Eteen! on päivän sana

Ollaan treenattu ahkerasti uusia juttuja. Olen päättänyt treenata tiiviiseen tahtiin tämän alkusyksyn ajan eli niin kauan, kun ulkona näkee iltaisin vielä hyvin ja on tilaa tehdä. Ahdistaa nimittäin jo nyt tulevat hallitreenit uusien liikkeiden osalta – varsinkin merkittömän merkin treenaus. Olen tehnyt sitä nyt niin, että koira juoksee kymmenkunta metriä merkittömästä merkistä eteenpäin. Halleissa ei tule olemaan samalla tavalla tilaa käytettävissä, koska siellä tulevat seinät vastaan. Ja se onkin myös yksi treenattava asia: miten saada koira juoksemaan kohti seinää ennakoimatta ja suoraan? No se on sen ajan murhe, nyt on vielä näitä ihan aloittelijan murheita tämän liikkeen kohdalla.

Ylvan eteenmeno.

Sieltähän löytyi pallo.

Eli vapaapäiviä treeneistä ei tule koirille nyt niin paljon mitä normaalisti tulisi, koska tätä on nyt vaan saatava vietyä eteenpäin niin paljon kuin mahdollista, kun on vielä hyvät olosuhteet tämän treenaamiselle. Sinällänsä treenit eivät ole henkisesti rankkoja, sillä teemme paljon vain paloja, ja se tarkoittaa myös paljon palkkaa. Mutta fyysisesti ne toki ovat aika rankkoja, kun siinä tulee paljon juoksutusta. Siinä mielessä on ihan hyvä, että syksy saapuu. Pystyy paremmin juoksuttaa koiraa säiden puolesta, kun ei ole niin kuuma. Pitää vaan muistaa tehdä paljon vastaliikkeitä, kun kroppa joutuu muuten niin yksipuoliselle rasitukselle kierron takia.

Kiertoa.

Meillä oli vähän aikaa sitten valmennusrenkaan kimppatreenit Ylöjärvellä. Treenijoukko kutistui viiteen renkaalaiseen, mutta hyvin saatiin kulutettua aikaa silläkin porukalla. Oli tosi kuuma päivä, joten otimme koirat kentän laidalle puun varjoon makoilemaan ja tehtiin vuoron perään – mitäs muutakaan kuin uusien juttuja paloja. Ei siinä voinut kovin montaa toistoa tehdä, kun piti jo laittaa koira tauolle huilaamaan.

Ylva, Ihme, Tikka, Nyyti ja Lahja treenien jälkeen.

Eilen oltiin puolestaan esimerkkikoirakkoina uusien tokotuomareiden koulutuksessa. Mulla oli mukana molemmat koirat, mikä ei välttämättä ole paras mahdollinen juttu Ylvan kannalta. Se nimittäin nosti aika paljon kierroksia siitä, kun Kentsukin sai tehdä. Ja sen kierrosten nouseminenhan ei näy kovin perinteisellä tavalla. Se nimittäin ennemminkin alkaa vähän sulkeutua ja tekee asioita hieman käsijarru päällä, kun se on kiihtynyt. Mutta hyvin siitä silti selvittiin, vaikkei se tehnytkään ihan kaikkia asioita niin miten ollaan sovittu. Mutta toisaalta tuomarikokelaat saivat sitten erinäköisiä suorituksia arvosteltavaksi.

Kentsu puolestaan oli ehkä maailman onnellisin pappakoira, kun se sai olla mukana ja olla tärkeä. Vähänkö siistii, että saa tehdä tokoa ja jopa liikkuroituna, ja lisäksi paikalla oli paljon ihmisiä katsomassa juuri häntä. Kyllä osasi setäkoira ottaa ilon irti tapahtumasta ja esitti omia näkemyksiään eläkeläisten tokosta, jossa tarkkuus ja täsmällisyys eivät ole ihan niin ykkösjuttu, mutta hauskanpito sitäkin tärkeämpää. :)

Suuntasin koulutuksesta suoraan Timon luo, jossa koirat pääsivät päivän päätteeksi hierottaviksi. Ylvalla näkyi pieniä merkkejä siitä, että ollaan tehty pallolle juoksuttamista sekä kiertoa. Onneksi ei ollut kuitenkaan mitään vakavampaa, mikä ei olisi hieronnalla korjaantunut. Ylva nautti hieronnasta todella paljon. Kentsulla oli tuttuun tapaan omat juminsa, mutta sekin lähti vastaamaan hoitoon hyvin.

Nyt molemmat koirat saavat levätä kunnolla muutaman päivän ajan ja teemme vain hihnalenkkejä. Myöhemmin viikolla palataan taas treenien pariin. Tiedossa on mm. pöllöryhmän treenit Lahdessa sekä valmennusrenkaan leiri Jämillä. Mä tosin pääsen sinne vain yhdeksi päiväksi, koska kummityttöni menee samana viikonloppuna naimisiin. Myöhemmin syksyllä alamme myös treenata uuden ryhmän kanssa, jossa tosin suurin osa on jo vanhoja treenikavereita. Pääsimme nimittäin Ylvan kanssa HSKH:n arvokisaryhmään. Meitä on siinä kuusi koirakkoa, ja meillä on viikottain treeniaikaa hallissa. Saadaan varmasti hyviä treenejä sillä porukalla.

Kentsu pysäytettynä merkittömälle merkille.

K juoksee ruudusta pois.

Kelpiet matkalla jonnekin. :)

Nämä kuvat ovat joko Maija Kultamaan tai Marianne Forsellin käsialaa. Kumpikin kuvasi mun kameralla, joten en osaa sanoa kuka on ottanut minkäkin kuvan.