Tauolla

Mun ei ollut tarkoitus pitää mitään kesätaukoa treeneistä, koska Ylva on nyt siinä vaiheessa, että se tarvitsee vain toistoja, toistoja ja toistoja. Niinpä olin ajatellut treenata täyspainoisesti koko kesän ja mun loman. Toisin kävi, sillä Ylvalle tuli yskä. Se kestikin yllättävän kauan. Kentsulla ei ollut mitään oireita, mutta se oli luonnollisesti samassa pakkolevossa kuin Ylvakin. Ainoa lohtu asiassa oli se, että tauon aikana oli superhelteet. Ei siis oltais muutenkaan voitu treenata ihan samalla tavalla kuin normaalisti, eikä lenkkeilläkään ihan yhtä ahkerasti. Kävimme lepotauon aikana vain kymmenen minuutin kävelyillä. Uintikin oli Ylvan suureksi harmiksi pannassa.

Nyt on lusittu myös parin viikon varoaika viimeisten oireiden jälkeen, joten voimme jatkaa normielämää. Ylvalla tosin alkoi tällä viikolla juoksu, joten uinnit taitavat olla tältä kesältä uitu. Treenaukseen se ei onneksi vaikuta mitenkään, sillä tähän aikaan ei ole mitään hallitreenejä. Ja kesäkin, ja sen myötä uintikelit, alkavat näköjään olla ohi.




Ei siis olla hirveesti ehditty vielä treenata tauon jälkeen. Ennen taukoa tulin siihen tulokseen, että en voi jatkaa noudon treenaamista ihan samalla tavalla kuin olin hetken aikaa tehnyt. Herkkupurkkipalkka ei toiminut ihan toivotulla tavalla. En kuitenkaan ole täysin luopunut siitä, mutta muutin hieman palkkaustapaa. Annan siis herkkupurkille vielä mahdollisuuden.

En osaa sanoa kokeeko Ylva ruokapalkan riittävän suurena vai ei. Sehän on nykyisin ahne, joten siinä mielessä ruoka voisi toimiakin hyvin. Sen kierrokset nousivat palkan vaihdon myötä, joskin vähän väärällä tavalla. Siihen on voinut vaikuttaa myös se, että annoin Ylvan aina syödä vähän purkista ja laitoin sitten purkin kiinni ja tein lisää toistoja. Voi siis olla myös niin, että Ylvaa nostatti se, kun se ei saanut syödä kaikkea kerralla. Vaikea tietää, pitää siis jatkaa testailuja.

Teen nyt niin, että jaan herkut useaan pikkupurkkiin. Ylva saa syödä purkin kerralla tyhjäksi, jolloin sille ei varmasti voi jäädä sellaista oloa, että osa jäi syömättä. Sen jälkeen annan sille vielä lelun, jotta varmasti kaikki mahdolliset patoumat on purettu. Katsotaan auttaako tämä vai pitääkö miettiä jotain muuta ratkaisua. Montaa toistoa en ole ehtinyt vielä tehdä, mutta suunta näyttäisi olevan parempaan päin. Edelleen tosin Ylva menee kapulalle vähän raivopäänä, ja sen nostoihin on pakko puuttua. Nehän ovat olleet yleensä hyvät. Pureskelua ei enää oikeastaan ole ollut, sillä siihen on puututtu. Ylvahan ei yleensä pure kapuloita, vaan pitää niitä siististi. Toikin liittyi palkkaan. Palautus on ollut rennompaa. Vielä on varmasti pitkä matka kuljettavana, mutta ainakin nyt näyttää siltä, että jatkan vielä tällä palkkaustavalla.




Toinen asia mitä jäin tauolla odottamaan, oli ruututreenien jatkaminen. Mun oli tarkoitus opettaa Ylvalle paikka ruudussa näyttämällä, miten olen tehnyt Kentsunkin kanssa. Siitä ei vaan tullut yhtään mitään. Asiaa väännettiin jonkin aikaa, ja sitten oli pakko todeta, että tällä hetkellä homma ei vain toimi tämän koiran kanssa niin. Niinpä otin käyttöön alustan. Sitä en ole aiemmin käyttänyt, joten tuleepa opittua samalla itsekin jotain uutta. Treenit lähtivät heti sujumaan ihan eri tavalla. Tarkoitus olisi opettaa nyt alustalla paikkaa, mutta sen jälkeen jatkaa näyttöruutuja. Katsotaan miten homma lähtee sujumaan.




Kentsu saa tehdä treeneissä usein jotain kuuntelujuttuja tai muita haasteita. Silloin mulla on joku selkeä suunnitelma ja pysyn myös siinä - olen siis tosissani Kentsun treenien suhteen. Ja silloin myös Kentsu on tosissaan, ja tyytyväinen, kun se otetaan tosissaan. :) Jos treenaisi vain jotain hömppää mielenvirkistykseksi, niin treenit olisivat vaan yhtä humputtelua, enkä jaksaisi keskittyä Kentsuun sen ansaitsemalla tavalla. Mutta nyt kun treenien aiheena on usein jokin juju, niin keskityn hommaan ihan eri tavalla. Kentsukin joutuu keskittymään. K on kyllä varsin pätevä monessa asiassa, mutta ollaan me saatu myös aikamoisia vääntöjä aikaiseksi. Kentsu on kuitenkin selvästi sellaisten treenien jälkeen jotenkin todella tyytyväisen ja onnellisen oloinen. Tietää treenanneensa, ja siitä Kepa-setä tykkää. :)




Viikonloppuna päästään toteuttamaan videotreenit, jotka jouduimme perumaan aiemmin kesällä Ylvan yskän takia. Eli tarkoitus olisi videoida meidän treenit ja analysoida niitä sitten videolta. Ajattelin tehdä Ylvan kanssa voittajan liikkeitä siinä muodossa kuin Y ne tällä hetkellä hallitsee eli osan paloina osan kokonaisena. Tuleekin sitten samalla tsekkaus siitä, missä mennään. Aika pohjalta nyt aloitellaan, kun ei olla ehditty juurikaan treenata asioita eteenpäin. Mutta saadaanpa hyvää treenilistaa. Sitten vaan kääritään hihat ja aletaan hommiin.



Kaikki kuvat on ottanut Isabella Fagerström.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti