Kentsu siellä, Myra täällä

Maaliskuussa tuli otettua pariin otteeseen koirista kuvia, kun oltiin aurinkoisena päivänä liikenteessä. Tässä kuvasatoa, paljon...

On tainnut tulla jo selväksi, että frisbii on Myran ja Kentsun lempparileluja.




Jos molemmat pääsevät samaan aikaan frisbiin perään, on lopputulos aina tämä: härski minä-minä-minun mustiainen nappaa sen vaikka mummon suusta (ei kunnioita yhtään vanhempiaan :)), mutta mummelille sopii kyllä hyvin huudella vähän perään. :)















Hei vaan hei, olen keski-ikää lähestyvä kokenut mutta nuorekas herrasmies. <3






Seuraavat kuvat maaliskuun vikalta päivältä, jolloin löytyi sulaneita hiekkakenttiä. Voi hitsi tätä takatalvea. :( Toivottavasti lumet sulavat pian!



Hupsista heijaa, jarrutus oli vähän turhan tiukka, ja sitä seurasi pieni pyllähdys.

Kentsulla on ihan äijäolo, kun saalis on päätynyt suuhun.

Harmaakuonot - Kentsu on harmaantunut paljon nopeammassa tahdissa kuin Myra tuon ikäisenä.

Taas se frisbii päätyi kummasti Kentsulle.

Saaliin kanssa lumihankeen.

Ja Myra perässä.

Välillä laitettiin Kentsu käskyn alle, jotta Myrakin sai pelailla frisbiin kanssa.

Pää vs jalat

Myra mennä porskuttaa edelleen, mutta on sen takapää heikentynyt entisestään. :( Jalat tuntuvat elävän välillä aivan omaa elämää… mutta onneksi se ei Myraa tunnu millään tavalla haittaavan. Itse asiassa se ei taida tuntea itseään kyvyttömäksi yhtään millekään, mikä on tietenkin hyvä asia.

Myra on tosi pirteä ja elämäniloinen. Pää kyllä veisi vielä mummelia vaikka kuinka eteenpäin. Myra on ollut tosi hyväkuntoinen ja kulkenut mukana lenkeillä normaalisti koko talven. Nyt kun lumet alkoivat sulaa (ennen tätä takatalvea :() ja asfalttia alkoi ilmestyä enemmäkin esille, päätin ettei Myra enää lähde parin tunnin lenkeille mukaan. Sehän siis kyllä jaksaisi, mutta loppulenkistä näkee, että jalat eivät nouse enää ihan samaan malliin. Lumella Myra on pystynyt selvästi liu’uttaa takajalkojaan, mutta asfaltilla liu’utus ei enää suju. Aloin muutenkin miettiä, että ehkä 13-vuotiaan ei tarvitse enää käydä parin tunnin lenkeillä…

Nyt Myra siis kulkee mukana lyhemmillä kävelyillä – on kyllä mukana tunnin kävelyillä. Ja välillä mummo jätetään matkasta pois, jotta Kentsu saa paremmat lenkit.

Takapää siis heikkenee tasaiseen tahtiin, mutta onneksi Myra ei ole millään tavalla kipeän oloinen tms. Se on sen tyyppinen luonteeltaan, että siitä kyllä näkisi heti, jos jotain olisi vialla. Eikä se varmaan viitsisi ja jaksaisi riehua putkiluiden kanssa lenkkien jälkeen, jos olisi kokenut ne liian raskaiksi. Myra leikkii muutenkin lähes päivittäin Kentsun kanssa – sen minkä pystyy. Usein se istuu ja ”lyö” etujaloillaan Kentsua tai makaa selällään maassa ja ”puree” Kentsun kaulanahkaa. Niiden hauskanpitoa on kiva seurata.

Välillä kun ollaan sellaisessa paikassa, jossa kuuronkin mummon uskaltaa päästää irti, Myra pääsee vähän irrottelemaan. Silloin pää voittaa jalat. :) Mummeli juoksee siis vielä aikamoista vauhtia, mulla ei esimerkiksi olisi mitään toivoa saada sitä kiinni. Mutta onhan se juokseminen kieltämättä välillä vähän holtittoman näköistä. :) Mutta pääasia on, että Myra nauttii.

Kunnon haara-asento, niin tasapaino säilyy. :)

On se vaan hieno

Ollaan otettu rennosti treenirintamalla, kun nyt on ollut kisataukoa. Treenattu kyllä on, mutta painopiste on ollut vähän eri kuin kisakaudella. Kohta pitää alkaa taas laittaa pakettia kasaan, sillä toukokuussa olisi tarkoitus päästä pariin kolmeen kokeeseen tsekkaamaan missä mennään. Onpas kiva päästä pitkästä aikaa ns. kyläkisoihin. Niihin ei oikein ole viime vuosina ehtinyt osallistua kuin max yhteen vuodessa, kun aina on ollut meneillään jotain muuta: milloin karsintakoeputki, milloin jotkut arvokisat tulossa tai menossa jne. Mutta tänä keväänä meillä on aikaa. :) Seuraavat arvokisat ovat nimittäin SM:t. Päätin olla hakematta maajoukkueeseen tänä vuonna Kentsun kanssa. Eipä meillä tosin olisi ollut mitään jakoa joukkuepaikkaan, mutta joku varakoirakon paikoista olisi voinut hyvinkin irrota.

En ole oikein ollut tyytyväinen meidän kisoihin. Välissä on ollut joku hyvä kisa, mutta kaiken kaikkiaan homma on ollut aivan liian epätasaista. Jos miettii koiran osaamistasoa ja sitä miten treenit sujuvat (ja miten treenaan), niin asioiden olisi pitänyt mielestäni olla toisin, tai ei ainakaan niin miten on nyt ollut. Nyt onkin ollut mietinnän paikka.

Uskon että olemme ainakin osittain nyt sellaisessa tilanteessa, jossa mun on mahdollisesti puututtava Kentsun toimintaan kisatilanteissakin. Se on niin konkari, että tunnistaa kyllä tilanteet ja tietää miten niissä voi toimia. Ensimmäisen yllätyksen järjestin sille viimeisimmässä kisassamme, helmikuun alussa Hyvinkäällä. Kentsu päätti nimittäin itse mihin kohtaa ruudussa pysähtyy, ja se ei kyllä enää käy. Oli kyllä aivan selvästi ruudussa, itse asiassa paikassa, jota on varmasti aika useinkin tarjonnut kisatilanteessa ja se on mennyt läpi. Mutta nyt kun olemme neuvotelleet treeneissä asiasta, niin en vaan voinut antaa asian mennä läpi kisassa, koska olisin muuten romuttanut kaiken tekemäni työn. Niinpä korjautin Kentsun syvemmälle ruudussa. Sen jälkeen Kentsun asenne selvästi muuttui, kun se huomasi, että samat säännöt näköjään pätevät myös kisoissa.

Mielenkiinnolla odotan mitä seuraa toukokuun kisoissa. Kaikkeenhan ei voi puuttua, mutta mulla on mietittynä valmiiksi muutama asia, mitä en tule katsomaan läpi sormien kisatilanteessa. Nämähän olisivat muuten sinällänsä merkityksettömiä juttuja, jos kisaisin harvakseltaan. Ne eivät nimittäin vaikuta pisteisiin millään tavalla, jos niihin jättäisi puuttumatta. Koirahan tekee sääntöjen mukaisesti. Mulla on kuitenkin tarkoitus vielä kisata Kentsun kanssa melko ahkerasti, joten uskon näiden mahdollisten korjausten olevan tässä tilanteessa hyvinkin merkitseviä. Onhan mun kisakaverina kuitenkin koira, joka osaa ja tietää ja tunnistaa tilanteet. Sillä on kisakokemusta evl:ssä yli neljän vuoden ajan ja takana lukematon määrä kisastartteja.

Tässä on siis välillä ollut sellainen olo, ettei mikään oikein suju niin kuin voisi olettaa ja tuntuu siltä, että vähän väliä on saanut vääntää milloin minkäkin asian kanssa. Tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään ongelmia, jokaisella niitä on, enemmän tai vähemmän. Mutta turha sitä on liikaakaan synkistellä. Välillä tekee ihan hyvää pysähtyä miettimään mikä kaikki meillä on jo sujunut. Se konkretisoitui hyvin, kun aloin kasata Kentsun cv:tä :) palkintokirjaan, tai-miksi-sitä-nyt-kutsuisi.

Kentsu siis valittiin kolmannen kerran peräkkäin Helsingin seudun kennelpiirin Vuoden tokokoiraksi. Kiertopalkinnon mukana kulkee kirja, johon laitetaan koirasta valokuva ja pieni kertomus. Kirja on aikoinaan kadonnut, ja sen tilalle on hommattu uusi. Sen takia tein nyt Kentsusta esittelyt useammasta vuodesta peräkkäin ja etsin sen takia muutamia tietoja meidän kisauralta. Aika vaikuttavan näköinen lista siitä sitten kehittyikin, vaikka itse sanonkin (synkistelyfiilisten jälkeen on aika nostaa häntä pystyyn ;)). Joten vaikka välillä tuntuukin siltä, että mistään ei tule mitään ja hirveästi töitä edessä (kenestäpä ei siltä tuntuisi, I know), niin kyllä sitä silti voi olla tosi tosi ylpeä omasta pikkumustasta. <3 Vaikka paljon on tullut tehtyä virheitä matkan varrella, niin olemme silti aika hyvä esimerkki siitä, että aito suunnaton innostus ja mielenkiinto ja ahkeruus voi viedä aika pitkälle. Hieno Ken. <3

vuosi 2007
* Kisaaminen tokossa aloitettiin (helmikuussa alokasluokka, huhtikuussa avoin luokka, heinäkuussa käytiin vielä kerran avoimessa, koska SM-joukkuekisaan tarvittiin alaluokkien koiria, joten lupasin kisata vielä kerran avoimessa, elokuussa voittajaluokka ja evl:ssä starttaus, marraskuussa valioituminen)
* FI TVA
* HSKP:n Vuoden tokotulokas
* SM-joukkuepronssia (Kentsu avoimessa luokassa, sijoittui muuten kolmanneksi lähes sadan koiran joukossa)

vuosi 2008
* SE TVA
* HSKP:n piirinmestari
* HSKP:n Vuoden tokokoira -kilpailun 3. sija
* valittiin Kennelliiton tokon valmennusrenkaaseen

vuosi 2009
* SM-pronssia
* SM-joukkuehopeaa
* EE TVA
* NO TVA
* HSKP:n Vuoden tokokoira
* Valittiin maajoukkueeseen, kisattiin MM:ssä Slovakiassa ja PM:ssä Norjassa --> MM-joukkuekultaa ja PM-joukkuehopeaa

vuosi 2010
* POHJ TVA (tämä titteli tuli siis vihdoin viralliseksi, tulokset tähän oli saatu jo aiemmin)
* HSKP:n Vuoden tokokoira
* SBCAK-tokomestari
* Varakoirakkona maajoukkueessa, kisattiin MM:ssä Tanskassa

vuosi 2011
* HSKP:n piirinmestari
* HSKP:n Vuoden tokokoira
* Valittiin maajoukkueeseen, kisattiin MM:ssä Pariisissa ja varakoirakkona PM:ssä Tanskassa

Myra 13 v.

Ihana Myykky-pyy täytti lauantaina 13 vuotta. <3



Myra on edelleen täynnä elämäniloa ja menohaluja - pää kyllä vie ja kroppa yrittää pysyä perässä, mutta on mummelin takapää valitettavasti heikentynyt entisestään. Niin kauan kun alusta on hyvä (eli ei ole liukasta), Myralla ei ole mitään ongelmia kipitellä parinkin tunnin lenkit. Askel on pitkä, ja Myra kulkee usein etujoukoissa. Onneksi kelit ovat suosineet. Tähän mennessä on ollut vain yksi niin liukas päivä, että hetken jo joutui miettiä Myrkyn tulevaisuutta, jos keli olisi jatkunut samanlaisena - sitten satoi lumi avuksemme peittäen jäisen maan. :)



Myrasta piti ottaa perinteiden mukaisesti synttärikuvat. Ekat pari kuvaa on otettu hallissa treenien jälkeen - Myrakin sai puuhastella jotain pientä Kentsun treenien jälkeen. Sitten siirryimme ulos. Eipä ole kovinkaan usein aurinko paistanut Myran syntymäpäivinä, yleensä on pimeetä, synkkää, pilvistä. Mutta nyt paistoi aurinko ja sai Myran siristelemään silmiään.

Mun siskon tyttö leipoi Myran kunniaksi kakun. Sitä ei tosin koirat saaneet maistella, vaan me ihmiset. Koirat saivat herkutella muun muassa pinaattiletuilla. :)

Toivottavasti Myra on ilonamme vielä pitkään. 13 vuotta on jo kuitenkin hieno saavutus - nyt nautimme jokaisesta päivästä jonka saamme viettää ihastuttavan Myran kanssa. <3

Kolme koiraa ja saluki

Mulle tuli joulun jälkeen ystävän koirat hoitoon reiluksi kahdeksi viikoksi, jolloin mun koiramäärä tuplaantui. Tai oikeammin voisi sanoa, että mulla oli muutaman viikon ajan seurana kolme koiraa ja yksi saluki. Se viimeksi mainittu oli nimittäin ihan omaa luokkaansa, jotain ihan muuta…

Yleensä koirat toimivat vaistojensa ja viettiensä varassa, opittujen käytösmallien ja tapojen mukaan, jostakin ärsykkeestä jne. Mutta ei tämä. Se teki ihan kaiken täyden harkinnan mukaan. En ole ikinä tavannut niin laskelmoivaa koiraa kuin se oli.

Hyvin meillä silti meni, lenkitkin nelikon kanssa. Kunhan piti mielessä, että mitä tahansa tapahtuukaan, älä päästä salukin hihnasta irti. :)

Saluki tykkäsi hypätä aina jollekin kivelle (sen maailma ulottuu muutenkin paljon korkeammalle kuin muilla koirilla), joten tässä kolme lenkkikaveria yhden kiven päällä. Mummokoiran ei tarvinnut tasapainoilla kivellä, joten se jäi kuvasta pois.

Mulle tuli myös koirapuistot tutuiksi, kun salukin piti päästä välillä juoksemaan kunnolla. Mua tosin taidettiin pitää melko outona, kun jätin kolme muuta koiraa siksi aikaa koirapuiston ulkopuolelle odottamaan. Ne kun saavat juosta ja seurustella ihan muualla, omien ystäviensä kanssa.

Mun siskon lapset ihastuivat hoitokoiriin ja jaksoivat antaa jakamatonta huomiota niille - saluki vaikutti tyytyväiseltä, kun kerrankin joku ymmärsi hänen arvonsa päälle, kun silittelijöitä riitti ja se sai retkottaa sohvalla puoliksi lasten sylissä. ;) Koirat olivat myös suosittu piirrosten aihe. Tässä nelivuotiaiden kaksosten taidonnäytteet jokaisesta koirasta.

Aivan selvästi näkee koirien eron, kun katsoo salukin korvia ja häntähapsuja ja sitten noita pystykorvaisia paimenia.

Tässäkin on selvä yksityiskohta, josta tunnistaa kohteen - Kentsulla on nimittäin kieli ulkona. Sehän rakastaa pusujen antamista, ja myös kaksoset ovat saaneet niistä osansa. Kipille tuli hieman pienet korvat, kun paperi loppui kesken. :) Salukin ympärillä paistaa aurinko, parikin. Mukana piirroksessa on myös sydän, joita tämä pieni taiteilija piirtää ihan jokaiseen piirrokseensa.

Salukin lempipaikka ja -asento (silloin kun lelut eivät saaneet kyytiä):

Black and white -koirat. Saluki valloitti aina lähes koko sohvan, mutta kyllä Kentsukin välillä sinne mahtui - vaikka sitten jäi salukin häntä alle.

Mummokoira Myra täyttää reilun viikon päästä 13 vuotta. Huonosta ylivaloittuneesta kuvasta saa vähän käsitystä siitä, miten valkoharmaaksi on leuanalunen jo muuttunut. Harmaita karvoja löytyy myös muualta päästä ja tassuistakin.

Kipi lempipuuhassaan eli imuttamassa karvapalloa. Mikä tahansa pehmeä esine käy siihen, vaikkapa sen oma peti.

Treenit ovat sujuneet kivasti. Meillä on kerran viikossa vuoro erääseen mattopohjaiseen halliin. Lisäksi olemme treenanneet paljon ulkona ja varaamme yksittäisvuoroja maneesista tarpeen mukaan. Nyt maneesivuoroille on ollut taas jonkin verran tarvetta, kun alustat jäätyivät viimeviikkoisen vesisateen, lauhtumisen ja sen jälkeisen pakastumisen myötä. Sitä ennen pystyi treenaamaan aika huoletta ulkona, nyt joutuu katsomaan tarkemmin millä alustalla pystyy treenaamaan ja mitä.

Alusta toki sanelee valitettavan paljon mitä pystyy tekemään, mutta emme ole antaneet lumen estää meitä. Jos ei ole liukasta, niin vauhtiliikkeitä on pystynyt hyvin tekemään. Jos on kahlattavaa, niin sitten pitää jättää seuraamiset ja vastaavat liikkeet hallivuorolle. Olemme muun muassa treenanneet pohkeisiin ylettyvässä puuterilumessa. Sen alla oli hyväkuntoinen nurmikko, joka ei ollut yhtään liukas. Koirien mielestä oli huippukivaa juosta puuterilumessa, ja olosuhteita pystyi hyödyntämään loistavasti esimerkiksi ohjatussa noudossa, jossa pystyi harjoittelemaan tilannetta, jossa kapulat eivät näy. Ne nimittäin upposivat täysin puuterilumeen. Niistä treeneistä olisi kyllä pitänyt saada kuvia ja näyttää ulkomaalaisille tutuille, että näin me suomalaiset treenaamme. :)