Pää vs jalat

Myra mennä porskuttaa edelleen, mutta on sen takapää heikentynyt entisestään. :( Jalat tuntuvat elävän välillä aivan omaa elämää… mutta onneksi se ei Myraa tunnu millään tavalla haittaavan. Itse asiassa se ei taida tuntea itseään kyvyttömäksi yhtään millekään, mikä on tietenkin hyvä asia.





Myra on tosi pirteä ja elämäniloinen. Pää kyllä veisi vielä mummelia vaikka kuinka eteenpäin. Myra on ollut tosi hyväkuntoinen ja kulkenut mukana lenkeillä normaalisti koko talven. Nyt kun lumet alkoivat sulaa (ennen tätä takatalvea :() ja asfalttia alkoi ilmestyä enemmäkin esille, päätin ettei Myra enää lähde parin tunnin lenkeille mukaan. Sehän siis kyllä jaksaisi, mutta loppulenkistä näkee, että jalat eivät nouse enää ihan samaan malliin. Lumella Myra on pystynyt selvästi liu’uttaa takajalkojaan, mutta asfaltilla liu’utus ei enää suju. Aloin muutenkin miettiä, että ehkä 13-vuotiaan ei tarvitse enää käydä parin tunnin lenkeillä…

Nyt Myra siis kulkee mukana lyhemmillä kävelyillä – on kyllä mukana tunnin kävelyillä. Ja välillä mummo jätetään matkasta pois, jotta Kentsu saa paremmat lenkit.









Takapää siis heikkenee tasaiseen tahtiin, mutta onneksi Myra ei ole millään tavalla kipeän oloinen tms. Se on sen tyyppinen luonteeltaan, että siitä kyllä näkisi heti, jos jotain olisi vialla. Eikä se varmaan viitsisi ja jaksaisi riehua putkiluiden kanssa lenkkien jälkeen, jos olisi kokenut ne liian raskaiksi. Myra leikkii muutenkin lähes päivittäin Kentsun kanssa – sen minkä pystyy. Usein se istuu ja ”lyö” etujaloillaan Kentsua tai makaa selällään maassa ja ”puree” Kentsun kaulanahkaa. Niiden hauskanpitoa on kiva seurata.

Välillä kun ollaan sellaisessa paikassa, jossa kuuronkin mummon uskaltaa päästää irti, Myra pääsee vähän irrottelemaan. Silloin pää voittaa jalat. :) Mummeli juoksee siis vielä aikamoista vauhtia, mulla ei esimerkiksi olisi mitään toivoa saada sitä kiinni. Mutta onhan se juokseminen kieltämättä välillä vähän holtittoman näköistä. :) Mutta pääasia on, että Myra nauttii.






Kunnon haara-asento, niin tasapaino säilyy. :)






















On se vaan hieno

Ollaan otettu rennosti treenirintamalla, kun nyt on ollut kisataukoa. Treenattu kyllä on, mutta painopiste on ollut vähän eri kuin kisakaudella. Kohta pitää alkaa taas laittaa pakettia kasaan, sillä toukokuussa olisi tarkoitus päästä pariin kolmeen kokeeseen tsekkaamaan missä mennään. Onpas kiva päästä pitkästä aikaa ns. kyläkisoihin. Niihin ei oikein ole viime vuosina ehtinyt osallistua kuin max yhteen vuodessa, kun aina on ollut meneillään jotain muuta: milloin karsintakoeputki, milloin jotkut arvokisat tulossa tai menossa jne. Mutta tänä keväänä meillä on aikaa. :) Seuraavat arvokisat ovat nimittäin SM:t. Päätin olla hakematta maajoukkueeseen tänä vuonna Kentsun kanssa. Eipä meillä tosin olisi ollut mitään jakoa joukkuepaikkaan, mutta joku varakoirakon paikoista olisi voinut hyvinkin irrota.







En ole oikein ollut tyytyväinen meidän kisoihin. Välissä on ollut joku hyvä kisa, mutta kaiken kaikkiaan homma on ollut aivan liian epätasaista. Jos miettii koiran osaamistasoa ja sitä miten treenit sujuvat (ja miten treenaan), niin asioiden olisi pitänyt mielestäni olla toisin, tai ei ainakaan niin miten on nyt ollut. Nyt onkin ollut mietinnän paikka.

Uskon että olemme ainakin osittain nyt sellaisessa tilanteessa, jossa mun on mahdollisesti puututtava Kentsun toimintaan kisatilanteissakin. Se on niin konkari, että tunnistaa kyllä tilanteet ja tietää miten niissä voi toimia. Ensimmäisen yllätyksen järjestin sille viimeisimmässä kisassamme, helmikuun alussa Hyvinkäällä. Kentsu päätti nimittäin itse mihin kohtaa ruudussa pysähtyy, ja se ei kyllä enää käy. Oli kyllä aivan selvästi ruudussa, itse asiassa paikassa, jota on varmasti aika useinkin tarjonnut kisatilanteessa ja se on mennyt läpi. Mutta nyt kun olemme neuvotelleet treeneissä asiasta, niin en vaan voinut antaa asian mennä läpi kisassa, koska olisin muuten romuttanut kaiken tekemäni työn. Niinpä korjautin Kentsun syvemmälle ruudussa. Sen jälkeen Kentsun asenne selvästi muuttui, kun se huomasi, että samat säännöt näköjään pätevät myös kisoissa.





Mielenkiinnolla odotan mitä seuraa toukokuun kisoissa. Kaikkeenhan ei voi puuttua, mutta mulla on mietittynä valmiiksi muutama asia, mitä en tule katsomaan läpi sormien kisatilanteessa. Nämähän olisivat muuten sinällänsä merkityksettömiä juttuja, jos kisaisin harvakseltaan. Ne eivät nimittäin vaikuta pisteisiin millään tavalla, jos niihin jättäisi puuttumatta. Koirahan tekee sääntöjen mukaisesti. Mulla on kuitenkin tarkoitus vielä kisata Kentsun kanssa melko ahkerasti, joten uskon näiden mahdollisten korjausten olevan tässä tilanteessa hyvinkin merkitseviä. Onhan mun kisakaverina kuitenkin koira, joka osaa ja tietää ja tunnistaa tilanteet. Sillä on kisakokemusta evl:ssä yli neljän vuoden ajan ja takana lukematon määrä kisastartteja.







Tässä on siis välillä ollut sellainen olo, ettei mikään oikein suju niin kuin voisi olettaa ja tuntuu siltä, että vähän väliä on saanut vääntää milloin minkäkin asian kanssa. Tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään ongelmia, jokaisella niitä on, enemmän tai vähemmän. Mutta turha sitä on liikaakaan synkistellä. Välillä tekee ihan hyvää pysähtyä miettimään mikä kaikki meillä on jo sujunut. Se konkretisoitui hyvin, kun aloin kasata Kentsun cv:tä :) palkintokirjaan, tai-miksi-sitä-nyt-kutsuisi.

Kentsu siis valittiin kolmannen kerran peräkkäin Helsingin seudun kennelpiirin Vuoden tokokoiraksi. Kiertopalkinnon mukana kulkee kirja, johon laitetaan koirasta valokuva ja pieni kertomus. Kirja on aikoinaan kadonnut, ja sen tilalle on hommattu uusi. Sen takia tein nyt Kentsusta esittelyt useammasta vuodesta peräkkäin ja etsin sen takia muutamia tietoja meidän kisauralta. Aika vaikuttavan näköinen lista siitä sitten kehittyikin, vaikka itse sanonkin (synkistelyfiilisten jälkeen on aika nostaa häntä pystyyn ;)). Joten vaikka välillä tuntuukin siltä, että mistään ei tule mitään ja hirveästi töitä edessä (kenestäpä ei siltä tuntuisi, I know), niin kyllä sitä silti voi olla tosi tosi ylpeä omasta pikkumustasta. <3 Vaikka paljon on tullut tehtyä virheitä matkan varrella, niin olemme silti aika hyvä esimerkki siitä, että aito suunnaton innostus ja mielenkiinto ja ahkeruus voi viedä aika pitkälle. Hieno Ken. <3





vuosi 2007
* Kisaaminen tokossa aloitettiin (helmikuussa alokasluokka, huhtikuussa avoin luokka, heinäkuussa käytiin vielä kerran avoimessa, koska SM-joukkuekisaan tarvittiin alaluokkien koiria, joten lupasin kisata vielä kerran avoimessa, elokuussa voittajaluokka ja evl:ssä starttaus, marraskuussa valioituminen)
* FI TVA
* HSKP:n Vuoden tokotulokas
* SM-joukkuepronssia (Kentsu avoimessa luokassa, sijoittui muuten kolmanneksi lähes sadan koiran joukossa)

vuosi 2008
* SE TVA
* HSKP:n piirinmestari
* HSKP:n Vuoden tokokoira -kilpailun 3. sija
* valittiin Kennelliiton tokon valmennusrenkaaseen

vuosi 2009
* SM-pronssia
* SM-joukkuehopeaa
* EE TVA
* NO TVA
* HSKP:n Vuoden tokokoira
* Valittiin maajoukkueeseen, kisattiin MM:ssä Slovakiassa ja PM:ssä Norjassa --> MM-joukkuekultaa ja PM-joukkuehopeaa

vuosi 2010
* POHJ TVA (tämä titteli tuli siis vihdoin viralliseksi, tulokset tähän oli saatu jo aiemmin)
* HSKP:n Vuoden tokokoira
* SBCAK-tokomestari
* Varakoirakkona maajoukkueessa, kisattiin MM:ssä Tanskassa

vuosi 2011
* HSKP:n piirinmestari
* HSKP:n Vuoden tokokoira
* Valittiin maajoukkueeseen, kisattiin MM:ssä Pariisissa ja varakoirakkona PM:ssä Tanskassa


Myra 13 v.

Ihana Myykky-pyy täytti lauantaina 13 vuotta. <3



Myra on edelleen täynnä elämäniloa ja menohaluja - pää kyllä vie ja kroppa yrittää pysyä perässä, mutta on mummelin takapää valitettavasti heikentynyt entisestään. Niin kauan kun alusta on hyvä (eli ei ole liukasta), Myralla ei ole mitään ongelmia kipitellä parinkin tunnin lenkit. Askel on pitkä, ja Myra kulkee usein etujoukoissa. Onneksi kelit ovat suosineet. Tähän mennessä on ollut vain yksi niin liukas päivä, että hetken jo joutui miettiä Myrkyn tulevaisuutta, jos keli olisi jatkunut samanlaisena - sitten satoi lumi avuksemme peittäen jäisen maan. :)



Myrasta piti ottaa perinteiden mukaisesti synttärikuvat. Ekat pari kuvaa on otettu hallissa treenien jälkeen - Myrakin sai puuhastella jotain pientä Kentsun treenien jälkeen. Sitten siirryimme ulos. Eipä ole kovinkaan usein aurinko paistanut Myran syntymäpäivinä, yleensä on pimeetä, synkkää, pilvistä. Mutta nyt paistoi aurinko ja sai Myran siristelemään silmiään.






Mun siskon tyttö leipoi Myran kunniaksi kakun. Sitä ei tosin koirat saaneet maistella, vaan me ihmiset. Koirat saivat herkutella muun muassa pinaattiletuilla. :)




Toivottavasti Myra on ilonamme vielä pitkään. 13 vuotta on jo kuitenkin hieno saavutus - nyt nautimme jokaisesta päivästä jonka saamme viettää ihastuttavan Myran kanssa. <3

Kolme koiraa ja saluki

Mulle tuli joulun jälkeen ystävän koirat hoitoon reiluksi kahdeksi viikoksi, jolloin mun koiramäärä tuplaantui. Tai oikeammin voisi sanoa, että mulla oli muutaman viikon ajan seurana kolme koiraa ja yksi saluki. Se viimeksi mainittu oli nimittäin ihan omaa luokkaansa, jotain ihan muuta…

Yleensä koirat toimivat vaistojensa ja viettiensä varassa, opittujen käytösmallien ja tapojen mukaan, jostakin ärsykkeestä jne. Mutta ei tämä. Se teki ihan kaiken täyden harkinnan mukaan. En ole ikinä tavannut niin laskelmoivaa koiraa kuin se oli.





Hyvin meillä silti meni, lenkitkin nelikon kanssa. Kunhan piti mielessä, että mitä tahansa tapahtuukaan, älä päästä salukin hihnasta irti. :)


Saluki tykkäsi hypätä aina jollekin kivelle (sen maailma ulottuu muutenkin paljon korkeammalle kuin muilla koirilla), joten tässä kolme lenkkikaveria yhden kiven päällä. Mummokoiran ei tarvinnut tasapainoilla kivellä, joten se jäi kuvasta pois.



Mulle tuli myös koirapuistot tutuiksi, kun salukin piti päästä välillä juoksemaan kunnolla. Mua tosin taidettiin pitää melko outona, kun jätin kolme muuta koiraa siksi aikaa koirapuiston ulkopuolelle odottamaan. Ne kun saavat juosta ja seurustella ihan muualla, omien ystäviensä kanssa.



Mun siskon lapset ihastuivat hoitokoiriin ja jaksoivat antaa jakamatonta huomiota niille - saluki vaikutti tyytyväiseltä, kun kerrankin joku ymmärsi hänen arvonsa päälle, kun silittelijöitä riitti ja se sai retkottaa sohvalla puoliksi lasten sylissä. ;) Koirat olivat myös suosittu piirrosten aihe. Tässä nelivuotiaiden kaksosten taidonnäytteet jokaisesta koirasta.


Aivan selvästi näkee koirien eron, kun katsoo salukin korvia ja häntähapsuja ja sitten noita pystykorvaisia paimenia.




Tässäkin on selvä yksityiskohta, josta tunnistaa kohteen - Kentsulla on nimittäin kieli ulkona. Sehän rakastaa pusujen antamista, ja myös kaksoset ovat saaneet niistä osansa. Kipille tuli hieman pienet korvat, kun paperi loppui kesken. :) Salukin ympärillä paistaa aurinko, parikin. Mukana piirroksessa on myös sydän, joita tämä pieni taiteilija piirtää ihan jokaiseen piirrokseensa.







Salukin lempipaikka ja -asento (silloin kun lelut eivät saaneet kyytiä):





Black and white -koirat. Saluki valloitti aina lähes koko sohvan, mutta kyllä Kentsukin välillä sinne mahtui - vaikka sitten jäi salukin häntä alle.





Mummokoira Myra täyttää reilun viikon päästä 13 vuotta. Huonosta ylivaloittuneesta kuvasta saa vähän käsitystä siitä, miten valkoharmaaksi on leuanalunen jo muuttunut. Harmaita karvoja löytyy myös muualta päästä ja tassuistakin.





Kipi lempipuuhassaan eli imuttamassa karvapalloa. Mikä tahansa pehmeä esine käy siihen, vaikkapa sen oma peti.




Treenit ovat sujuneet kivasti. Meillä on kerran viikossa vuoro erääseen mattopohjaiseen halliin. Lisäksi olemme treenanneet paljon ulkona ja varaamme yksittäisvuoroja maneesista tarpeen mukaan. Nyt maneesivuoroille on ollut taas jonkin verran tarvetta, kun alustat jäätyivät viimeviikkoisen vesisateen, lauhtumisen ja sen jälkeisen pakastumisen myötä. Sitä ennen pystyi treenaamaan aika huoletta ulkona, nyt joutuu katsomaan tarkemmin millä alustalla pystyy treenaamaan ja mitä.

Alusta toki sanelee valitettavan paljon mitä pystyy tekemään, mutta emme ole antaneet lumen estää meitä. Jos ei ole liukasta, niin vauhtiliikkeitä on pystynyt hyvin tekemään. Jos on kahlattavaa, niin sitten pitää jättää seuraamiset ja vastaavat liikkeet hallivuorolle. Olemme muun muassa treenanneet pohkeisiin ylettyvässä puuterilumessa. Sen alla oli hyväkuntoinen nurmikko, joka ei ollut yhtään liukas. Koirien mielestä oli huippukivaa juosta puuterilumessa, ja olosuhteita pystyi hyödyntämään loistavasti esimerkiksi ohjatussa noudossa, jossa pystyi harjoittelemaan tilannetta, jossa kapulat eivät näy. Ne nimittäin upposivat täysin puuterilumeen. Niistä treeneistä olisi kyllä pitänyt saada kuvia ja näyttää ulkomaalaisille tutuille, että näin me suomalaiset treenaamme. :)



Hyvää joulua!

Rentouttavaa joulua ja onnekasta uutta vuotta!


Täällä ollaan...

...vaikka blogi ei päivity. Tämän postauksen voisin aloittaa samoin sanoin kuin viimeksi – kyllästyttää jatkuva vesisade ja pimeys. Voisi siis luulla ettei mikään ole muuttunut, mutta näiden sadekausien väliin mahtui vähän pitempi kuivempikin jakso. Ei vaan tullut päivitettyä blogia niissä tunnelmissa. :)



Myös tokorintamalla on ollut tapahtumia. Kävimme lokakuussa tokokokeessa tsekkaamassa missä mennään. Muuten meni ihan hyvin, mutta ruudussa tapahtui jotain kovin erikoista ja Kentsulle hyvin epätyypillistä. Se nimittäin seisahtui ensimmäisen kerran elämässään ennen ruutua – yleensä se mieluusti kaahaisi vähän ruudusta yli. Korjautin sen siitä ruutuun ja pistin tämän vielä sattuman piikkiin. Varsinkin, kun kaikissa treeneissä ennen ja jälkeen tämän tapahtuman Kentsu käyttäytyi aivan päinvastaisesti ja suorastaan hinkui juosta ruutuun jopa niin paljon, että päätin olla tekemättä ruutua treeneissä PM:ssä, koska Kentsu himoitsi ruutuun juoksemista vähän turhankin paljon.

PM:ssä se sitten toisti tapahtuman ja lisäsi siihen valitettavasti bonuksena tottelemattomuuden heittäytymällä uudesta ruutu-käskystä maahan. Voi ahdistus, mikä ajoitus. :( Tämä vahvisti sen, että ruudun suhteen olikin jokin kisaongelma, josta en ollut tietoinen koiran ristiriitaisen käytöksen takia.

Muuten Kentsu sai ihan kilpailukykyisiä pisteitä PM:ssä, mutta se ei valitettavasti mieltä lohduttanut, kun ruutu nollaantui. Matka sujui muuten hyvin, ja Suomen huippuedustus pokkasi joukkuekultaa sekä yksilökultaa ja -pronssia. Hyvä Suomi! Matkustimme Tanskaan bussikuljetuksella maailman parhaan kuskin kyydissä, ja matka oli oikein hauska. Aika kului bussissa hyvin muun muassa korttia pelaamalla.







Alakuvassa Ässä, Meg, Kentsu, Zen ja Mette jaloittelutauolla Ruotsissa, paluumatkalla Tanskasta kotiin (jonka aloitimme muuten klo 03 yöllä).



Nyt olemme vääntäneet Kentsun kanssa ruudun paikasta. Heti PM-reissun jälkeen sain nimittäin ruutuongelman ensimmäisen kerran esille myös treenitilanteessa, jossa Kentsu toisti virheensä – hyvin määrätietoisena. Pääsin vihdoin puuttumaan asiaan ja muistuttamaan ruudun paikan merkityksestä. Sen jälkeen Kentsu on ollut hyvin tarkka siitä, että juoksee ruutuun asti, mutta toisinaan saamme vielä neuvotella mihin kohtaa ruudussa kuuluu tähdätä. Nyt ei ole varaa yhtään lipsua siitä, koska muuten Kentsu alkaa ottaa enemmänkin omia oikeuksiaan.







Treenit sujuivat edelleen hyvin, mutta messarin karsinnassa ilmeni taas ongelmia. Kentsu mokasi heti ensimmäisessä liikkeessä ja tajusi sen itsekin. Kentsu selvästi ”ajattelee” enemmän kuin moni muu, jos koirasta voi niin sanoa. Se ei ole kovin suoraviivainen. Tämän seurauksena ongelmat lähtivät kerääntymään lumipalloefektin tavoin, ja ruutuun juostessaan Kentsu pysähtyi jälleen ennen ruutua ja kääntyi katsomaan mua. Nyt kyse ei ollut tottelemattomuudesta, vaan ennemminkin epävarmuudesta johtuen aiemmasta epäonnistumisesta. Onneksi Kentsu ei heittäytynyt maahan, vaan kipitti lisäkäskyllä ruutuun. Ongelmat jatkuivat vielä kaukokäskyissä, joissa Kentsun keskittyminen oli jo herpaantunut aiempien tapahtumien takia. Pääsimme takaisin normirytmiin ja -fiilikseen oikeastaan vasta viimeisessä kehässä. Ennen sitä Kentsu oli kovin kummallinen, ei yhtään oma itsensä.





Jo PM:ien jälkeen olin saanut harjoittaa itsepohdintaa, mutta nyt sitä tuli tehtyä vieläkin enemmän. Hieman oli hämmentynyt ja epäuskoinen olo. Koko kisavuosi on ollut meillä käsittämättömän huono. Treenit sujuvat kuitenkin hyvin, koira oikeasti osaa nämä jutut, mutta silti jossain jokin mättää.

Niinpä päätin luopua tulevista tavoitteistani, ainakin toistaiseksi. En silti täysin luovuta, vaan aion tehdä hieman muutoksia treeneihin. Mullahan ei ole enää mitään menetettävää, joten nyt on hyvä sauma tehdä muutamia kokeiluja.




Kentsulle on näytetty kolikon toinen puoli vähän liian myöhään. Vaatiminen olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin. Sen takia joudumme toisinaan käymään läpi erinäisiä vääntöjä, jotka liittyvät lähinnä korkeaan vireeseen ja odotusarvoon muun muassa palkan suhteen. Kentsulla on välillä vähän liian kivaa… Toki pitääkin olla kivaa, mutta kohtuus kaikessa. :) Mulla on ehkä ollut hieman kateissa se miten juuri tämän koiran kanssa pitää mitoittaa vaatimisen ja motivoinnin suhde. Omat haasteensa tilanteeseen tuo se, että Kentsu selvästi kelaa asioita aika paljon ja sen mielialat ovat melkoisen vaihtelevia (Kentsu on siis pohjimmiltaan nainen :)). Välillä se vaatii kaasua ja seuraavassa hetkessä jarrua. Ja eri tilanteissa tarvitaan hyvin erilaista otetta sen tekemisiin. Välillä onkin vaikea pysyä tilanteen tasalla, ja hyvin usein muuttuneen tilanteen huomaa vähän liian myöhään. Siihen olen tainnut kompastua nytkin.




Kesällä tilanne oli sellainen, että jouduin laskea Kentsun virettä ja säädellä hieman milloin se saa lelupalkkaa ja milloin ei. Silloin se oli tarpeellista, mutta nyt tilanne on (jälleen) muuttunut. Treeneissä tämä ei ole näkynyt mitenkään, enkä usko että se olisi näkynyt vielä esimerkiksi maneesikisoissa. Mutta liukkaat matot, joilla Kentsu joutuu säätelemään tarkemmin liikkumistansa, jotta ei liukastuisi (ja joiden ansiosta osteopaatti sai silti työsarkaa), tilanne tuli paremmin esille. Nyt on tarkoitus nostaa taas hieman virettä, jolloin Kentsulla ei myöskään ole aikaa kelata mahdollisia epäonnistumisiaan tilanteissa, jotka se kokee syystä tai toisesta hieman haastaviksi.

Kentsu ei ole saanut pariin vuoteen vauhtipalkkana lelua esimerkiksi noudoista. Se on saanut niistä vain nameja, jotka ovat toimineet ahneella koiralla hyvin. Lelun se on voinut saada myöhemmin, mutta ei ole saanut enää syöksyä leluun tietyissä tilanteissa. Nyt ajattelin palata lelupalkkaukseen myös niissä liikkeissä, joissa lelu on ollut boikotissa. Toki pitää olla tosi tarkkana ja miettiä milloin Kentsu on pallonsa ansainnut, sillä se on helppo saada kilahtamaan ja siitä saa hyvin helposti turhan pätevän ja itsetietoisen, ja se ei kuitenkaan ole tarkoitus. Tavoittelemme ennemminkin ns. puolikilahdusta. Helppoa... :) Aika näyttää mitä tästä seuraa.

Lisäksi olen muuttanut treenejä niin, että (lähes) jokaisessa treenissä teen joitain liikkeitä palkatta. Haluan laskea Kentsun palkan odotusta, ja treenin tuloksia on jo nyt nähtävissä.






Uskon, että kaikki nämä vaiheet on sellaisia, jotka vaan on jouduttu käymään läpi (palkkaustavan muuttamiset, vireen laskut ja nyt nostot jne.). Ne ovat siis olleet osa normaalia kehityskaarta. Joissain asioissa olen tosin herännyt tilanteeseen vähän liian myöhään. Kaikesta huolimatta tämä on ollut hyvin opettavaista. Ja ehkä kantapään kautta opitut asiat ovat sittenkin niitä parhaita, vaikka se ei siltä juuri sillä hetkellä tunnukaan.






Myra voi hyvin ja on täysillä elämässä kiinni. Ikä alkaa kuitenkin näkyä sen liikkeissä ja ryhdissä. Selvää muutosta on tapahtunut syksyn mittaan. Tämä näkyy lähinnä vain liukkailla alustoilla ja portaissa, kaikessa tasapainoilua vaativassa. Viestintä aivojen ja takajalkojen välillä ei pelaa enää niin hyvin, joten joitain hermoratoja on vaurioitunut. Onneksi ne eivät ole kuitenkaan millään tavalla kivuliaita, Myran takajalat vain elävät hieman omaa elämäänsä.





Muuten Myra on tosi hyväkuntoinen ja pirteä. Se kipittää edelleen etujoukossa lenkeillä. Jaksaa lenkkeillä parikin tuntia, kunhan saa välillä haistella. Kuurouden myötä on hajuaisti noussut suurempaan arvoon.



Menohaluja vielä riittää, kuten vaikkapa alakuvassa näkyy. Nämä kuvat on otettu lokakuussa metsälenkiltämme. Sen jälkeen ei ole paljoa aurinkoa näkynyt niin, että olisin voinut sitä hyödyntää ottamalla uusia kuvia. Aiemmat PM-kuvat ovat Maarit Karhun.












Ensi viikolla meidän koiramäärä tuplaantuu, kun mulle tulee reiluksi pariksi viikoksi hoitoon ystäväni mali ja saluki. Saas nähdä miten yhteiselo vinttikoiran kanssa sujuu. Hulinaa on ainakin tiedossa. Sitä ennen rauhoitumme joulun viettoon.