Ylva

 Tässä se nyt sitten on: Ylva.





Kuvissa Ylvalla on ikää viisi viikkoa ja muutama päivä päälle.

Kävimme Charlotten kanssa Ruotsissa pentuja katsomassa nyt viikolla. Lensimme sinne tiistaina töiden jälkeen ja paluu oli keskiviikkoillalla. Niinpä ehdimme tutustua pentuihin tiistai-illan ja keskiviikon aamupäivän ajan.





Pentue oli todella tasainen! Pennuista olisi voinut ottaa minkä tahansa. Mä tarkkailin kahta narttua, ja niissä ei ollut oikeastaan mitään (huomattavaa) eroa. Kumman vaan olisi voinut ottaa. Päädyin lopulta tähän, jolla on näissä kuvissa punainen panta.





Ylva on ensimmäinen koira, jolla on ollut nimi valmiina jo paljon ennen syntymää. Mulla (ja jo lapsuudenkodissa) on aina ollut koirilla kutsumanimenä osa virallisesta nimestä. Alkuun se oli varmaan sattumaa, sitten siitä on tullut tapa. Ruotsissa on myös tapana kutsua koiraa virallisella nimellä. Kaikki eivät toki tätä noudata, mutta kasvattaja-Pia toivoo näin, ja mullehan se sopii.

Tämän pentueenhan piti toteutua vasta ensi vuoden puolella, jolloin se olisi ollut Y-pentue. Halusin pennulle ehdottomasti ruotsalaisen nimen, enkä keksinyt nartulle muuta y:llä alkavaa nimeä kuin Ylva. Sitten Osca jäikin tyhjäksi ja pentue tulisikin olemaan X-pentue, aakkosissa yksi siis aiemmin. Vitsailimme silloin ystävien kanssa, että sitten Ylva on Xylva. :) Vanhemmat päättivätkin sitten toisin, joten rakkauslapset syntyivät jo nyt, jolloin niistä tuli W-pentue. Wylvaa ei kuitenkaan ollut tiedossa. :)

Yksi nimivaihtoehto oli Wilda, josta pidän todella paljon. Mutta Ruotsissa on paljon Wildoja, myös Cefeus-kennelistä löytyy muutama. Niinpä päätin, ettei pennusta tule Wildaa, vaikka se onkin Suomessa harvinaisempi nimi. Olimme puhuneet ystäviemme kanssa niin pitkään Ylvasta, että se sai sitten pitää nimensä. Piti vain keksiä sille W:llä alkava etuliite. Vaihtoehtoja oli useampia, mutta päädyin Pian ja Marian ehdotukseen: Wonderful Ylva. Se nimi on "kunnioituksenosoitus" ihanalle Myralle, joka oli Underbara Myra. Eli pennun virallinen nimi tulee olemaan Cefeus Wonderful Ylva II.



2,5 viikkoa ja sitten Ylva on täällä. Jännää!


Quinci-mamma ja osa pennuista.

Keskimmäinen pentu tulee myös Suomeen. Huippukivaa, että Ylvan veli tulee Suomeen.

Suomeen matkaajat. Ne muuten tuntuivat hengailevan aika paljon yhdessä. :)

Ylva oli aika kova juoksemaan jo viiden viikon ikäisenä. Nyt kun se pääsee treenaamaan vielä vajaan kolmen viikon ajan päivittäin, niin saatan olla pikkaisen pulassa tämän energiakimpun kanssa, kun se kotiutuu... :)

Ylva on sukua sekä Myralle että Kentsulle. Sen isä on Kentsun velipuoli ja isänäiti on Myran isosisko. Mielenkiintoista nähdä kumpaa Ylva tulee enemmän muistuttamaan. M ja K kun olivat keskenään aika erilaisia. 


Väsy iski rannalla juoksentelun jälkeen. Kun pentuja alkoi väsyttää, ne pyrkivät syliin.

Pennut hyödynsivät heti sen lyhyen hetken, kun äiti oli paikoillaan.

Ylva nukkuu vasemmassa ylänurkassa.


Pentu, joka nojaa toisen selkään, on toinen tyttöehdokas. Se tulee muuttamaan Skåneen.

Ylva vasemmassa ylänurkassa.


1 kommentti:

  1. Siinä se sitten on, Ylva. Komea nimi ja suloinen, suloinen pentu<3

    VastaaPoista