Hyvää Joulua!

Jouluvideo on valmis. Sen tekeminen oli huisin hauskaa, ja Heidi on tehnyt valtavan hienon (ja työlään) työn editoinnin kanssa. Jos olet nähnyt ekan ja tokan osan, niin voit hypätä suoraan kohtaan 5:20. Ellet sitten halua fiilistellä koko videon voimin joulumielen etsimistä.




Itiksessä kuvatessa saatiin aika paljon huomiota, mutta koirat suorittivat tehtävänsä siitä huolimatta hienosti. Ylvan mielestä tää oli jotenkin ihan mahtavan hauskaa, ja se selvästi nautti kuvauksesta täysillä.

Osa itiskohtauksista on purkissa, kohta siirrytään alakertaan junan luo.

Pennut olivat todella reippaita. Ainoastaan metsäkuvausta kuvatessa (jossa pennut painivat ja päättävät lähteä etsimään joulumieltä) Åkella tuli lopussa kylmä, kun joutui olemaan ilman takkia. Mukana oli onneksi monta syliä ja fleecepeitto, johon Åke välillä käärittiin. :)

Muuten kaikki kohtaukset, joissa pennut kipittivät menemään olivat helppoja kuvattavia - kiitos yhden pienen labradorinnoutajan. :) Ei tarvinnut kuin vähän näyttää nameja Kajalle, niin se kyllä muisti minne ne oli jätetty. Åken tehtävä oli enää vain seurata Kajaa ja yrittää ehtiä syödä myös muutama nami. Ylva kyllä taisi ottaa meidän perheen namivajauksen takaisin rohmuamalla osin Faninkin nameja. :)




Aina ei jaksa pienet pennut poseerata.
Åkella ei ihan yltänyt jalat junan laidalle. :) Ikää tuolloin oli 10 viikkoa.

Olimme jo kuvanneet yhden loppukohtauksen ensimmäisten kuvausten joukossa, mutta pennut ehtivät kasvaa niin huimaa vauhtia kuvausten aikana, että päätimme kuvata nukkumiskohtauksen uudestaan. Se oli ylivoimaisesti vaikein kuvattava. Pennut olivat riehuneet jo lähes neljä tuntia ja olivat selvästi yliväsyneitä, mutta eivät vaan meinanneet malttaa nukkua. Piti aika pitkään sylitellä ja silitellä, ennen kuin uni voitti.

Yliväsyneet pennut.

Ai nukkumaanko?

Tonttulakki oli milloin mitenkin päin.


Kohta ne nukkuu!

Vihdoinkin! :) Ihanuudet!

Oikein hyvää joulua ja joulumieltä kaikille! Tähän loppuun pitää laittaa vielä liikkiskuva pojista, kun Åke nojasi Kentsuun. Kepa onkin meidän kallio, johon voi aina luottaa ja nojata.



Jatko-osa

Jouluvideon seuraava osa on tässä.



Joulumieltä etsimässä

Taas on tullut tämä aika vuodesta.




Eli meidän treeniryhmän jouluvideon aika. :) Kentsu pääsi taas vierailevaksi tähdeksi joulupukin rooliin. Ylva kuului vakkaritontturyhmään, mutta myös Åkella on videolla osa. Åke & Kaja (Åkea pari viikkoa vanhempi labbis) ovat oikeastaan pääosassa videolla.

Tällä kertaa video julkaistaan osissa. Täällä ensimmäinen osa.


Tonttu väsähti

Voi kun Åke on niin pieni noissa kuvissa. Noi otettiin, kun Åke oli 8,5-viikkoinen. Suunnittelimme silloin videon juonta ja otimme muutaman kuvan videoa varten (tonttujen katoamisilmoitukseen). Åke on kasvanut hurjaa vauhtia. Ei niinkään kiloissa, mutta pituutta ja korkeutta on tullut huimaa vauhtia lisää. Esimerkki kasvuvauhdista: yhtenä lauantaina sovitin lainatakkia, joka oli aivan liian pitkä. Seuraavana torstaina se oli sopiva.

Tässä tuoreempi kuva pennusta:

Huomenna täytän 13 viikkoa.

Kelpiet ovat päässeet alkujärkytyksestään. Ne olivat noin viikon verran naamat nurinpäin, mutta sitten muuttivat asennettaan. Ylvan mielestä Åke on aivan ihana. Ne leikkivät joka päivä. Ylva osaa leikittää pentua hienosti menemällä kyljelleen maahan makaamaan, niin pentu voi kiipeillä sen päällä. Kentsu ei oikein tiedä miten pennun kanssa pitäisi leikkiä, mutta yrittää välillä kömpelösti olla leikissä mukana. Hyvin ovat laumautuneet samaksi porukaksi.

Muisto syksyltä.




Åke

Nyt en ehdi kirjoittaa sen tarkemmin uudesta laumanjäsenestä, joten video kertokoon tällä kertaa olennaisen.



Ihana tättähäärä, todella reipas ja suloinen pakkaus. Hyvin siis menee. :)

Nimen muutos

Talvi tuli etelään, jes! Helppo sanoa jes, kun asun nykyisin taloyhtiössä, jossa ei tarvitse tehdä itse lumitöitä. :) En muistele kovinkaan lämmöllä niitä neljää peräkkäistä lumitalvea, jotka muutama vuosi sitten täällä koettiin.

Lumi tuo mukavasti valoisuutta ankeaan marraskuuhun. Toki treeniolosuhteet heikkenevät, mutta se kuuluu muutenkin asiaan tähän aikaan vuodesta. Valitettavasti.

Tämä kuva on parin talven takaa.

Ostin Kentsulle Hurtan uuden lämpöhaalarin. Lisäksi hankin auton takakonttiin irrallisen penkinlämmittimen, joka saa virran tupakansytyttimen kautta. Mun auton takakontissa on nimittäin tupakansytytin, joka toimii myös silloin, kun auto ei ole käynnissä. Alusta tuntuu lämmittävän mukavasti, koska Kentsun vatsa tuntuu aina ihanan lämpimältä, kun nostan sen autosta. Käytän siis tuota lisälämpöä silloin, kun K joutuu odottamaan autossa esimerkiksi Ylvan treenien ajan.

Kohta saadaan miettiä lisää, miten jokainen lauman jäsen pysyy riittävän lämpimänä. Tähän liittyy myös blogin nimenvaihdos. Tämä blogihan on muuttanut useammankin kerran nimeä, koska alun perin blogissa esiintyi Myra ja Kentsu. Myran lähdettyä Kentsu esiintyi blogissa hetken aikaa yksinään, kunnes seuraan liittyi Ylva. Ja taas tulee muutoksia. Teen nimittäin syrjähypyn, joten enää tämä blogi ei kerro pelkästään kelpieistä.




Ensi viikosta lähtien aletaan torjuta kaamosmasennusta tällaisen söpöläisen voimin:

Åke 4-viikkoisena


Olen aina ollut sitä mieltä, että kaksi koiraa on hyvä lukumäärä - onhan mulla vain kaksi kättä. Ja kuinkas sitten kävikään, kolmas on tulossa. Mutta ihan pikkuinen, joten lasketaanko sitä?! :) Meille muuttaa siis ensi viikolla tanskalais-ruotsalainen pihakoira, ja koska se on tanskalais-ruotsalainen, niin mikä muukaan se voi olla kuin Åke? :) Tässä rikkoutuu muutkin rajat kuin roturajat, nimittäin nimeämissäännöt. Meidän kaikki koirat koti-kotona ja mulla itsellä ovat saaneet kutsumanimet suoraan virallisista nimistä. Mutta nyt Åke tekee poikkeuksen.

Miten kukaan voi vastustaa tällaista?! :)







Tästä tulee mielenkiintoinen ja jännä matka, kun pääsee avartamaan omaa näkemystään itselle ihan uuden rodun parissa. Mutta nyt vielä nautiskellaan kahden aikuisen koiran kanssa rauhallisesta yhteiselosta ja kerätään voimia tulevaan pentuarkeen.


Voi taivas, mikä sieltä tulee. Pikkuvelikö?


Hiljaiseloa

Blogin päivittäminen on vain jäänyt ja jäänyt. Eipä tosin olla mitään ihmeitä tehty, paitsi ihania metsälenkkejä. Ne ovat olleet Kentsun "pelastus". Sille on tehnyt todella hyvää päästä kävelemään epätasaisessa maastossa. Asfalttikävelyt ovat olleet aivan minimissään.

Nyt harmina on pimeys, mutta olen sitä uhmaten käynyt silti aamulenkin metsässä otsalampun kanssa. Aamukävelyt meinasivat tosin jäädä, kun parina aamuna näin vähän kauempana polulla paikoillaan olevan valon. Se aiheutti melkoisen jäätävän tunteen pilkkopimeässä metsässä. Onneksi saimme sille selvyyden, kun tuli kuutamo ja otin käyttöön astetta järeämmän otsalampun, jolloin pystyin erottamaan, että valo tulee puunrungosta. Valoisaan aikaan kävinkin sitten etsimässä syypään, joka oli puuhun kiinnitetty heijastin. :) Ehkä me siis edelleen uskalletaan mennä säkkipimeään metsään.





Syyskuussa oli valmennusrenkaan leiri. Siellä tehtiin kisamainen setti musiikin pauhatessa ja keinuhevoshäiriöllä. :) Ylvaan ei hevonen vaikuttanut, vaan koko tilanne ylipäätänsä. Se selvästi koki, että nyt sitä taas haastetaan kovasti (on tainnut valitettavasti osittain yhdistää sellaisen tunteen ruutuun), ja niinpä se meni ruutuun käsijarru päällä. Mä kävin sen jälkeen monenlaisia tuntemuksia lävitse, päällimmäisenä turhautuminen ja väsymys. Ollaan koko vuosi panostettu vaikeisiin ruutuihin, ja tässäkö lopputulos. Jaksanko enää edes yrittää. Mutta kun hetken aikaa olin saanut märehtiä asiassa tajusin, että kyllä homma on silti edennyt. Vuosi sitten Ylva olisi todennäköisesti kieltäytynyt menemästä ruutuun, ja nyt se kuitenkin päätti mennä sinne.


Nämä renkaan leirin kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen.




Ollaan siis tehty paljon erilaisia ongelmanratkaisutreenejä, joissa on ollut mukana ruutu. Ylva on kehittynyt niissä oikeasti tosi paljon, ja jos sillä on vaan rento olo, se tuo mukanaan itseluottamuksen, jonka se tarvitsee ratkaistakseen haasteet. Mutta jos se kokee tilanteessa olevan jotain tosi vaikeeta ja liian haastavaa, se vaikuttaa tilanteeseen päinvastoin.

Päätin leirin jälkeen, että nyt saa jäädä haastavat ruudut vähäksi aikaa. Ne ovat olleet enemmän kuin paikallaan meidän treeneissä, ja niiden kautta ollaan saatu lisää pelimerkkejä vaikeisiin tilanteisiin. Kyse ei ole enää siitä, että osaako Ylva vai ei, vaan siitä, onko se riittävän rento ja itsevarma hoitaakseen homman kotiin. Niinpä ollaan tehty nyt kuurina vain helppoja ja motivoivia ruutuja. Se vähä mitä ollaan tehty. Ei nimittäin olla ihan hirveästi treenattu.


Pallolle juoksu ruudussa. Kuva Maarit.


Tässä välissä on ollut ainoa mahdollisuus pitää vähän treenitaukoa, joka lipsahti meillä vähän pitemmäksi mitä ajattelin. Mutta hyvää on tehnyt. Aivan toimettomina ei olla oltu. Ollaan pitkästä aikaa treenattu jonkin verran kotona eri juttuja. Kentälle ollaan ehditty vain kerran kaksi viikossa. Mutta nyt ollaan siis päästy vihdoin senkin suhteen normirytmiin.

Sain Ylvalle kisapaikan parin viikon päähän. Vähän vähillä treeneillä sinne mennään, mutta sen on muutenkin tarkoitus olla tsekkaus siitä, missä mennään. Nyt se on sitten todellakin tsekkaus. Saadaan treenilistaa loppuvuodelle ennen karsintojen alkamista.


Nämä treenikuvat edelleen Maaritin käsialaa.






Leirillä oli mukana apina ja pupu, joita moni käytti häiriöinä. Esittelin Ylvallekin ne. Tai no, en oikeastaan esitellyt, vaan ensitutustumisessa tapahtui pieni moka. En tiennyt, että apina tekee voltin. Apina laitettiin päälle Ylvan selän takana, ja Ylva pääsi säikähtämään sitä, kun se teki voltin. Ylvalla tuli yllättävän voimakas pelästymisreaktio. Mua jäi se vaivaamaan sen verran, että piti sitten hankkia oma apina. :) No ei pelännyt Ylva enää apinaa, vaan kehitti siitä aikamoisen kierrosten nostattajan. Ylva käy apinasta sen verran kierroksilla, että eipä taida apinasta tulla koskaan niin neutraalia, että sitä voisi käyttää fiksulla tavalla häiriönä treeneissä. Toki Ylva pystyy luopumaan apinasta käskystä, mutta heti vapautuksen saatuaan apina saa aikamoista kyytiä. Täällä voi katsoa mitä mieltä Ylva on siitä, saako meillä tehdä voltteja vai ei.




Eteenmenot ovat aiheuttaneet edelleen ahdistusta. Sain Ylvan niissä tietylle tasolle aika nopeasti, mutta siitä ei olla päästy enää eteenpäin. Ollaan jymähdetty paikoillemme. Jos Ylva tietää, että pallo lentää, se juoksee kyllä eteenpäin hyvällä draivilla. Jos se ei osaa odottaa palkkaa, niin se on epävarmempi. Olen panostanut tosi paljon alun suuntaukseen, mutta en ole keksinyt mitään ratkaisevaa tekijää siihen. Niinpä päätin jättää sen treenamisen kokonaan. Nyt haluan panostaa vain siihen, että Ylva sinkoaa eteenpäin. Ja jos se sinkoaa vinoon, niin sitten korjataan. Eli toisena panostuksen kohteena jatketaan sivuttaissiirtymien treenaamista.

Olen tehnyt eteenmenoja viimeisen vuoden aikana monella eri tavalla, ja se on ollut alkuvaiheessa mielestäni hyvä juttu. Mutta nyt on sellainen olo, että hommaan pitää löytyä jokin punainen lanka ja tehdä vain yhdellä tavalla. Päädyin korvhållareihin, jotka meidän varustevastaavamme, treenikaverin kepo valmisti meille. Tällöin säästyy koiran kroppakin, kun ei tule pallolle syöksyjä. Jospa näiden kautta saisin nostatettua Ylvan itsetuntoa siitä, että jatka vain matkaa, kyllä se korvhållare sieltä ilmaantuu. Lisäksi tämä on konkreettinen asia, jolloin korjaaminenkin on paljon kivempaa. Tämä tosin myös vahvistaa halua etsiä kohdetta katseella, joten se saattaa tuoda jotain ei-toivottua mukanaan, mutta aika näyttää kuinka meidän käy. Ylvahan ei muuten yleisesti ottaen jumiudu katseellaan kiinni mihinkään, joten ehkä tästäkin selvitään. Katsotaan. Jotain on nyt kuitenkin asialle tehtävä ja valittava yksi treenitapa, jota viedä eteenpäin.




Tulevat kylmemmät ilmat pelottavat Kentsun suhteen. Siitä on jo nyt nähnyt muutamaan otteeseen, että autossa istuminen on ollut sille huono juttu. Kyllä se siitä aina vertyy, kun saa liikkua, mutta välillä vaan tulee väkisinkin autossa istumista ja odottelua. Välillä saan onneksi järjestettyä tilanteita niin, ettei Kentsun tartte istua mukana. Ja silloin kun tarvitsee, niin pitää topata se niin täyteen vaatteita kuin voi. Vuorasin jo auton takaboksin sivut retkipatjalla ja lisäsin alustojen määrää. Ostin myös mikrossa lämmitettävän "kiekon", jonka pitäisi pitää lämpöä kymmenen tunnin ajan. Se on kylläkin tosi pieni, mutta varmasti kuitenkin lämmittää, jos sen saa vaan laitettua sellaiseen kohtaan, että K nojailisi siihen. Toivottavasti Kepa-setä on ilonamme vielä pitkään! Muutenhan se on edelleen hyväkuntoinen, lihakset säilyttänyt ja ennen kaikkea pirteä ja hyväntuulinen. Jalat (asentotunto) on vaan huonot ja toimivat välillä vähän viiveellä.



Hoitolasten video

Mulla oli viime viikonloppuna hoitolapsia. Mun ystävän mali oli hoidossa perjantai-illasta lauantai-iltaan, kun saman perheen saluki kävi juoksemassa Suomen mestaruuksissa saavuttaen niin käyttövalion arvon kuin SM-6. sijan. Lisäksi mun siskon 9-vuotiaat kaksostytöt olivat meillä perjantaista sunnuntaihin. Koirat olivat aivan innoissaan tyttöjen seurasta. Hylkäsivät mut yöksi ja nukkuivat tyytyväisenä tyttöjen kanssa. :)





Viime syksynä teimme videon, kun tytöt treenasivat koirien kanssa temppuja. Sitä on sitten katsottu kavereiden ja luokkakavereiden kanssa - ja näköjään muutama muukin, koska näyttökertoja videolla on yli tuhat. Nyt tytöt halusivat tehdä uuden videon. Annoin heille tehtäväksi suunnitella videon sisällön, ja he saapuivatkin käsikirjoituksen kera. :) Tilanne vaan muuttui, kun kävi ilmi, että Ketku oli myös hoidossa. Niinpä tarina piti keksiä uusiksi, jotta Ketkullekin tulisi jokin rooli.

Niinpä tarinan lähtökohdaksi muotoutui ajatus siitä, että Kentsu katoaa metsälenkillä - jää syömään mustikoita. Tämä kohtaus olikin helppo kuvata, koska Kentsu syö mustikoita koko ajan. :) Ylva koittaa etsiä Kentsua, mutta ei löydä sitä, joten paikalle kutsutaan apuvoimia: sheriffi Ketku. :) Onhan se kuitenkin mali, joita näkee paljon poliisikoirina, joten roolijako oli täysin selvä.

Tällainen videosta tuli:



Siitä tuli kyllä hauska, vaikka itse sanonkin. :) Hieno suunnittelu tytöiltä! Tämä vaan taitaa tietää sitä, että videoiden tekoa tullaan "vaatimaan" toistekin. :)


Vielä riittää mustikoita syötäväksi.





Maija ja minä mennään kolmen kerran kaksarille (jaettu yksäri) koskien nose workia. Maija hakee siitä sopivaa aktivointia Nyytille, ja mä haluan vähän lisäneuvoja jatkoon omien koirien suhteen. Niiden mielestä nose work on ihan sairaan siistiä, ja nyt pitäisi saada vähän kierroksia laskemaan ja opetettua muun muassa ilmaisu. Niinpä on kiva saada neuvoja siitä, mitä kannattaa tehdä ja miten edetä. Ensimmäinen kerta meillä on ensi viikolla. Odotan sitä innolla.

Meanwhile harjoitellaan ihan pelkän eucalyptushajun tunnistamista, joka sujuu jo molemmilta hyvin. Jätin laatikkotreenit toistaiseksi tauolle, kun tuli sellainen olo, että ensin pitää ehkä kuitenkin saada ilmaisu kuntoon. Hajun tunnistamista ja erottelua (pitäisi ottaa häiriöhajut mukaan) on nyt helppo tehdä, kun sain oman purkkiradan, jee! Onni on treenikaverin kätevä kepo. :)


Nyt pysyvät purkit paikoillaan, eivätkä saa kyytiä kelpieiltä.



PiirM-2

Meillä oli vajaa kaksi viikkoa sitten Helsingin seudun kennelpiirin piirinmestaruuskoe Tuomarinkartanossa. Ylva osallistui piirinmestiksiin ensimmäisen kerran. Viime vuonna kisa käytiin uusilla säännöillä, emmekä olleet silloin vielä valmiita starttaamaan niillä säännöillä. Niinpä pääsimme mukaan vasta nyt. Kyllä on kato käynyt kisoissa. Joskus Kentsun kanssa kisatessa piirinmestiksissä oli kepeästi kolmisenkymmentä evl-koiraa. Nyt ilmoittautuneita oli 11, joista kymmenen saapui paikalle.

Meille arpa"onni" oli antanut lähtönumeroksi ykkösen. Itse tykkään katsoa liikkeiden aloituspaikat etukäteen, joten lähtöpaikka ei ollut mieluinen. Mutta sillä mentiin. Ensin tehtiin paikallaolot Pirkon kehässä, sitten siirryttiin tekemään yksilöliikkeet Carinan kehään. Liikkeet tehtiin normijärjestyksessä, kaikki putkeen.

Paikallaolot sujuivat meillä hyvin. Yksilökehässä tuli muutama kämmi. Ylva teki luoksetulossa kaksi maahanmenoa ja ruudun eteenmenoon se tarvitsi kaksi käskyä. Se oli varmasti osittain mun syy. Kävimme keskustelua ennen liikkeen alkua siitä, missä kohtaa on lähetyspaikka ja onko merkki rinkulan keskikohtaa vastapäätä vai ei. Niinpä en huomannut, ettei edellisen liikkeen pisteitä oltu vielä annettu, kun kaiken tämän keskustelun jälkeen asettauduin lähetyspaikkaan. Ylva lukitsi eteenmenon hyvin, mutta sitten tulikin pitkä viive ennen liikkeen alkamista, kun vielä oli tosiaan pisteetkin antamatta. Ja tuossa kohtaa ei ole viiveitä vielä harjoiteltu, joten veikkaan ettei Y oikein ollut kartalla liikkeen alkamisesta, kun vihdoin päästiin käskytykseen asti. Niinpä se ei reagoinut ekaan käskyyn mitenkään.

Pisteet riittivät kuitenkin ykköstulokseen ja toiseen sijaan. Piirinmetaruuden voitti Tiltu ja Deri. Ylva ja minä saimme hopeaa. Pronssi meni Mirjamille ja Kengulle. He olivat kisassa neljäntenä, mutta kolmanneksi tulleet Anna ja Tino eivät asu piirin alueella.

Olimme Ylvan kanssa HSKH:n ykkösjoukkueessa, joka voitti joukkuekultaa. HSKH:n toinenkin joukkue oli mitaleilla saavuttaen pronssia. Hyvä meidän seura!


PiirM-hopeaa Ylvalle.

Neljän sakki: minä ja Ylva, tuomari-Carina, Tiltu ja Deri, Anna ja Tino,
Mirjami ja Kengu


Ylva on tehnyt nyt kolmessa kisassa luoksetulossa kaksi maahanmenoa, joten voinemme todeta meillä olevan jonkinlainen kisaongelma. Ensimmäisen kerran Y teki niin Ojangossa karsinnoissa. Silloin se oli niin jymähtänyt kiinni tuomarina olleeseen Pirkkoon, että sen ajatukset olivat suurelta osin Pirkossa. Niinpä toi maahanmeno tuli osittain varmaan vähän vahinkona, kun keskittyminen ei ollut täysin oikeassa asiassa.

Seuraavaksi Ylva teki niin Tanskassa, ja nyt piirinmestaruuksissa. Niissä ei mielestäni ollut mitään ulkopuolista häiriötä viemässä huomiota muualle. Ainoa yhdistävä tekijä on lämmin ilma. Ja kummassakin tapauksessa ei siis ollut ollut lämmintä vähään aikaan, joten kyseessä oli ns. ensimmäinen kuuma päivä pitkästä aikaa. Ylvahan ei ole maailman parhain kuumansietokyvyssään, joten sillä kyllä heposti voi tulla vähän puuh-lääh-huh-kun-on-niin-kuuma-olo, kun tulee yhtäkkiä lämmin keli, eikä siihen ole vielä tottunut. Ja silloinhan keskittyminen ei välttämättä ole niin priimaa.




Mukana voi olla jotain kisamaisuuteen ja niihin olosuhteisiin liittyvää, mutta ei pelkästään. Ylva kuitenkin teki esimerkiksi ton Ojangon kisan jälkeen seuraavana päivänä luoksetulon normaalisti, samoin kuin esimerkiksi SM:ssä molempina peräkkäisinä päivinä. Olennaisin asia tässä on varmasti jonkinlainen keskittymättömyys.

Ylva on toki myös sen tyylinen koira, että jos se jostain on joskus päässyt helpolla, se kaivaa mieluusti sen kortin uudestaan esille. Eli kun se Ojangon kisoissa pääsi tekemään sattumalta tuon virheen, niin se on ehkä helpompi pumpsahtaa esille, kun olosuhteet ovat sille otolliset. Niinpä tämä kierre pitäisi päästä katkaisemaan. Muutenhan Ylva on kyllä varsin kuuliainen ja tekee pitkälti sen, mitä sille on opetettu. Se pitäisi saada kiinni virheestään, jotta sille pääsisi sanomaan, ettei näin saa tehdä. Se kyllä yleensä ottaa niistä hyvin onkeensa.




Yksi syy on varmasti myös siinä, etten ole treenannut luoksetuloa tarpeeksi. En juuri ollenkaan. Tämä on johtunut puhtaasti siitä syystä, että en vaan ole voinut juoksuttaa Ylvaa yhtään enempää mitä se on joutunut treeneissä juoksemaan mm. kierron ja eteenmenon sekä haastavien ruutujen takia. Ylvalla on perusluoksetulo tosi kiva, joten olen tietoisesti ratsastanut sillä ja tiennyt kyllä, että jossain vaiheessa tilanne muuttuu. Ja nyt ollaan tosiaan siinä tilanteessa, että nyt sitä luoksetuloa on vain pakko päästä treenaamaan enemmän. Jokin muu juoksutusliikkeistä saa jäädä vähemmälle. Eivät kyllä uusia sääntöjä kehittäneet ole tainneet ajatella, miten paljon koiran juoksuttamista uudet säännöt toivat mukanaan...




Koitettiin vähän kaivella luoksetulon virhettä Christan kanssa tällä viikolla. Ensin tehtiin pieni palkattomuus, tunnari ja zeta palkatta. Siihen päälle luoksetulo niin, että Christa sanoi "käsky" luoksetulon seisomiskohdassa, ja mä annoin sen jälkeen oman seiso-käskyni. Ajatuksena oli tsekata voisiko mukana olla myös jotain ennakointia, jolloin helpommin tulee tehtyä mikä vaan asento, kun ei ihan keskity tekemiseen. Ylva ei mokannut, vaan keskittyi ja teki todella hyvin.

Seuraavaksi sitten tehtiin kassin kierron yhteydessä sellaisia treenejä, että mä seisautin Ylvan ja sen jälkeen Christa sanoi maahan. Ylva mokasi heti ensimmäisellä. Kävin korjauttaa Ylvan takaisin seisomaan ja otimme uudestaan. Nyt Y ei langennut välittömästi Christan maahan-käskyyn, mutta pienen viiveen jälkeen kylläkin. Tämän jälkeen Ylva sai kiinni treenistä, eikä enää mokannut. Ei vaikka, mäkin välillä käskin sen seisomiskäskyn jälkeen maahan ja tein sitten taas seisomisen. Ylva oli sangen pätevänä!




Nyt pitäisi koittaa saada jossain kisamaisessa treenissä tehtyä samantapainen treeni. Eli kun Ylva on tehnyt luoksetulossa seisahduksen, joku huutaakin käskyn maahan, jolla tsekataan miten hyvin Y on kuulolla muhun päin ja focusoitunut tehtävään vai tippuuko se maahan ulkopuolisen käskystä. Koitamme toteuttaa sen varmaankin valmennusrenkaan leirillä, joka on viikon päästä. Lisäksi ilmoittauduin jo yksiin epävirallisiin kisoihin, joissa olisi myös tarkoitus tsekata tilannetta ja päästä puuttumaan siihen, jos Y mokaa. Ja vastaavasti palkkaamaan kunnolla, jos Y valitsee oikein.





Samaisessa treenissä keksittiin mikä on syynä sille, miksi Ylva on joskus zetan asennoissa vino. Se nimittäin seuraa hyvällä paikalla ja aivan suorana, joten se ei voi olla syynä sille, miksi sillä on välillä etupää pois linjalta. Joskus harmittaa antaa pois pisteitä vinoista asennoista, kun Y kuitenkin seuraa niin suorana. Enkä ole keksinyt, miksi se on välillä aivan luotisuora asennoissa ja välillä vähän vino. Christa sen sitten keksi. Niin kauan kun mun rytmi pysyy normaalina, Y seuraa hyvin ja tekee suorat asennot. Mutta jos vähänkään rytmissä tulee jokin rikko, Ylva alkaa peitsata, jolloin se vaappuu sivusuunnassa, ja silloin riski vinoon asentoon on paljon suurempi riippuen missä kohtaa annan asennon suhteessa Ylvan vaappumiseen.

Mulle tulee toi rytminrikko tilanteissa, joissa alan odottaa liikkeenohjaajan käskyä. Mä kun tykkään vähän asetella omat askeleet tiettyyn järjestykseen käskyä antaessa, ja jos käskyä ei ala kuulua, niin mulle tulee kiire asetella askeliani järjestykseen. Nyt mun pitää alkaa harjoitella käskyn antamista missä kohtaa hyvänsä. Ylva kyllä osaa asennot hyvin, joten se ei ole niin riippuvainen mun rytmistä kuin mitä minä itse olen. ;) Olettaen tietenkin, että se keskittyy. ;)