Hiljaiseloa

Blogin päivittäminen on vain jäänyt ja jäänyt. Eipä tosin olla mitään ihmeitä tehty, paitsi ihania metsälenkkejä. Ne ovat olleet Kentsun "pelastus". Sille on tehnyt todella hyvää päästä kävelemään epätasaisessa maastossa. Asfalttikävelyt ovat olleet aivan minimissään.

Nyt harmina on pimeys, mutta olen sitä uhmaten käynyt silti aamulenkin metsässä otsalampun kanssa. Aamukävelyt meinasivat tosin jäädä, kun parina aamuna näin vähän kauempana polulla paikoillaan olevan valon. Se aiheutti melkoisen jäätävän tunteen pilkkopimeässä metsässä. Onneksi saimme sille selvyyden, kun tuli kuutamo ja otin käyttöön astetta järeämmän otsalampun, jolloin pystyin erottamaan, että valo tulee puunrungosta. Valoisaan aikaan kävinkin sitten etsimässä syypään, joka oli puuhun kiinnitetty heijastin. :) Ehkä me siis edelleen uskalletaan mennä säkkipimeään metsään.

Syyskuussa oli valmennusrenkaan leiri. Siellä tehtiin kisamainen setti musiikin pauhatessa ja keinuhevoshäiriöllä. :) Ylvaan ei hevonen vaikuttanut, vaan koko tilanne ylipäätänsä. Se selvästi koki, että nyt sitä taas haastetaan kovasti (on tainnut valitettavasti osittain yhdistää sellaisen tunteen ruutuun), ja niinpä se meni ruutuun käsijarru päällä. Mä kävin sen jälkeen monenlaisia tuntemuksia lävitse, päällimmäisenä turhautuminen ja väsymys. Ollaan koko vuosi panostettu vaikeisiin ruutuihin, ja tässäkö lopputulos. Jaksanko enää edes yrittää. Mutta kun hetken aikaa olin saanut märehtiä asiassa tajusin, että kyllä homma on silti edennyt. Vuosi sitten Ylva olisi todennäköisesti kieltäytynyt menemästä ruutuun, ja nyt se kuitenkin päätti mennä sinne.

Nämä renkaan leirin kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen.

Ollaan siis tehty paljon erilaisia ongelmanratkaisutreenejä, joissa on ollut mukana ruutu. Ylva on kehittynyt niissä oikeasti tosi paljon, ja jos sillä on vaan rento olo, se tuo mukanaan itseluottamuksen, jonka se tarvitsee ratkaistakseen haasteet. Mutta jos se kokee tilanteessa olevan jotain tosi vaikeeta ja liian haastavaa, se vaikuttaa tilanteeseen päinvastoin.

Päätin leirin jälkeen, että nyt saa jäädä haastavat ruudut vähäksi aikaa. Ne ovat olleet enemmän kuin paikallaan meidän treeneissä, ja niiden kautta ollaan saatu lisää pelimerkkejä vaikeisiin tilanteisiin. Kyse ei ole enää siitä, että osaako Ylva vai ei, vaan siitä, onko se riittävän rento ja itsevarma hoitaakseen homman kotiin. Niinpä ollaan tehty nyt kuurina vain helppoja ja motivoivia ruutuja. Se vähä mitä ollaan tehty. Ei nimittäin olla ihan hirveästi treenattu.

Pallolle juoksu ruudussa. Kuva Maarit.

Tässä välissä on ollut ainoa mahdollisuus pitää vähän treenitaukoa, joka lipsahti meillä vähän pitemmäksi mitä ajattelin. Mutta hyvää on tehnyt. Aivan toimettomina ei olla oltu. Ollaan pitkästä aikaa treenattu jonkin verran kotona eri juttuja. Kentälle ollaan ehditty vain kerran kaksi viikossa. Mutta nyt ollaan siis päästy vihdoin senkin suhteen normirytmiin.

Sain Ylvalle kisapaikan parin viikon päähän. Vähän vähillä treeneillä sinne mennään, mutta sen on muutenkin tarkoitus olla tsekkaus siitä, missä mennään. Nyt se on sitten todellakin tsekkaus. Saadaan treenilistaa loppuvuodelle ennen karsintojen alkamista.

Nämä treenikuvat edelleen Maaritin käsialaa.

Leirillä oli mukana apina ja pupu, joita moni käytti häiriöinä. Esittelin Ylvallekin ne. Tai no, en oikeastaan esitellyt, vaan ensitutustumisessa tapahtui pieni moka. En tiennyt, että apina tekee voltin. Apina laitettiin päälle Ylvan selän takana, ja Ylva pääsi säikähtämään sitä, kun se teki voltin. Ylvalla tuli yllättävän voimakas pelästymisreaktio. Mua jäi se vaivaamaan sen verran, että piti sitten hankkia oma apina. :) No ei pelännyt Ylva enää apinaa, vaan kehitti siitä aikamoisen kierrosten nostattajan. Ylva käy apinasta sen verran kierroksilla, että eipä taida apinasta tulla koskaan niin neutraalia, että sitä voisi käyttää fiksulla tavalla häiriönä treeneissä. Toki Ylva pystyy luopumaan apinasta käskystä, mutta heti vapautuksen saatuaan apina saa aikamoista kyytiä. Täällä voi katsoa mitä mieltä Ylva on siitä, saako meillä tehdä voltteja vai ei.

Eteenmenot ovat aiheuttaneet edelleen ahdistusta. Sain Ylvan niissä tietylle tasolle aika nopeasti, mutta siitä ei olla päästy enää eteenpäin. Ollaan jymähdetty paikoillemme. Jos Ylva tietää, että pallo lentää, se juoksee kyllä eteenpäin hyvällä draivilla. Jos se ei osaa odottaa palkkaa, niin se on epävarmempi. Olen panostanut tosi paljon alun suuntaukseen, mutta en ole keksinyt mitään ratkaisevaa tekijää siihen. Niinpä päätin jättää sen treenamisen kokonaan. Nyt haluan panostaa vain siihen, että Ylva sinkoaa eteenpäin. Ja jos se sinkoaa vinoon, niin sitten korjataan. Eli toisena panostuksen kohteena jatketaan sivuttaissiirtymien treenaamista.

Olen tehnyt eteenmenoja viimeisen vuoden aikana monella eri tavalla, ja se on ollut alkuvaiheessa mielestäni hyvä juttu. Mutta nyt on sellainen olo, että hommaan pitää löytyä jokin punainen lanka ja tehdä vain yhdellä tavalla. Päädyin korvhållareihin, jotka meidän varustevastaavamme, treenikaverin kepo valmisti meille. Tällöin säästyy koiran kroppakin, kun ei tule pallolle syöksyjä. Jospa näiden kautta saisin nostatettua Ylvan itsetuntoa siitä, että jatka vain matkaa, kyllä se korvhållare sieltä ilmaantuu. Lisäksi tämä on konkreettinen asia, jolloin korjaaminenkin on paljon kivempaa. Tämä tosin myös vahvistaa halua etsiä kohdetta katseella, joten se saattaa tuoda jotain ei-toivottua mukanaan, mutta aika näyttää kuinka meidän käy. Ylvahan ei muuten yleisesti ottaen jumiudu katseellaan kiinni mihinkään, joten ehkä tästäkin selvitään. Katsotaan. Jotain on nyt kuitenkin asialle tehtävä ja valittava yksi treenitapa, jota viedä eteenpäin.

Tulevat kylmemmät ilmat pelottavat Kentsun suhteen. Siitä on jo nyt nähnyt muutamaan otteeseen, että autossa istuminen on ollut sille huono juttu. Kyllä se siitä aina vertyy, kun saa liikkua, mutta välillä vaan tulee väkisinkin autossa istumista ja odottelua. Välillä saan onneksi järjestettyä tilanteita niin, ettei Kentsun tartte istua mukana. Ja silloin kun tarvitsee, niin pitää topata se niin täyteen vaatteita kuin voi. Vuorasin jo auton takaboksin sivut retkipatjalla ja lisäsin alustojen määrää. Ostin myös mikrossa lämmitettävän "kiekon", jonka pitäisi pitää lämpöä kymmenen tunnin ajan. Se on kylläkin tosi pieni, mutta varmasti kuitenkin lämmittää, jos sen saa vaan laitettua sellaiseen kohtaan, että K nojailisi siihen. Toivottavasti Kepa-setä on ilonamme vielä pitkään! Muutenhan se on edelleen hyväkuntoinen, lihakset säilyttänyt ja ennen kaikkea pirteä ja hyväntuulinen. Jalat (asentotunto) on vaan huonot ja toimivat välillä vähän viiveellä.

Hoitolasten video

Mulla oli viime viikonloppuna hoitolapsia. Mun ystävän mali oli hoidossa perjantai-illasta lauantai-iltaan, kun saman perheen saluki kävi juoksemassa Suomen mestaruuksissa saavuttaen niin käyttövalion arvon kuin SM-6. sijan. Lisäksi mun siskon 9-vuotiaat kaksostytöt olivat meillä perjantaista sunnuntaihin. Koirat olivat aivan innoissaan tyttöjen seurasta. Hylkäsivät mut yöksi ja nukkuivat tyytyväisenä tyttöjen kanssa. :)

Viime syksynä teimme videon, kun tytöt treenasivat koirien kanssa temppuja. Sitä on sitten katsottu kavereiden ja luokkakavereiden kanssa - ja näköjään muutama muukin, koska näyttökertoja videolla on yli tuhat. Nyt tytöt halusivat tehdä uuden videon. Annoin heille tehtäväksi suunnitella videon sisällön, ja he saapuivatkin käsikirjoituksen kera. :) Tilanne vaan muuttui, kun kävi ilmi, että Ketku oli myös hoidossa. Niinpä tarina piti keksiä uusiksi, jotta Ketkullekin tulisi jokin rooli.

Niinpä tarinan lähtökohdaksi muotoutui ajatus siitä, että Kentsu katoaa metsälenkillä - jää syömään mustikoita. Tämä kohtaus olikin helppo kuvata, koska Kentsu syö mustikoita koko ajan. :) Ylva koittaa etsiä Kentsua, mutta ei löydä sitä, joten paikalle kutsutaan apuvoimia: sheriffi Ketku. :) Onhan se kuitenkin mali, joita näkee paljon poliisikoirina, joten roolijako oli täysin selvä.

Tällainen videosta tuli:

Siitä tuli kyllä hauska, vaikka itse sanonkin. :) Hieno suunnittelu tytöiltä! Tämä vaan taitaa tietää sitä, että videoiden tekoa tullaan "vaatimaan" toistekin. :)

Vielä riittää mustikoita syötäväksi.

Maija ja minä mennään kolmen kerran kaksarille (jaettu yksäri) koskien nose workia. Maija hakee siitä sopivaa aktivointia Nyytille, ja mä haluan vähän lisäneuvoja jatkoon omien koirien suhteen. Niiden mielestä nose work on ihan sairaan siistiä, ja nyt pitäisi saada vähän kierroksia laskemaan ja opetettua muun muassa ilmaisu. Niinpä on kiva saada neuvoja siitä, mitä kannattaa tehdä ja miten edetä. Ensimmäinen kerta meillä on ensi viikolla. Odotan sitä innolla.

Meanwhile harjoitellaan ihan pelkän eucalyptushajun tunnistamista, joka sujuu jo molemmilta hyvin. Jätin laatikkotreenit toistaiseksi tauolle, kun tuli sellainen olo, että ensin pitää ehkä kuitenkin saada ilmaisu kuntoon. Hajun tunnistamista ja erottelua (pitäisi ottaa häiriöhajut mukaan) on nyt helppo tehdä, kun sain oman purkkiradan, jee! Onni on treenikaverin kätevä kepo. :)

Nyt pysyvät purkit paikoillaan, eivätkä saa kyytiä kelpieiltä.

PiirM-2

Meillä oli vajaa kaksi viikkoa sitten Helsingin seudun kennelpiirin piirinmestaruuskoe Tuomarinkartanossa. Ylva osallistui piirinmestiksiin ensimmäisen kerran. Viime vuonna kisa käytiin uusilla säännöillä, emmekä olleet silloin vielä valmiita starttaamaan niillä säännöillä. Niinpä pääsimme mukaan vasta nyt. Kyllä on kato käynyt kisoissa. Joskus Kentsun kanssa kisatessa piirinmestiksissä oli kepeästi kolmisenkymmentä evl-koiraa. Nyt ilmoittautuneita oli 11, joista kymmenen saapui paikalle.

Meille arpa"onni" oli antanut lähtönumeroksi ykkösen. Itse tykkään katsoa liikkeiden aloituspaikat etukäteen, joten lähtöpaikka ei ollut mieluinen. Mutta sillä mentiin. Ensin tehtiin paikallaolot Pirkon kehässä, sitten siirryttiin tekemään yksilöliikkeet Carinan kehään. Liikkeet tehtiin normijärjestyksessä, kaikki putkeen.

Paikallaolot sujuivat meillä hyvin. Yksilökehässä tuli muutama kämmi. Ylva teki luoksetulossa kaksi maahanmenoa ja ruudun eteenmenoon se tarvitsi kaksi käskyä. Se oli varmasti osittain mun syy. Kävimme keskustelua ennen liikkeen alkua siitä, missä kohtaa on lähetyspaikka ja onko merkki rinkulan keskikohtaa vastapäätä vai ei. Niinpä en huomannut, ettei edellisen liikkeen pisteitä oltu vielä annettu, kun kaiken tämän keskustelun jälkeen asettauduin lähetyspaikkaan. Ylva lukitsi eteenmenon hyvin, mutta sitten tulikin pitkä viive ennen liikkeen alkamista, kun vielä oli tosiaan pisteetkin antamatta. Ja tuossa kohtaa ei ole viiveitä vielä harjoiteltu, joten veikkaan ettei Y oikein ollut kartalla liikkeen alkamisesta, kun vihdoin päästiin käskytykseen asti. Niinpä se ei reagoinut ekaan käskyyn mitenkään.

Pisteet riittivät kuitenkin ykköstulokseen ja toiseen sijaan. Piirinmetaruuden voitti Tiltu ja Deri. Ylva ja minä saimme hopeaa. Pronssi meni Mirjamille ja Kengulle. He olivat kisassa neljäntenä, mutta kolmanneksi tulleet Anna ja Tino eivät asu piirin alueella.

Olimme Ylvan kanssa HSKH:n ykkösjoukkueessa, joka voitti joukkuekultaa. HSKH:n toinenkin joukkue oli mitaleilla saavuttaen pronssia. Hyvä meidän seura!

PiirM-hopeaa Ylvalle.

Neljän sakki: minä ja Ylva, tuomari-Carina, Tiltu ja Deri, Anna ja Tino,
Mirjami ja Kengu

Ylva on tehnyt nyt kolmessa kisassa luoksetulossa kaksi maahanmenoa, joten voinemme todeta meillä olevan jonkinlainen kisaongelma. Ensimmäisen kerran Y teki niin Ojangossa karsinnoissa. Silloin se oli niin jymähtänyt kiinni tuomarina olleeseen Pirkkoon, että sen ajatukset olivat suurelta osin Pirkossa. Niinpä toi maahanmeno tuli osittain varmaan vähän vahinkona, kun keskittyminen ei ollut täysin oikeassa asiassa.

Seuraavaksi Ylva teki niin Tanskassa, ja nyt piirinmestaruuksissa. Niissä ei mielestäni ollut mitään ulkopuolista häiriötä viemässä huomiota muualle. Ainoa yhdistävä tekijä on lämmin ilma. Ja kummassakin tapauksessa ei siis ollut ollut lämmintä vähään aikaan, joten kyseessä oli ns. ensimmäinen kuuma päivä pitkästä aikaa. Ylvahan ei ole maailman parhain kuumansietokyvyssään, joten sillä kyllä heposti voi tulla vähän puuh-lääh-huh-kun-on-niin-kuuma-olo, kun tulee yhtäkkiä lämmin keli, eikä siihen ole vielä tottunut. Ja silloinhan keskittyminen ei välttämättä ole niin priimaa.

Mukana voi olla jotain kisamaisuuteen ja niihin olosuhteisiin liittyvää, mutta ei pelkästään. Ylva kuitenkin teki esimerkiksi ton Ojangon kisan jälkeen seuraavana päivänä luoksetulon normaalisti, samoin kuin esimerkiksi SM:ssä molempina peräkkäisinä päivinä. Olennaisin asia tässä on varmasti jonkinlainen keskittymättömyys.

Ylva on toki myös sen tyylinen koira, että jos se jostain on joskus päässyt helpolla, se kaivaa mieluusti sen kortin uudestaan esille. Eli kun se Ojangon kisoissa pääsi tekemään sattumalta tuon virheen, niin se on ehkä helpompi pumpsahtaa esille, kun olosuhteet ovat sille otolliset. Niinpä tämä kierre pitäisi päästä katkaisemaan. Muutenhan Ylva on kyllä varsin kuuliainen ja tekee pitkälti sen, mitä sille on opetettu. Se pitäisi saada kiinni virheestään, jotta sille pääsisi sanomaan, ettei näin saa tehdä. Se kyllä yleensä ottaa niistä hyvin onkeensa.

Yksi syy on varmasti myös siinä, etten ole treenannut luoksetuloa tarpeeksi. En juuri ollenkaan. Tämä on johtunut puhtaasti siitä syystä, että en vaan ole voinut juoksuttaa Ylvaa yhtään enempää mitä se on joutunut treeneissä juoksemaan mm. kierron ja eteenmenon sekä haastavien ruutujen takia. Ylvalla on perusluoksetulo tosi kiva, joten olen tietoisesti ratsastanut sillä ja tiennyt kyllä, että jossain vaiheessa tilanne muuttuu. Ja nyt ollaan tosiaan siinä tilanteessa, että nyt sitä luoksetuloa on vain pakko päästä treenaamaan enemmän. Jokin muu juoksutusliikkeistä saa jäädä vähemmälle. Eivät kyllä uusia sääntöjä kehittäneet ole tainneet ajatella, miten paljon koiran juoksuttamista uudet säännöt toivat mukanaan...

Koitettiin vähän kaivella luoksetulon virhettä Christan kanssa tällä viikolla. Ensin tehtiin pieni palkattomuus, tunnari ja zeta palkatta. Siihen päälle luoksetulo niin, että Christa sanoi "käsky" luoksetulon seisomiskohdassa, ja mä annoin sen jälkeen oman seiso-käskyni. Ajatuksena oli tsekata voisiko mukana olla myös jotain ennakointia, jolloin helpommin tulee tehtyä mikä vaan asento, kun ei ihan keskity tekemiseen. Ylva ei mokannut, vaan keskittyi ja teki todella hyvin.

Seuraavaksi sitten tehtiin kassin kierron yhteydessä sellaisia treenejä, että mä seisautin Ylvan ja sen jälkeen Christa sanoi maahan. Ylva mokasi heti ensimmäisellä. Kävin korjauttaa Ylvan takaisin seisomaan ja otimme uudestaan. Nyt Y ei langennut välittömästi Christan maahan-käskyyn, mutta pienen viiveen jälkeen kylläkin. Tämän jälkeen Ylva sai kiinni treenistä, eikä enää mokannut. Ei vaikka, mäkin välillä käskin sen seisomiskäskyn jälkeen maahan ja tein sitten taas seisomisen. Ylva oli sangen pätevänä!

Nyt pitäisi koittaa saada jossain kisamaisessa treenissä tehtyä samantapainen treeni. Eli kun Ylva on tehnyt luoksetulossa seisahduksen, joku huutaakin käskyn maahan, jolla tsekataan miten hyvin Y on kuulolla muhun päin ja focusoitunut tehtävään vai tippuuko se maahan ulkopuolisen käskystä. Koitamme toteuttaa sen varmaankin valmennusrenkaan leirillä, joka on viikon päästä. Lisäksi ilmoittauduin jo yksiin epävirallisiin kisoihin, joissa olisi myös tarkoitus tsekata tilannetta ja päästä puuttumaan siihen, jos Y mokaa. Ja vastaavasti palkkaamaan kunnolla, jos Y valitsee oikein.

Samaisessa treenissä keksittiin mikä on syynä sille, miksi Ylva on joskus zetan asennoissa vino. Se nimittäin seuraa hyvällä paikalla ja aivan suorana, joten se ei voi olla syynä sille, miksi sillä on välillä etupää pois linjalta. Joskus harmittaa antaa pois pisteitä vinoista asennoista, kun Y kuitenkin seuraa niin suorana. Enkä ole keksinyt, miksi se on välillä aivan luotisuora asennoissa ja välillä vähän vino. Christa sen sitten keksi. Niin kauan kun mun rytmi pysyy normaalina, Y seuraa hyvin ja tekee suorat asennot. Mutta jos vähänkään rytmissä tulee jokin rikko, Ylva alkaa peitsata, jolloin se vaappuu sivusuunnassa, ja silloin riski vinoon asentoon on paljon suurempi riippuen missä kohtaa annan asennon suhteessa Ylvan vaappumiseen.

Mulle tulee toi rytminrikko tilanteissa, joissa alan odottaa liikkeenohjaajan käskyä. Mä kun tykkään vähän asetella omat askeleet tiettyyn järjestykseen käskyä antaessa, ja jos käskyä ei ala kuulua, niin mulle tulee kiire asetella askeliani järjestykseen. Nyt mun pitää alkaa harjoitella käskyn antamista missä kohtaa hyvänsä. Ylva kyllä osaa asennot hyvin, joten se ei ole niin riippuvainen mun rytmistä kuin mitä minä itse olen. ;) Olettaen tietenkin, että se keskittyy. ;)

Mun rakkaat

Koiria tulee harvoin (= ei juuri koskaan) kuvattua ihan vaan hengailemassa, normielämässä. Päätin korjata asian ja otin viime viikolla yhtenä helteisenä päivänä videokameran mukaan meidän aamulenkille lähimetsään. Videokamera seurasi myös iltapissatukselle, niin saatiin auringonlaskukuvaa. Mä tosin hieman myöhästyin hienommasta auringonlaskusta, mutta näillä mennään. :)

Oli tosiaan hyvin lämmin päivä, joten juoksentelut olivat aika vähissä. Kentsu ei tosin enää ihan samalla tavalla harrasta juoksulenkkejä kuin vielä vähän aikaa sitten, vaan tyytyy enemmän jolkottelemaan. Sillä alkaa tosiaan näkyä jo vanhuus (tai sitten vaan ne huonot jalat ja tasapaino) liikkeissä. Ylva yleensä pyrähtelee paljon enemmän, mutta nyt eivät voimat riittäneet siihen. Uimiseen ne riittävät aina. :) Mutta en mä ollutkaan ottamassa videota niiden juoksentelusta, vaan ihan vain puuhailuista metsässä. Köpöttelystä, mustikoiden syömisestä (noi on syönyt varmaan puolet ton metsän mustikoista) ja uimisesta. Ja ihan vaan niistä itsestään. Varsinkin kun veikkaan, ettei Kepa-setä ole ensi kesänä enää ilonamme (toivottavasti olen väärässä), niin oli kiva saada siitä tällainenkin muisto.

Molemmista koirista tuli tehtyä omat videot.

Kuuntelua

Ollaan oltu SM:ien jälkeen niin lomalla ettei tosikaan. Nukuttu hyvin, käyty joka päivä lähimetsässä kävelemässä, koirat ovat syöneet mahat täyteen mustikoita ja vadelmia ja Ylva on saanut uida useaan otteeseen.

Treenattu ei olla kuin muutaman kerran, mutta nyt aletaan ottaa siitäkin taas rutiinia. Olen menossa Ylvan kanssa piirinmestaruuksiin, jotka ovat ihan kohta.

Onko pakko olla kuvassa, kun mun pitäisi
olla uimassa.

Tällä viikolla treenattiin mm. Maaritin ja Mirjamin kanssa. Ylva sai tehdä kuuntelutreeninä ruutua ja kiertonoutoa. Olen kerran aiemmin tehnyt tämän viime toukokuussa, ja nyt oli sopiva aika kokeilla tätä uudestaan. Laitoimme pari metriä ruudun taakse kiertonoudon merkin eli sen kiertääkseen koiran piti juosta ruudun läpi. Ruutuun taas juostiin hyppyjen läpi.

Sitten tehtiin vuoronperään ruutu, kiertonouto, ruutu, kiertonouto. Mielenkiintoista oli nähdä, että keskittyykö Ylva tosiaan tekemään sitä tehtävää, mitä sen piti tehdä. Eli pysähtyyhän se varmasti ruudussa oikeaan paikkaan, kun on juuri juossut siitä läpi kiertoon ja toisin päin.

Ylva oli sangen pätevä, eikä mokannut kertaakaan! Tässä video treenistä.

Koska tässä ei mennytkään koko iltaa, kun Y oli hienosti kuulolla, niin tehtiin vielä toinen treeni. Nyt yhdistettiin ohjattu nouto ja ruutu. Ohjatun merkki oli ruudun edessä eli se piti ohittaa matkalla ruutuun. Ja sille piti malttaa pysähtyä ruutuun juoksun jälkeen. Tässäkään ei ollut ongelmia, vaan Y oli joka kerta suorittamassa juuri sitä liikettä mitä oltiin tekemässäkin. Alla video siitä treenistä (teimme ekana myös yhden ruudun, mutta se ei ole videolla).

SM:t

Tänä vuonna tokon SM:t järjestettiin Laukaassa. Yövyimme hotelli Albassa Jyväskylässä, jonne suuntasimme kulkumme hyvissä ajoin iltapäivällä Marin kanssa. Kerrankin pääsimme lähtemään ajoissa liikenteeseen, kun olimme molemmat lomalla.

Kentsu meni mun vanhemmille hoitoon. Sillä oli siellä paljon kivempaa kuin istua kisapäivät häkissä.

Kirjauduimme hotelliin, käytimme koirat kävelyllä ja uimassa sekä lähdimme sitten kohti kisapaikkaa pystyttämään telttaa sekä ilmoittautumaan.

Koirat uimassa ennen kisapaikalle lähtöä.

Illalla söimme porukalla hotellin ravintolassa. Sitten nukkumaan, jotta aamulla olisi pirteänä valmiina kisoihin.

Koko viikonlopun omalla tavallaan säät suosivat, vaikka toisaalta ne eivät olleet kovin mukavat. Sääennuste oli joka kerta muuttunut, kun sitä katsoi. Useaan otteeseen luvattiin vesisadetta ja ukkosmyrskyjäkin, mutta loppujen lopuksi ei satanut kertaakaan. Aurinkokaan ei onneksi porottanut, mutta kuuma kyllä oli, suorastaan tuskaisen painostava ilma. Eli koirat olivat kyllä ihan poikki.

Alueella oli valitettavan paljon mäkäräisiä, varsinkin lauantaina aamupäivällä. Ne koituivatkin osittain meidän kohtaloksi.

Mulla ei ollut arpaonni mukana, sillä olin saanut lähtönumeron neljä. Eka oli poissa, joten käytännössä olin kolmas suorittaja. Aloitimme paikallaoloilla, jossa kohtasimme ensimmäisen epäonnen. Ylva istui ilmeisesti ihan hyvin (sai kympin), meni maahankin hyvin sekä makasi hyvin, mutta kun kutsuin sen luokse, se heittäytyi pari metriä ennen mua maahan vatsaansa tutkien. Sitä siis puri mäkäräinen just kriittisellä hetkellä. Jouduin antaa toisen käskyn, joten saimme tästä vain kutosen.

Tämän lisäksi tuli pari muutakin kuusi puolta, joten tulosrivillä ei todellakaan juhlittu. Ennen ensimmäistä yksilökehää Ylva kyttäsi hulluna mäkäräisiä, ja valitettavasti alkupään liikkeissä sen ajatukset olivat osittain noissa lentävissä paholaisissa. Ensimmäisenä liikkeenä oli kaukokäskyt, joissa Y kyttäsi mäkäräistä ja jouduin antaa ensimmäiseen vaihtoon kaksoiskäskyn. Seuraavassakin vaihdossa näkee, että Y väistää jotain lentävää öttiäistä (etupää siirtyi vähän vinoon, sen jälkeen suoristui), mutta loput vaihdot Y teki kuitenkin ekalla käskyllä ja takajalat pysyivät koko ajan paikoillaan.

Nämä lauantain kuvat (alla) on ottanut Ina Ammunét.

Teimme heti aamusta kaksi ekaa yksilökehää, mutta sitten tuli lähes parin tunnin tauko. Piti odottaa että kahden viimeisen kehän tuomarit ehtivät paikalle toisista luokista. Netissä oli ollut tieto, että vikat kehät alkavat noin klo 12, joten siihen saakka pystyi olemaan aika rennosti katsellen suorituksia. Mutta sitten piti alkaa kytätä milloin vikat kehät ovat valmiita. Vihdoin pääsimme tekemään kaksi viimeistäkin liikettä. Mäkäräiset olivat onneksi jo tässä vaiheessa pois kiusaamasta.

Sen verran kuitenkin tuli tapahtumia, että olin ensin varma siitä, että meidän kisat olivat siltä viikonlopulta kisattu. Mutta niin sitten vain kävikin, että Ylva oli jaetulla 20. sijalla toisen kelpien kanssa. Yhteispisteissä katsotaan seuraamisen, luoksetulon ja ruudun pisteet, ja tämän perusteella Ylva pääsi finaaliin.

Illalla lähdimme porukalla Amarilloon syömään. Hoidimme samalla netti-ilmoittautumisen Virkkuun seuraavan päivän finaaliin. Virkku on kyllä muuten tosi näppärä juttu, mutta hieman mietitytti, että mitä jos joku ei ottaisikaan finaalipaikkaa vastaan, niin silloin tieto siitä ei ehtisi tavoittaa seuraavaa "jonossa" olevaa. Ilmoittautuminen piti nimittäin tehdä seitsemään mennessä sunnuntaiaamuna. Harvemmin tosin varmaan käy niin, että joku ei haluaisikaan ottaa finaalipaikkaa vastaan.

Puuma ja Ylva hotellihuoneessa hengailemassa. Molemmat pääsivät finaaliin.

Aamulenkillä sunnuntaina.

Olin ottanut edellisiltana sadevaatteet esille, mutta aamulla säätiedotus näytti taas aivan toiselta. Hikisissä tunnelmissa mentiin tämäkin päivä, mutta tällä kertaa ei ollut niin paljon mäkäräisiä. Huh, hyvä!

Nyt sain arvonnassa numeron 19. Käytännössä olin viimeinen, koska Maggiellä oli juoksu, joten se teki kaiken ihan viimeisenä. Olin tyytyväinen lähtöpaikkaan. Nyt ehdin rauhassa katsoa vähän aikaa suorituksia ennen kun piti lähteä hakemaan Ylvaa. Joskaan eipä niitä kovin ajatuksella tule katsottua. :)

Ensin tehtiin yksilöliikkeet kahdessa osassa ja viimeisenä paikallaolot.

Tuomareina finaalissa oli Pirkko Bellaoui (Ylvan idoli) ja Tiina Heino. Tällä kertaa Ylva ei onneksi haikaillut Pirkon perään niin kuin Ojangon karsinnoissa (silmienpyörityshymiö tähän). :) Ylva on jostain syystä aivan älyttömän ihastunut Pirkkoon.

Ennen meidän suoritusta Ylva bongasi nurtsilla taas lentävät paholaiset ja meinasi mennä omaan kuplaansa niiden takia. Voi argh! Jouduin tekemään kovasti töitä sen suhteen, että se päästi niistä irti ja oli aktiivinen ja avoin mua kohtaan. Mutta onnistuin! Huh, sitä ongelmaa ei onneksi ollut enää kehässä. Mutta oli koe tavallista raskaampi viedä läpi. Yleensä kaikki vaan soljuu menemään omalla painollaan Ylvan kanssa ja on tosi helpon tuntuista, mutta nyt jouduin tekemään enemmän töitä sen suhteen, että Y ei valahda omaan kuplaansa.

Seuraamisessa Y kyllä hieman jätätti alkuun. Yleensä se on tosi ponteva ja seuraaminen on hirmuhelppo liike sille, mutta nyt varmasti väsymys ja painostava ilma verottivat osuutensa. Inhoan itsessäni sitä, että kun tunnen Ylvan siirtyvän pari senttiä tavallista taaemmas (mitä ei välttämättä kukaan huomaa, mutta mä tunnen sen), niin musta tulee ärsyttävä varmistelija ja kyttääjä. Tässä on kyllä vielä työtä itseni kanssa. Yleensä Ylva tosiaan seuraa niin hyvällä draivilla vieressä, ettei tollaisia tilanteita juurikaan tule vastaan - vaikka niitä on kyllä koitettu kaivaa esille.

Nämä sunnuntain kuvat (alla) on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen.

Ylva paransi sijoitustaan hienosti ollen sunnuntaina seitsemäs. Niinpä se oli kokonaissijoituksessa SM-12. Hieno Pyy!

Voitto meni Maaritille & Stjernelle, hopea niukasti Oilille & Zipulle ja pronssi Mikalle & Kaitsulle! Lämpimät onnittelut kaikille!

Aivan mahtavaa oli se, että koko meidän treeniporukka (HSKH:n arvokisaryhmä) pääsi finaaliin. Ihan uskomattoman hienoa! Hyvä me! :)

Mirjami & Kengu, Carita & Hurja, Maarit & Stjerne, Mari & Puuma,
Heidi & Fani sekä minä & Ylva

Nämä ryhmäkuvat on ottanut Ina Ammunét.

Meidän mahtavat treenikaverit.

Kuvausta :)

Palkintojenjaon jälkeen kamat kasaan ja kotimatkalle. Pysähdyimme Hartolassa syömään ja koirat pääsivät samalla uimaan.

Ylva nauttii pysähdyspaikan uintimahdollisuudesta.

Kiva viikonloppu ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia. Kiitos kaikille kivasta seurasta!

Täällä muuten videot meidän suorituksista, jos jotakuta kiinnostaa. Lauantai ja sunnuntai.