Perjantaina kehässä oli suomalaisista Jessica & Mac (tulivat toiseksi!), Elina & Sina, Oili & Meg, Heidi & Mette ja Nina & Ässä.
Vein Kentsun joskus kahden maissa takaisin hotellille lepäämään – ja hyvin se oli nukkunutkin. Se oli ihan intopiukeena, kun tultiin takaisin hotellille.
Kentsu juna-asemalla:
Jotain järjestäjät ottivat oppia perjantaista, sillä lauantaina aikataulut pitivät vähän paremmin. Ehdin silti heittää Kentsun hotellille muutamaksi tunniksi lepäämään paikallaolojen jälkeen. Olimme nimittäin viidenneksi viimeisiä starttaajia.
Kävin hakemassa Kentsun hotellilta vähän ennen kuin lounastauko alkoi. Olimme kulkeneet junalla eestaas jo monta kertaa, nähneet lipuntarkastajia jne. Kukaan ei ollut valittanut koirista mitään, päinvastoin ihailleet niitä. Nyt sitten törmäsin virkaintoiseen tiukkapipoon, kun olin palaamassa hotellilta kisapaikalle. Eräs rautateiden henkilökuntaan kuulunut mies siis esti meidän menon junaan ja valitti siitä, kun koirilla ei ole kuonokoppaa. Selitimme miehelle, ettei sitä ole vielä kertaakaan vaadittu, ja että olimme matkustaneet junalla jo monta kertaa. Great, mikä ajoitus. Valittaja just silloin, kun olen hakemassa Kentsua kisakehään… Onneksi saimme lopulta luvan mennä koirien kanssa ”tämän kerran” ja pääsimme kisapaikalle hyvissä ajoissa.
Meidän kisavideo ja pisteet ovatkin aikaisemmassa postauksessa, joten ei niistä sen enempää. Yleisesti voin mainita, että fiilis kehässä oli hyvä. Seuraamisen ihan alussa Kentsu ei ollut ihan niin keskittynyt, mutta aloitti hommat melko pian. Sen kanssa oli ilo olla kehässä, ja teimme töitä yhdessä. Sooloiluja ei siis tapahtunut. :) Kentsun kanssa on kiva mennä kehään noissa vaikeissakin olosuhteissa, koska se ei välitä lähellä kulkevasta liikkurista, ei ihmispaljoudesta, ei liukkaasta matosta jne. Toki se osaa monet noista liikkeistä paljon paremmin, mutta jos ajatellaan kokonaisuutta (unohtaen pirun tunnarin), niin olen kyllä tyytyväinen Kentsuun. Tunnari toki mietityttää ja harmituttaa. Liikkeessä ei ole ollut nyt mitään ongelmia, mutta olin tehnyt hieman erilaisia treenejä SM:ien jälkeen ja veikkaan niiden olevan syypäänä tämänkertaiseen epäonnistumiseen. Tunnari on kuitenkin niin herkkä liike ja Kentsu ”rankaisee” välittömästi, jos minä teen siinä jotain ”tyhmää”. Jokohan olisi oppinut tarpeeksi kantapään kautta tehdä ihan vaan normitreenejä... ;)
Totta kai harmittaa, että samainen liike vei meiltä nyt finaalipaikat niin SM:ssä ja MM:ssä, eikä siinä oikeasti ole ollut edes mitään ongelmia. Elämä on… Silti en voi olla olematta tyytyväinen Kentsuun. Se fiilis kehässä ja jo ennen kehään menoa omaa vuoroa odotellessa oli todella hyvä ja mahtava. Nyt ei auta kuin jatkaa treenejä normaaliin tapaan ja toivotaan, että päästään joskus vielä näyttämään ehjääkin suoritusta niin kuin parhaimmillamme osaamme.
Muita lauantain kisaajia olivat Hanna & Kit, Katja & Zen (olivat toisina!), Tarja & Zici (voittivat!) ja Heikki & Una.
Sunnuntaina oli finaalipäivä, ja siinä oli mukana neljä suomalaista. Jessica & Mac, Katja & Zen, Tarja & Zici ja Heidi & Mette.
Päivä kului suorituksia katsellessa. Jossain vaiheessa kävimme antamassa koirille matolääkkeet eläinlääkärin valvovien silmien alla. Illalla oli ”leirin” purku. Saimme kevythäkit hotellille Tarjan ja Riitan matkailuautossa. Kiva kun niitä ei tarvinnut itse raahata.
Kentsu ei muuten ollut kisojen ainoa kelpie - kivaa. :) Ruotsin joukkueessa oli tietenkin tuttu Ylle (Valmyra Ylle), joka on working kelpie. Saksan joukkueessa oli uusi tuttavuus, australiankelpie Outback-Workaholic's Armidale.
Tässä pojat:
Saksalaispoika ei oikein halunnut pitää lippua suussaan (olisi halunnut liehitellä suomalaistunutta ruotsalaispoikaa) - suomalaispoika taas ei oikein olisi halunnut istua saksalaispojan vieressä. Ilmeet ovat sen näköiset...
Maanantaina sai vihdoin nukkua aamulla. Lähdimme yhdentoista aikoihin Pariisiin. Menimme ensin Sacre Couriin katsomaan maisemia (Pariisi levittäytyikin suurena).
Sieltä Elina, Nina ja minä lähdimme Eiffeltorniin katsomaan lisää maisemia.
Jonotimme torniin vajaa 1,5 tuntia. Kuvassa boksi, jonne piti jättää mukana olevat teräaseet - siellä olikin kaikenlaista puukoista ja saksista viinipullonavaajiin...
Ensin noustiin muistaakseni 115 metrin korkeuteen. Se oli pala kakkua. Sitten jonotimme hetken lisää ja lähdimme huipulle, joka oli muistaakseni 324 metrin korkeudessa. Hissimatka huipulle oli kieltämättä jo hieman huima.
Tässä näkymää 115 metrin korkeudesta:
Ja sama näkymä 324 metrin korkeudesta:
Riemukaari:
Tuossa suunnassa on Helsinki, 1917 kilometrin päässä:
Hotelille palattuamme lähdimme koiria lenkittää ja tapahtui tietenkin perinteiset: löysimme jopa kävelemisen arvoisen lenkin ja tietenkin viimeisenä päivänä… Olimme kyllä käyneet Elinan kanssa yhdellä yläviheriöllä, mutta aina vain iltaisin pilkkopimeässä. Nyt kun olimme siellä valoisaan aikaan, näimme että siitä pääsikin eteenpäin ja lopulta pystyi kiertämään yhden lentokenttäparkkiksen kokonaan ja pitää osan aikaa koiria irtikin.
Tiistainakin saimme nukkua vähän pitempään ja syödä rauhassa aamiaisen. Sitten olikin aika lähteä lentokentälle ja suunnata kotia kohti. Matka sujui hyvin ja kentällä oli Leena vastassa Myran kanssa. Voi jee, mummeli oli vielä hengissä. :) (Mua ahdistaa jättää sitä hoitoon mitä enemmän sille tulee ikää.) Kentsukin oli riemuissaan, kun näki Myran – Myralla kesti hetki oivaltaa, että me oltiin tultu. :)
Kiitos kaikille seurasta!
Tässä joukkueemme - harmi ettei tänä vuonna tullut yhtään mitalia. Olihan se toki odotettavissa, että jossain vaiheessa hieno mitaliputki katkeaa, mutta toivotaan että katkos jäi lyhyeen. :)
Ihana Kenneli, jonka kanssa on ilo elää ja olla, helppo matkustaa ja nautinto treenata ja kilpailla. <3 (Tulikohan kehuttua tarpeeksi?! ;))
(Kisa- ja kelpiekuvat on ottanut Maarit Karhu - kiitos jälleen! :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti