Paikoillaan tönöttäjä

Ylvalla on aika kivalla mallilla monien liikepalasten alkeet, mutta sitten on muutama asia, jotka ovat enemmän alkutekijöissään. Yleensä mun koirat ovat hallinneet sellaiset perusasiat kuten istumisen ja maahanmenon tässä iässä aika paljon paremmin kuin Ylva. Kyllähän se istuu ja istahtaa + makaa ja menee maahan, mutta mun mittapuun mukaan se ei kyllä oikeastaan osaa niitä. Ainakaan kovin hyvin. Työmaata siis vielä riittää.

Lumiparta-pylvis

Harmaakuono lumihiutaleilla höystettynä.

Mun ei ole tarvinnut kauheasti vielä panostaa mihinkään malttijuttuihin, koska Ylva kyllä malttaa. Sehän ei ole mitenkään megavilkas sählääjä, vaan pohdiskelijatyyppiä. Varsinkin jos se joutuu vähänkään miettiä asioita, mitä siltä odotetaan, mitä pitäisi tehdä jne. Silloin se ei ala säätää mitään, vaan nököttää rauhallisena ja pohtivan näköisenä paikoillaan. Tässä on toki puolensa, mutta niin on myös vilkkaammalla toiminnantyypillä. Mulla on ollut opettelemista osata toimia tällaisen kanssa, varsinkin kun olen tottunut toimeliaaseen Kentsuun.

Istumisharjoituksiin on kuulunut lähinnä istumisasennon otto, istumassa pysyminen ja liikkeestä istuminen. Kaikissa on mukana jonkinasteiset avut. Liikkeestä istumisessa haluaisin, että Y vetää pyllyn etujalkojen taakse. Vielä ei olla päästy niin pitkälle, että voisin kiristää kriteerejä tekniikan suhteen. Tämän harjoitteluun vaikuttaa paljon Ylvan senhetkinen halu tavoitella nameja.

Istumassa Y pysyy aika kivasti. Olen myös hakenut siinä stadgaa eli olen töninyt kevyesti Ylvaa rinnasta ja kyljistä, jolloin tarkoituksena on, että Y pistäisi sen verran vastaan, että se pysyy halutussa asennossa. Se auttaa sitä myös hahmottamaan kroppaansa paremmin + sen liikkumattomuutta.

Maahanmenoissa mulla on tarkka visio siitä, mitä tavoittelen – ja vielä on vähän matkaa siihen. Haluan, että Y tippuu istumasta maahan etujalat tasatahtiin tömähtäen. Kentsu tippuu maahan kuin kivi, ja se pamauttaa etujalkansa lattiaan niin että tömisee. Ylva on liikkeissään höyhenenkevyt. Tähän kun lisätään pohtiva mielenlaatu ja ei-niin-kamala-kiinnostus nameja kohtaan, niin tuloksena ei ainakaan ole syöksyminen pamahtaen maahan. Olen kyllä saanut tilannetta tosi paljon eteenpäin, joten eiköhän se siitä pikkuhiljaa.

Teen tätä sekä namilla ohjaamalla että tarjoamisen kautta. Silloin palkkana on joko namppa tai lelu. Käytän myös hyväksi kilpailutilannetta, mikä ei tosin ole vielä kantanut samanlaista hedelmää kuin noutokapulan nostotreeneissä. Eli K ja Y ovat rinnakkain ja saavat tehdä samanaikaisesti maahanmenoja. K on aina nopeampi ja voimakkaampi.

Olen tehnyt vain istumasta maahanmenoja, koska haluan ensin kaivaa esille tietyn tavan tippua maahan. Vasta sen jälkeen alan tehdä seisomasta maahanmenoja, jossa tekniikka tulee olemaan erilainen.

Maassa pysymistä ei olla kauheasti vielä harjoiteltu. Sen voisi ottaa mukaan ohjelmistoon (kun vaan ehtisi…). Eli mitään paikallaoloon viittaavaakaan en ole vielä aloittanut harjoitella. En kuitenkaan usko, että siitä tulee mitään suurempaa ongelmaa (vannomatta paras…).

Seisomisissa ollaan alettu harjoitella vähän liikkeestä seisomista palkan heiton muodossa. Eli mä pakitan, Y tulee perässä ja sanon seiso heittäen samalla palkan. Olen käyttänyt tässä namia ja palloa – ja taidan alkaa siirtyä enemmän palloon. Näissä pakituksissa Y tulee siis vain perässä. Sitten kun liikepalaset ovat vähän pidemmällä ja alan ottaa seuraamista mukaan, niin voi olla, että esittelen jäävät Ylvalle ensin takaperin kävelyn kautta. Aika näyttää.

Harjoittelemme myös seisomisessa pysymistä + stadgaa eli kevyttä tönimistä, jolloin Y:n pitää huolehtia siitä, että jalat pysyvät paikoillaan. Nyt olen ajatellut panostaa vähän aikaa enemmän pelkkään pysymiseen ilman tönimisiä.

Tässä mulla onkin ollut opettelemista Ylvan kanssa. Opetin Kentsulle jäävissä pysymisen niin, että autoin sen haluttuun asentoon ja aloin sitten liikkua sen edessä, sivuilla, myöhemmin takana jne. Lähdin siis siedättää sitä mun liikkeeseen, ensin helpoilla harjoituksilla, myöhemmin vaikeammilla. Jos K pysyi paikoillaan hyvin, kehuin sitä välillä ja toistin käskyä, esim. seiso, hyvä, seiso. Sitten kesken kaiken vapautus ja palkan heitto. Jos K siirsi yhtäkään tassua, voivottelin asiaa ja aloitin alusta. Eli otin K:n pois asennosta, ohjasin sen uudestaan siihen ja aloitin alusta. Tätä kautta K sai tosi hyvin kiinni siitä, että yksikään tassu ei saa liikkua.

Neiti pohdiskelija taas… Mua on häirinnyt näissä treeneissä Ylvan eleettömyys. Kun Kentsulle voivotteli oh-hoh-tyyliin mokasta, se oli heti yrittämässä enemmän. Sen saa sinkoomaan paikoiltaan helposti pois ja yhtä nopeasti takaisin. Se on siis aktiivinen ja yritteliäs. Ylva taas istua tai seistä tönöttää, ei liikahda minnekään ja se pitää ”pakottaa” liikkeelle/aktiiviseksi. Ja tämä on mulle tosi vierasta. Tässä myös fokus menee helposti treenattavasta asiasta toiseen. Jouduin hetkeksi pysähtyä miettimään tarkemmin toimintamalliani ja tulin siihen tulokseen, että jatkan tällä tavalla. Eiköhän Y:kin saada aktiivisemmaksi, kun sillä ei ole vaihtoehtoja. Ja jos itse treenattavan asian kehittyminen tämän myötä vähän hidastuu, niin sitten hidastuu. Uskon kuitenkin, että tätä kautta Ylvan on helpompi saada kiinni siitä, mitä halutaan ja mitä ei haluta.

Ja vaikka Y tönöttääkin paikoillaan tilanteessa, jossa koitan saada sitä liikkeelle saadakseni uuden alun, niin uskon että sen päässä tapahtuu paljonkin. Todennäköisesti se pohtii mitä halutaan. Se ei vaan ilmennä itseään alkamalla sinkoilla sinne sun tänne. Ja koska Y ei ole tuollainen sinko, niin eipä se myöskään kovin usein mokaile noita pysymistreenejä.

Kaukoissa Ylvalla tulee olemaan takajalat paikoillaan -tekniikka. Ollaan tehty vasta istu-seiso-istu-vaihtoja. Ollaan siinä luonnollisesti vielä aivan alkutekijöissä. Tässä on mullekin taas uutta opiskeltavaa, koska Kentsulla on kaukoissa sekatekniikka. Silloin kun Kepa-setä oli nuori, ei juurikaan muita tekniikoita ollut vallalla. J

Paras (?) jätetään viimeiseksi - nouto. Missä mennään noudoissa pennun kanssa. Sen verran voin jo kertoa, että noutaminen on Ylvan mielestä kivaa. Kentsun mielestähän kapulan nosto on sairaan siistiä, mutta senjälkeisestä elämästä ollaan oltu vähän eri mieltä. Onneksi Ylva ei ole tullut siinä suhteessa setäänsä.

Palkan vaihtelua

Viime perjantaina oli ohjelmistossa pentupainia, kun Ylvan veli Koodi tuli meille kylään. Meidän piti ensin mennä lenkille (ja mahdollisesti treenaamaankin), mutta koska pakkasta oli lähes parikymmentä astetta, päätimme pitäytyä mukavasti sisätiloissa. Pennelit leikkivät koko kolmituntisen, mitä Charlotte ja Koodi olivat meillä. Hauskaa oli. Kiitos seurasta ja tervetuloa toistekin! Oli rauhallinen loppuilta. J

Sisäkuvat leikkivistä pennuista ovat laatuluokaltaan surkeita...

Koodi ja Ylva

Kun Koodi lähti kotiin, Ylva näytti loppuillan tältä. :)

Lauantaina treenasimme hevosmaneesissa Marin, Tesun, Oilin ja Peten kanssa. Mari videoi Ylvan treenejä. Kamera tosin hyytyi kesken kaiken pakkasessa, joten lisää videointia tehtiin seuraavana aamuna Vuokkosilla. Treenivideo löytyy täältä.

Mun pitikin heti päästä testaamaan mitä mieltä Ylva on lelupalkkauksesta seuraamisessa. Ylvallahan näyttäisi olevan vähän taipumusta odottaa tiettyä palkkaa tietystä asiasta, mutta nyt se ei onneksi ollut asiasta mitenkään hämmästyneen oloinen. Aionkin jatkossa tehdä seuraamista enemmän lelupalkkauksella, mutta pidän myös namiseuraamiset ohjelmistossa.

Huomasin palkan valikoivuuden sivulletuloissa, joita ollaan alkuun tehty pelkästään namipalkalla. Kun ensimmäisen kerran tarjosin siinä palkaksi narulelua, Ylva oli sen oloinen, ettei se voi olla palkka – vaikka normaalisti Y siis valitsisi mieluiten lelun namin sijaan. Nyt se on ymmärtänyt, että palkka voi olla kumpi vaan.

Lauantaina paistoi aurinko.

Sivulletuloissa Ylva alkoi jossain vaiheessa ennakoida käännöstä. Siksi teen paljon sivulletuloja namin kanssa niin, että vapautankin Ylvan taakse heitetylle namille ennen kuin se alkaa miettiä kääntymistä. Välillä tulee vapautus, välillä tulee sivulletulo. Tällä luodaan Ylvalle mielikuvaa siitä, että on kannattavaa tulla riittävän syvälle ennen kuin kääntyy. Samaa mielikuvaa aloin luoda lelupalkkauksella. Siinä palkka tulee mun selän takaa, oikeasta kädestä. Ylva oppi yllättävän nopeasti palkan suunnan, vaikka videolla näkyykin toisto, jossa se ei jostain syystä ensin tajunnutkaan mistä palkka tulee. Tämä aiheutti sen, että Y alkoi ennakoida palkkaa vähän enemmänkin saattamalla syöksyä heti selän takaa leluun tai roiskaista istumisen vähän minne sattuu (mm. liikaa mun selän taakse). Tekniikka siis alkoi kärsiä lelupalkkauksessa, kun taas namipalkkauksessa se on tarkempi – mistä Ylvalla on siis enemmän kokemusta. Mutta nyt haetaankin vain aktiivisuutta ja esitellään eri palkkaustapoja, joten en aio tässä vaiheessa välittää asiasta. Ja itse asiassa tilanne on jo lähtenyt siistiytymään.

Merkkiä harjoitellaan edelleen, enkä aio vielä siirtyä ruutuharjoitteluun. Kiire kun ei ole mihinkään. Kentsun kanssa olin tosin jo tässä vaiheessa jättänyt merkin tauolle ja alkanut opettaa ruutua, vaikka tein senkin kanssa merkin perusteita todella pitkään ja huolellisesti. Ylvan kanssa ollaan kai edetty hitaammin tai sitten aika kultaa muistot tai jotain muuta. Anyway, olen päättänyt keskittyä vielä pelkkään merkkiin. Keväällä jätetään se tauolle ja tutustutaan ruudun maailmaan.

Kepa-setä

Ylva osaa bongata merkin, kun siltä kysyy missä piste on. Nyt ei ole tosin bongauksia tarvittu paljoa tehdä, koska meillä on ollut enemmän avustaja mukana. Olen nimittäin lähettänyt Ylvaa myös tyhjälle merkille, jolloin avustaja käy näyttämässä paikkaa merkin takana. Y joko hakee pisteen takaa lelun tai sitten se saa lelun heitettynä juostuaan pisteen taakse.

Tässä tapahtuu toisinaan pientä ennakointia eli Y saattaa pysähtyä merkin eteen tai tasalle. Se tietää silloin, ettei siellä ole lelua + että lelu tulee multa. Kun olen tilanteessa hiljaa, Y korjaa itsensä merkin taakse. Eli taitaa olla aika hyvinkin tietoinen siitä, missä sen kuuluu olla. Olen vielä toistaiseksi palkannut nämä kaikki korjaukset, kun haluan ylläpitää tarjoamista. On vain positiivista, että pentu ajattelee itse ja tekee omat (ja oikeat) ratkaisunsa. Kyse on mielestäni vain kokemattomuudesta ja palkan ennakoinnista, ei niinkään fuskaamisesta. Toki jos tilanne tuntuisi muuttuvan fuskaamiseksi, niin silloin palkkaustilannetta muutetaan, eikä korjauksia palkata.

Jossain vaiheessa otan varmaan kotitreeneihin paikan harjoittelun merkin takana, mutta vielä ei ole sen aika. Ihan vaan siksi, kun kotitreeniaiheita on jo ihan riittämiin, vähän liikaakin. Pakko priorisoida mihin milloinkin panostaa ja mitä koittaa viedä eteenpäin.

Takaperin ja etuperin

Lähdin opettamaan seuraamista Ylvalle eri tavalla kuin aikaisemmille koirilleni. Kentsulle on opetettu seuraaminen perusasennon kautta ja aloittaen yhdestä askeleesta. Eli Kentsu periaatteessa haki aina uuden perusasennon. Sillä onkin tosi vahvana mielessä missä sen kuuluu olla. Varsinkin kun seuraamispätkien pidentyessä keskeytin välittömästi, jos sen paikka muuttui. Mulle on siis sopinut se tyyli, että en anna koiran olla väärässä paikassa (edessä, takana, sivusuunnassa kaukana), vaan keskeytän heti, huomautan asiasta nätisti ja annan uuden mahdollisuuden. Toki Kentsukin kanssa on ollut matkan varrella seuraamisessa vaikka mitä juttuja työstettävänä, mutta perusasennon paikan se kyllä tietää tarkkaan.

Kentsu perusasennossa.

Ylvan kanssa lähdin liikkeelle vähän eri tavalla. Ensinnäkin en alkuun opettanut sille ollenkaan perusasentoa sivulla istuen. Opetin sen tulemaan sivulle kosketusalustaa hyväksikäyttäen. Perusasento tapahtui seisten. Halusin luoda sille mielikuvaa siitä, että jotkut asiat tapahtuvat seisomisen kautta, eikä istumisen kautta. Esimerkkinä seuraamisen sivuaskeleet: Kentsu tekee ne aina istumisen kautta eli hakee periaatteessa aina uudestaan perusasennon, joka askeleella. Ylvalle olisi tarkoitus opettaa ne niin, että se kävelee askeleet ja ottaa perusasennon vasta liikkeen päätteeksi. Tämä nyt on pienen pieni osuus koko seuraamiskaaviossa, mutta halusin kokeilla jotain muuta ihan vaan mielenkiinnosta.

Itse seuraamista lähdin opettamaan takaperin kävelyn kautta. Ja takaperin kävelin siis minä. J Minä pakitin ja Ylva kulki mun vasemmalla puolella seuraten. Alkuun lähdettiin tietenkin liikkeelle ihan pienestä eli kun Y vaan hakeutui mua kohti, se sai jo palkan. Sitten aloin palkata sitä mun vasemman jalan kohdalle. Seuraavaksi sen pitikin liikkua hetki vierellä ennen palkkausta jne. Sitten hiihdettiin pitkin poikin kenttää niin, että mä kävelin takaperin ja Y vierellä etuperin. Kun tämä sujui hyvin, aloin tehdä suunnanvaihtoa eli lähdinkin kesken pakituksen kävellä eteenpäin. Ylva kiepsahti sivulla mukana ja kas kummaa, siinä olikin sitten heti hyvä seuraamispaikka palkattavaksi.

Takaperin kävelyä muistaakseni 12-viikkoisena.

Nyt olen jättänyt takaperinkävelyn, mutta voi olla että palaan siihen vielä joissain tilanteissa. Mahdollisesti mm. silloin, kun alan ottaa jääviä seuraamisen yhteydessä. Niitä voisi alkuun tehdä takaperinkävelyn kautta. Mutta vielä ei olla niin pitkällä, joten asiaa ei tarvitse nyt miettiä sen enempää. J

Takaperinkävelyssä alettiin myös totuttaa Ylvaa liikkeenohjaajan käskyihin. Liikkuri huuteli erilaisia käskyjä, joita ei tietenkään noudatettu. Nyt tämäkin on vähän unohtunut, kun en tee enää takaperinkävelyä. Pitäisi ottaa käskytystä mukaan normikävelyynkin.

Jonkin aikaa tein rinnakkain takaperinkävelyä ja etuperinkävelyä eli normiseuraamista. J Mutta nyt siis en enää pakita, mutta olen liittänyt treeniohjelmistoon muutamia muitakin harjoitteluja.

Ylva viisikuisena.

Mulla on usein nami kädessä, mutta se ei ole varsinainen apu. Ylva seuraa kyllä ilman sitäkin. Namppa on kädessä lähinnä siksi, koska haluan vielä palkata Ylvan nopeasti oikeasta toiminnosta. Haluan saada liikettä vielä pikkaisen pitemmälle ennen kuin alan tehdä niin, että merkkaan ensin sanallisesti oikean toiminnon ja sitten vasta kaivan palkan esille. Sitä voisi tosin alkaa jo testailla pienissä erissä (yksi treenattava lisää ohjelmistoon J, tässä voisinkin alkaa ottaa lelupalkkausta mukaan *suunnittelee jo treenejä*).

Palkkaus tulee vaihtelevasti joko jalkani vierestä tai sitten heitän nampan eteenpäin. Ylvalla nimittäin vaihtelee aavistuksen seuraamispaikka. Joskus se jää hieman, joka tarkoittaa muutaman sentin siirtymää. Y on siis edelleen mun vierellä, mutta tiedostan sen olevan aavistuksen taaempana. Tarkkasilmäiset treenikaverit huomasivat, että palkatessani Ylvaa kehuin sitä ja pysähdyin palkkaamaan. Niinpä kun aloin kehua sitä kesken seuraamisen, Y alkoi hidastella odottaen tulevaa palkkausessiota. Asia korjaantui sillä, että palkkasin Ylvaa kesken vauhdin heittämällä nampan eteenpäin. Mikäli hidastelua edelleen tapahtuu, syynä olen varmasti minä. Ylva vaikuttaisi olevan aika herkkä mun liikkeille ja toimille. Vaihtelen siis palkanantotapaa tilanteen mukaan.

Vähän aikaa sitten Ylvalla alkoi myös esiintyä pientä vaihtelevuutta sivusuunnassa, mutta sen sai ”korjattua” helposti lähtemällä vain vähän oikealle. Saatan siinä hoputtaa Ylvaa sanomalla uudestaan seuraa-käskyn. Ylva vastasi tähän treeniin tosi hyvin, ja se myös paljasti sen, että se taitaa tietää paikan paremmin mitä luulinkaan. Teen aina välillä pieniä kurssinmuutoksia etuoikealle tsekkausmielessä, että tuleeko pentu perässä vai ei – hyvin tulee. J

Suorien lisäksi ollaan tehty pientä ympyrää vasemmalle ja oikealle. Näissä otin ensin namikäden avuksi, kun haluttiin, että koiran paikka pysyy samana, pää tasaisena jne. Nyt vaihtelen vähän onko namppa vasemmassa kädessä vai ei. Näissä ympyröissä kävelen hitaammin kuin suoralla. Tarkoitus on, että Ylva pysyy koko ajan jaloillaan, eikä lähde tarjoamaan istumista ja niiailua. Se onkin mielestäni aika taitava tässä.

Tässä ikää suunnilleen 5,5 kk.

Jossain vaiheessa mulle tuli sellainen tunne, että tokihan ”pitää” myös kontaktitreeniä harjoitella. Välillä tuntuu nimittäin vähän hassulta, kun Ylvalle ei ole opetettu sivulla istumista ja siinä kontaktia, mikä on ekoja asioita joita olen alkanut esim. Kentsun kanssa työstää. Niinpä otimme ohjelmistoon myös sen. Laitan Ylvan istumaan, menen sen sivulle ja hyödynnän tässä peiliä. Ylva nimittäin hyvin mielellään alkaa hilata itseään eteenpäin mun naaman nähdäkseen, jos on yhtään tehnyt niin, että sitä on kurkkinut sivulta. Peilin kautta katsottuna ei tarvitse kurkkia. Tässä on vähän vielä vaihtelua. Seuraa-käsky (= kontakti otettava) aiheuttaa Ylvassa helposti heilumista sinne sun tänne – usein se koittaa heittää etupäätä ulospäin ja pyllyä mun jalkojen taakse. Olen siis joutunut vähän ohjaamaan penneliä oikeaan kohtaan ja muistuttamaan sanallisesti, että siinä on hyvä paikka pysyä. Pientä edistystä on alkanut näkyä, mutta työstettävää vielä riittää.

Lisäsin ohjelmistoon myös askelseuruun eli perusasentoon tulon istumisen kautta. Tässä käytän surutta käsiapua. Aiemmin Ylva ei ollut mitenkään kiinnostunut mun kädestä, vaikka siinä on namppa ollutkin, mutta sitten kun ohjelmistoon tuli näitä muita juttuja, joissa on apuja mukana, se on välillä tsekannut mun kättä. En koe sitä kuitenkaan ongelmaksi. Siitä päästään ajan kanssa. Nyt vaan luodaan pohjia ja haetaan paljon onnistumisia.

Askelseuruussa otan siis askeleen pari ja Y istahtaa aina sivulle, kun pysähdyn. Näitä halusin ottaa mukaan teroittaakseni Ylvalle oikean paikan tärkeyttä. Huomasin nimittäin sivulletuloissa, että läheltä tehtynä Y saattoi istahtaa minne vaan, eikä ymmärtänyt olevansa väärässä paikassa.

Monenlaisia paloja siis harjoitellaan. Osa näistä on lähinnä kotitreenejä, eivät vaadi niin tilaa. Osaa treenataan tietenkin treenikentillä, kun tarvitaan enemmän tilaa. Eiköhän se seuraaminen näillä aineksilla lähde syntymään. Alku on jo aika kivalla mallilla. Toki varmasti tulee vielä yhtä sun toistakin työstettävää, mutta se kuuluu asiaan. J Nyt ainakin olen tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. Ylva tietää mielestäni paikan aika hyvin. Se seuraa iloisena, häntä heiluen, kroppa suorana, pää tasaisena ja hyvällä kontaktilla. Ylva tosin vaappuu seuratessaan, koska se peitsaa. Tämä on kuitenkin asia, mihin en aio millään tavalla puuttua – ainakaan tässä tilanteessa. En näe mitään järkeä yrittää kertoa pennulle, että sen pitää ravata, kun on aika paljon muitakin asioita kerrottavana. Varsinkin kun Ylva peitsaa muutenkin todella paljon. Myra oli nuorena ihan samanlainen. Se jäi iän myötä pois. Ja jos ei jää, niin myöhemmin ehtii kyllä tarkentaa senkin sääntöjä. Nyt mennään näillä, tässäkin on paljon treenattavaa. J

Pentutreenejä

Ajattelin tehdä vähän katsausta Ylvan treeneihin. Missä mennään, kun ikää on kertynyt kuuden kuukauden verran. Kooste tulee muutamassa erässä. Ensin kuitenkin yleistä pohdintaa pennun treeneistä.

Mä en ole kouluttajana minkään koulukunnan edustaja, vaan ”iloinen sekakäyttäjä”. Jonkin verran haen asioita koiran tarjoamisen kautta, joskus jopa pienen turhautumisenkin, mutta en myöskään kaihda käyttää apuja. En koe niitä mitenkään ongelmallisina häivyttää, varsinkin kun ne on tiedostettuja apuja.

En ajattele mitenkään kovin teoreettisesti asioita, vaikka pohdinkin tosi paljon treenejämme. Enemmän siis katson koiraa ja toimin sen mukaan – miten se reagoi asioihin, mitä tekee, miten saan esille halutun toiminnon, mielentilan, käytöksen jne. Tilanteet muuttuvat, ja treenitapojen tulee muuttua niiden mukana. Mikä on toiminut nyt, ei ehkä enää tuota haluttua toimintaa hetken kuluttua, jolloin tilannetta pitää arvioida uudelleen ja muuttaa taas hieman omaa toimintaa. Sitähän koulutus lähinnä onkin, yrittämistä ja kokeilua, mikä toimii juuri tälle koiralle, juuri tässä tilanteessa ja juuri tähän asiaan. Kokeilut eivät kuitenkaan ole mitään kerran pari testailuja, vaan olen aika sinnikäs asioiden testailussa.

Tykkään antaa palautetta treeneistä jo pennullekin. Palautteella tarkoitan siis sitä, että kerron kun asiat menee hyvin (olen asenteenrakentamistreeneissä itse hyvinkin aktiivinen ja innostava), mutta kerron myös mikäli koira tekee jotain mitä en halua sen tekevän. En nimittäin halua, että koiran tarvitsee arvailla meneekö oikein vai ei ja mikä mättää, jos mättää. Totta kai ikä ja kokemus pitää ottaa huomioon. On paljon tilanteita, joissa täysin ignoraan tietyt toiminnat, enkä puutu niihin mitenkään. Mietin vaan mitä pitää tehdä toisin, jotta toiminto ei toistu. Mutta joissakin tilanteissa jo huomautan pennulle höpö-höpö-tyyliin, että tuota toimintoa en halua. Joissain tilanteissa toimii ”palkanmenetyslällättely” hyvin. Tapoja on monia, lopputulos ratkaisee. J

Kauhea puute: treenikuvia Ylvasta ei juurikaan ole. :( Näillä keleillä ei korjaustakaan taida olla vähään aikaan tiedossa. Nyt siis mennään tällaisilla kuvituskuvilla, jotka on otettu pari viikkoa sitten.

Ylva ei ole hirveen vilkas, eikä myöskään ahne. Siinä jo pari asiaa, joihin en ole tottunut. J Näistä johtuen se ei myöskään ole kovin hanakka tarjoamaan asioita. Jouduinkin alkuun ”pakottamaan” sitä aktiiviseksi, ja sen tein aluksi palkkauksen muodossa. Ylvan oli siis pakko liikkua palkan saadakseen.

Tykkään opettaa asioita namilla. Koska Ylva ei koe nameja niin suurena palkkana, olen joutunut miettimään tarkemmin mitä treenaan, missä ja milloin ja miten. Nyt tilanne on vähän helpottunut, kun Ylvalle maistuu namit paremmin kuin aiemmin. Mutta ei sitä vieläkään voi ahneeksi kuvailla. Joskus kun sillä on selvästi nälkä, on veto namppoja kohtaan paljon suurempi. Silloin siitä saa kaivettua myös sellaista aktiivisuutta esille, mitä kaipaankin. Voi vitsi, että siitä saisi kaivettua esille vaikka mitä ja paljon paljon helpommalla, jos se olisi aina sellainen. Mutta tähän on tyydyttävä. J Asiat rakentuvat nyt vaan vähän eri tavalla ja eri tahtiin kuin ahneen koiran kanssa. Ja onhan omalla tavalla tosta myös jotain hyötyä, kun yliyrittämistä ei palkan takia ainakaan tule. Tähän vaikuttaa toki myös koiran vilkkaus. Molemmissa on puolensa.

Vaikka namit kiinnostavat vaihtelevasti, kyllä Ylva ne aina syö. Ei se siis mikään nirso paastooja ole, todellakaan. Ruoka uppoaa aina, luut maistuvat, eikä namejakaan koskaan syljetä pois suusta. Mutta ne eivät ole Ylvan arvoasteikolla kovinkaan korkealla – ilmankin voi olla. Siksi niiden eteen ei viitsi aina niin ponnistella. Aika hyvin näkee namien sen hetkisen arvostuksen Ylvan keskittymisessä. Ylva on pääsääntöisesti tosi hyvä keskittymään – se keskittyy treeneissä ehkä jopa ikäisiään paremmin (näin on ainakin useampi kokenut ja paljon eri koiria nähnyt harrastaja mulle sanonut J). Mutta joskus, kun palkkana on namit ja ne eivät sillä hetkellä olekaan niin kiinnostavia (= kylläinen olo), niin silloin Ylvan huomio saattaa alkaa jakaantua muuallekin. Lelupalkkauksen kanssa niin ei käy.

Tässä valossa onkin ollut mielenkiintoista huomata, että joissain tilanteissa nami menee lelun ohi – mikä on sinällänsä ennenkuulumatonta, koska lelupalkkaus on oikeasti Ylvan mielestä paljon parempi kuin namipalkkaus. Ylva on siis alkanut osoittaa merkkejä siitä, että se odottaa tiettyä palkkaa tietystä asiasta. Mä en henkilökohtaisesti tykkää siitä ollenkaan. Aikoinaan tein Myran kanssa sen virheen, että totutin sen ruudussa frisbii-palkkaan. Sen jälkeen Myralle ei kelvannut ruudusta enää mikään muu palkka. Jotkuthan hyödyntävät koulutuksessa tuota koiran palkanodotusta, mutta mä en siis tykkää siitä. Mä haluan, että koira kokee palkaksi minkä vaan mitä sille annan. Eli en halua, että se alkaa valikoida palkkaansa.

Ylvalla siis näyttäisi olevan tähän taipumusta, ja siihen on alettu nyt puuttua. Olen alkanut vaihdella nami- ja lelupalkan välillä tietyissä jutuissa, jotka ovat jo mielestäni sen verran pitkällä, että palkkaa voi alkaa vaihdella.

Treenit pyrin rakentamaan niin, että alussa ja lopussa on jotain vauhdikasta, keskellä voi olla jotain rauhallisempaa. Namijuttuja ei voi olla liian montaa peräkkäin, joten väliin pitää ottaa myös jotain vauhdikasta. Pääsääntöisesti teemme tekniikkapiiperryksiä kotona ja treenikentällä on enemmän mielessä asenteen rakentaminen. Toki joitain namijuttuja on sielläkin ”pakko” pitää mukana, mutta niiden sijoittuminen treenattavien asioiden järjestyksessä mietitään tarkkaan, jotta pennun mielenkiinto, vire ja asenne pysyy sellaisena mitä haluan.

Ylva tunnistaa jo treenitilanteet tosi hyvin. Sillä on kokemusta lukuisista treenipaikoista. Treenaamme viikottain Jessican hallilla Koirakulmalla ja lisäksi mulla on vapaakortti Vuokkoset Areenalle. Näiden lisäksi hallikokemusta on kertynyt sieltä sun täältä, mm. Lahdesta, Porvoosta, Lempäälästä, Hyvinkäältä ja Varkaudesta. Mattoalustojen ja keinonurmien lisäksi kokemusta on myös hevosmaneeseista. Viime viikolla treenattiin pitkästä aikaa ulkona. Oli mielenkiintoista nähdä mieltääkö Ylva sen heti treenitilanteeksi, kun sen elämässä ulkotreeneistä on tajuttoman pitkä aika. Ei ollut epäilystäkään siitä etteikö se olisi heti ymmärtänyt mitä oli tullut tekemään. Toki tilanteen hahmottamista saattoi auttaa sekin, että Y näki autosta ensin Kentsun treenit.

Kivaa on ollut pennun kanssa treenata, kun työnsä tulokset näkee niin paljon nopeammin kuin vanhan konkarin kanssa. Vaikka on kyllä kieltämättä joskus ihanaa ottaa välillä se osaava konkarikin kehiin. J Ihan pikkupennun kanssa treenaaminen ei ole yhtään niin kivaa kuin pikkaisen isomman pennun kanssa. Sitten kun pentu jo osaa pikkaisen jotain, niin siitä eteenpäin asioiden työstäminen on tosi mielenkiintoista. Toki välillä hirvittää edessä oleva työn määrä, mutta parempi olla sitä ajattelematta ja nauttia vaan matkasta. Kyllä ne asiat omalla tahdilla kehittyvät. Niin kävi Kentsunkin kanssa, ja senkin kanssa koettu matka on ollut tosi kivaa ja mielenkiintoista. Ja jatkuu toivon mukaan vielä pitkään.

Puolivuotias

Ylva täyttää tänään tiistaina puoli vuotta. Aika on mennyt kyllä hurjaa vauhtia.

Piti ottaa tuoreet puolivuotiskuvat tänään aamulla. Valitettavasti sisällä, salamavalolla, joten otokset eivät ole kovinkaan hyviä. Mutta parempia ne ovat kuin ei mitään.

Ylva painaa nyt 13,2 kiloa ja kotimittauksen mukaan säkäkorkeutta on n. 44,5 cm. Vielä on pienet "kasvupatit" etujaloissa, joten eiköhän jonkin verran ole vielä odotettavissa kasvua. Aika näyttää kuinka paljon.

Arki sujuu Ylvan kanssa hyvin. Se on ollut hyvin sopeutuvainen ja helppo pentu. Mitään ei sallittua se ei ole vielä päässyt puuhailemaan, tosin yksinollessa sillä ei ole edes kamalasti mitään tuhottavaa tarjolla. Leluja on senkin edestä, kuten myös luita. Se saa täytetyn kongin yksin jäädessään, ja se on aina tyhjennetty, kun palaan kotiin. Kentsu saa luonnollisesti oman konginsa, ja tämä taitaakin olla Kentsun mielestä yksi ehdottomasti kivoimpia juttuja pennun tulossa. Siis kun nykyisin saa yksin jäädessä jotain herkkuja - aikuiset koirat kun eivät niitä ole enää pentuaikojen jälkeen saaneet. Toki myös koiraseuran saaminen on ollut selvästi Kentsun mielestä kivaa. Niillä synkkaa Ylvan kanssa hyvin yhteen. Molemmat ovat hyvin fyysisiä koiria, mikä aiheuttaa sen, että mä joudun jonkin verran puuttumaan välillä niiden leikkeihin, kun meno alkaa mennä turhan rajuksi.

Työpäivät taitavat tuntua Ylvasta vielä melko pitkiltä, vaikka se osaakin olla yksin kotona. Silloin tulee väkisinkin enemmän lepoa, ja illan Ylva puuhaileekin täysillä. Illan menoista riippuu tapahtuuko aikainen sammuminen ja miten sujuu seuraava yö. Ylvalla nimittäin menee unirytmi välillä vähän sekaisin, ja se saattaa valvoa yöllä. Ilmeisesti sen aktiviteetti- ja leposyklit ovat vielä melko lyhyitä.

Se on kuitenkin hyvin harmiton kaveri niinä öinä, jolloin se valvoo. Se ei herätä mua, eikä Kentsua. Se käy hakemassa itselleen milloin jonkun lelun ja milloin luun, jota se nakertelee hiljaa yksinään. Toisinaan se saattaa katsella ikkunasta ulos. On siis aivan hiljaa omissa oloissaan muita häiritsemättä. Mä vaan nukun itse niin huonosti, että välillä havahdun öisin ja huomaan pennun valvovan.

Toisinaan se nukkuu yöt kuin tukki. Tällä valvomis-nukkumisrytmillä on selvästi jotain tekemistä päivän ja illan aktiviteettien kanssa. En kuitenkaan ole ottanut asiasta sen kummempaa stressiä, kun kerran arki sujuu hyvin, eikä valvova pentu ole millään lailla vaivaksi. Eiköhän se pitempikin rytmi iän myötä löydy.

Tarkoitus olisi videoida taas Ylvan treenejä, niin saisi vähän muistoa siitä, mitä on puolivuotiaana tehty. Laitan tänne linkin, kun päästään niin pitkälle. Samoin tarkoitus olisi tehdä vähän yhteenvetoa treenien suhteen siitä, missä mennään. Teen siitä jotain koostetta tännekin.

Karvapallokoirat

Kentsun rakkain lelu on karvapallo. Se saa kyytiä Kentsulta joka päivä - joskus vähän rajumpaa, joskus hellempää. Kentsun pitää saada karvapallo suuhunsa milloin missäkin tilanteessa. Kun tulemme kotiin, Kentsu käy usein ensimmäisenä nappaamassa karvapallon suuhunsa. Kun joku tulee meille, on karvapallo taas suussa. Välillä Kentsu vain makoilee selällään karvapallo suussaan etujalkojen välissä.

Nyt on tosin yksi kiusankappale repimässä karvapalloa itselleen, kun Ylvan mielestä on kivaa vetää samasta lelusta Kentsun kanssa. Ihme ja kyllä Kentsu ei ole ollut karvapalloistaan niin tarkka, joten Ylva on saanut repiä palloa Kentsun suusta.

Onneksi löytyy myös "ihan omaa aikaa" karvapallon kanssa. :) Kentsu usein nukahtaa pallo suussaan. Luulisi olevan sangen epämiellyttävää pitää karvaista palloa pitkiä aikoja suussa, mutta ei se tunnu Kentsua haittaavan. Toki jossain vaiheessa se irrottaa otteensa pallosta, mutta pitkiä aikoja se saattaa sitä suussaan pitää.

Väsy iski ja pallo on taas suussa.

Ylvan mielestä kaikki lelut ovat kivoja, mutta kyllä silläkin on ihan omanlainen suhde karvapalloihin. Se vaan on vienyt tämän astetta pitemmälle. Ylva nimittäin käyttää karvapalloa "nisänä". Se asettelee (melko runnoen) karvapallon etujalkojen väliin/alle, ottaa pallon suuhunsa ja alkaa imuttaa sitä. Välillä se pumppaa etujaloilla vauhtia. Ihan kuin nisää imisi. Silmät ovat usein puoliummessa.

Eniten Ylva tekee tätä hieman väsyneenä illalla. Kuulin että ainakin yksi sen veljistä harrastaa samaa.

Imutus käynnissä

Yhdessä vaiheessa karvapalloja ei löytynyt mistään, ja olimme ihan pulassa sen takia. Silloin karvapallon virkaa sai toimittaa iso pehmeä majava. Onneksi nyt on taas tullut karvapalloja kauppoihin. Pitääkin mennä hamstraamaan niitä taas varastoon. Yllättävän kestäviä ne ovat, mutta on ne meillä niin kovassa käytössä, että niitä on ollut jo triljoona kappaletta. Välillä ompelen niitä kasaan, mutta jossain vaiheessa ne ovat niin vanuttuneita ja imutettuja, että on pakko heittää vanha menemään ja ottaa uusi käyttöön.

Uutta vuotta!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Me vietettiin viime vuoden vikaa päivää treeneissä Vuokkoset areenalla. Meillä oli valmennusrenkaan treenit siellä päivällä. Ylvakin pääsi mukaan kuokkimaan, kun jaoin Kentsun treeniajan molempien koirien kesken. Koirat saivat harjoitella samalla häkissä oloa hallissa. Pidän yleensä koirat autossa muiden treenien ajan, mutta nyt oli oiva tilaisuus harjoitella häkissäoloa. Se sujuikin Ylvalta hyvin.

Kävimme treenien jälkeen lenkillä Marin ja Tesun kanssa, ja koirat saivat painella vapaana koko matkan. Ylvalla on selvästi tosi paljon juoksuhaluja, ja sen kyllä huomaa, jos se ei vähään aikaan pääse irrottelemaan vapaana. Se juoksee jo yhtä lujaa kuin muut aikuiset koirat.

Illalla menimme mun siskon luo ottamaan uutta vuotta vastaan. Koirat olivat mukana. Tämä olikin Ylvan ensimmäinen uusi vuosi, ja kaikki sujui paremmin kuin loistavasti. Se ei välittänyt raketeista ollenkaan. Toki olin varovainen, ettei mitään vahinkoa pääsisi sattumaan ja käytin molemmat koirat ulkona hyvissä ajoin. Ylva tosin kävi takapihalla vielä puoli yhdeksän aikaan illalla, jolloin jo ammuttiin raketteja. Se ei sitä yhtään haitannut. Kentsukaan ei reagoi raketteihin ollenkaan, joten mulla on onni omistaa kaksi sen suhteen samanlaista koiraa.

Uusi vuosi aloitettiin myös treeneillä Vuokkosilla. :) Mulla on sinne vapaakortti, joten pitää hyödyntää kaikki mahdolliset vapaapäivät treenien muodossa. Nyt on niin jäistä, ettei ole mitään mahdollisuuksia treenata ulkona. Olemme siis taas hallitreenien varassa. Toki monia asioita pystyy työstämään Ylvalla eteenpäin kotitreeneissäkin, mutta haluan sille myös treenejä, joissa on tilaa juosta kunnolla. Onneksi on hallimahdollisuuksia.

Ylva vaihtoi loput hampaistaan joulun aikaan, joten nyt voi huoletta taas lelupalkata sitä. Helpottaa huomattavasti elämää, kun ei ole enää heiluvia hampaita. Kulmahampaiden heiluessa Ylvan suu oli selvästi herkkä ja kipeä. Jätin silloin tauolle muutamat noutojutut täysin. Nyt ollaan voitu palata taas "normiohjelmaan".

Koirat saivat joululahjaksi älypelin, jota ollaan jonkin verran pelailtu. Molemmat tajusivat heti miten yhdet namit saadaan esille. Siinä pitää työntää kuonolla puisia levyjä pois tieltä, jolloin niiden alta paljastuu nampat. Toinen pulma olikin haasteellisempi. Siinä pitää nostaa hampailla puupalikat pois paikoiltaan namit saadakseen. Ne ovat sen verran napakasti paikoillaan, ettei niitä oikein meinaa saada raapimalla pois, mitä kummatkin kovasti yrittivät. Erehdyin kerran näyttämään Kentsulle sormella puupalikkaa ja sanomaan "ota", jonka jälkeen Kentsu on osannut nostaa palikat paikoiltaan hampaillaan. Ylvallahan ei ole mitään käsitystä moisesta sanasta, joten se on joutunut/saanut ratkaista ongelman itse. Nyt sekin on tajunnut, että hampailla nostamalla namit paljastuvat.

Mulla ei ole ollut aiemmin mitään älypelejä koirille, ja tämä osoittautui ihan hauskaksi tapaukseksi. Tosin nyt kun molemmat ovat oivaltaneet miten namit saadaan esille, peli ei enää anna mitään haastetta. Pitänee katsoa onko tilanne uusi pienen tauon jälkeen.

Kaiken muun oppimisen lisäksi on tapahtunut myös mallioppimista. Ylvakin on nimittäin nyt ymmärtänyt, että lintujen bongailu on aika siistiä puuhaa - koirien mielestä, ei välttämättä niinkään mun mielestä. Kaikki alkoi aikoinaan Myrasta. Kun talvella aktiviteetit vähenivät, Myra keksi itselleen uuden harrastuksen: lintujen bongauksen. Se tiesi meidän vakilenkkien varrella paikat, joissa pikkulintuja lymyilee. Sitten tuli Kentsu, joka oppi bongauksen Myralta. Se vaan vei sen astetta pitemmälle. Kun Myra kyttäili tiettyjä tuttuja orapihlaja-aitoja, Kentsu oppi yleistämään sen kaikkiin orapihlaja-aitoihin. Sellaisen nähdessään sen on pakko kytätä olisiko siellä pikkulintuja. Nyt tämän lintubongauksen on oppinut myös Ylva. Aika näyttää kehittääkö sekin siitä jonkin oman versionsa.