Pawprints: Koli

Laitan vielä oman kuvapostauksen Kolilta, vaikka eipä niistä välttämättä ole samanlaista iloa muille kuin mulle. Mutta tuli mieli fiilistellä vielä niitä tunnelmia ja katsella näitä kuvia.

Kävin Kolilla heinäkuun viimeisenä lauantaina, ja silloin sattui olemaan noin +25 asteen helle. Hyvin silti jaksoimme kulkea koko kierroksen. Siellähän piti vähän väliä pysähtyä ihailemaan maisemia, kun ne olivat niin kauniita, joten kulku ei ollut niin nopeaa. Matkan varrella piti olla lähde, mutta se oli kuivunut. Siitä varoiteltiin etukäteen luontokeskus Ukossa, josta lähdin matkaan. Olin kuitenkin varannut matkaan vettä sekä koirille että itselleni, ja se riittikin hyvin koko reissun ajaksi. Lisäksi koirat saivat FitDog-tankkauksen ennen matkaan lähtöä (Kentsun herkkua). Ylva kulki lähes koko matkan hihna tiukalla. Vasta suunnilleen viimeisen kilometrin aikana alkoi Ylvastakin olla mehut poissa ja jouduin välillä vähän hoputtaakin sitä eteenpäin, kun hihna alkoi liikaa löystyä ja aiheuttaa kompastumisvaaraa.

Matka alkaa.

Nyt mentiin.

Ensimmäinen näköalapaikka oli Akka-Kolilla.

Valitsin meidän retkikohteeksi yhden rengasreiteistä, Mäkrän polun, jonka on ilmoitettu olevan 7,2 kilometriä. Mä tein tosin pieniä poikkeamia ja sain mitattua meidän kulkemaksi matkaksi pikkaisen päälle 10 km.

Reitillä oli monenlaista polkua ja "kävelytietä". Pääosin ne olivat ihan helppokulkuisia, mutta sisälsivät kyllä paljon nousuja ja laskuja. Yhdessä kohtaa mentiin niin pientä ja jyrkkää polkua ylöspäin, että mun oli pakko päästää koirat irti. Pidin sitä liian vaarallisena, että olin köytettynä niihin sillä jyrkänteellä...

Tässä kiivetään sellaista polkua ylöspäin, jota en haluaisi tulla alas sadekelillä.
Kuvasta ei oikein erota jyrkkyyseroja.

Välillä piti pysähtyä vetää henkeä.

Tässä jossakin se polku menee.

Jossain ylhäällä.

Ylva tykkäsi roikkua kaikilla jyrkänteillä, kallionkielekkeillä sun muilla.
Sitä sai oikeasti vähän vahtia noissa tilanteissa.

Mun pokkari sysää ulos välillä vähän outoja värisävyjä.

Koirat eivät aina oikein olleet kuvauksellisia malleja, kun niillä oli hiki, eikä
kauheesti kiinnostanut olla kuvattavana. :)

Ylva unohtaa aina kielensä puolitiehen, kun se alkaa kuunnella jotain. :)

Välillä koirat saivat olla taukopaikoilla ilman valjaita.

Ylva ja minä

Metsässä on jotain mielenkiintoista.
Ylva tekikin välillä kunnon saalishyppyjä aluskasvillisuuteen.

Ja taas kallionreunalla...

Tämä on Paha-Kolilta. On muuten nimensä veroinen paikka.
En olisi mennyt tolle kalliolle sateisella kelillä.

Näköalapaikat olivat usein avokallioita, jotka olisivat varmasti sateella tosi liukkaita. Missään ei myöskään ollut mitään suojakaiteita tms. Pääsääntöisesti ne olivat kyllä hyväkulkuisia paikkoja, mutta muutama oli aika haasteellinen. Esimerkiksi Paha-Kolille en olisi kiivennyt sateella, ja nytkin sain aika tarkkaan katsoa mihin astuin, missä kohtaa oli pitävä alusta kengille ja minne koirat olivat matkalla. Ne onneksi käyttäytyivät tuolla todella hyvin, mutta kyllä niiden kanssa sai varmuuden vuoksi tarkkana olla.