Tyhjän äärellä

Sama aihe puhuttaa edelleen eli merkitön merkki. Alkaa jo oikeasti hieman ärsyttää, miten paljon  se vie ajatuksia. Mutta ei kai ihmekään, kun se vie myös ihan tuhottoman paljon aikaa meidän treeneistä. Ei ole treeniäkään, jossa sitä ei olisi jossain muodossa tehty. Ja vielä on niiiin paljon tekemättä, jotta siitä saisi oikeasti luotettavan ja rutinoituneen liikkeenosasen. Mutta ehkä vielä joskus?

Nyt ollaan kuitenkin oltu tyhjän äärellä ihan oikeastikin, sillä korkkasimme uudet säännöt viime viikonloppuna kokeessa. Kivasti meni.

Nämä kuvat ovat aurinkoiselta lokakuulta - sellaisesta syksystä mäkin tykkään.
Nyt jonkin aikaa jatkunut jatkuva vesisade yhdistettynä pimeyteen ei todellakaan
ole mun juttu.

Aloin lisätä meidän treeneihin kokonaisuutta ja palkattomuutta lähes kaksi kuukautta sitten. Olimme tehneet niin paljon uusien liikkeiden paloja, että vanhat liikkeet ja kokonaisuus vähän kärsivät. Ja kun tekee paljon paloja, koira tulee saaneeksi paljon palkkaa, jolloin kokonaisuus hämärtyy ja kisatilanne eroaa huomattavan paljon treenitilanteesta. Siksi aloin lisätä näitä elementtejä takaisin meidän treeneihin. Enää ei voitu keskittyä pelkästään palasiin.

Siitä huolimatta ajatukset olivat liian paljon eteenlähetyksessä. Niin paljon, että oli jotenkin todella vaikea hahmottaa, miten meidän kokonaisuus noin muuten toimii. Yleensä siitä on aika hyvä tuntuma, mutta nyt se fiilis alkoi hahmottua oikeastaan vasta vähän ennen koetta.

Ja kivastihan se toimikin. Ylva teki ehjän ja kivan suorituksen. Joskin eipä me tietenkään ilman pientä sydämentykytystä selvitty. Merkittömän merkin säde oli merkattu pienillä teipinpalasilla. Mun oli tarkoitus kysyä ennen koetta, miten toimitaan tilanteissa, joissa ei ole satavarma siitä, onko koira sisällä vai ei. Mutta erinäisistä sattumuksista johtuen se jäi kysymättä. Ja eiköhän Ylvalla sitten ollut yksi tassu kahden teipin välissä?! Mielestäni sen olisi voinut tulkita olevan sisällä (ja tuomarinkin mielestä oli ollut sisällä), mutta koska en tiennyt miten tuomari asian tulkitsee, mun piti päättää sekunnissa korjaanko Ylvan paikan vai en. Päädyin korjaamaan. En halunnut alkaa testata 40 pisteen kustannuksella, miten tämä tuomari tulkitsee tilanteen.

Edelleen kritisoin sitä, että tämä tosiaan saattaa olla tulkinnanvarainen asia. Arvostelulajissa niin ei missään nimessä saisi olla. Mitään tulkinnanvaraa ei saisi olla. Ihan oikeasti sitä ei todellakaan pysty näkemään kymmenestä metristä, onko koiran tassu kaksi senttiä sisä- vai ulkopuolella, kun ympyrää ei ole merkattu kokonaan ja tassu on teippien välissä – ja varsinkin, kun päätös mahdollisesta korjaamisesta pitää tehdä sekunnissa. Toivon todellakin, että tähän tulee jokin selkeys, koska muuten saattaa järki vielä lähteä.

Ylva siis lähti eteenlähetyksessä pikkaisen oikealle – eli joo, ei olla vieläkään saatu korjattua sitä katseen suuntaa joka tilanteessa suoremmaksi. Välillä katsoo luotisuoraan, välillä katsoo pari kolme senttiä oikealle, ja milläs kerrot koiralle, että kääntäisitkö pliis katsettasi kolme senttiä vasemmalle, kun todennäköisesti se luulee katsovansa koko ajan suoraan. Voi blaah! Työ on siis todellakin vielä kesken.

Kun Y siis lähti pikkaisen oikealle, mun oli pakko pysäyttää se pikkaisen aikaisemmin mitä olisin muuten tehnyt, jolloin se oli siinä ympyrän etu”kulmassa” ja yksi tassu sii-o-soo kohdassa. Onneksi korjaus sujui hyvin, koska sitten vasta olisikin harmittanut, jos se olisi mennyt pilalle ja liike olisi nollautunut sen takia.

Ylva teki kivan kokonaisuuden ja oli iloinen oma itsensä, yhdessä mun kanssa, joka on niin tärkeä asia. Sen kanssa oli ilo olla kehässä. Pisteitä kertyi kiltiltä tuomarilta 302,5, ja sijoitus oli 1./6. Meidän reissukaverina oli Mari ja Puuma, jotka olivat hienosti toisena. Kolmas ykkönen meni Maijulle ja Ihmeelle. Hyvä meidän tytöt! Tampereella oli täys talvi, ja kävimme kokeen jälkeen metsälenkillä Maijun ja Marin kanssa. Koirat ottivat kaiken ilon irti metsästä, koirakavereistaan, vapaanaolosta sekä lumesta.

Video ekasta kehästä löytyy täältä ja tokasta täältä, jos joku haluaa käydä katsomassa. En päässyt yhdistämään niitä, joten ne on nyt editoimatta - ts. liikkeiden välitkin ovat mukana, joten videoilla on nyt vähän enemmän pituutta.

Kännykkäotos kokeen jälkeen.
Tampereella oli talvi. :)

Ystävykset Puuma ja Ylva - hyvä meidän tytöt! :)

Oli kiva käydä kokeessa uusilla säännöillä ennen seuraavaa koitosta. Nyt on vähän tuntumaa siitä, miltä ne tuntuvat käytännössä koetilanteessa. Varsinkin se tyhjän äärellä seisominen on aika huimaa. Ei voi kuin toivoa, että saa heti viriteltyä koiran katsomaan oikeaan suuntaan. Siinä kun ei ole sitten aikaa alkaa vääntää katseen suunnasta, varsinkin jos se on taas se surullisenkuuluisa kolmen sentin vinouma.

Nyt teen aika helppoja ja selkeitä eteenlähetyksiä ennen seuraavaa koitosta. Messarin jälkeen tuleekin vähän pitempi kisatauko, jonka aikana voi taas lisätä vähän vaikeampia treenejä eteenlähetykseenkin. Tosin ennen sitä otetaan muutama viikko todella rennosti. Alkaa olla jo hieman treeniväsymystä ilmassa, kun ollaan treenattu niin tiiviisti koko syksy. Loppuvuoden voi ottaa vähän rennommin ja joululoman aikana voi taas ryhdistäytyä.

Kentsu on voinut hyvin ja saanut myös ihan oman eläkeläislajin. Olin miettinyt jo jonkin aikaa, että sen kanssa voisi mennä jollekin hajuntunnistuskurssille. En ole vielä valmis jättämään sitä täysin tekemättömäksi, mutta en myöskään oikein jaksa enää treenata tokoa sen kanssa, kun ei ole enää mitään tavoitteita. Se on saanut jo toimia koe-eläimenä eteenlähetyksissä sekä suorittanut osuutensa uusien tuomareiden kurssilla esimerkkikoirana. Mutta jotain sen kanssa olisi kiva tehdä – ja nimenomaan jotain sellaista, jossa mä olen itse täysvaltaisesti mukana, enkä vaan puuhastelemassa jotain sinne päin. Jotain, jossa mäkin joutuisin vähän keskittymään. Siksipä joku uusi laji olisi hauska juttu.

Kuin tilauksesta näin FB:ssä mainoksen hajukurssin nettiversiosta, joten ilmoittauduin sille. Kerran viikossa tulee sähköpostiin uudet harjoitukset, ja niitä sitten voi tehdä omaan tahtiin. Se sopii mulle hyvin, kun nyt just ei olisi aikaakaan lähteä minnekään kurssille, jossa pitäisi olla fyysisesti läsnä. Ollaan siis harjoiteltu nyt haistelujuttuja. Myös Ylva on saanut osallistua harjoituksiin. Molempien koirien mielestä se on huippusiistiä. Pitääkin kirjoittaa siitä jossain vaiheessa oma postaus.

Ehkä osuu, ehkä ei

Meidän syksyyn on kuulunut lähinnä ahkeraa treenausta. Viime postauksessa mainittu ruudun paikan hajoaminen on korjattu, ainakin toistaiseksi. :) Vaikka alku olikin yhtä rävellystä, niin loppujen lopuksi paikka muistui Ylvan mieleen aika nopeasti, kun se otettiin erikoiskäsittelyyn. Ollaan muutenkin palattu takaisin normitilanteeseen, jossa siis treenataan kaikkia liikkeitä/niiden osia jatkuvasti. Ruotsin kisojen jälkeen panostin reilun kuukauden ajan lähinnä uusiin liikkeisiin, mutta enää ei ole ollut ”varaa” jättää vanhoja vähemmälle. Eli tehdään taas kaikesta kaikkea mahdollista.

Ihan jokaisessa treenissä on tehty merkitöntä merkkiä, koska se tarvitsee oikeasti paljon toistoja. Alkaa melkeinpä jo kyllästyttää koko juttu. Ajatukset sen tiimoilta menee aika vuoristorataa. Jossain treenissä tulee olo, että kyllä se ehkä voikin tsägällä osua sinne rinkulaan. Kunnes tulee treenit, jossa fiilis on sellainen, että ei se kyllä edes tsägällä tule osumaan sinne.

Täytyy kuitenkin myöntää, että homma on edennyt paljon paremmin ja nopeammin mitä osasin koskaan etukäteen kuvitella. Ei Ylva sitä oikeasti vielä osaa, mutta se on hyvin vahvasti haisulla asiasta. Itseä tökkii se, että olen joutunut etenemään asiassa nopeammin mitä haluan. Mun tyyliin on kuulunut tehdä perusteita aika pitkään ja hartaasti – joskus voisi toki edetä vähän nopeamminkin. Mutta se on ollut mulle sopiva tapa. Tässä on joutunut edetä nopeammin kuin yleensä, koska kisasuunnitelmat lähestyvät.

Se onkin toinen asia, mikä tökkii. Yleensä olen mennyt kisoihin vasta sitten, kun tiedän koiran osaavan asiat niin hyvin, että sillä on kaikki mahdollisuudet onnistua ja saada ykköstulos. Totta kai mitä tahansa voi aina tapahtua, mutta siis perusosaaminen on ollut silti tietyllä tasolla kisoihin lähdettäessä. Nyt mennään mukaan arvalla; ehkä osuu, ehkä ei.

En viitsi jäädä odottamaankaan sitä hetkeä, koska Ylva mahdollisesti _osaa_ merkittömän merkin. En nimittäin osaa yhtään sanoa, kuinka kauan siihen menee aikaa ja mitä kaikkia kuvioita tulee vielä matkan varrella ratkottavaksi. Eli näillä mennään.

Mutta tosiaan, homma on paremmin hallussa mitä odotin. Vaikka töitä vielä riittääkin. Tyhjään lähetys ei myöskään todellakaan kuulu mun lemppareihin.

Olen vaihtanut Ylvalla alustan eteenmenoon, mutta se ei ole läheskään aina siellä (= noin 15 metrissä). Lähetän Ylvaa myös tyhjään. Käytän myös palloja, silloin kun treenataan eteenmenon bongauksia eli alkuvirittelyjä.

Tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia tuottaa liikkeen alussa katseen suuntaus. Ylva on ymmärtänyt hyvin, että sana fram tarkoittaa "katso eteenpäin." Mutta aika usein Ylvan eteenpäin on muutamia senttejä oikealle. Vinouma on tosiaan niin pieni, että Ylva ei voi ymmärtää, että se katsoo väärään suuntaan. Se todennäköisesti kuvittelee katsovansa eteenpäin. Tähän pitäisi saada keksittyä jotain, millä saan korjattua suunnan.

Olen aloittanut jätä-sanan opettamisen, jonka ajatus on siis siinä, että Ylvan tulee jättää jonkun väärän suunnan/kohteen katsominen. Isommilla häiriöillä tai isommalla väärällä suunnalla se toimiikin, mutta muutaman sentin vinoudella ei. Virhe pitäisi saada isommaksi, jotta Ylvakin voisi ymmärtää mistä on kyse.

Ylva kyllä etenee suoraviivaisesti, eikä esimerkiksi mutkittele. Se menee suoraan sinne, minne katsoo. Ainut tosiaan on siinä, että sen eteen voi olla aavistuksen eri suunnassa kuin mun eteen. Eli toi alkuvirittely ja -suuntaus on nyt todella tärkeässä asemassa.

Nyt mukana on ollut liikeenohjaajan käskytyksiä ja viivettä. Alkuun tein noi alut aina omassa tahdissa, mutta nyt ollaan tosiaan otettu käskytyksiä mukaan. Alussa Ylva otti lo:n käskystä muhun kontaktia, mikä onkin lähes kaikissa muissa liikkeissä kriteerinä, mutta nyt se on alkanut ymmärtää, ettei tässä liikkeessä saa katsoa muualle kuin eteen.

Liikkeenohjaaja on tehnyt myös sivussa häiriöitä, jotta pääsen mm. käyttämään jätä-käskyä. Näissä Ylva on oppinut nopeasti sulkemaan häiriöt pois. Muitakin häiriöitä ollaan keksitty. Tein kerran muun muassa tasamaanoudon vähän etuviistoon ja sen jälkeen heitin kapulan samaan suuntaan ja teinkin eteenmenon virittelyt ja eteenmenon. Tämä oli Ylvalle helppo juttu. Tästä löytyy videokin täältä.

Seuraavaksi otettiin merkki mukaan kuvioihin, sekin vähän etuviistossa. Ensin tehtiin eteenmeno, sitten merkki ja sitten taas eteenmeno. Tämä olikin aluksi vaikeampi Ylvalle. Parissa ekassa treenissä se mokasi aina ekan eteenmenon merkillelähetyksen jälkeen, mutta sitten se sai kiinni ajatuksesta ja osasi tehdä eteenmenon merkin jälkeen. Palkkasin tarkoituksella merkin vain namilla, jotta se jäi paremmin mieleen. Jos Ylva sai riekkua siinä vaiheessa pallolla, se äkkiä unohti koko kuvion, jolloin eteenmeno oli helpompi.

Kun yllä oleva sujui useammassa treenissä hyvin, teinkin homman toisin päin. Eli ensin merkin ja sitten eteenmenon. Tämä oli huomattavasti vaikeampaa. Mutta sitten kun Ylva vihdoin päästi irti merkistä ja ymmärsi mitä siltä odotetaan, se osasi lähteä eteen. Täällä video.

Uskon tämän treenin vieneen asiaa taas vähän eteenpäin. Tosin Ylva on sen tyylinen, että kun se vaan ymmärtää mitä siltä odotetaan, niin se on aika hyvä noissa kuuntelujutuissa. Siksi noi ei yksistään riitä, vaan pitää keksiä taas jotain uutta. Mutta en usko noista olevan haittaakaan, vaan eiköhän ne jollain tasolla vahvista ajatusta siitä, mitä halutaan.

Ylvan stoppaus eteenmenossa on toinen asia, joka vaatii vahvistusta. En ihan tykkää sen tavasta pysähtyä – varsinkin kun näkee Kentsun tyylin, jossa se hyppää ilmassa ympäri. Tossa tulee tosin niiden temperamenttierot esille. Osin stopit varmasti paranevat, kun Ylvalla alkaa tulla enemmän ajatusta siitä, että se saatetaan pysäyttää. Nyt olen stopannut sitä aika vähän suhteessa eteenmenoihin, jolloin sen ajatus on enemmän eteenpäin juoksemisessa.

Jonkin verran ollaan tehty korjauksia, mutta enemmän pitäisi löytää niihinkin aikaa. Siirtyminen musta katsottuna vasemmalle (siirry) on Ylvalla vahvempi, mikä on hyvä juttu, koska vinoon juostessaan Ylva menee yleensä oikealle. Siirtyminen oikealle (tonne) on sellainen, että Ylva tulee mielellään myös eteenpäin, jos on vähänkään kauempana musta. Pitäisi enemmän päästä tekemään näitä esteiden kera, mutta ei olla tehty kuin vain muutamia kertoja niin. Tässä video yhdestä sellaisesta treenistä.

Yksi syksyn hauskimmista oivalluksista oli eteenmenon korjauskäsky, jossa Ylva siis seisoo mua vastapäätä ja annan sille käsimerkin ja sanon eteen, jolloin se kääntyy  ympäri ja lähtee eteen. Lisäksi saan sen kääntymään vasemman tai oikean kautta ympäri sen mukaan, kummalla kädellä näytän käsimerkin. Tämä korjaus osoitti, että Ylva tosiaan on ymmärtänyt, että eteen tarkoittaa musta poispäin lähtemistä. Mahtavaa. Nyt kun vielä päästään yhteisymmärrykseen siitä, että missä suunnassa tismalleen se eteen on. :) Tässä video kyseisestä korjauksesta. Jotain muitakin videoita on otettu, mutta en ole saanut niitä vielä koneelle/nettiin asti.

Kavereiden kanssa. Vasemmalta Kentsu, Ylva, Rimma, Puuma, Joku, Isla, Roima.

Hyvin siis näkee, mikä liikkeen osa on ollut eniten mielessä ja missä on ollut treeneissä pääpaino. Muutakin ollaan tosiaan treenattu, ja nyt olen lisännyt treeneihin myös palkattomuutta ja kokonaisuuksia. Tuli jossain vaiheessa tehtyä niin paljon noiden uusien liikkeiden paloja, että palkkaa tuli myös ihan jatkuvalla syötöllä. Siksi pitää saada nyt vastapainona kokonaisuutta kasaan.

Kentsun treenaaminen on aina vähän niin ja näin. Mulla on selvästi motivaatio-ongelma sen kanssa, koska mitään tavoitteita ei tietenkään enää ole – paitsi koiran hyvinvointi. En kuitenkaan ole pystynyt vielä täysin hyväksymään sitä, että Kentsu tosiaan on eläkeläinen – johtuen osittain taas siitä henkisestä hyvinvoinnista. Kentsu kun rakastaa tekemistä yli kaiken. Jonkinlainen kompromissi ollaan löydetty. K pääsee välillä jotain humputtelemaan, joskus jopa ihan ”oikeita liikkeitäkin” tekemään. Lisäksi olen vähän aktivoitunut kotitreeneissä, kun Ylvalle pitäisi oikeasti saada opetettua peruuttaminen (hankalaa!). Silloin Kepa on saanut tehdä jotain omia aivotoimintajuttuja. Se selvästi kaipaa niitä. Se ei siis ole omasta mielestään vielä täysin eläkeläiskamaa, vaikka onkin hyvin sopeutunut siihen, ettei se enää ole treeneissä ykköskoira, vaan tekee nykyisin vähän vähemmän. Se on myös ottanut ihan omat säännötkin käyttöön ja tekee tokoa vähän soveltaen. ;)

Molemmat koirat ovat voineet hyvin – tosin yksi pieni varvasepisodi koettiin Ylvan kanssa muutama viikko sitten. Ilmeisesti se siis väänsi jotenkin varpaansa, kun treenasimme pitävällä matolla kiertonnoudon tiivistä kiertämistä. Ylva kevensi hetken aikaa toista takajalkaansa, eikä siitä löydetty mitään muuta reaktiota kuin varpaasta. Treeni päättyi siihen, vaikka Ylva käyttikin hetken päästä jalkaa taas normaalisti. Halusin kuitenkin varmistua siitä, että se on ihan varmasti kunnossa, ennen kuin se pääsi seuraavan kerran treenaamaan.

Ensi viikolla Ylvalla on aika akupunktioon, ja samalla katsotaan koko kroppa läpi. Muutama viikko myöhemmin on Kentsulle varattu aika Riinalle, joten molemmat kelpiet pääsevät taas säännölliseen kroppahuoltoonsa. Sen jälkeen otetaan aina muutama päivä kevyemmin.

Renkaan leirillä

Pääsin tällä kertaa vain yhdeksi päiväksi renkaan leirille, koska kummityttöni meni lauantaina naimisiin. Perjantaina oli kyllä vähän orpo olo, kun ei lähtenytkään leirille – koulutuksellisen annin lisäksi tämä on myös sosiaalisesti tärkeä tapahtuma. Mutta lauantaina oli kuitenkin ilo ja kunnia juhlia Katan naimisiinmenoa – ja olis kyllä ollut kieltämättä kiva vetää sekin vähän pitemmän kaavan mukaan. Mutta koska halusin ehdottomasti sekä häihin että leirille, niin piti tehdä kompromissi. Niinpä häitä juhlittiin vähän lyhyemmällä kaavalla, ja sunnuntaiaamulla klo 4 käännettiin auton nokka kohti Jämijärveä.

Ylva! Herätys! Kello on 3.55 ja pitää lähteä leirille!

Aamuyön hämärässä.

Pirkko tuli mun kyydissä, joka lisäsi pienen mutkan alkuun häntä hakiessa, mutta toisaalta oli oikein hyvä asia, että oli seuraa pitkillä automatkoilla. Olis voinut muuten tulla väsy neljän tunnin yöunien jälkeen – ainakin paluumatkalla.

Aika hiljaisilla teillä saatiin ajella Jämille, kauhean sumun keskellä. Auton mittari näytti Jämillä +1,5 astetta, enkä ollut muistanut ottaa hanskoja ja pipoa mukaan. Onneksi päivä lähti lämpenemään aika nopeasti, joten ei ehtinyt tulla kylmä missään vaiheessa.

Aamu on alkanut valjeta Jämillä.

Leirillä oli kouluttajana norjalainen Synnove Matre, jota olin kuuntelemassa viime syksynä. Nyt siis ekaa kertaa itse hänen opissa. Renkaalaiset oli jaettu kolmeen ryhmään. Yksi ryhmistä oli Synnoven opissa ja kaksi muuta treenasi omatoimiryhmänä kentällä samaan aikaan. Mun ryhmässä oli Maiju & Ihme, Tiltu & Deri, Maarit & Stjerne, Oili & Zip sekä Satsu & Piu. Me oltiin heti aamusta Synnoven koulutuksessa.

Mä otin aiheeksi eteenlähetyksen, jossa ei tullut mitään uutta tai ihmeellistä esille. Eipä toki Synnove ole varmaankaan kovin paljon näitä uusia liikkeitä ehtinyt miettimään tai treenaamaan, kun heillä ei vielä ole ne käytössä. Mutta mietin jospa hänellä olisi jotain ajatusta eteenlähetyksistä noutajapuolelta.

Kerroin ja näytin miten ollaan tehty. Eli avustaja vie pallon Ylvan nähden ja sen jälkeen pallo laitetaan samaan kohtaan ilman, että Y näkee pallon laittoa. Näitä tehtiin muutama. Tehtiin myös yksi stoppaus, joka oli ihan hyvä. Vapautin Ylvan siitä pallolle. Synnove kuulemma vapauttaa koiran aina eteenpäin pallolle tai lähettää ruutuun. Mä itse taas haluan enemmistönä palkata multa tulevalta pallolla. Mm. siksi, kun haluan vahvistaa terävää stoppia (sitä pitää tehdä toki myös ihan erikseen suorapalkaten) + en halua muutenkaan luoda koiralle mielikuvaa siitä, että se pääsee pysähdyksen jälkeen aina pallolle. Siitä voi tulla ongelmia ruutuun lähetyksen kannalta, vaikka toki koiran pitää kuunnella, sanotaanko ruutu vai ole hyvä, mutta kuitenkin.

Sanoin etten kauheasti tykkää siitä, kun Ylva kuuntelee niin paljon taaksepäin – juoksee korvat taaksepäin suuntautuneena. Sehän on Ylvalle hyvin tyypillistä, ja tietty ohjaajaa kohti tapahtuva kuunteleminen on jossain määrin myös erittäin positiivista. Mutta haluaisin vielä luoda enemmän suurta imua juosta eteenpäin, kasvattaa vain suurta motivaatiota juosta eteenpäin, kun kuulee sanan eteen. Synnoven mielestä toi taaksepäin kuuntelu ei ole yhtään huono juttu, kunhan vauhti pysyy hyvänä. Ei tosin tullut puheeksi, että mitä hän sitten tekisi, jos vauhti olisi huono. Hän taisi kyllä sanoa keskeyttävänsä koiran juoksun, jos näin olisi, mutta mitä sitten sen jälkeen?!?

Aikaa jäi vielä jäljelle meidän 17 minuutin treeniajasta, joten otin seuraavaksi aiheeksi zetan ja siinä toisinaan ilmenevät vinot asennot. Eipä ne mitenkään kovin isosti vinoja ole, mutta sen verran vinoja, että kyllä niistä rokotetaan. Olen joskus kysynyt muilta, onko Ylva seuraamisessa suora, ja silloin olen saanut vastaukseksi, että on. Mutta nyt Synnove mainitsi jossain kohtaa, että se ei olisi ollut. Eli ehkä näitä vinouksia tulee joskus vinosta seuraamisesta (joskin en jaksa uskoa, että Y olisi kovin usein tai ainakaan kovin isosti vino) ja joskus taas etupään ulospäin heittämisestä asentoa ottaessa (joka taas johtuneen palkan suunnasta). Nyt Y oli istuessa suora, mutta seisomisessa ja maahanmenossa pienesti vino – kumpikin eri suuntaan.

Ratkaisuksi Synnove ehdotti pientä nykäystä vasempaan tai oikeaan käskyä annettaessa – eli pitäisi ajatella ikään kuin kääntymistä vasempaan tai oikeaan ja tehdä sen mukaan pieni liikahdus samalla kun antaa käskyn. Ja se tietty vastakkaiseen suuntaan kuin mihin suuntaan koira oli vino. Hauska idea – itse olen tehnyt muutaman kerran näitä vaan peruuttamisen yhteydessä, jossa olen päässyt tsekkaamaan koiran suoruuden. Mutta tämän voi toteuttaa seuraamisen yhteydessä. Ensin vähän isompana apuna, mutta lopulta riittänee melkeinpä vain ajatus kääntymisestä, jolloin ehkä tulee vain pienen pieni lonkan liikahdus.

Tässä pitäisi tietty tietää, että tekeekö koira vinouden aina samaan suuntaan. Mä en osaa nyt sanoa Ylvasta sitä, kun en ole niin tarkkaan ja järjestelmällisesti katsonut sitä, koska tätä ei tapahdu aina. Mutta nyt voisi vähän koittaa tsekata onko siinä jotain yhdenmukaisuutta.

Testasimme sitä käytännössä seisomiseen ja makuuseen (joissa oli siis vinoudet vastakkaisiin suuntiin). Tein avut liioiteltuna, jolloin Ylvakin vastasi niihin liioitellusti. Mutta siis toimiva juttu, kun vaan hienosäätää sitä hieman.

Ylva zetassa.

Mukaanotto zetassa.

Kun meidän ryhmä oli valmis Synnovella, oli omatoimitreenien aika. Aloitimme paikallaoloilla, johon saatiin seuraa toisesta ryhmästä. Teimme ensin yhden ”kokonaisen” ja sen jälkeen paloja.

Pienryhmässä mä tein ruutua. Alun perin oli ajatus tehdä Oilin kanssa kimpassa ruudun siirtoja, mutta sitten juolahti mieleen, että pitääkin tsekata mikä on ruudun paikan tila. Mulla kun oli tullut sellainen fiilis, että paikka saattaa olla nyt vähän hakusessa. Ja oikeassa olin. Eli turha sitä oli ruutua siirrellä, kun siirreltiin Ylvaa ruudussa oikeaan paikkaan…

Mähän opetin ruudun paikan Ylvalle vasta SM:ien jälkeen, mutta se loksahti tosi kivasti paikoilleen, ja Y on tehnyt tosi kivoja ruutuja. Mutta sen treenaaminen on nyt jäänyt sitten Ruotsin kisojen, koska viimeisen kuukauden ajan ollaan keskitytty enemmän uusiin liikkeisiin. Toki ollaan vähän tehty vanhojakin, mutta ei samalla intensiivisyydellä kuin normaalisti. Uusissa on nyt niin paljon juoksuttamista, niin ei vaan ole pystynyt juoksuttaa koiraa enempää, vaikka niissä vanhoissakin juoksutusliikkeissä olisi treenattavaa. Ja näin ollen nuori, kokematon koira oli unohtanut, miten se ruutu tehtiinkään – syypäänä osittain minä, kun olen tainnut hyväksyä liikaa sii-o-soo-paikkoja niinä kertoina, kun olen lähettänyt Ylvan ruutuun.

Ylvahan siis on selkeästi ruudussa, mutta ei siellä, missä haluaisin sen olevan. Niinpä alettiin hinkuttaa sitä, eikä Y meinannut millään lähteä korjaamaan toimintaansa, vaikka se on ollut siinä aiemmin aika hyvä (silloin kun treenattiin enemmän tuota paikkaa). Lopulta saatiin pallohäiriöillä onnistumisia, mutta tämä ei tosiaankaan ole tässä. Pitää jatkaa vielä aiheen parissa. Vähän kyllä masentavaa, miten noi jutut taantuu vanhalle päivitykselle, kun ei ole pystynyt treenaa kaikkea niin miten yleensä treenaa. Nyt on kyllä pakko päästä jo tilanteeseen, jossa voi treenata kaikkia juttuja niin kuin yleensä tekee.

 

Jatkoimme vielä hetken lounaan jälkeen pienryhmän kanssa. Saimme oikein hyviä keskusteluja ja pohdintoja eteenlähetyksestä Tiltun ja Derin treeneistä – niitä pitää ottaa kyllä käyttöön omissakin treeneissä. En enää treenannut Ylvan kanssa, kun halusin mennä kuuntelemaan loppuajaksi Synnovea, varsinkin kun multa oli jäänyt edellispäivä väliin. Aika samoja juttuja tosin tuli esille kuin vuosi sitten, mutta kiva oli seurata treenejä.

Koulutuksen päätyttyä paikalle asteli paikallislehden toimittaja, joka halusi tehdä jutun leiristä. Tiltua ja mua haastateltiin sinne. Saas nähdä millainen jutusta tulee, kun bordercollie kuultiin eka dobercolliena ja kelpietä luultiin Ylvan nimeksi, eikä roduksi. Mutta kiva kuitenkin, että koiraharrastus saa näkyvyyttä, ja kovasti he toivoivat, että ottaisimme aina yhteyttä paikallislehteen, kun tulemme sinne leireilemään.

Kävimme vielä pienellä kävelyllä Jämin ihanissa maastoissa ja sitten lähdimme kotia kohti. Mun auto alkoi valittaa öljyn puutteesta, joten tulipa siinä sitten luettua samalla auton ohjekirjaa ja otettua pari puhelua vakkarihuoltajallekin sekä pohdittua ABC:llä mikä pirun öljy voisi siihen olla sopiva vaihtoehto. Mutta hyvin selvittiin siitäkin. Mari ja Maija pysähtyivät samaiselle ABC:lle, joten söimme porukalla vielä iltapalat ennen kuin jatkoimme matkaa. Heitin Pirkon Indyn kasvattajalle Korsoon ja siitä sitten kotiin. Niin oli reilu 16-tuntinen reissu tehty. Joskus sitä miettii tämän harrastuksen järkevyyttä, esimerkiksi juurikin silloin neljän aikaan yöllä Jämille lähtiessä, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että kannatti lähteä.

Kentsu "häiriökoirana" pk-treeneissä.

Juoksusta seisominen sujuu hyvin tokokoiraltakin.

Mulla oli leirin jälkeen seuraava päivä vapaata, ja treenasimme Oilin kanssa pienessä tihkusateessa. Zipu teki lähinnä kiertonoutoa aikas monen kapulahäiriön kera, ja Ylva sai sitä mitä oli tilannutkin: eli ruututreenit. Oijoi, kun joututtiin taas neuvottelemaan Ylviksen kanssa, että mikäs se paikka ruudussa olikaan. Alkuun tosin treeni meni aika kivasti. Tein sen jälkeen eteenlähetyksiä, joiden jälkeen ajattelin tehdä vielä vähän ruutua tsekkauksena, että onhan asia Ylvalla muistissa. Ja siitähän se ”ilo” repesi. Ylvan mielestä se homma oli jo hoidettu, eikä kivojen pallollejuoksujen jälkeen ollut yhtään niin kiva jatkaa typerää ruututreeniä. Niinpä sitä sitten vähän treenattiin. Päädyttiin taas aika hyvään tilanteeseen ja Y sai mennä autoon tauolle.

Zipun treenien jälkeen Ylva sai tulla jatkamaan ruudun parissa – ja hommahan tosiaan jatkui. Huonosti. No, sitä saa mitä tilaa, joten jatkettiin sitten Ylvan valitsemalla aiheella. Y kyllä tietää mielestäni paikan oikein hyvin ja osaa korjata itsensä oikeaan paikkaan, kun pyydän sitä korjaamaan. Mutta kun sinne pitäisi mennä kerralla, eikä korjauksen kautta. Saatiin taas homma kääntymään haluttuun suuntaan, mutta ei tämä ole varmasti vieläkään loppuunkäsitelty. Nyt on kuitenkin suunnitelmat selvillä sen suhteen, miten jatketaan. Uskon homman kääntyvän mun eduksi, kun tätä nyt vaan alkaa tehdä. Ylvalla kun on kuitenkin olemassa paikka ruudussa, joten se varmasti muistuu mieleen, kun asiaa vaan alkaa nyt treenata.

 

Tein loppuun vielä eteenmenon virittelyjä ylitreenaten. Mähän olen opettanut Ylvalle fram-käskyn, joka tarkoittaa eteenpäin katsomista. En lähetä sitä eteen, ellei se katso suoraan eteenpäin. Ajattelin lisäksi alkaa tekee virittelyjä rautalankaversiolla, ja samalla kentällä saa jo olla kaikenlaisia häiriötekijöitä. Aiemminhan olen pitänyt eteenlähettämisalueen hyvin steriilinä, kun ollaan oltu niin alkutekijöissä.

Mähän olen alkuun tehnyt virittelyt ylisuurina myös pisteellä ja ruudussa, joten miksipä ei myös tässä. Eli ajattelin nyt jatkossa sisäänajaa tätä silloin kun treenaan yksinäni. Silloin kun mulla on avustaja, jatkan samalla tyylillä mitä olen nytkin tehnyt. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä olisi oikein hyvä asia käydä läpi Ylvan kanssa.

Illalla koirilla oli aika Karoliinalle. Ylva käsiteltiin vain manuaalisesti, Kentsu sai lisäksi aikamoisen määrän neuloja itseensä. Kaivoin esille BOT-takit, joita koirat saivat pitää päällään koko loppuillan ajan. Nyt on taas kropat huollettu ja pidetään muutamien päivien treenitauko, jotta saadaan hoidosta suurin mahdollinen hyöty.

Nyt pari päivää hihnalenkkeilyä ja sitten vasta takaisin treenien ja juoksemisen pariin.

Kesäiset treenikuvat Ylvasta on ottanut Riitta Kivimäki yksistä heinäkuisista treeneistä. Kentsun kuvat on taas Oili Huotarin ottamia - samaiset treenit.