Ylva 12 viikkoa

Ylva täytti sunnuntaina 12 viikkoa ja joutui taas viikottaiseen punnitukseen. Painoa on tällä hetkellä 6,7 kiloa.

Viime viikolla saatiin myös rekisteripaperit takaisin Suomen Kennelliitosta, joten Ylva on nyt Suomen koirakansalainen. :) Siltä löytyy siis kaksi rekkarinumeroa, synnyinmaansa SE49589/2012 ja nykyisen kotimaansa FI48464/12.


Ylva viime lauantaina, ikää 11 viikkoa ja 6 päivää.


Joissain koiralehdissä on ollut juttuja siitä, että pennun pitäisi ennen 12 viikon ikää nähdä 12 erilaista ihmistä, käydä 12 erilaisessa paikassa jne. Ylvasta on nähnyt jo pikkupentuna, että se on sosiaalinen eikä kovin huolissaan mistään, joten en ole ihan hulluna jaksanut panostaa siihen, että juoksisimme siellä sun täällä. Mutta joissain paikoissa ollaan oltu ja jotain nähty. Tässä vähän Ylvan listaa. :)

Ylva on nähnyt 12 viikon ikään mennessä mm.

lapsia, aikuisia, ihmisjoukkoja, rullaluistelijoita, rullahiihtäjiä, sauvakävelijöitä, ontuvia ihmisiä, ihmisiä pyörätuolissa, skeittareita, pyöräilijöitä, matkalaukkuja vetäviä ihmisiä, noin 30-päisen japanilaisryhmän matkalaukkuineen, matkalaukkukärryjä työntäviä ihmisiä, mopoja, autoja, busseja, rekkoja, kuorma-autoja ja yli lentäviä laskeutuvia lentokoneita.


Ylva on nähnyt myös erirotuisia koiria, haukkuvia koiria, hevosia sekä kissoja.


Vielä on kasvunvaraa frisbiiseen. :)



Ylva on liikkunut metsässä, pellolla, rannalla, asfaltilla, nurmikolla, hiekalla, pitkospuilla, liukkailla lattioilla, ritilärampilla, keikkuvalla babysitterillä, pöydällä, kumimatolla, betonilla jne.

Ylva on matkustanut Ruotsin lautalla, bussilla, junalla, ratikalla ja hissillä - sekä tietenkin autolla.

Ylva on käynyt Synopsiassa (ent. Käpylän kuntoutuslaitos), lentokentällä, juna-asemalla, eläinkaupassa, mun työpaikalla, parkkihallissa sekä katsomassa tokokoetta ja paria agilitykisaa ulkona ja sisällä hallissa.

Ylva on treenannut 11 eri treenipaikassa. Hiekalla, nurmella ja treenihallissa.

Tällä viikolla kokemuksia tulee kertymään eläinlääkäristä, kauppakeskuksesta sekä valokuvastudiosta. 


Ylva tasan 12-viikkoisena.



Arki pennun kanssa sujuu hyvin. Sillä on erittäin miellyttävä vuorokausirytmi. Se alkaa nukkua lähes poikkeuksetta viimeistään puoli yhdentoista aikaan illalla. Yleensä se nukkuu koko yön haluamatta ulos. Joskus se herättää aikaisin aamulla, jolloin käytän sen takapihalla pissalla. Sen jälkeen se jatkaa nukkumista. Herätyskelloon se ei reagoi mitenkään, nukkuisi arkiaamuisin selvästi pitempään. Ei ole vielä onneksi myöskään siirtänyt arkiaamun herätysaikaa viikonloppuaamuun.

Työpäivien yksinolo sujuu hyvin. Ylva menee mielellään omaan huoneeseensa ja jää sinne syömään jotain herkkua, mitä jätän sille. Ei huutele yhtään perään. Se pääsee kerran päivässä takapihalle, joten sen ei tarvitse pidättää koko pitkää työpäivää.





Arkipäivän rytmi oli alkuun sille selvästi vähän "rankka", kun piti ensin olla koko päivä tekemättä mitään, kun olen töissä, ja kaikki aktiviteetti tapahtui iltaisin. Se otti vielä viime viikon puoliväliin asti iltaisin yhdet torkut. Nyt se on jaksanut puuhailla koko illan ilman unia. Kehitystä tapahtuu siis koko ajan ja jaksamista tulee koko ajan lisää - saas nähdä millainen teini siitä tulee. Pentuna se on kyllä ollut tosi "helppo". Se on sujahtanut meidän laumaan, arkeen ja elämään täydellisesti, ihan kuin olisi ollut meillä aina. Hyvin on ottanut oman paikkansa mun ja Kentsun sydämessä. Myraa on välillä vieläkin todella ikävä, mutta onneksi penneli antaa muuta ajattelemista ja uutta sisältöä elämään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti