Blogin päivittäminen on vain jäänyt ja jäänyt. Eipä tosin olla mitään ihmeitä tehty, paitsi ihania metsälenkkejä. Ne ovat olleet Kentsun "pelastus". Sille on tehnyt todella hyvää päästä kävelemään epätasaisessa maastossa. Asfalttikävelyt ovat olleet aivan minimissään.
Nyt harmina on pimeys, mutta olen sitä uhmaten käynyt silti aamulenkin metsässä otsalampun kanssa. Aamukävelyt meinasivat tosin jäädä, kun parina aamuna näin vähän kauempana polulla paikoillaan olevan valon. Se aiheutti melkoisen jäätävän tunteen pilkkopimeässä metsässä. Onneksi saimme sille selvyyden, kun tuli kuutamo ja otin käyttöön astetta järeämmän otsalampun, jolloin pystyin erottamaan, että valo tulee puunrungosta. Valoisaan aikaan kävinkin sitten etsimässä syypään, joka oli puuhun kiinnitetty heijastin. :) Ehkä me siis edelleen uskalletaan mennä säkkipimeään metsään.
Syyskuussa oli valmennusrenkaan leiri. Siellä tehtiin kisamainen setti musiikin pauhatessa ja keinuhevoshäiriöllä. :) Ylvaan ei hevonen vaikuttanut, vaan koko tilanne ylipäätänsä. Se selvästi koki, että nyt sitä taas haastetaan kovasti (on tainnut valitettavasti osittain yhdistää sellaisen tunteen ruutuun), ja niinpä se meni ruutuun käsijarru päällä. Mä kävin sen jälkeen monenlaisia tuntemuksia lävitse, päällimmäisenä turhautuminen ja väsymys. Ollaan koko vuosi panostettu vaikeisiin ruutuihin, ja tässäkö lopputulos. Jaksanko enää edes yrittää. Mutta kun hetken aikaa olin saanut märehtiä asiassa tajusin, että kyllä homma on silti edennyt. Vuosi sitten Ylva olisi todennäköisesti kieltäytynyt menemästä ruutuun, ja nyt se kuitenkin päätti mennä sinne.
 |
| Nämä renkaan leirin kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen. |
Ollaan siis tehty paljon erilaisia ongelmanratkaisutreenejä, joissa on ollut mukana ruutu. Ylva on kehittynyt niissä oikeasti tosi paljon, ja jos sillä on vaan rento olo, se tuo mukanaan itseluottamuksen, jonka se tarvitsee ratkaistakseen haasteet. Mutta jos se kokee tilanteessa olevan jotain tosi vaikeeta ja liian haastavaa, se vaikuttaa tilanteeseen päinvastoin.
Päätin leirin jälkeen, että nyt saa jäädä haastavat ruudut vähäksi aikaa. Ne ovat olleet enemmän kuin paikallaan meidän treeneissä, ja niiden kautta ollaan saatu lisää pelimerkkejä vaikeisiin tilanteisiin. Kyse ei ole enää siitä, että osaako Ylva vai ei, vaan siitä, onko se riittävän rento ja itsevarma hoitaakseen homman kotiin. Niinpä ollaan tehty nyt kuurina vain helppoja ja motivoivia ruutuja. Se vähä mitä ollaan tehty. Ei nimittäin olla ihan hirveästi treenattu.
 |
| Pallolle juoksu ruudussa. Kuva Maarit. |
Tässä välissä on ollut ainoa mahdollisuus pitää vähän treenitaukoa, joka lipsahti meillä vähän pitemmäksi mitä ajattelin. Mutta hyvää on tehnyt. Aivan toimettomina ei olla oltu. Ollaan pitkästä aikaa treenattu jonkin verran kotona eri juttuja. Kentälle ollaan ehditty vain kerran kaksi viikossa. Mutta nyt ollaan siis päästy vihdoin senkin suhteen normirytmiin.
Sain Ylvalle kisapaikan parin viikon päähän. Vähän vähillä treeneillä sinne mennään, mutta sen on muutenkin tarkoitus olla tsekkaus siitä, missä mennään. Nyt se on sitten todellakin tsekkaus. Saadaan treenilistaa loppuvuodelle ennen karsintojen alkamista.
 |
| Nämä treenikuvat edelleen Maaritin käsialaa. |
Leirillä oli mukana apina ja pupu, joita moni käytti häiriöinä. Esittelin Ylvallekin ne. Tai no, en oikeastaan esitellyt, vaan ensitutustumisessa tapahtui pieni moka. En tiennyt, että apina tekee voltin. Apina laitettiin päälle Ylvan selän takana, ja Ylva pääsi säikähtämään sitä, kun se teki voltin. Ylvalla tuli yllättävän voimakas pelästymisreaktio. Mua jäi se vaivaamaan sen verran, että piti sitten hankkia oma apina. :) No ei pelännyt Ylva enää apinaa, vaan kehitti siitä aikamoisen kierrosten nostattajan. Ylva käy apinasta sen verran kierroksilla, että eipä taida apinasta tulla koskaan niin neutraalia, että sitä voisi käyttää fiksulla tavalla häiriönä treeneissä. Toki Ylva pystyy luopumaan apinasta käskystä, mutta heti vapautuksen saatuaan apina saa aikamoista kyytiä.
Täällä voi katsoa mitä mieltä Ylva on siitä, saako meillä tehdä voltteja vai ei.
Eteenmenot ovat aiheuttaneet edelleen ahdistusta. Sain Ylvan niissä tietylle tasolle aika nopeasti, mutta siitä ei olla päästy enää eteenpäin. Ollaan jymähdetty paikoillemme. Jos Ylva tietää, että pallo lentää, se juoksee kyllä eteenpäin hyvällä draivilla. Jos se ei osaa odottaa palkkaa, niin se on epävarmempi. Olen panostanut tosi paljon alun suuntaukseen, mutta en ole keksinyt mitään ratkaisevaa tekijää siihen. Niinpä päätin jättää sen treenamisen kokonaan. Nyt haluan panostaa vain siihen, että Ylva sinkoaa eteenpäin. Ja jos se sinkoaa vinoon, niin sitten korjataan. Eli toisena panostuksen kohteena jatketaan sivuttaissiirtymien treenaamista.
Olen tehnyt eteenmenoja viimeisen vuoden aikana monella eri tavalla, ja se on ollut alkuvaiheessa mielestäni hyvä juttu. Mutta nyt on sellainen olo, että hommaan pitää löytyä jokin punainen lanka ja tehdä vain yhdellä tavalla. Päädyin korvhållareihin, jotka meidän varustevastaavamme, treenikaverin kepo valmisti meille. Tällöin säästyy koiran kroppakin, kun ei tule pallolle syöksyjä. Jospa näiden kautta saisin nostatettua Ylvan itsetuntoa siitä, että jatka vain matkaa, kyllä se korvhållare sieltä ilmaantuu. Lisäksi tämä on konkreettinen asia, jolloin korjaaminenkin on paljon kivempaa. Tämä tosin myös vahvistaa halua etsiä kohdetta katseella, joten se saattaa tuoda jotain ei-toivottua mukanaan, mutta aika näyttää kuinka meidän käy. Ylvahan ei muuten yleisesti ottaen jumiudu katseellaan kiinni mihinkään, joten ehkä tästäkin selvitään. Katsotaan. Jotain on nyt kuitenkin asialle tehtävä ja valittava yksi treenitapa, jota viedä eteenpäin.
Tulevat kylmemmät ilmat pelottavat Kentsun suhteen. Siitä on jo nyt nähnyt muutamaan otteeseen, että autossa istuminen on ollut sille huono juttu. Kyllä se siitä aina vertyy, kun saa liikkua, mutta välillä vaan tulee väkisinkin autossa istumista ja odottelua. Välillä saan onneksi järjestettyä tilanteita niin, ettei Kentsun tartte istua mukana. Ja silloin kun tarvitsee, niin pitää topata se niin täyteen vaatteita kuin voi. Vuorasin jo auton takaboksin sivut retkipatjalla ja lisäsin alustojen määrää. Ostin myös mikrossa lämmitettävän "kiekon", jonka pitäisi pitää lämpöä kymmenen tunnin ajan. Se on kylläkin tosi pieni, mutta varmasti kuitenkin lämmittää, jos sen saa vaan laitettua sellaiseen kohtaan, että K nojailisi siihen. Toivottavasti Kepa-setä on ilonamme vielä pitkään! Muutenhan se on edelleen hyväkuntoinen, lihakset säilyttänyt ja ennen kaikkea pirteä ja hyväntuulinen. Jalat (asentotunto) on vaan huonot ja toimivat välillä vähän viiveellä.
