, että radalla on jatkumoa. Homma jotenkin loksahti nyt palasen eteenpäin - totta kai juuri silloin, kun oli viimeinen treenikerta. Harmi ettei ollut videokameraa mukana treeneissä. Olisikohan Ylva käynyt nyt yhteensä kuudessa treenissä. Pari kertaahan jäi väliin nielutulehduksen takia. Pitää katsoa jospa opettaisi sille muutaman esteen lisää ulkokauden alkaessa, vaikkei sille sinällänsä ole suunniteltu mitään agilitykoiran uraa (Ylvan suureksi harmiksi, onneksi se ei tiedä sitä).