Pikavisiitti Tanskaan

Halusin Ylvalle tälle kesälle ulkomaan kisareissun, niin saataisiin taas hyvää ja arvokasta kokemusta sille. Kohdemaaksi valikoitui Tanska. Siellä ei ole ihan hirveän paljon kisoja, mutta muutamia vaihtoehtoja löytyi. Kesäkuun alkupuolella olisi ollut heidän karsinnat PM:iin, joissa ehdoton plussa olisi ollut se, että kaikki kisat (joita oli tarjolla jopa kolme kappaletta) olisivat olleet samalla paikkakunnalla. Huono puoli oli se, että ne olivat noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminasta.

Ajankohta oli kuitenkin huono Marille, joten ajankohdaksi valikoitui juhannus. Lauantaina oli kisat Kööpenhaminan kupeessa. Sunnuntain kisapaikka sijaitsi valitettavasti kauempana, myöskin lähes kolmen tunnin ajomatkan päässä.

Mukaan matkalle lähti Mari Puuman kanssa sekä viime kesän Ruotsin reissun kaverimme Sanna, Kalle, Hilda ja Olga. Kentsu sai jäädä matkasta pois ja mennä Leenalle hoitoon. Tiedossa oli kuitenkin lähes pelkästään autossa istumista, joten se olisi ollut sille turhan rankka reissu. Sen oli kivempi jäädä hyvään hoitopaikkaan.


Matka alkamassa!

Hilda, Olga, Ylva ja Puuma Linnanpuistossa.

Treffasimme Sannan ja Kallen koirineen Turussa Linnanpuistossa, jossa pissatimme koirat ennen laivaan menoa. Piti taas käydä ottaa kuvia meidän vakkarikuvauspaikoilta. :)


Tämän aitan edustalla on otettu kuva jos toinenkin.





Laivalla syömään, kauppaan ja nukkumaan. Yö alkoi normaalisti, mutta jossain vaiheessa yötä havahduin ja huomasin, että Ylva ei ollut ihan normaali. Sillä oli mitä ilmeisemmin paha olo ja maha kipeenä. Sen tapa reagoida kipuun on vetäytyminen, joten siitä näki hyvin selvästi, ettei sillä ollut kaikki kunnossa. Se ei ollut mitenkään levoton, mutta jotain sillä oli vikana. Mä jäin tietenkin sitä vähän kuuntelemaan ja miettimään, joten loppuyöstä ei juurikaan tullut nukuttua.

Ylva oli edelleen aamulla vaisu, eikä se innostunut edes kisamaskotti-Olgasta, johon se on ihan hulluna. Se myös oksensi jossain vaiheessa autoon sappinesteitä (eipä mahassa oikein muutakaan ollut). Vähän oli huoli siitä. Onneksi päivän mittaan se alkoi piristyä, ja Tanskaan päästyämme se oli taas ihan oma itsensä.


Laivassa odottamassa ulospääsyä. Kuvastakin näkee, ettei Ylva voi hyvin.

Tukholmassa satoi vettä. Pysähdyimme piakkoin eräälle McDonald'sille pissattamaan koiria sekä ostamaan itselle aamupalaa. Siellä oli juhannuksen takia vähän henkilökuntaa, mutta jostain syystä paljon asiakkaita, joten odottelussa kului tuhottomasti aikaa. Jos olisimme tajunneet tämän aikaisemmin, emme todellakaan olisi jääneet jonottamaan. Tästä se matkan teema sitten alkoi: odottelu ja jonottaminen (sekä hyvin epämääräiset ruokailuajat).

Pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Liikennettä ei ollut kauheasti, mutta hidasteita sitäkin enemmän. Jo ennen Södertäljeä jouduimme poikkeamaan motarilta, koska tie oli suljettu onnettomuuden takia. Siellä sitten seikkaltiin hirvittävissä jonoissa etsien kiertotietä onnettomuusalueen ohi.

Kun pääsimme takaisin moottoritielle, ajelimme kerralla seuraavalle pysähdyspaikalle eli Brahehusiin. Se on toinen vakkaristoppi- ja kuvauspaikka.


Taustalla näkyy Vättern, jossa Ylva pääsi paluumatkalla uimaan.







Sade oli jäänyt Tukholmaan ja nyt vastassa oli aikamoinen helle. Aloimmekin juottaa koiria Energy-jauheen kera, jotta ne saisivat varmasti riittävästi nesteitä. Onneksi Ylva on nykyisin niin ahne, että se juo tuota Energy-juomaa todella mielellään. Se kun on muuten aika huono juomaan.

Jaloittelun jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Malmötä. Vähän ennen sitä tuli seuraava liikenneonnettomuuden aiheuttama jono. Nyt ei tarvinnut poiketa reitiltä, mutta aika seisoskelua ja maleskelua se oli pitkän aikaa. Vihdoin päästiin onnettomuuspaikan ohi ja sillalle, jonka ylittämismaksu oli kyllä ihan riistoa. Köpiksessä suunnattiin suoraan kisapaikalle, Lyngby Stadionille. Halusimme käydä tsekkaamassa kisapaikan ennen hotellille menoa. Matka kesti kaikkiaan 11 tuntia! Samassa ajassa olisi ajanut oikeastaan sille toiselle kisapaikalle asti, mutta nyt oli yllättävän tukkoista toi eteneminen paikoittain.






Olin mielessäni ajatellut kisanurmen olevan todella lyhyttä, kun kisapaikaksi oli ilmoitettu stadion. Kapuloiden tulisi siis näkyä hyvin. Niiden näkyvyyden kanssa on ollut aikamoisia ongelmia, kun ollaan jouduttu treenata paljon pitkällä nurmella. Kisapaikka olikin sitten stadionin viereinen nurmikko, joka ei ollut ihan niin lyhyt. Siellä oli myös aika paljon apilaa, joten kapuloiksi olisi otettava isot kapulat, jotta olisi jotain mahdollisuuksia niiden näkymiselle.

Siellä oli jo kisajärjestäjiä paikalla rakentamassa kehiä. Kävimme esittäytymässä, ja paikalla oli mm. meidän seuraavan päivän tuomari, joka oli myös avustanut meitä etukäteisyhteydenpidossa. Vastaanotto oli todella lämmin ja positiivinen. Niinpä oli oikein hyvä mieli lähteä siitä hotellille. Ylvakin oli tuossa vaiheessa jo aivan oma itsensä, suorastaan riehakkaalla tuulella koko päivän autossa istumisen jälkeen.

Hotellimme sijaitsi noin vartin ajomatkan päässä. Majoituimme siellä viimeksi neljä vuotta sitten, kun olimme porukalla kisareissulla Tanskassa.


Hotellimme Herlev Krov. Täällä on Kepa-setäkin
majaillut.


Hotellilla oli ihana päästä suihkuun helteisen päivän päätteeksi. Ehdimme juuri ja juuri ruokakauppaan ostamaan eväitä seuraavalle päivälle. Sitten kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa, joka oli tuttu paikka edelliseltä käynniltä. Tämän jälkeen olikin jo aika mennä nukkumaan. Liikennejumien takia ei jäänyt yhtään luppoaikaa illalla vietettäväksi.



Koirien aamiainen hotellilla.



Aamupalan jälkeen seurasi taas autojen pakkaus, jonka jälkeen siirryimme kisapaikalle. Koe oli bobtailkerhon järjestämä. Siellä oli rallykisat sekä tokossa kaikki luokat, joita on Tanskassa viisi. Kehiä oli siis useampia. Evl-kehä oli todella iso. Liikkeet tehtiin kuitenkin aika pienellä alueella, joten emme olleet lähelläkään kehän laitaa ja viereistä kehää eli aika rauhassa saatiin kehässä olla, vaikka koiria alueella oli paljon.

Kisapäivästäkin tuli helteinen. Jotenkin kuumuus ja ilmamassa tuntuivat erilaisemmalta kuin Suomessa, mutta oltiinhan me toki enemmän etelässäkin. :) Otin tuolin ja kamat kehän laidalle puun alle varjoon. Häkkiä en Ylvalle ottanut, koska auto saatiin lähelle ja varjoon.

Päivä alkoi ilmoittautumisella. Sitten oli tervetulosanat, joiden yhteydessä juotiin snapsit. :) Avajaispuhe pidettiin kokonaan englanniksi. Kaikki olivat ihan mielettömän ystävällisiä, ja puheessakin vielä sanottiin, että kaikkien pitää auttaa ulkomaisia vieraita missä tahansa asiassa tarvitsemmekaan apua. Usein on ollut ystävällinen vastaanotto noilla reissuilla, mutta tämä kyllä vei voiton kaikista aiemmista kokemuksista.




Ilmoittautumisteltta ja yleistä seurustelua ennen kokeen alkua.



Meidän kehässä oli samalla tuomarilla kolme luokkaa. Aloitus oli championluokalla, jonka jälkeen oli elit. Sitten pidettiin lounastauko, jonka jälkeen jatkettiin voittajaluokalla. Ihan viimeisenä teki Puuma, koska sillä oli juoksu.

Championluokka on uusi luokka Tanskassa, ja se tuli heille uusien sääntöjen myötä. Se on kuulemma sekoitus voittajaa ja elit'iä, mutta käytännössä se näytti hyvin pitkälle evl:ltä. Arvostelu on siinä kuulemma kiltimpää, mm. vauhdin osalta. Se on nimittäin tarkoitettu valioituneille koirille ikään kuin eläkeläisluokaksi. Luokkaan osallistuikin useampi tanskalainen. Evl:ssä oli meidän lisäksi vain yksi tanskalainen.

Voittajaluokka erosi jonkin verran meidän voittajasta, ja siellä oli paljon elementtejä kohti evl:ää. Esimerkiksi kiertonouto tehtiin yhdellä esteellä ja kapulalla. Voittajassa saa vielä palkata koiran kesken kehän. Silloin siirryttiin kehän laitaan antamaan pari namia ja jatkettiin liikkeitä. Tämä hidastutti selvästi kehän kulkua. Hassua oli myös seurata, miten ihmiset kävivät palkkaamassa koiraansa rutiininomaisesti riippumatta siitä, oliko koira tehnyt hyvin vai ei. :)





Yllä isot kapulat, jotka valitsin nurmikon takia.
Noi olivat kyllä aika painavat ja järeät...
Toi oranssi purkki oli championluokassa ruudun eteenmenossa.



Tanskassa on tapana tehdä ensin niin sanottu kehään tutustuminen, jossa kierretään kehä yhdessä läpi ja kerrotaan mikä liike alkaa mistäkin kohtaa. Samalla arvotaan zetan ja kaukojen asennot. Tuolla sai esittää toivomuksia kiertonoudon asennon suhteen, ja championluokkalaiset halusivat, että se on seisominen. :) Tämä kehään tutustuminen tehtiin yhdessä championluokan kanssa, koska se ei poikennut juurikaan elitistä. Niinpä aloitimme kehään tutustumisella.



Tässä on meneillään voittajaluokan kehään tutustuminen.



Kun tuli aika tutustua ruudun lähetykseen, seurasi melko erikoinen keskustelu. Olimme kysyneet aikaisemmin tuomarilta merkataanko eteenlähetyksen rinkula spraylla vai miten, ja hän vahvisti käytössä olevan sprayn. Kehässä ei ollutkaan merkattu mitään, paitsi keskikohta sekä lähetyskohta. Ihmettelimme asiaa, ja liikkeenohjaaja sanoi, että hän laittaa keskikohtaan targetin - sellaisen pienen vihreän frisbiinläpyskän. Koitimme edelleen kysellä rinkulasta ja siitä, miten voimme tietää onko koira sisällä vai ulkona, jos sitä ei ole merkattu. Liikkuri oli selvästi vähän hämmillään meidän kysymyksistä ja sanoi, että siellähän on se target. Hänen mielestään koirat lähetettiin siinä liikkeessä alustalle, ja sillä hyvä. Meidän epäuskoisten ilmeiden takia hän kysyi, haluammeko mieluummin sinne sellaisen pienen purkin, joka oli championluokassa käytössä. :) Se oli sen verran pieni, etten tiedä olisiko Ylva tajunnut sitä miksikään merkiksi. En olisi uskaltanut käyttää merkkikäskyä + ollaan nimenomaan treenattu niin, ettei merkkejä saisi huomioida. Niinpä valitsimme mieluummin alustan. Se on kuitenkin tuttu juttu Ylvalle ja voisi ehkä olla avuksi, jos Y menisi vinoon. Itse lähetyspaikalta koira ei kyllä nähnyt sitä mitenkään, joten täysin sokkona sinne mentiin edelleen. Ainut ero oli tosiaan siinä, ettei siellä ollut mitään kiintopistettä oikein ohjaajallekaan, kun se alusta näkyi aika huonosti, eikä ympyrää oltu merkattu.

Liikkeenohjaaja ja tuomari lupasivat kyllä kertoa, jos koira ei olisi riittävän lähellä hyväksyttyä aluetta. Hyvä niin! Ja enemmänhän me tulisimme tuosta mahdollisesti hyötymään, jos koira menisi vinoon, kun aluetta ei ollut tarkkaan rajattu. :)




Sitten seurasi taas odottelua. Championluokan jälkeen oli vihdoin meidän vuoro. Ylva oli suoritusvuorossa toisena, joten pidin sen paikallaolojen jälkeen kentän laidalla odottamassa vuoroaan. Koitin pitää sitä puun alla varjossa, koska kentällä oli polttavan kuuma. Niin tyypillistä, totta kai oli taas hellekisa, ihan niin kuin viime vuonna Ruotsissa.

Kaikki liikkeet tehtiin normijärjestyksessä putkeen. Kentällä oli koko ajan ruutu, luoksetulon merkit sekä esteet. Muita merkkejä vietiin paikoilleen sitä mukaa, kun oli tarve. Liikkurilla oli avustaja tätä varten.

Liikkeet tehtiin tosiaan melko pienellä alueella ja hyödynnettiin mitattuja etäisyyksiä. Esimerkiksi ruudun eteenmenon jälkeen tehtiin ohjattu samaan suuntaan niin, että ohjatun merkki oli siinä kohtaa, missä oli ollut eteenmenon alusta. Tämän jälkeen samaan kohtaan tuli kiertonoudon merkki. Tämä voisi olla vaikea juttu, jos koira ei keskity kunnolla, kun samasta kohdasta tehdään ensin ohjatun nouto taaksepäin ja sitten kiertonoudon nouto eteenpäin.

Ohjatussa tuomari päätti, että kaikki hakevat oikean puolen, koska ruutu oli vasemmalla. Näin tilanne oli kaikille samanarvoinen. Tällaista tapaa saisi tulla Suomeenkin. Helpottaisi huomattavasti liikkurinakin kehän suunnittelua, kun ei tarvitsisi miettiä onhan molemmat puolet varmasti samanarvoiset.

Kehäsihteerin teltta, joka toimi myös paikallaolojen piilona.


Pian olikin meidän vuoro siirtyä kehään. Seuraaminen meni ihan normisettinä, mutta sitten alkoi sattua ja tapahtua. Ylva mokasi kolmessa liikkeessä peräkkäin jotain, eikä sille ole tyypillistä mokailla ihan noin urakalla. Ensin zetassa se meni istumisessa maahan (asennot olivat seiso, istu, maahan). Tässä oli varmasti pieni vaikutus sille, etten minäkään ollut parhaiten keskittynyt tekemiseen, kun mietin liikkeenohjaajan käskytystä. Hän ei nimittäin käskenyt kääntymään merkin kohdalla, vaan se piti tajuta tehdä itsenäisesti. Koiran takana hän sanoi normaalisti täyskäännös. Jäin miettimään asiaa hetkeksi juurikin tuolla toisella sivulla, jossa sitten tapahtui se asentovirhe. Muuten Y oli zetassa ihan hyvällä asenteella. Sehän on toisinaan ollut kisoissa vähän huonommalla asenteella ja jäänyt muutaman sentin taakse. Maahanmeno on ehkä helpointa tehdä, kun ei ihan keskity ja on tosi kuuma.

Maahanmenoteema jatkui luoksetulossa, jossa Ylva heittäytyi seisomisessa maahan. Great. Tässä vaiheessa oli pakko liikkeen jälkeen tehdä pieni seisomismuistutus pikaisesti ja huomaamatta, koska kiertonoudossakin olisi asentona seisominen ja Ylvalla näytti olevan heittäydyn maahan -päivä. Outoa, se ei yleensä tällaisia harrasta.

Luoksetulon suhteen täytyy nyt kyllä myöntää, että olen treenannut sitä luvattoman vähän. Uusien liikkeiden myötä on tullut niin paljon juoksutettavaa, että en vaan raaski juoksuttaa Ylvaa yhtään enempää. Niinpä olen riskillä ratsastanut sillä tiedolla, että Y on tehnyt hyviä luoksetuloja - tiedostaen toki koko ajan, että jossain vaiheessa vähäinen treenaaminen näkyy.

Ei tässä kuitenkaan vielä kaikki, sillä Ylva järjesti vielä ruutuun muutaman sydämentykytyksen lisää. Eteenmeno sujui hyvin, vaikka siellä oli taustalla luoksetulon merkit (jotka eivät tietenkään olleet ihan kohdalla eteenmenoa ajatellen). Ylva ei kyllä nähnyt alustaa ollenkaan, mutta päätyi sen viereen seisomaan. Ruutuunkin se lähti muutaman metrin oikeaan suuntaan, mutta käänsikin sitten kurssinsa takaoikealle kohti luoksetulomerkkejä.

Se on kyllä niin onneton hahmottamaan tuota liikettä! Tai sitten se ajatteli, että ruutu on taas kuitenkin siirretty, kun ollaan tehty paljon ruudunsiirtotreenejä. :) Niin tai näin, sinne kulmaan se juoksi. Päästin sen aika pitkälle ennen kuin pysäytin sen. Nyt pitää antaa pisteet Ylvalle, että se osasi korjata siitä ruutuun. Tai eipä se enää niinkään olen osaamisesta kiinni vaan siitä, että iskeekö mielensäpahoittaja-fiilis päälle vai ei. Tässä on varmasti auttanut se, että rauhoitin pari vikaa viikkoa selkeille ja helpoille ruututreeneille, joilla saatiin Ylvan itsetunto liikkeen osalta kasvuun. Mutta apua on ehdottomasti ollut myös siitä, että ennen sitä ollaan haastettu Ylvaa ruudun siirroilla ja muilla pikkujekuilla, joista selviää kyllä, kun keskittyy asiaan. Ylva selvästi tarvitsee paljon kokemusta myös haastavista ruuduista, jotta sillä on työkaluja selvittää vaikeat paikat. Mutta ennen kisoja tarvitaan helppoja onnistumisia, jotta itseluottamus säilyy hyvänä. Ilmeisesti olin onnistunut rytmittämään treenit hyvin.

Piti kuitenkin vielä järjestää yksi loppuhuipennus, koska ruudusta seuraamaan tullessa Ylva päättikin juosta mun ohi ja jatkaa matkaansa varjoon meidän kamoille. Kiitti ja heippa. No eipä se ehtinyt kuin metrin verran mun ohi, kun sanoin tiukasti sille uudetaan seuraa. Siitä se sitten tuli hyvillä mielin häntä heiluen seuraamaan - ai, eikö täältä saakaan lähteä. :)

Ihan pikkaisen siis tuli tapahtumia, joten vähän oli pää pyörällä kaikesta tapahtuneesta jonkin aikaa kisan jälkeenkin. Hienoa kuitenkin on, että tuosta lähti uusi nousu ja Y tsemppasi hienosti loput liikkeet ilman mokailuja. Pari vinoa lopun perusasentoa se teki, kun ei jaksanut enää helteessä viimeistellä liikkeitä loppuun. Yleensä se on niissä aika tarkka. Aivan erityishienoa on se, että kaukot Ylva teki normaalisti. Sillähän on hyvät kaukot, mutta se on järjestäen mokannut ne kisoissa, jos ensimmäisenä asentona on seisominen. Ja tuolla tietenkin oli - oli itse asiassa sama sarja kahdesti eli s-i-m-s-i-m. Olen panostanut nyt treeneissä paljon siihen, että häiriötilanteissakin on tehtävä seisominen ekana asentona, ja ilmeisesti treenit ovat tuottaneet jotain tulosta. Hyvä Pyy!

Kuumuus oli kyllä Ylvalle taas aika haastava juttu, mutta kyllä tämäkin asia on selvästi mennyt eteenpäin. Vaikka välillä tuntuukin siltä, että etenemme monessa meille haastavissa asioissa aika babysteps'eillä, mutta niin kauan kuin suunta on oikea, niin hyvä niin. Siinä menee se aika mikä siinä menee. Ylva veti kuitenkin koko kisan häntä heiluen ja palkkaantui liikkeiden väleissä kivasti.
Mokailuista huolimatta pisteet riittivät ykköstulokseen. Saimme 274,5 p. ja sen myötä Ylvasta tuli Tanskan ja Pohjoismaiden tottelevaisuusvalio!


Tuore Tanskan valio.

POHJ &  FI &  SE &  DK TVA
Cefeus Wonderful Ylva II


Vielä piti odottaa melko pitkään, jotta Puumakin pääsi tekemään oman osuutensa päivän päätteeksi. Niin siinä sitten kävi, että meidän kaikki koirat valioituivat. Mahtavaa! Hyvä meidän jengi! Puuma oli jo entuudestaan Pohjoismaiden valio, mutta tämä titteli tuli Ylvan lisäksi Hildalle. Tytöt ovat valioituneet samoissa ulkomaankisoissa. :)



Meidän valiotytöt.


Otimme muutamia kuvia kisojen päätteeksi ja annoimme koirien vähän jaloitella. Juoksuhaluja näytti riittävän kuumuudesta huolimatta - olihan reissu ollut yhtä autossa istumista. Ylvasta ja Olgasta piti ottaa oma kaverikuva. Olga on toiminut Ylvan kisamaskottina Ruotsissa ja nyt Tanskassa. Ylvan mielestä Olga on aivan ihana!


Ylva ja Olga




Sitten taas kamoja kasaan. Meille tulikin suunnanmuutos Marin kanssa. Sanna ja Kalle lähtivät jatkamaan matkaa seuraavalle kisapaikalle, mutta me lähdettiin takaisin Ruotsiin. Saimme ikäviä uutisia Roimasta ja vierasesine-epäilystä. Niinpä hyppäsimme autoon ja Mari aloitti puhelinrumban Suomen suuntaan. Ensin koitimme soittaa Viikkarille kysyäksemme laivalippujen vaihdon mahdollisuutta, mutta se oli mennyt kiinni.

Ajoimme yhdellä istumalla Jönköpingiin ja aloimme metsästää hotellia. Parissa paikassa vastaukseksi saatiin ei-oota koirien takia. Yhdessäkin hotellissa oli kuulemma vain kaksi koirahuonetta. Vihdoin tärppäsi ja pääsimme Scandic Elmiaan. Kaikki ruokapaikat olivat taas kiinni (osin juhannuksen, osin myöhäisen ajankohdan takia), joten lähdimme etsimään McDonald'sia. Ne ovat yleensä aina auki. :) Tällä reissulla ei kyllä ollut tietoakaan säännöllisistä ja järkevistä ruokailurytmeistä.



Koiratkin söivät McDonald'silla yöpalaa, ei sentään autokaistalla. :)


Yökävelyllä, taustalla meidän hotelli.

Osa yöstä meni taas valvoessa, kun odotimme lisätietoa Suomesta. Onneksi kaikki meni niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi mennä (kaiken mennessä sitä ennen niin huonosti kuin voi mennä). Niinpä pääsimme jossain vaiheessa unten maille. Aamulla saimme yhteyden Viikkarille ja vaihdettua laivaliput illan lauttaan. Söimme rauhassa aamupalan hotellilla (kerrankin oli siihen aikaa) ja lähdimme kohti Tukholmaa. Päätimme pysähtyä lähes heti Grännassa ja liikuttaa koiria vähän enemmän. Ne kun eivät olleet päässeet kertaakaan kunnolla liikkumaan. Kävelimme satamaan ja päästimme koirat uimaan Vätterniin. Tämä oli Ylvan mielestä varmaan paras taukopaikka koko matkalla! :)










Grännasta ajoimme yhdellä istumalla Tukholman eteläpuolelle Kungens kurvaniin, jossa käytiin pikaisesti kaupassa. Sitten Årstaan koiria pissattamaan ja sieltä satamaan jonottamaan lauttaan. Laivassa taas syömään. Nyt ehdittiin nostaa lasilliset meidän tuoreille valioillekin. Aika laimeaksi jäi juhlinta.

Kiitos Ylva! Helppo ja vaivaton matkakaveri. :) Kiitos myös Marille ja Sannalle seurasta!



Pitääpä vielä mainita, että aamulla Y oli taas vähän sen oloinen, että sillä olisi maha kipeä. Se ei missään nimessä ollut yhtä pahan oloinen kuin edelliskerralla, mutta jotain pientä outoutta siinä oli. Nukkui yön hyvin, mutta sitten juuri ennen lähtöä näytti siltä, että vähän olisi epämiellyttävä olo + Linnanpuistossa aamukävelyllä Y venytteli pariin otteeseen etupäätään. Voiko se olla merisairas?!? Se on matkustanut laivalla joka vuosi, eikä koskaan aiemmin ole ollut mitään. Se ei myöskään voi pahoin autossa, eikä laiva mielestäni mitenkään heilunut. Mutta jotenkin outoa, että noi sen mahajutut tulivat nimenomaan laivalla. No ehkä asiaan saadaan jotain selvyyttä, kun lähden kohta taas laivalle sen kanssa.

Reissu oli aika rankka. Käytännössä yhtä autossa istumista, odottelua, kisajännitystä sekä jännitystä Roiman puolesta. Oli siis melko tyhjät ajatukset tässä vaiheessa reissua ja olo oli ihan pysäkille jääneen oloinen. Välillä sitä miettii, että miten hullu sitä onkaan, kun tekee vapaaehtoisesti tällaisia reissuja, mutta jotain koukuttavaa tässä on. Niinpä pitääkin sitten miettiä, että olisiko seuraava kohde Viro vai Norja. :)




Isojen tyttöjen koulussa

Ylvalla on ollut paljon opiskeltavaa, kuten kaikilla nuorilla koirilla. Viime vuonna aloitettiin keväällä kisaaminen evl:ssä ja silloin rakennettiin kokonaisuutta vanhoilla säännöillä. Ja se toimikin mukavasti. Kun se oli saatu kivasti kasaan, alkoi uusien sääntöjen opettelu. Koko syksy oli yhtä juoksuttamista, kun uusiin sääntöihin oli onnistuttu keksimään juoksemista painottavat osiot. Kroppakin oli todella kovalla, joten samalla saatiin juosta fyssarilla, hieronnassa ja akupunktiossa tavallista enemmän ja koittaa lomittaa treenit ja levot järkevällä tavalla.


Kiertonoudossa tapahtuikin syksyllä pieni tapaturma, kun matto olikin liian pitävä. Tavoiteltiin tiukkaa käännöstä, ja siinä sitten tuli jalkaan, ilmeisesti varpaaseen, jokin vääntö, jonka aiheuttamia oireita saatiin hoitaa pitempään. Sen jälkeen Ylva sai kaarrattaa miten haluaa. En ala sen terveyden kustannuksella hakea pientä kaarrosta.

Ylva harjoittelee sivuttaissiirtymistä eteenmenon korjauksessa.
Kuva Charlotte Jaakola

Eteenmeno aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia. Ylva menee suoraan sinne minne se katsoo, mutta mulla ei ole vieläkään mitään vaikutusvaltaa kääntää sen katsetta kahta senttiä toiseen suuntaan, kun se on lukinnut jonkun suunnan mielessään. Virhe on siinä kohtaa liian pieni, jotta Y voisi saada kiinni siitä, mistä kenkä puristaa. Mutta riittävän suuri sille, että kymmenessä metrissä ollaan helposti ulkona rinkulasta.

Eteen! Nämä kaikki hiekkatreenikuvat ovat Challen ottamia.




Yhä edelleen tulee niin synkkiä hetkiä tämän liikeosan takia, että koko lajin mielekkyys on kärsinyt hirmuisesti ja välillä miettii, miksi ihmeessä tätä enää viitsii edes tehdä. Vielä en ole luovuttanut, mutta katsotaan miten käy. Mä eläisin tämän kanssa vielä siinä tapauksessa aika ok, jos tuomarit voisivat kuitata onko koira sisällä vai ei. Oikeusmurhia on jo tapahtunut, kun tuomari on tulkinnut eri tavalla kuin ohjaaja (ja seissyt ihan väärässä kohdassa, josta ei voi edes nähdä tilannetta samalla tavalla kuin ohjaaja). Jos kuittaus tulisi, kyllä sitä sen verran tietäisi, että mihin suuntaan pitäisi koittaa siirrättää koiraansa. Eikä tämä edelleenkään poistaisi sitä faktaa, että meidän pitäisi edelleen opettaa koiramme a) menemään eteenpäin ja b) siirtymään sivusuunnassa. Se tekisi tilanteesta vain piirun verran reilumman. Sillä nyt tässä ei ole mitään reilua, vähiten koiraa kohtaan.

Itseä ainakin syö se fakta, että en vieläkään usko, että koirasta enää saa opetettua samalla tavalla varmaa suorittajaa kuin vanhoilla säännöillä, kiitos tyhjään lähetyksen. Mukana on aina sattuman ja tuurin kauppa, arpapelillä mennään. Saas nähdä koituuko tämä oikeasti jossain vaiheessa koko harrastuksemme kohtaloksi. Mutta koitan olla vellomatta asiassa, vaikka tyhjän musta aukko vetäiseekin välillä mukanaan.



Ylvan treeneihin palatakseni: syksyn aikana saatiin muuten uudet liikkeet kivasti hallintaan, paitsi se ”ihana” eteenmeno, jota ei saada varmaan ikinä hallintaan. Uutta informaatiota tuli loppuvuoden kokeessa. Ylva ei ole mikään maailman sosiaalisin koira, vaikka se tykkääkin ihan hirmuisesti niistä koirista, joihin se on päässyt tutustumaan pentuna. Muuten se ei ole sellainen koira, joka haluaisi treffata vieraita koiria. Se valitsee aina väistämisen, jos vain mahdollista. Kohteliaat koirat ovat sen mielestä kivoja, ja niiden seuraan se mieluusti ajan myötä lyöttäytyy, kun huomaa ettei kyseessä ole suoraan iholle tuleva kaveri. Sitten kun Y ottaa jonkun kaverikseen, se todellakin ottaa sen omakseen.

Tämän takia Ylva kokee selvästi tietyt tilanteet hieman epämiellyttävinä, ja esimerkiksi messarissa se oli selvästi omalla epämukavuusalueella. Ylva on sen tyylinen koira, että se haluaa tehdä oikein ja on yritteliäs, kun se tietää mitä siltä halutaan ja jos se ei koe, että se on asetettu jotenkin epäreiluun tilanteeseen. Se on hyvin jännä sekoitus henkistä vahvuutta ja pikkutyttömäisyyttä. Jos se kokee, että se on joutunut epäreiluun tilanteeseen, se toisaalta muuttuu epävarmaksi, mutta toisaalta siltä löytyy pokkaa passivoitua. Jos se olisi herkkis pehmo, se kipittäisi varmasti mun luo mielistellen. Mutta ei se sitä tee, vaan seistä möllöttää paikoillaan mielenosoituksellisesti, heittäen hanskat tiskiin. Ja jos se pääsee siitä kuin koira veräjästä, se käyttää sen kortin välittömästi uudestaan, kun tilanne koittaa. Tätä asiaa pitäisi siis päästä ratkomaan. Ainoa ongelma on, että yleensä Ylva on treeneissä hyvin yritteliäs ja yhteistyöhaluinen. Normitreeneissä ei siis ole tullut esille tilannetta, jossa se pistäisi pillit pussiin.



Koska asia on kuitenkin oikeasti sellainen, joka on päästävä käsittelemään, jotta Ylvaan voisi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa, niin olen yrittänyt vähän kaivella asiaa esille. Aloitimme palkattomuusputkella, joka tehtiin vuodenvaihteessa. Ylvan kanssa on kyllä tehty koko ajan palkattomuuksia, mutta enemmän muutama liike kerrallaan -tyyppisesti. Tällaista putkea ei oltu tehty, koska yleensä se ei ole vielä tämän ikäisille ja näin kokemattomille tarpeen. Ylva kuitenkin tilasi itselleen sellaisen, koska halusin ensin selvittää, voiko palkattomuus tuoda esille jotain lisäinformaatiota.




Tein kolmen viikon ajan muistaakseni 13 palkattomuustreeniä peräkkäin. Teimme lähes aina viisi liikettä palkatta, mutta olin valmis lisäämään niitä, mikäli treenissä tulisi jotain esille, joka vaatisi uusintaa. Muuten viisi liikettä oli riittävä määrä kertomaan, missä mennään. Arvoin liikkeet joka kerta, jotta en alkaisi alitajuntaisesti valitsemaan mitä tekisin ja missä järjestyksessä. Otin mukaan kaikki liikkeet sekä vanhoista liikkeistä hyppynoudon, jotta oli enemmän variaatiota käytössä. Ruudun eteenmenossa tein välillä helpotuksia käyttämällä joko alustaa tai näyttämällä paikkaa, koska se ei ollut oikein siinä kunnossa, että sitä olisi halunnut tehdä joka kerta sellaisenaan. Treenin idea olisi äkkiä kääntynyt ihan väärään vääntöön.

Jokainen treeni alkoi palkattomuudella ja niin, että Ylva ei saanut ennen sitä humpata pallolla. Kaikissa kisapaikoissa ei ole muutenkaan siihen mahdollisuutta, joten tein vain sellaiset valmistelut kentän laidalla, mitä voisi jossain ahtaassa kisapaikassakin tehdä. Sitten menimme kentälle, teimme liikkeet, tulimme pois ja Y sai palkan. Tämän jälkeen palattiin usein kentälle, jolloin Y sai humputella pallonsa kanssa. Saatoin myös ottaa muutaman palasen vahvistaen tässä vaiheessa, mutta seuraava treeni alkoi taas palkattomuudella ja liikekokonaisuuksilla.


Veikan lauman kanssa.

Sisarukset Koodi ja Ylva.


Olen joskus tehnyt Kentsunkin kanssa vähän vastaavanlaisen palkattomuusputken. Yleensä tämä tulee tosiaan tehtyä myöhemmin, enkä olisi muuten Ylvan kanssa vielä tehnyt tätä, jos ei olisi tullut tarvetta kaivella asioita. Veikkaan että Ylvan kanssa tämä tuli aikaisemmin esille siksi, kun se on niin ajattelevainen koira. Sen myötä tulee myös erinäiset kehitykseen kuuluvat haasteet ja ongelmat aikaisemmin esille kuin koiralla, joka vain roiskii menemään.




Itse palkattomuus ei vaikuttanut Ylvaan mitenkään, mutta sain kyllä muuten informaatiota siitä. Huomasin ensinnäkin, että olemme onnistuneet tekemään aina aikaisemmin kaikki kokonaisuus- ja palkattomuustreenit niin, että kaikki yleensä onnistuu. Ylva ei tee juurikaan virheitä, vaan se tekee juuri niin miten se on opetettu. Se ei säädä mitään omiaan (ainakaan vielä tässä osaamistasossa, tilanne voi vielä toki muuttua), ja tämä johtuu tosiaan pitkälti sen pohtivasta luonteesta. Se on vähän kaksiteräinen miekka: joissain tilanteissa eduksi, toisissa tilanteissa haitaksi.




Sinällänsä kaikki on mennyt niin miten on toivottu eli ollaan saatu onnistumisia. Mutta samalla on jäänyt kokematta epäonnistumiset, koska niistäkin näköjään tarvitaan kokemuksia. Tällä en tarkoita nyt niitä järjestettyjä tilanteita, joilla testaan välillä Ylvan osaamistasoa yksittäisissä asioissa ja sitä, että onhan se ymmärtänyt tiettyjen asioiden tärkeyden. Tämän palkattomuusputken aikana tuli muutama satunnainen moka, joiden korjaukset tein vähän eri tavalla miten olen aiemmin tehnyt, ja silloin huomasimme, ettei Ylva oikein tiennyt miten käsitellä tapahtuneita virheitä. Tajusimme ettei Ylvalla ole ollut juurikaan kokemusta siitä, että se mokaa.

Tähän mennessä ollaan tietenkin haettu vain onnistumisia (niitä järjestettyjä testaamisia lukuun ottamatta) ja kasvatettu sen myötä itsetuntoa, mutta nyt kävi ilmi, että ei haittaisi vaikka mokia tulisikin, jotta pääsisimme treenaamaan myös sellaisia tilanteita. Ylvan pitäisi saada kokemusta siitä, miten mokista päästään yli ja kasvattaa myös sitä kautta sen itseluottamusta sen suhteen, että kaikesta selviää.

Nämä nurtsitreenikuvat on renkaan leiriltä. Mun kameran takana on
todennäköisesti ollut Marianne Forsell.

Haasteita on sitten myöhemmin saatukin, osittain siksi, kun Ylva pääsi keväällä ihan tosissaan isojen tyttöjen kouluun. Ylvahan on ollut tosi huono hahmottamaan isoja liikkeitä, esimerkiksi ruutua. Se oli nuorempana sellainen, että riitti että matkan varrella ruutuun oli maassa vaikkapa vain treenikassi, kun Y jo eksyi matkalla, eikä enää hahmottanut missä ruutu on. Sille on jostain syystä vaikea ratkaista tilanteita yksinään, kun se on kaukana musta, ja sen mielestä on ihan ok-ratkaisu olla tekemättä vaikeissa tilanteissa mitään.





Koitin tehdä viime kesänä ruudun siirtoja, mutta Y ei ollut siihen valmis. Niinpä vahvistimme vain paljon ruudussa paikkaa ja haettiin motivaatiota ruutuun juoksemiseen. Lisättiin perusosaamistasoa. Mutta vuodenvaihteessa oli aika siirtyä asiassa eteenpäin ja kokeilimme uudestaan ruudun siirtoja. Tein niitä hetken aikaa kuurimuotoisesti. Vaikeeta välillä oli, mutta pientä edistystä tapahtui. Sitten taas rauhoitettiin treenit selkeiksi, kun oli useampia kisojakin. Mutta nyt kun treenataan ulkona, olemme ottaneet ruudun siirrot takaisin ohjelmistoon. Ulkona se on kuitenkin paljon haastavampaa, varsinkin nurmikolla, kuin sisällä seinien ympäröimänä.




Treenit ovat edistyneet, mutta vielä on paljon hommaa. Ihan äärimmäisen tärkeää on saada rytmitettyä treenit niin, ettei tule liikaa vaikeeta peräkkäin. Pyrinkin siihen, että jos joku treeni on haastava, niin sen jälkeen olisi pari tosi selkeetä ja helppoa treeniä, jotta Ylvan itseluottamus säilyisi hyvänä. Jos sillä tulee liian monta treeniä peräkkäin liian vaikeana, se syö sen itseluottamusta, ja sitähän me emme tietenkään tavoitella. Kun Ylva kokee tilanteen liian vaikeaksi, sen tapa ratkaista asia on olla tekemättä mitään. Kun haasteita tarjoilee sopivassa mittakaavassa, sillä on halua selvittää ne. Mutta liika on liikaa. Niinpä tasapainoilemme nyt tämän asian kanssa ja muistamme, että itseluottamus on kuitenkin se asia, jolla pelataan. Kokemuksen lisäksi. Molempia siis rakennetaan kovasti.

Yleensä tykkään tehdä monet haasteasiat vähän kertarykäyksellä, mutta tämä on selvästi asia, jolle pitää antaa paljon aikaa. Nyt kun on taas kisat lähestymässä, mitään haasteita ei enää haeta. Nyt tehdään vain selkeetä ja helppoa itsetunnon nostattavaa treeniä. Kisojen jälkeen voidaan haastaa Ylvaa ja tehdä vaikeita treenejä, ja sitten taas rauhoitetaan tilanne hyvissä ajoin ennen SM:iä.




Kovasti on Ylvalla vielä opittavaa näistä isojen tyttöjen jutuista, mutta eiköhän kaikki tapahdu ajallaan. Siinä menee se aika mikä siinä menee. Katson kuitenkin todella tärkeäksi käsitellä nämä asiat Ylvan kanssa. Muuten en pystyisi täysin luottamaan siihen. Se on selvästi koira, joka ottaa tilaisuudesta välittömästi vaarin, jos pääsee jostain asiasta kuin koira veräjästä. Onneksi siitä löytyy myös hyvin paljon yhteistyöhalua. Se haluaa tehdä oikein, kun vaan tietää mitä siltä odotetaan ja saan pidettyä sen mielentilan oikeana. Toi mielentilajuttu on vielä ihan oma tarinansa, miten paljonkaan Ylvan tekemiseen vaikuttaa se, miten se kokee tilanteet ja millainen fiilis sillä on. Temput on vain temppuja, ja Ylvalta löytyy kyllä osaamista niiden suhteen todella paljon (jos unohdetaan se pirun eteenmeno), mutta korvien välin hallinta onkin sitten ihan oma juttunsa. Mutta sitähän se toko ihan loppujen lopuksi onkin. Sitä vielä opiskellaan ja koko ajan opitaan toisistamme uutta.



Tunnarijono, joka teki kulman.

Tosta yllä olevan kuvan tunnarijonosta tuli otettua videokin, klik. Toihan oli kuin jälki. :)





Kentsu-kulta on voinut hyvin. Käymme joka aamu kävelyllä metsässä, jossa se joutuu liikkumaan vähän epätasaisella, mutta pehmeällä alustalla ja nostelemaan jalkojaan. Veikkaan että se on tehnyt sille hyvää, koska sen asentotunto ei ole huonontunut. Toivotaan että tilanne pysyy muuttumattomana sen suhteen vielä pitkään. Varmasti myös lämpimät kelit ovat auttaneet asiassa.

Kenneli on saanut humppailla vähän tokoa ja temppuja, milloin mitäkin. Kerran tehtiin yksi rallyrata, kun Tuuri oli valmistautumassa kisoihin. Olipas vaikeeta pitää koiraa hihnassa. :) Olen myös opettanut Kentsua vaihtamaan perusasennossa paikkaa selän kautta toiselle puolelle istumaan sekä seuraamaan oikealla puolella. Se on niin vilpittömän riemuissaan kaikesta, mitä se saa tehdä.




ps. Pitäisköhän saada aikaiseksi päivittää vähän useammin, kun muuten tulee näitä megapitkiä tekstejä, jotka ovat kuitenkin vain ihan pintaraapaisuja todellisuudesta. Koitan ryhdistäytyä.