Bratislava, osa 2/3

Päivät kisapaikalla olivat pitkiä - yleensä niihin ei riittänyt edes 12 tuntia. Torstaina kuitenkin oli lyhyempi päivä, koska lähdimme Christan ja Jessican kanssa aikaisemmin taksilla hotelliin. Tarkoituksena oli lenkittää koirat ja käydä kaupassa.

Meidän hotelli oli noin 25 kilometrin päässä kisapaikasta. Hotelli oli hieno, ja sen vieressä oli kivat puistoalueet.







Puiston vieressä oli joki, jossa pääsi uittamaan koiria. Torstainahan oli vielä kunnon hellepäivä. Niinpä päästimme koirat pulahtamaan jokeen ennen kuin lähdimme Christan kanssa kävelemään muutaman kilometrin päässä olevaan kauppaan.

Tässä Katla ja Vip virkistäytymässä.



Kentsu katselee ja odottaa omaa vuoroaan.



Kaupasta raahattiin mm. paljon juotavaa.




Oli jotenkin hassua, kun kaikkialla näytti syksyiseltä (lehdet olivat kellastuneet ja pudonneet puista), mutta hellettä oli kolmisenkymmentä astetta.



Kentsu oli kyllä tosi vaivaton matkakumppani. Se osasi hyödyntää taksi- ja bussimatkat sylissä nukkuen. Kisapaikallakin se lepäsi häkissään, joskaan siellä ei tietenkään pysty samalla tavalla nukkua kuin vaikkapa hotellissa.

Koirat kulkivat joka päivä mukana, paitsi lauantaina jätimme Sadun kanssa Kentsun ja Welmun päiväksi hotelliin ja lähdimme kisapaikalle hieman myöhemmin. Koirille tuli lähes 11-tuntinen päivä, mutta hyvin ne ilmeisesti olivat huoneissa viihtyneet.

Olin ottanut Kentsulle mukaan jo parhaat päivänsä näkeneen karvapallon, jonka jätin lähtiessä roskikseen. Kentsu kun tykkää riekuttaa karvapalloaan, joten ajattelin sen olevan hyvä keino purkaa itseään mikäli päivät tuntuivat kovin raskailta. Pallo saikin jonkin verran kyytiä, mutta pääsääntöisesti Kentsu hyödynsi luppoajat nukkumalla. Mitäköhän siivooja ajatteli, kun löysi parsitun ja likaisen karvapallon roskakorista meidän lähdettyä?!? :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti