Suomen Cefeus-tapaaminen

Meillä oli sunnuntaina sukulaismiitinki Tampereella eli Suomessa asuvien Cefeus-kelpieiden tapaaminen. Mukana oli myös pari C-koirien jälkeläistä. Päivä sisälsi vapaamuotoista seurustelua, pentujen ihastelua sekä tokotreenausta.


Tässä koko jengi (joskin eräs omistaja jätti koirat yksin kuvaan ja hilpaisi itse takavasemmalle).





Junioriosastoa edustivat Puma ja Tex. Puma on viralliselta nimeltään Cefeus Thunderbird II ja Tex on Cefeus Tre Kronor II. Tässä Tex päällimmäisenä.






Seuraavaksi nuorin oli puolivuotias Roima eli Cefeus Sir Roima II.




Senioriosastoa edustivat puolestaan Myra ja Voltti eli Cefeus Underbara Myra & Cefeus Volt. Volttihan majailee nykyisin Saksassa, mutta oli sopivasti lomailemassa Suomessa.





Kelpuutimme seniorikuvaan myös Tompan (Cefeus Wauhti-Tom) eli kuvassa Tomppa, Myra ja Voltti.



Volttikin pääsi vähän muistelemaan miten tokoa tehtiin - ja hyvin pappakoira muisti. :)






Mukana oli myös Voltin poika Yello (Kelmi Hervoton Hepuli).





Alakuvassa Hans eli Cefeus Nonstop Hans II. Tinka (C. Quatinka II) ei päässyt tällä kertaa mukaan juoksun takia.




Tomppa eli Cefeus Wauhti-Tom on edelleen nimensä veroinen. :)







Alakuvassa Tompan tytär Pipa, joka on viralliselta nimeltään Ahmakulman Bepop.



Mukana menossa olivat myös veljekset Yarra ja Kentsu eli Cefeus Great Yarra ja Cefeus Genius Ken. Ihan grandemoka, kun ei muistanut ottaa pojista kimppakuvaa. Höh. Pojat näkyvät kyllä yhteiskuvassa.



MM-2011 Pariisi, osa 2/2

Perjantaina alkoi itse kisat – ja aikataulut lähtivät heti menemään poskelleen. Ei ihme, sillä kehät oli suunniteltu huonosti. Siellä tuli paljon siirtymiä, ja liikkeiden alutkin tehtiin jollain ihmeellisellä ranskalaisella tavalla. Samoin tehtiin paikallaolojen jätöt, joissa kului myös paljon aikaa. Paikallaoloissa tuli kuljettua pitkät matkat jonossa pitkin kehän laitoja – omille paikoille ei siis todellakaan menty miten sattuu, vaan tarkkaan ohjatussa jonossa. Koirien jättökin oli erikoinen, kun ohjaajat kiersivät puoli kehää laitoja myötäilleen paluun tapahtuessa samalla tavalla. Lähes joka maassa näyttää olevan omia ihmeellisiä tapoja.

Perjantaina kehässä oli suomalaisista Jessica & Mac (tulivat toiseksi!), Elina & Sina, Oili & Meg, Heidi & Mette ja Nina & Ässä.

Vein Kentsun joskus kahden maissa takaisin hotellille lepäämään – ja hyvin se oli nukkunutkin. Se oli ihan intopiukeena, kun tultiin takaisin hotellille.

Kentsu juna-asemalla:



Jotain järjestäjät ottivat oppia perjantaista, sillä lauantaina aikataulut pitivät vähän paremmin. Ehdin silti heittää Kentsun hotellille muutamaksi tunniksi lepäämään paikallaolojen jälkeen. Olimme nimittäin viidenneksi viimeisiä starttaajia.

Kävin hakemassa Kentsun hotellilta vähän ennen kuin lounastauko alkoi. Olimme kulkeneet junalla eestaas jo monta kertaa, nähneet lipuntarkastajia jne. Kukaan ei ollut valittanut koirista mitään, päinvastoin ihailleet niitä. Nyt sitten törmäsin virkaintoiseen tiukkapipoon, kun olin palaamassa hotellilta kisapaikalle. Eräs rautateiden henkilökuntaan kuulunut mies siis esti meidän menon junaan ja valitti siitä, kun koirilla ei ole kuonokoppaa. Selitimme miehelle, ettei sitä ole vielä kertaakaan vaadittu, ja että olimme matkustaneet junalla jo monta kertaa. Great, mikä ajoitus. Valittaja just silloin, kun olen hakemassa Kentsua kisakehään… Onneksi saimme lopulta luvan mennä koirien kanssa ”tämän kerran” ja pääsimme kisapaikalle hyvissä ajoissa.

Meidän kisavideo ja pisteet ovatkin aikaisemmassa postauksessa, joten ei niistä sen enempää. Yleisesti voin mainita, että fiilis kehässä oli hyvä. Seuraamisen ihan alussa Kentsu ei ollut ihan niin keskittynyt, mutta aloitti hommat melko pian. Sen kanssa oli ilo olla kehässä, ja teimme töitä yhdessä. Sooloiluja ei siis tapahtunut. :) Kentsun kanssa on kiva mennä kehään noissa vaikeissakin olosuhteissa, koska se ei välitä lähellä kulkevasta liikkurista, ei ihmispaljoudesta, ei liukkaasta matosta jne. Toki se osaa monet noista liikkeistä paljon paremmin, mutta jos ajatellaan kokonaisuutta (unohtaen pirun tunnarin), niin olen kyllä tyytyväinen Kentsuun. Tunnari toki mietityttää ja harmituttaa. Liikkeessä ei ole ollut nyt mitään ongelmia, mutta olin tehnyt hieman erilaisia treenejä SM:ien jälkeen ja veikkaan niiden olevan syypäänä tämänkertaiseen epäonnistumiseen. Tunnari on kuitenkin niin herkkä liike ja Kentsu ”rankaisee” välittömästi, jos minä teen siinä jotain ”tyhmää”. Jokohan olisi oppinut tarpeeksi kantapään kautta tehdä ihan vaan normitreenejä... ;)








Totta kai harmittaa, että samainen liike vei meiltä nyt finaalipaikat niin SM:ssä ja MM:ssä, eikä siinä oikeasti ole ollut edes mitään ongelmia. Elämä on… Silti en voi olla olematta tyytyväinen Kentsuun. Se fiilis kehässä ja jo ennen kehään menoa omaa vuoroa odotellessa oli todella hyvä ja mahtava. Nyt ei auta kuin jatkaa treenejä normaaliin tapaan ja toivotaan, että päästään joskus vielä näyttämään ehjääkin suoritusta niin kuin parhaimmillamme osaamme.



Muita lauantain kisaajia olivat Hanna & Kit, Katja & Zen (olivat toisina!), Tarja & Zici (voittivat!) ja Heikki & Una.



Sunnuntaina oli finaalipäivä, ja siinä oli mukana neljä suomalaista. Jessica & Mac, Katja & Zen, Tarja & Zici ja Heidi & Mette.



Päivä kului suorituksia katsellessa. Jossain vaiheessa kävimme antamassa koirille matolääkkeet eläinlääkärin valvovien silmien alla. Illalla oli ”leirin” purku. Saimme kevythäkit hotellille Tarjan ja Riitan matkailuautossa. Kiva kun niitä ei tarvinnut itse raahata.

Kentsu ei muuten ollut kisojen ainoa kelpie - kivaa. :) Ruotsin joukkueessa oli tietenkin tuttu Ylle (Valmyra Ylle), joka on working kelpie. Saksan joukkueessa oli uusi tuttavuus, australiankelpie Outback-Workaholic's Armidale.



Tässä pojat:






Saksalaispoika ei oikein halunnut pitää lippua suussaan (olisi halunnut liehitellä suomalaistunutta ruotsalaispoikaa) - suomalaispoika taas ei oikein olisi halunnut istua saksalaispojan vieressä. Ilmeet ovat sen näköiset...




Maanantaina sai vihdoin nukkua aamulla. Lähdimme yhdentoista aikoihin Pariisiin. Menimme ensin Sacre Couriin katsomaan maisemia (Pariisi levittäytyikin suurena).
















Sieltä Elina, Nina ja minä lähdimme Eiffeltorniin katsomaan lisää maisemia.











Jonotimme torniin vajaa 1,5 tuntia. Kuvassa boksi, jonne piti jättää mukana olevat teräaseet - siellä olikin kaikenlaista puukoista ja saksista viinipullonavaajiin...



Ensin noustiin muistaakseni 115 metrin korkeuteen. Se oli pala kakkua. Sitten jonotimme hetken lisää ja lähdimme huipulle, joka oli muistaakseni 324 metrin korkeudessa. Hissimatka huipulle oli kieltämättä jo hieman huima.





Tässä näkymää 115 metrin korkeudesta:




Ja sama näkymä 324 metrin korkeudesta:





Riemukaari:



Tuossa suunnassa on Helsinki, 1917 kilometrin päässä:









Hotelille palattuamme lähdimme koiria lenkittää ja tapahtui tietenkin perinteiset: löysimme jopa kävelemisen arvoisen lenkin ja tietenkin viimeisenä päivänä… Olimme kyllä käyneet Elinan kanssa yhdellä yläviheriöllä, mutta aina vain iltaisin pilkkopimeässä. Nyt kun olimme siellä valoisaan aikaan, näimme että siitä pääsikin eteenpäin ja lopulta pystyi kiertämään yhden lentokenttäparkkiksen kokonaan ja pitää osan aikaa koiria irtikin.














Tiistainakin saimme nukkua vähän pitempään ja syödä rauhassa aamiaisen. Sitten olikin aika lähteä lentokentälle ja suunnata kotia kohti. Matka sujui hyvin ja kentällä oli Leena vastassa Myran kanssa. Voi jee, mummeli oli vielä hengissä. :) (Mua ahdistaa jättää sitä hoitoon mitä enemmän sille tulee ikää.) Kentsukin oli riemuissaan, kun näki Myran – Myralla kesti hetki oivaltaa, että me oltiin tultu. :)



Kiitos kaikille seurasta!


Tässä joukkueemme - harmi ettei tänä vuonna tullut yhtään mitalia. Olihan se toki odotettavissa, että jossain vaiheessa hieno mitaliputki katkeaa, mutta toivotaan että katkos jäi lyhyeen. :)





Ihana Kenneli, jonka kanssa on ilo elää ja olla, helppo matkustaa ja nautinto treenata ja kilpailla. <3 (Tulikohan kehuttua tarpeeksi?! ;))





(Kisa- ja kelpiekuvat on ottanut Maarit Karhu - kiitos jälleen! :))


MM-2011 Pariisi, osa 1/2

Lähdimme Kentsun kanssa Pariisiin tiistai-illalla 5.7. yhdessä Hannan, Saken ja Kitin kanssa. Saavuimme perille klo 21.35 paikallista aikaa ja olimme viimiset sinä päivänä paikalle saapuneet suomalaiset. Jessica, Satsu ja Mac saapuivat paikalle seuraavana iltana.

Keskiviikko oli vapaapäivä. Lähes kaikki tekivät pienet treenit hotellin edustalla olleella pienellä viheriöllä. Osa lähti Pariisiin, Elina ja minä jäimme tutkailemaan lähiseudun lenkkeilymahdollisuuksia. Ne osoittautuivat surkeaakin surkeammiksi. Asuimme lentokenttähotellissa, ja lähettyvillä oli vain lentokenttäterminaaleja, kiitoratoja, pitkäaikaisparkkipaikkoja ja moottoriteitä. Vaihtoehtoina oli kävellä tienlaitaa tai poukkoilla pikkuviheriöltä toiselle.


Tässä Kentsu & Sina isoimmalla viheriöllä, jonka löysimme. Siellä kasvoi jopa kukkiakin.







Alla kuvia kanipuistosta (jossa siis todellakin oli järjettömät määrät citykaneja).








Hotellimme eräältä yläviheriöltä kuvattuna:






Hotellin viereinen viheriö. :)





Koirien lenkityksen (moottoriteiden laitoja pitkin viheriöltä toiselle) jälkeen veimme ne hotellille lepäämään ja lähdimme etsimään kauppaa, jotta saisimme evästä kisapaikalle. Jos oli lenkkimaastot hotellin lähettyviltä vähissä, niin kaupassakäyntimahdollisuudet olivat sitäkin heikommat – ei ollut kauppaa. Kioski löytyi kyllä, mutta ei mitään toivoa ostaa esimerkiksi hedelmiä evääksi kisapäiville.



Tulevat illat osoittivat, että yhtä loistavalla kantimilla oli myös ruokailut hotellin ravintoloissa. Eipä tainnut kertaakaan mennä tilaukset niin kuin piti – aina joku jäi ilman ruokaa tai sai ruuan huomattavan paljon myöhemmin (kylmänä) kuin muut. Huippuna ruokia meni väärinpäinkin, ja niitä olisi pitänyt puoliksisyötynä antaa eteenpäin oikealle henkilölle… Onneksi ala-arvoisen palvelun korvasi loistava seura.

Torstaiaamuna oli aikainen herätys. Kisajärjestäjät olivat kertoneet, että hotellilta lähtisi kolme bussikuljetusta kisapaikalle. Ensimmäinen lähtisi klo 6, ja bussilla kestäisi noin 45 minuuttia tulla takaisin. Meillä ei ollut mitään tietoa siitä missä järjestyksessä treenit tapahtuisivat, joten ei muuta kuin ajoissa kisapaikalle

Bussimatka sujui hyvin – ja busseja jopa tuli silloin kuin piti (toisin kuin Bratislavassa). Kuljimmekin bussilla monena muunakin päivänä. Tosin myös viereinen juna oli ahkerassa käytössä. Kisapaikka oli vain yhden pysäkin päässä hotellilta.

Tässä odottelemme bussia.





Kisapaikalla oli heti alkuun mikrosirun ja rokotusten tarkastus. Tämä taisi samalla olla paljon puhuttu CSAU-testi. Nyt on Kentsu sitten suorittanut senkin. :)



Tokoalue oli vitoshallin perällä. Se oli todella iso ja tilava alue, ja mikä parasta: eristetty aidoilla näyttelykehistä. Niinpä siellä ei ollut mitään ylimääräistä läpikulkua. Jokaiselle maalle oli järjestetty oma pöytä tuoleineen. Saimme koirien häkit siihen viereen.








Kisakehät olivat tilavat ja vieressä oli myös riittävän kokoinen lämppärikehäkin, jossa oli samaa mattoa kuin kisakehässä. Olosuhteet olivat siis mitä parhaimmat! Toki alueella oli aikamoinen meteli – näyttelykoirat ovat kovia haukkumaan… Kuulutuksia, haukkumista jne. Sille ei voinut mitään, mutta muuten olosuhteissa ei ollut mitään valittamista. Kisaamisen suhteen. Oma valituksen aihe voisi toki olla esimerkiksi se, ettei (näyttely)alueella ollut mitään roskiksia, joten kehien väliset käytävät olivat aika mielenkiintoisen näköiset iltaisin… Tokoalueelta pääsi suoraan ulos, mikä oli ehdoton plussa. Tosin siellä oli lähinnä asfalttia ja hyvin pieni kaistale nurmikkoa, joka oli melkoisen täynnä sitä itseään… roskiksiahan ei ulkonakaan ollut.



Kentsu ulkoilualueella:



Torstaina saimme ensikosketuksen ranskalaiseen järjestelmällisyyteen… Aikataulut olivat mitä olivat – ja ne pettivät pahemman kerran varsinkin ensimmäisenä kisapäivänä. Treenit alkoivat kuitenkin pyöriä aikataulujen mukaisesti. Treeniaikaa oli kuusi minuuttia per koira. Sovimme tekevämme viisi minuuttia per koira ja loppuajan pyhittäisimme kaikille yhteiseksi ajaksi, jolloin teimme muun muassa paikallamakuun käskytykset.



Kentsun treenit menivät hyvin ja niistä jäi hyvä mieli. Tein tarkoituksella idioottivarmat treenit, jotka eivät voi epäonnistua. Tuolla onkin lähinnä tarkoitus vain tutustuttaa koira alustaan (siksi teen aina juttuja, joissa tulee juoksentelua ja jarruttelua) sekä halusin Kentsun saavan tutustua myös noutokapuloihin. Sillä kun on omat haasteensa erilaisten kapuloiden nostossa purentavikansa takia – hyvin nousi ranskalaiset kapulat.



Kentsu liikkui matolla hyvin. Olihan se liukas ja liukasteluakin tapahtui, mutta olen jo (vihdoinkin) oppinut olla kamalasti stressaamatta asiasta. K on aika järkevä liikkuja ja sopeuttaa vauhtinsa aika nopeasti alustaan.









Treenien jälkeen oli avajaiset ja nollakoiran suoritus.










Kentsu kantoi avajaisissa Suomen lippua - reppana kompasteli välillä lippuun, kun astui sen päälle...






Illalla oli hotellilla gaalaillallinen – jonka aloitusaikakin näytti muuttuneen pariin otteeseen, sillä saapuessamme paikalle oli ruoat syöty. Onneksi sitä tuli sitten hetken odottelun jälkeen lisää. Sitten nukkumaan, jotta olisimme kaikki valmiita itse kisaan.



(Treeni- ja avajaiskuvat on ottanut Maarit Karhu - kiitos!)