Isojen tyttöjen koulussa

Ylvalla on ollut paljon opiskeltavaa, kuten kaikilla nuorilla koirilla. Viime vuonna aloitettiin keväällä kisaaminen evl:ssä ja silloin rakennettiin kokonaisuutta vanhoilla säännöillä. Ja se toimikin mukavasti. Kun se oli saatu kivasti kasaan, alkoi uusien sääntöjen opettelu. Koko syksy oli yhtä juoksuttamista, kun uusiin sääntöihin oli onnistuttu keksimään juoksemista painottavat osiot. Kroppakin oli todella kovalla, joten samalla saatiin juosta fyssarilla, hieronnassa ja akupunktiossa tavallista enemmän ja koittaa lomittaa treenit ja levot järkevällä tavalla.

Kiertonoudossa tapahtuikin syksyllä pieni tapaturma, kun matto olikin liian pitävä. Tavoiteltiin tiukkaa käännöstä, ja siinä sitten tuli jalkaan, ilmeisesti varpaaseen, jokin vääntö, jonka aiheuttamia oireita saatiin hoitaa pitempään. Sen jälkeen Ylva sai kaarrattaa miten haluaa. En ala sen terveyden kustannuksella hakea pientä kaarrosta.

Ylva harjoittelee sivuttaissiirtymistä eteenmenon korjauksessa.
Kuva Charlotte Jaakola

Eteenmeno aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia. Ylva menee suoraan sinne minne se katsoo, mutta mulla ei ole vieläkään mitään vaikutusvaltaa kääntää sen katsetta kahta senttiä toiseen suuntaan, kun se on lukinnut jonkun suunnan mielessään. Virhe on siinä kohtaa liian pieni, jotta Y voisi saada kiinni siitä, mistä kenkä puristaa. Mutta riittävän suuri sille, että kymmenessä metrissä ollaan helposti ulkona rinkulasta.

Eteen! Nämä kaikki hiekkatreenikuvat ovat Challen ottamia.

Yhä edelleen tulee niin synkkiä hetkiä tämän liikeosan takia, että koko lajin mielekkyys on kärsinyt hirmuisesti ja välillä miettii, miksi ihmeessä tätä enää viitsii edes tehdä. Vielä en ole luovuttanut, mutta katsotaan miten käy. Mä eläisin tämän kanssa vielä siinä tapauksessa aika ok, jos tuomarit voisivat kuitata onko koira sisällä vai ei. Oikeusmurhia on jo tapahtunut, kun tuomari on tulkinnut eri tavalla kuin ohjaaja (ja seissyt ihan väärässä kohdassa, josta ei voi edes nähdä tilannetta samalla tavalla kuin ohjaaja). Jos kuittaus tulisi, kyllä sitä sen verran tietäisi, että mihin suuntaan pitäisi koittaa siirrättää koiraansa. Eikä tämä edelleenkään poistaisi sitä faktaa, että meidän pitäisi edelleen opettaa koiramme a) menemään eteenpäin ja b) siirtymään sivusuunnassa. Se tekisi tilanteesta vain piirun verran reilumman. Sillä nyt tässä ei ole mitään reilua, vähiten koiraa kohtaan.

Itseä ainakin syö se fakta, että en vieläkään usko, että koirasta enää saa opetettua samalla tavalla varmaa suorittajaa kuin vanhoilla säännöillä, kiitos tyhjään lähetyksen. Mukana on aina sattuman ja tuurin kauppa, arpapelillä mennään. Saas nähdä koituuko tämä oikeasti jossain vaiheessa koko harrastuksemme kohtaloksi. Mutta koitan olla vellomatta asiassa, vaikka tyhjän musta aukko vetäiseekin välillä mukanaan.

Ylvan treeneihin palatakseni: syksyn aikana saatiin muuten uudet liikkeet kivasti hallintaan, paitsi se ”ihana” eteenmeno, jota ei saada varmaan ikinä hallintaan. Uutta informaatiota tuli loppuvuoden kokeessa. Ylva ei ole mikään maailman sosiaalisin koira, vaikka se tykkääkin ihan hirmuisesti niistä koirista, joihin se on päässyt tutustumaan pentuna. Muuten se ei ole sellainen koira, joka haluaisi treffata vieraita koiria. Se valitsee aina väistämisen, jos vain mahdollista. Kohteliaat koirat ovat sen mielestä kivoja, ja niiden seuraan se mieluusti ajan myötä lyöttäytyy, kun huomaa ettei kyseessä ole suoraan iholle tuleva kaveri. Sitten kun Y ottaa jonkun kaverikseen, se todellakin ottaa sen omakseen.

Tämän takia Ylva kokee selvästi tietyt tilanteet hieman epämiellyttävinä, ja esimerkiksi messarissa se oli selvästi omalla epämukavuusalueella. Ylva on sen tyylinen koira, että se haluaa tehdä oikein ja on yritteliäs, kun se tietää mitä siltä halutaan ja jos se ei koe, että se on asetettu jotenkin epäreiluun tilanteeseen. Se on hyvin jännä sekoitus henkistä vahvuutta ja pikkutyttömäisyyttä. Jos se kokee, että se on joutunut epäreiluun tilanteeseen, se toisaalta muuttuu epävarmaksi, mutta toisaalta siltä löytyy pokkaa passivoitua. Jos se olisi herkkis pehmo, se kipittäisi varmasti mun luo mielistellen. Mutta ei se sitä tee, vaan seistä möllöttää paikoillaan mielenosoituksellisesti, heittäen hanskat tiskiin. Ja jos se pääsee siitä kuin koira veräjästä, se käyttää sen kortin välittömästi uudestaan, kun tilanne koittaa. Tätä asiaa pitäisi siis päästä ratkomaan. Ainoa ongelma on, että yleensä Ylva on treeneissä hyvin yritteliäs ja yhteistyöhaluinen. Normitreeneissä ei siis ole tullut esille tilannetta, jossa se pistäisi pillit pussiin.

Koska asia on kuitenkin oikeasti sellainen, joka on päästävä käsittelemään, jotta Ylvaan voisi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa, niin olen yrittänyt vähän kaivella asiaa esille. Aloitimme palkattomuusputkella, joka tehtiin vuodenvaihteessa. Ylvan kanssa on kyllä tehty koko ajan palkattomuuksia, mutta enemmän muutama liike kerrallaan -tyyppisesti. Tällaista putkea ei oltu tehty, koska yleensä se ei ole vielä tämän ikäisille ja näin kokemattomille tarpeen. Ylva kuitenkin tilasi itselleen sellaisen, koska halusin ensin selvittää, voiko palkattomuus tuoda esille jotain lisäinformaatiota.

Tein kolmen viikon ajan muistaakseni 13 palkattomuustreeniä peräkkäin. Teimme lähes aina viisi liikettä palkatta, mutta olin valmis lisäämään niitä, mikäli treenissä tulisi jotain esille, joka vaatisi uusintaa. Muuten viisi liikettä oli riittävä määrä kertomaan, missä mennään. Arvoin liikkeet joka kerta, jotta en alkaisi alitajuntaisesti valitsemaan mitä tekisin ja missä järjestyksessä. Otin mukaan kaikki liikkeet sekä vanhoista liikkeistä hyppynoudon, jotta oli enemmän variaatiota käytössä. Ruudun eteenmenossa tein välillä helpotuksia käyttämällä joko alustaa tai näyttämällä paikkaa, koska se ei ollut oikein siinä kunnossa, että sitä olisi halunnut tehdä joka kerta sellaisenaan. Treenin idea olisi äkkiä kääntynyt ihan väärään vääntöön.

Jokainen treeni alkoi palkattomuudella ja niin, että Ylva ei saanut ennen sitä humpata pallolla. Kaikissa kisapaikoissa ei ole muutenkaan siihen mahdollisuutta, joten tein vain sellaiset valmistelut kentän laidalla, mitä voisi jossain ahtaassa kisapaikassakin tehdä. Sitten menimme kentälle, teimme liikkeet, tulimme pois ja Y sai palkan. Tämän jälkeen palattiin usein kentälle, jolloin Y sai humputella pallonsa kanssa. Saatoin myös ottaa muutaman palasen vahvistaen tässä vaiheessa, mutta seuraava treeni alkoi taas palkattomuudella ja liikekokonaisuuksilla.

Veikan lauman kanssa.

Sisarukset Koodi ja Ylva.

Olen joskus tehnyt Kentsunkin kanssa vähän vastaavanlaisen palkattomuusputken. Yleensä tämä tulee tosiaan tehtyä myöhemmin, enkä olisi muuten Ylvan kanssa vielä tehnyt tätä, jos ei olisi tullut tarvetta kaivella asioita. Veikkaan että Ylvan kanssa tämä tuli aikaisemmin esille siksi, kun se on niin ajattelevainen koira. Sen myötä tulee myös erinäiset kehitykseen kuuluvat haasteet ja ongelmat aikaisemmin esille kuin koiralla, joka vain roiskii menemään.

Itse palkattomuus ei vaikuttanut Ylvaan mitenkään, mutta sain kyllä muuten informaatiota siitä. Huomasin ensinnäkin, että olemme onnistuneet tekemään aina aikaisemmin kaikki kokonaisuus- ja palkattomuustreenit niin, että kaikki yleensä onnistuu. Ylva ei tee juurikaan virheitä, vaan se tekee juuri niin miten se on opetettu. Se ei säädä mitään omiaan (ainakaan vielä tässä osaamistasossa, tilanne voi vielä toki muuttua), ja tämä johtuu tosiaan pitkälti sen pohtivasta luonteesta. Se on vähän kaksiteräinen miekka: joissain tilanteissa eduksi, toisissa tilanteissa haitaksi.

Sinällänsä kaikki on mennyt niin miten on toivottu eli ollaan saatu onnistumisia. Mutta samalla on jäänyt kokematta epäonnistumiset, koska niistäkin näköjään tarvitaan kokemuksia. Tällä en tarkoita nyt niitä järjestettyjä tilanteita, joilla testaan välillä Ylvan osaamistasoa yksittäisissä asioissa ja sitä, että onhan se ymmärtänyt tiettyjen asioiden tärkeyden. Tämän palkattomuusputken aikana tuli muutama satunnainen moka, joiden korjaukset tein vähän eri tavalla miten olen aiemmin tehnyt, ja silloin huomasimme, ettei Ylva oikein tiennyt miten käsitellä tapahtuneita virheitä. Tajusimme ettei Ylvalla ole ollut juurikaan kokemusta siitä, että se mokaa.

Tähän mennessä ollaan tietenkin haettu vain onnistumisia (niitä järjestettyjä testaamisia lukuun ottamatta) ja kasvatettu sen myötä itsetuntoa, mutta nyt kävi ilmi, että ei haittaisi vaikka mokia tulisikin, jotta pääsisimme treenaamaan myös sellaisia tilanteita. Ylvan pitäisi saada kokemusta siitä, miten mokista päästään yli ja kasvattaa myös sitä kautta sen itseluottamusta sen suhteen, että kaikesta selviää.

Nämä nurtsitreenikuvat on renkaan leiriltä. Mun kameran takana on
todennäköisesti ollut Marianne Forsell.

Haasteita on sitten myöhemmin saatukin, osittain siksi, kun Ylva pääsi keväällä ihan tosissaan isojen tyttöjen kouluun. Ylvahan on ollut tosi huono hahmottamaan isoja liikkeitä, esimerkiksi ruutua. Se oli nuorempana sellainen, että riitti että matkan varrella ruutuun oli maassa vaikkapa vain treenikassi, kun Y jo eksyi matkalla, eikä enää hahmottanut missä ruutu on. Sille on jostain syystä vaikea ratkaista tilanteita yksinään, kun se on kaukana musta, ja sen mielestä on ihan ok-ratkaisu olla tekemättä vaikeissa tilanteissa mitään.

Koitin tehdä viime kesänä ruudun siirtoja, mutta Y ei ollut siihen valmis. Niinpä vahvistimme vain paljon ruudussa paikkaa ja haettiin motivaatiota ruutuun juoksemiseen. Lisättiin perusosaamistasoa. Mutta vuodenvaihteessa oli aika siirtyä asiassa eteenpäin ja kokeilimme uudestaan ruudun siirtoja. Tein niitä hetken aikaa kuurimuotoisesti. Vaikeeta välillä oli, mutta pientä edistystä tapahtui. Sitten taas rauhoitettiin treenit selkeiksi, kun oli useampia kisojakin. Mutta nyt kun treenataan ulkona, olemme ottaneet ruudun siirrot takaisin ohjelmistoon. Ulkona se on kuitenkin paljon haastavampaa, varsinkin nurmikolla, kuin sisällä seinien ympäröimänä.

Treenit ovat edistyneet, mutta vielä on paljon hommaa. Ihan äärimmäisen tärkeää on saada rytmitettyä treenit niin, ettei tule liikaa vaikeeta peräkkäin. Pyrinkin siihen, että jos joku treeni on haastava, niin sen jälkeen olisi pari tosi selkeetä ja helppoa treeniä, jotta Ylvan itseluottamus säilyisi hyvänä. Jos sillä tulee liian monta treeniä peräkkäin liian vaikeana, se syö sen itseluottamusta, ja sitähän me emme tietenkään tavoitella. Kun Ylva kokee tilanteen liian vaikeaksi, sen tapa ratkaista asia on olla tekemättä mitään. Kun haasteita tarjoilee sopivassa mittakaavassa, sillä on halua selvittää ne. Mutta liika on liikaa. Niinpä tasapainoilemme nyt tämän asian kanssa ja muistamme, että itseluottamus on kuitenkin se asia, jolla pelataan. Kokemuksen lisäksi. Molempia siis rakennetaan kovasti.

Yleensä tykkään tehdä monet haasteasiat vähän kertarykäyksellä, mutta tämä on selvästi asia, jolle pitää antaa paljon aikaa. Nyt kun on taas kisat lähestymässä, mitään haasteita ei enää haeta. Nyt tehdään vain selkeetä ja helppoa itsetunnon nostattavaa treeniä. Kisojen jälkeen voidaan haastaa Ylvaa ja tehdä vaikeita treenejä, ja sitten taas rauhoitetaan tilanne hyvissä ajoin ennen SM:iä.

Kovasti on Ylvalla vielä opittavaa näistä isojen tyttöjen jutuista, mutta eiköhän kaikki tapahdu ajallaan. Siinä menee se aika mikä siinä menee. Katson kuitenkin todella tärkeäksi käsitellä nämä asiat Ylvan kanssa. Muuten en pystyisi täysin luottamaan siihen. Se on selvästi koira, joka ottaa tilaisuudesta välittömästi vaarin, jos pääsee jostain asiasta kuin koira veräjästä. Onneksi siitä löytyy myös hyvin paljon yhteistyöhalua. Se haluaa tehdä oikein, kun vaan tietää mitä siltä odotetaan ja saan pidettyä sen mielentilan oikeana. Toi mielentilajuttu on vielä ihan oma tarinansa, miten paljonkaan Ylvan tekemiseen vaikuttaa se, miten se kokee tilanteet ja millainen fiilis sillä on. Temput on vain temppuja, ja Ylvalta löytyy kyllä osaamista niiden suhteen todella paljon (jos unohdetaan se pirun eteenmeno), mutta korvien välin hallinta onkin sitten ihan oma juttunsa. Mutta sitähän se toko ihan loppujen lopuksi onkin. Sitä vielä opiskellaan ja koko ajan opitaan toisistamme uutta.

Tunnarijono, joka teki kulman.

Tosta yllä olevan kuvan tunnarijonosta tuli otettua videokin, klik. Toihan oli kuin jälki. :)

Kentsu-kulta on voinut hyvin. Käymme joka aamu kävelyllä metsässä, jossa se joutuu liikkumaan vähän epätasaisella, mutta pehmeällä alustalla ja nostelemaan jalkojaan. Veikkaan että se on tehnyt sille hyvää, koska sen asentotunto ei ole huonontunut. Toivotaan että tilanne pysyy muuttumattomana sen suhteen vielä pitkään. Varmasti myös lämpimät kelit ovat auttaneet asiassa.

Kenneli on saanut humppailla vähän tokoa ja temppuja, milloin mitäkin. Kerran tehtiin yksi rallyrata, kun Tuuri oli valmistautumassa kisoihin. Olipas vaikeeta pitää koiraa hihnassa. :) Olen myös opettanut Kentsua vaihtamaan perusasennossa paikkaa selän kautta toiselle puolelle istumaan sekä seuraamaan oikealla puolella. Se on niin vilpittömän riemuissaan kaikesta, mitä se saa tehdä.

ps. Pitäisköhän saada aikaiseksi päivittää vähän useammin, kun muuten tulee näitä megapitkiä tekstejä, jotka ovat kuitenkin vain ihan pintaraapaisuja todellisuudesta. Koitan ryhdistäytyä.

Voihan nenä!

Ollaan otettu tosi rennosti pääsiäisen jälkeen. Ollaan treenattu oikeastaan vain kerran viikossa meidän arvokisaryhmän treeneissä. Yritystä treeneille on ollut muutaman kerran muulloinkin, muun muassa reilu viikko sitten Hollolassa, jonne matkattiin Challen ja Koodin kanssa. Meidän treenaus jäikin sitten väliin, kun Ylvaa ilmeisesti pisti jokin öttiäinen nenään - ja ilmeisesti vieläpä nenän sisälle!

Huomasin just ennen meidän vuoroa, että Ylvan kuono oli todella kosketusarka. Turvotustakin alkoi ilmaantua sen verran, että lähdinkin sitten kesken kaiken käymään Lahdessa apteekissa hakemassa kyypakkauksen Ylvalle. Treenejä ei voinut ajatellakaan, kun toinen oli selvästi sen verran kipeän oloinen - reppana. Sen nenäkin vuosi jotenkin tavallista enemmän.

Kuvan nenä liittyy juttuun, mutta esiintyy kuvassa "terveenä".

Kotiin päästyämme Ylva nukkui koko illan. Oli selvästi väsyneen ja kipeän oloinen. Jossain vaiheessa se heräsi vähäksi aikaa ja alkoi kovasti maiskutella suutaan ja lipomaan kielellään nenäänsä. Silloin huomasin sen nenän taas vuotavan, ja tällä kertaa oikeasta sieraimesta tuli myös verta. Tässä vaiheessa huolestuin, koska verenvuoto nenästä ei voi olla kovin hyvä juttu. Onneksi sain puhelimitse konsultaatiota. Tässä vaiheessa vuoto oli jo loppunut ja Ylva jatkoi nukkumistaan, ja lopulta päädyttiin katsomaan tilannetta seuraavaan päivään.

Aamulla Ylva oli taas oma itsensä, pirteä, eikä yhtään kipeä. Nenä ei enää vuotanut, mutta turvotusta oli vielä seuraavaankin päivään asti. Tämän jälkeen turvotuksen alta paljastui pieni kovempi patti, joka katosi parin päivän päästä. Veikkaan että jokin öttiäinen on lentänyt Ylvan nenään ja pistänyt siellä, koska mikään muu ei oikein selitä sieraimesta tullutta verenvuotoa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on nenä taas kunnossa - ja autoon on hankittu kyypakkauksia vastaisuuden varalle. Toivottavasti niille ei ole enää käyttöä.

Muuten ollaan keskitytty lähinnä lenkkeilyyn. Kentsu vetää metsälenkit samalla tarmolla kuin aina ennenkin. Ravi on sillä hyvää ja vetävää, mutta kävellessä näkee jalkojen huteruuden. Silloin Kentsu myös pitää jalkojaan mieluusti vähän leveämmässä asennossa.

Molemmat koirat olivat eilen akupunktiossa. Siellä kävimme myös läpi muutamia jumppajuttuja joita Kentsun kanssa olisi hyvä tehdä. Lisäksi Karoliina sanoi, että liikkuminen vaihtelevassa maastossa on hyvä asia, jotta Kentsu joutuisi nostamaan jalkojaan ja tuntisi erilaisia materiaaleja tassujensa alla. Joten jatkamme metsälenkkejämme - nehän ovat muutenkin ihan parhaita.

Ylvalla on ilmeisesti tullut jokin liukastuminen varmaankin metsässä, koska treenitilanteessa en muista sen liukastuneen. Sillä oli nimittäin SI-nivelen takana oikealla puolella lantiota pientä turvotusta. Hyvin paikallinen pieni alue, joka ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään kipeältä hoidettaessa eli oli varmaankin jo vähän vanhempi vamma. Muuten ranka oli suora ja kroppa kivassa kunnossa. Siitä myös näki, ettei se ole treenannut niin paljon kuin yleensä - mikä on omalla tavalla aika hurjaa, miten se treenaaminen vaan näkyy niiden kropassa.

Ai niin, Karoliina oli näyttänyt Kentsun rtg-kuvia töissä neurologille, joka sanoi rintarangan kuvan olevan sen verran vino, ettei siitä pysty sanomaan onko siellä luupiikkiä vai ei. Voi siis olla, ettei mitään luupiikkiä olekaan. Tai voi olla että on.

Vielä otetaan jonkin aikaa vähän rennommin treenien suhteen, koska tämä on nyt se aika, jolloin niin voi hyvillä mielin tehdä. Mutta eiköhän tässä hiljalleen aleta taas aktivoitua silläkin saralla. Ensi viikonloppuna onkin renkaan näyttökoe, jonka jälkeen on tarkoitus treenata kimpassa. Seuraavana päivänä on pöllöjen tapaaminen Lahdessa, joten eiköhän siitä taas ala hiljalleen päästä treenimoodiin.

Eipä tässä ole järjettömästi aikaa meidän ulkomaan reissuunkaan. Päätettiin lähteä kesällä Tanskaan kisaamaan. Mähän en sitten nimittäin laittanut hakemusta joukkueeseen Ylvan kanssa. Pyörittelin asiaa mielessä moneen otteeseen ja tulin lopulta siihen tulokseen, että en lähetä papereita. Ylva teki muutaman hyvän kisan, mutta myös muutaman huonon. Se oli mielestäni liian epätasainen. Toki aika moni muukin oli ollut tänä vuonna epätasainen, joten mahdollisuudet varakoirakoksi olisi ollut edelleen olemassa. Haluan kuitenkin keskittyä nyt treenaamiseen, tasaisuuden hakemiseen ja kokemusten kartottamiseen, niin voimme sitten lähteä ensi vuonna astetta kokeneempina kiertämään taas karsintoja.

Ja jotta sitä kokemusta kertyisi, suuntaamme kesällä Tanskaan. Hurjan jännää se tulee varmasti olemaan uusien sääntöjen myötä. Ainahan on toki jännää lähteä kauemmas kisaamaan, ja koska tahansa koirat voivat mokata ja nollata jotain. Mutta kyllä mä silti jotenkin näen näiden uusien sääntöjen tuovan ihan erilaisen jännitysmomentin mukaan sen tyhjään lähetyksen myötä. Se kun ei enää ole kiinni pelkästään taidoista ja ahkerasta, laadukkaasta treenaamisesta, vaan myös tuurista ja tulkinnoista. Miten rinkula merkataan siellä, miten se tulkitaan ja arvostellaan. Nähtäväksi jää. Aika paljon on kyllä siinä pisteitä pelissä, joten toivotaan että ei jäisi mitään tulkinnanvaraa. :)

Kentsu saa jäädä siltä reissulta pois, koska se tulee olemaan yhtä autossa istumista, mikä ei tee sille hyvää. Mutta olen suunnitellut myös kesälomareissua Cefeus-leirille, ja sinne saa Kepa-setäkin lähteä. Käymään vielä kertaalleen synnyinmaassaan. :)

Ken 11 v.

Maailman paras Kepa-setä täyttää tänään 11 vuotta.

Onnea rakas Ken!

Kävimme aamukävelyllä meidän lähimetsässä ja otin kameran mukaan. Tässä tuoreimpia kuvia päivänsankarista.

Hyvät vai huonot uutiset

Kentsu kävi selkäkuvissa ja aiheutti pienoista jännitystä, kun ei meinannut herätä rauhoituksesta. Meni tunti ja kaksi heräämispiikkiä ennen kuin saimme Kentsun heräämään. Hieman alkoi jo kylmätä, kun siitä ei saanut mitään reaktiota. Silmät vaan vähän liikkuivat.

Kuvaava lääkäri vaihtui Karoliinan sairastumisen takia, joten jouduimme odottamaan jonkin aikaa Karoliinan kommentteja kuvista. Ja niinhän sieltä sitten löytyi luupiikki. Se on kaularangan ja rintarangan välissä, ensimmäisessä rintanikamassa. Koska rtg-kuvat eivät ole kolmiulotteisia, niin ihan täysin emme tiedä mihin suuntaan se osoittaa. Ei kuitenkaan ylöspäin, kohti selkäydintä, vaan alaspäin/eteenpäin.

Sehän on hyvin liikkuva paikka, kun koira liikuttaa päätään. Eli varmasti se tuntuu siellä ikävänä. Se saattaa myös olla osittain syypää oireiluun - uutena ikävänä juttuja Kentsun etujaloissakin on välillä ollut huono asentotunto. Karoliinan mielestä se ei kuitenkaan ole ainoa syypää, vaan mukana on varmasti myös jotain neurologista.

Onko tää nyt sitten hyvä vai huono uutinen?!? Neurologisille jutuille ei voi tehdä mitään. Pitää vaan toivoa, että homma etenee hitaasti.

Jatkamme akupunktiossa käyntiä. Siitä on selvästi apua, ja se saattaa hidastuttaa oireita. Lisäksi teemme jonkin verran muutamia jumppajuttuja. Ei liikaa, ettei kroppa rasitu ja kipeydy, mutta jonkin verran kuitenkin. Neurobion forte b-vitamiini on lisätty kaikkien muiden lisien joukkoon. Muuten sitten nautitaan yhteisolosta niin kauan kun sitä vaan on.

Kentsu on ihan normaali oma iloinen itsensä, eikä vaikuta kipeältä. Aion kuitenkin testata sillä parin viikon kipulääkekuurin. Se on nimittäin jonkin verran nuollut välillä etujalkojaan, mikä voisi kuitenkin kieliä jostain kivusta. Muuten se tosiaan mennä porskuttaa kuten ennenkin, joskaan ei aina niin vakaalla askeleella. Käy lenkeillä normaalisti ja saa vähän treenaillakin jotain juttuja.

Veikkaan että olkiepisodin on täytynyt jotenkin edesauttaa siinä, että oireet tulivat nyt näin ns. yllättäin. Kyllä Kentsusta on huomannut pieniä merkkejä siitä, ettei se ole enää niin näppärä kuin nuorena, mutta nämä varsinaiset oireet tulivat vähän kuin napista painaen. Ehkä kuitenkin olkijalan varominen, vaikkei varsinaista ontumista ollutkaan, rasitti sen verran selkää, että sen takia nämä oireet pääsivät enemmän valloilleen.

Vähän puun takaa tämä tuli ja olen melko ahdistunut ja järkyttynyt siitä, että ollaan (taas) siinä tilanteessa, että joudun alkaa tarkkailla koiran tilaa. Myran kuolemasta on kuitenkin niin vähän aikaa, ja Kentsu on vasta vajaa 11, joten en millään olisi valmis luopumaan siitä vielä. Toki tässä ei kannata vielä maalata piruja seinille, vaan pitäisi nauttia jokaisesta yhteisestä päivästä normitapaan. Vaikka väistämättä sitä on alkanut tehdä jo jotain henkistä työtä luopumisen suhteen - vaikka ei siihen koskaan ole valmis, eikä pysty täysin valmistautua.

Tätä samaahan oli Myralla, siis asentotunnon heikentymistä takajaloissa. Mutta se tuli pari vuotta myöhemmin. Kentsun aktiiviajoista on vielä niin vähän aikaa, ettei oikein ole vielä päässyt sinuiksi sen kanssa, että se on nyt eläkeläinen. Siksi tuntuukin pahalta, jos sen lähtö olisikin jo pian. Mutta kuten sanottu, yritän olla ajattelematta asiaa (vaikka joudunkin toki koko ajan arvioimaan Kentsun tilannetta).

Voihan rakkaus!

Kävimme eilen Ylvan kanssa Helsingin seudun kennelpiirin kevätkokouksessa, jossa palkittiin vuoden koiria. Ylva on HSKP:n Vuoden tokokoira 2015. Kentsu on voittanut samaisen tittelin kolmesti aiemmin + se oli joka vuosi kolmen parhaan joukossa. Nyt oli Ylviksen vuoro hakea pysti kotiin. Pitääkin jossain vaiheessa ottaa kuva molemmista koirista pokaalin kanssa, kun nyt siinä koreilee kummankin nimet.

Jalat vie...

...vielä ainakin. Kentsun kanssa on ollut jalkamurheita. Ensimmäinen murhe liittyi lähinnä huonoon tuuriin, toinen murhe on sitten vähän ikävämpi juttu.

Kentsu ilotteli tammikuun alkupäivinä juoksemalla kavereiden kanssa pellolla. Sitten se tulikin sieltä kolmijalkaisena takaisin. Ontumista tapahtui sen illan ajan, eikä enää kertaakaan sen jälkeen. Mutta jalkaan nousi aikamoinen patti. Ensin ajattelin sen olevan vain turvotusta, mutta myöhemmin kävi ilmi, että se olikin nestettä. Hillitsin kerrankin itseni, enkä vienyt heti Kentsua pii-paa-vauhtia lääkäriin. Annoin muutaman päivän Rimadyliä ja pidin sitä hihnassa. Koska ontumista ei tosiaan enää tapahtumaillan jälkeen ollut, niin ajattelin tarkkailla hetken aikaa tilannetta. Jonkun ajan kuluttua jalasta löytyi pieni rupi, joka paljasti, että jalkaan olikin mennyt jotain tai jokin oli tökkäissyt sitä. Pallura alkoi myös selvemmin olla nestettä. Seuraavaksi jalkaan kehittyi paise, jota suihkuteltiin ja tyhjenneltiin. Yksi antibioottikuurikin syötiin ja toivottiin, että jalkaan olisi mennyt vain bakteeri jonkun tökkäsyn kautta.

Seuraavaksi paise umpeutui ja jalasta tuli siisti, mutta siellä oli edelleen jotain. Tällöin arvaisin, että kyllä sinne on jotain jäänyt, varmaankin heinänkorsi tms, mitä nyt pellolta voi tulla.

Kentsulle oli varattu aika verikokeisiin haimakontrolliin (kaikki arvot olivat kunnossa!), joten otin siellä samalla puheeksi jalan tilanteen ja varasin ajan "vierasesineen poistoon".

Helmikuun alussa Kentsun jalka sitten avattiin ja sieltä poistettiin olkea sekä tuhlehduskapseli. Olki olikin ehtinyt olla jalassa kuukauden päivät. Se ei vaivannut Kentsua mitenkään, ja paisekin oli jo edesmennyttä elämää. Lääkäri sanoi, että tuollaisia juttuja saattaisi olla jalassa pitkäänkin. Juuri oli poistettu joltain koiralta etujalasta keppi, joka oli ollut siellä vuoden. Jalka oli kehittänyt pari paisetta, mutta oli muuten ollut ihan normaali. Kaipa se olisi jossain vaiheessa alkanut taas vaivata, Kentsullakin, mutta leikkaustilanteessa jalka oli siis ihan siisti, joskin hieman vielä nestettä ja turvotusta kerryttänyt.

Aika huono tsägä oli kyllä käynyt. Pelto, jolla K ilotteli, oli lumen valtaama. Ainoastaan parissa kohdassa oli hieman esillä sänkeä, ja johonkin sellaiseen K oli onnistunut sitten ottaa osumaa niin, että olki oli lävistänyt jalan. Ihan uskomattoman terävää se myös on, kun pystyy menee tolla tavalla nahan läpi.

Oljen poisto sujui hyvin, vaikka se olikin ollut hajoavaa sorttia, joten sitä oli saanut jonkin aikaa nyhdätä jalasta pois. Lisäksi jouduttiin poistaa jonkin verran ihoa, jotta saatiin tulehduskapseli täysin pois. Niinpä tikkejä jalkaan tuli viitisen kappaletta, ja iho jouduttiin kiristämään aika huolella, että sen sai kiinni.

Potilas jalka paketissa.

Jalka oli paketissa reilun vuorokauden, jonka jälkeen side poistettiin ja jalan oli hyvä olla mahdollisimman paljon ns. nakuna saaden ilmaa. Ulos se piti suojata, eikä se saanut kastua. Tottahan toki just sillä viikolla oli plussakelit ja satoi vettä useana päivänä... Lasten kurarukkasia ei näköjään tehdä kunnolla, sillä niiden saumat vuosivat kuin seula. Siinä olikin hieman tekemistä, että sai jalan pysymään kuivana. Lisäksi saimme hieman ristiriitaisia ohjeita jalan paketoimisen/ei-paketoimisen suhteen, ja niinpä ihan vaan pelkkä liikkuminen sai pari tikkiä irtoamaan. Tämän jälkeen sidoin jalan kävelyillekin ja jätimme lenkit tikkien poiston jälkeiseen aikaan. Muuten jalan paraneminen sujui ihan kivasti.

Jalka paketoituna.

Paketti poistettu.

Tältä jalka näytti pari päivää operoinnin jälkeen. Aika pitkät olivat
noi tikit.

Tikkien poiston jälkeen suojasin vielä jalkaa cobanilla, kun iho ei ollut vielä täysin kunnossa. Varsinkin lumihangessa kävely oli pahasta, kun lumi oli päältä kovaa, mutta pettävää. Mutta cobankietaisulla siitä selvittiin. Nyt jalan iho on jo paljon kestävämmän oloista, mutta varmaan kestää vielä aika pitkään ennen kuin siihen on kasvanut karvat.

Jalka jossain vaiheessa tikkien poiston jälkeen.
Se oli tuosta yhdestä kohdasta pinnasta "levähtänyt",
kun siitä kohtaa oli lähtenyt aiemmin tikki irti.

Cobansuojauksella mentiin.

Kun tästä riesasta päästiin, tuli uusia murheita. Näin parina yksittäisenä kertana, että Kentsulla käväisi toinen takajalka väärinpäin. Toinen oli pitkän kisapäivän päätteeksi, jolloin K oli käytännössä lähes koko päivän häkissä tai autossa, kun olimme Seinäjoella Ylvan kanssa kisaamassa. Kentsun piti jäädä alun perin pois matkasta, mutta jouduinkin ottamaan sen mukaan. Toki liikutin sitä aina eri väleissä, mutta paljonhan koirille tuli paikoillaan nököttämistä. Tämän jälkeen testasimme Ylvan akupunktiokäynnillä Kentsun takajalkojen asentotuntoa, ja ne olivat normaalit.

Niinpä asia unohtui hetkeksi, kunnes yhtenä lauantaina olin kouluttamassa ja jouduin ottaa koirat mukaan. Ne odottivat muutaman tunnin omissa häkeissään. Kummallakin oli fleecet päällä ja häkeissä paljon peittoja, mutta Kentsulla on usein tapana mytätä peitot omalla tyylillään, joten en tiedä paljonko sillä oli peittoja allaan. Kun otin koirat jaloittelemaan ja ulkoilemaan tauolla, K tuli häkistä pois todella huonosti liikkuen. Kävellessä sillä meni taas toinen takajalka väärinpäin, ja muutenkin tuntui siltä, että sen takapää liikkui ihan omaa tahtiinsa, tuli vähän niin kuin muun kropan perässä.

Säikähdin ja huolestuin ihan kunnolla! Riina sattui tulemaan hallille treenaamaan, joten lähdinkin sitten sieltä kotiin Riinan kautta. Kentsulle oli varattu jo aiemmin hieronta-aika, mm. ton olkiepisodin aiheuttaman mahdollisen rasituksen takia, mutta vaihdoin sen lennosta tuohon "ensiapuaikaan" Riinalla. Lisäksi varasin Kentsulle ajan akupunktioon.

Riinalla molempien jalkojen asentotunto oli viivästynyt. Reilu viikko siitä akupunktiossa asentotunto toimi taas hyvin ja oli oikeastaan vähän ylikorostunut oikeassa takajalassa. Tuon yhden kerran jälkeen (jolloin jalat toimivat todella huonosti) K on liikkunut taas ihan hyvin, enkä ole nähnyt ongelmia asentotunnossa. Mutta jos liikkumista tarkkailee kriittisesti, niin kävellessä jalat ovat välillä vähän huojuvan oloiset. Lisäksi muistin, että Kentsu liukasteli mun työpaikan lattialla tavallista enemmän, kun se oli välillä töissä mukana tikkijalkaisena vahdittavana. Ei sillä ennen ole ollut liukkaiden lattioiden kanssa vaikeuksia, mutta nyt ilmeisesti tasapaino ei enää ole ihan entisellään. Lisäksi olimme jo muutaman kerran katsoneet, että välillä K on liikkunut leveämmällä taka-askeella, mikä myöskin kertonee siitä, ettei tasapaino enää ole priimaa. Muutenhan se kyllä vetelee samat lenkit kuin ennenkin ja pää todellakin vielä vie eteenpäin.

Mietin lähteäkö tutkimaan asiaa enemmän vai ei. Jos kyse on jostain neurologisesta, sille ei voi tehdä mitään. Akupunktio toki voi hidastuttaa oireita + Neurobion Forte B-vitamiinista voi myös olla jotain pientä apua. K alkoikin heti sen syömisen. Ensin päädyin siihen, että niillä mennään - toivotaan parasta ja varaudutaan pahimpaan. Mutta sitten Karoliina oli kuitenkin sitä mieltä, että selkä kannattaisi röntgenkuvata, koska oireet voivat olla myös spondyloosista johtuvaa.

Kentsun selkä on kuvattu kahdesti aiemmin, ja silloin kaikki on ollut kunnossa - siis kaikki mitä nyt rtg-kuvasta voi nähdä. Toki edellisestä kuvauksesta on aikaa jo muutama vuosi, joten tilanne on voinut muuttua. Karoliinan mielestä oireiden lähtökohta näyttäisi olevan selässä, ja K esimerkiksi halusi heti istua, kun sen takajalkoja nostettiin. Varmaankin toi olkiepisodi on voinut edesauttaa oireiden esiintulemista.

Päädyin nyt kuitenkin siihen, että Kentsun selkä kuvataan vielä kerran. Sillä saadaan mahdollisesti lisätietoa - tai sitten ei. Mutta sen voi vielä helposti tehdä. Kuvaus on huomenna. En viitsi vielä alkaa maalailla mitään kauhukuvia siitä, mitkä kaikki jutut voivat aiheuttaa tuota takajalkojen oireilua (vaikka todellisuudessahan olen sen jo päässäni tehnyt ja google on laulanut). Tuntuu kyllä raskaalta olla "jo nyt" tässä tilanteessa, että alan kytätä koiran vointia. Vastahan sitä tehtiin Myran kanssa, jolla btw oli ihan samanlaisia oireita. :( Ne vaan tulivat pari vuotta myöhemmin kuin Kentsulla. Koitan nyt vaan jännittää huomisen yli kunnialla ja miettiä sitten jatkoa. Akupunktiota nyt ainakin jatketaan Kentsun kanssa säännöllisesti. Voi Kepa-rakas. :(

 

Ylva on myös käynyt ahkerasti kroppahoidoissa, eniten hieronnassa, mutta myös akupunktiossa. Jokin ihme on vetänyt sitä edelleen koko ajan jumiin. Karoliina epäilee, että taustalla on vieläkin syksyllä tapahtunut kierto-onnettomuus, jonka jälkeen en ole enää yrittänytkään saada kiertoa pienemmäksi. Kiertäkööt miten kiertää, kunhan ei satuta itseään. Olen myös venytellyt Ylvaa ahkerasti. Hoidot jatkuvat - ja ne ovat myös rajoittaneet aika paljon meidän treenaamista. Aloin muun muassa tehdä osan eteenlähetyksistä namialustalle, joka on kiinni seinässä (samalla haetaan ajatusta siitä, että on ok juosta "päin seinää"). Tällä haluan säästää hieman Ylvan kroppaa, sillä pallon perässä sinkoilu ei varmasti tee hyvää sille tässä tilanteessa. Pallonheitin on ollut nyt boikotissa tämän takia, itse heitetyt narupallot ovat olleet turvallisempia. Onneksi Ylvan treenit ovat sujuneet kivasti, joten senkin puolesta on hyvin voinut tehdä enemmän valintoja sen suhteen, mitä treenaa, miten ja kuinka usein. Ja tärkeintähän on, että koira on kunnossa.

Kävimme yhtenä helmikuisena päivänä moikkaamassa entisiä naapureitamme. Ylva oli ihan fiiliksissä, kun se pääsi näkemään frendejään. Tässä muutama kuva treffeistä.

Juoksuhubaa Toivon kanssa.

Rane on Ylvan rrrakas.

Kentsu, Ylva ja Rane. Otto puuttuu kuvasta. Pojathan olivat alun perin
Kentsun poikaystäviä, mutta Ylva omi ne itselleen. Varsinkin Rane on
Ylvan lemppari.

Otto ja halipupu. Otto harrastaa samanlaista imuttelua kuin Ylvakin. :)

Hyvää uutta vuotta!

Vuodenvaihde meni rauhallisesti ystävien kanssa. Paikalla oli seitsemän koiraa (kolme urosta ja neljä narttua), ja kaikki olivat sulassa sovussa. Ei olisi äkkiseltään uskonut, että koiria oli tosiaan seitsemän. Sen verran rauhallisia uuden vuoden viettäjiä ne olivat.

Kumpikaan mun koirista ei onneksi tänäkään vuonna pelännyt raketteja. Toivottavasti eivät pääse säikähtämään niitä jatkossakaan.

Uuden vuoden juhlijat

Treenirintamalla oli loppuvuodesta aika rauhallista. Mulla oli yksi ulkomaan reissu ja muutamia muitakin menoja sotkemassa normiarkea (voi kuinka kurjaa olikin olla aurinkoisessa Barcelonassa +15 asteessa ;)), joten treenasimme ennen joulua vain muutaman kerran. Teemana oli ruudun siirrot. Kokeilin haastavia ruutuja joskus keväällä/kesällä, eikä Ylvan taidot riittäneet vielä silloin niihin. Nyt on aika alkaa riittää - tai alkaa opiskella asiaa. Ensimmäinen treeni olikin todella huono, mutta jollain kummallisella tavalla Y sai silti kiinni siitä, mitä treenillä haettiin, koska heti seuraavassa treenissä se oli tosi hyvä.

Ollaan tehty siis mm. sellaisia treenejä, että ruutu on ensin ihan normisti hallin lyhyen sivun nurkassa, lähetys pitkää sivua pitkin. Sitten se siirretäänkin nurkkaan kulmittain, jolloin lähetys on kulmasta kulmaan. Näissä Y juoksi ensin sinne, missä ruutu oli ensin ollut, mutta nyt se osaa jo pääsääntöisesti hyvin tsekata missä ruutu on - tai sitten ainakin korjata virheensä, jos erehtyy. Eilisissä loppiaistreeneissä Y oli oikein pätevä, eikä mokannut kertaakaan, vaikka matkan varrelle oli jätetty myös kosketusalusta häiriöksi. Lisäksi matkan varrella on ollut ihmisiä, koiria, ylimääräiset ruutunarut jne. Kaikenlaista ollaan keksitty, ja homma on lähtenyt selvästi eteenpäin.

Ylvalla on pakkomielle kiivetä aina kaikille kiville.

Joulun jälkeen aloitettiin palkattomuuskuuri. Ylvahan on kyllä tehnyt aina palkattomuutta, mutta enemmän muutaman liikkeen pätkissä. Esimerkiksi 2-3 liikettä palkatta ja sitten jostain tietystä liikkeen osasta palkka. Nyt teen joka kerta keskimäärin viisi liikettä palkatta (niitä sitten lisätään tarpeen mukaan, jos on tarve - vielä ei ole ollut), ja arvon liikkeet. Näin ollen en voi alkaa taktikoida edes alitajuntaisesti, mitä liikkeitä haluaisin tehdä ja missä järjestyksessä.

Tämä on ollut todella mielenkiintoista ja hyödyllistä. Siitä lisää vähän myöhemmin, kun saadaan tämä kuuri päätökseen.

Kavereiden kanssa lenkillä joululomalla.

Koirat ovat päässeet myös pitkästä aikaa uimaan. Mehän kävimme ennen säännöllisesti talvisin Hyvinkäällä uimassa, mutta nyt kun meillä ei enää ole ollut vakkariuintikaveria, uinnit ovat jääneet. Ylvan pitäisi käydä uimassa säännöllisesti, jotta sen häntä kestäisi uimisesta tulevan rasituksen. Muussa tapauksessa sille tulee vesihäntä. Nyt ollaan iloksemme vältytty siltä, kun keksimme laittaa Ylvalle pelastusliivit päälle. Ne keventävät uimista, jolloin häntä ei rasitu niin paljon. Näin ollen Y on välttynyt vesihännältä ja on voinut pulikoida koko puolen tunnin ajan alusta lähtien, ilman totuttelua tuohon rasitukseen. Ja Ylva onkin ottanut ilosta kaiken irti. Se on ollut ihan fiiliksissä, kun on päässyt uimaan. Kentsu suhtautuu asiaan vähän vakavammin, mutta sekin selvästi tykkää uimisesta.

Tämä viikko on ollut aikamoisia pakkasia, joten kaivoin esille koirien fleecetöppöset. Ilman niitä ne könkkäävät ja ontuvat ulkona pahannäköisesti. Kummankin ilmeet ovat kyllä melko epäuskoiset, kun puen niille töppöset. Siitä seuraa ensin täys halvaantuminen, ja Ylva on osoittanut osaavansa kävellä erityisen hyvin pelkillä etujaloillaan, kun töppöset ovat olleet niin ällöttävät. Kummasti kuitenkin kummatkin unohtavat hyvin äkkiä töppösten olemassaolon, kun ollaan ulkona. Tossujen ansiosta koirien kanssa pystyy nyt liikkumaan normaalisti (mikäli vaan itse kestää kylmyyttä), kun ne oikeasti lämmittävät tassuja. Kahdeksan töppösen pukeminen on vaan melko rasittavaa ja hikistä puuaa, joten toivottavasti nämä pakkaset alkaisivat jo hellittää.

Kepa-setä iltalenkin jälkeen.

Mutta siis alun perin piti alkaa kirjoittaa tänne sen takia, että muistaisin laittaa linkin liittyen meidän jouluvideon tekoon. Palataan vielä hetkeksi joulun tunnelmiin tämän behind the scenes -videon myötä. :)

Ihanaa ja onnekasta uutta vuotta kaikille!