Hyvät vai huonot uutiset

Kentsu kävi selkäkuvissa ja aiheutti pienoista jännitystä, kun ei meinannut herätä rauhoituksesta. Meni tunti ja kaksi heräämispiikkiä ennen kuin saimme Kentsun heräämään. Hieman alkoi jo kylmätä, kun siitä ei saanut mitään reaktiota. Silmät vaan vähän liikkuivat.

Kuvaava lääkäri vaihtui Karoliinan sairastumisen takia, joten jouduimme odottamaan jonkin aikaa Karoliinan kommentteja kuvista. Ja niinhän sieltä sitten löytyi luupiikki. Se on kaularangan ja rintarangan välissä, ensimmäisessä rintanikamassa. Koska rtg-kuvat eivät ole kolmiulotteisia, niin ihan täysin emme tiedä mihin suuntaan se osoittaa. Ei kuitenkaan ylöspäin, kohti selkäydintä, vaan alaspäin/eteenpäin.

Sehän on hyvin liikkuva paikka, kun koira liikuttaa päätään. Eli varmasti se tuntuu siellä ikävänä. Se saattaa myös olla osittain syypää oireiluun - uutena ikävänä juttuja Kentsun etujaloissakin on välillä ollut huono asentotunto. Karoliinan mielestä se ei kuitenkaan ole ainoa syypää, vaan mukana on varmasti myös jotain neurologista.

Onko tää nyt sitten hyvä vai huono uutinen?!? Neurologisille jutuille ei voi tehdä mitään. Pitää vaan toivoa, että homma etenee hitaasti.




Jatkamme akupunktiossa käyntiä. Siitä on selvästi apua, ja se saattaa hidastuttaa oireita. Lisäksi teemme jonkin verran muutamia jumppajuttuja. Ei liikaa, ettei kroppa rasitu ja kipeydy, mutta jonkin verran kuitenkin. Neurobion forte b-vitamiini on lisätty kaikkien muiden lisien joukkoon. Muuten sitten nautitaan yhteisolosta niin kauan kun sitä vaan on.

Kentsu on ihan normaali oma iloinen itsensä, eikä vaikuta kipeältä. Aion kuitenkin testata sillä parin viikon kipulääkekuurin. Se on nimittäin jonkin verran nuollut välillä etujalkojaan, mikä voisi kuitenkin kieliä jostain kivusta. Muuten se tosiaan mennä porskuttaa kuten ennenkin, joskaan ei aina niin vakaalla askeleella. Käy lenkeillä normaalisti ja saa vähän treenaillakin jotain juttuja.




Veikkaan että olkiepisodin on täytynyt jotenkin edesauttaa siinä, että oireet tulivat nyt näin ns. yllättäin. Kyllä Kentsusta on huomannut pieniä merkkejä siitä, ettei se ole enää niin näppärä kuin nuorena, mutta nämä varsinaiset oireet tulivat vähän kuin napista painaen. Ehkä kuitenkin olkijalan varominen, vaikkei varsinaista ontumista ollutkaan, rasitti sen verran selkää, että sen takia nämä oireet pääsivät enemmän valloilleen.

Vähän puun takaa tämä tuli ja olen melko ahdistunut ja järkyttynyt siitä, että ollaan (taas) siinä tilanteessa, että joudun alkaa tarkkailla koiran tilaa. Myran kuolemasta on kuitenkin niin vähän aikaa, ja Kentsu on vasta vajaa 11, joten en millään olisi valmis luopumaan siitä vielä. Toki tässä ei kannata vielä maalata piruja seinille, vaan pitäisi nauttia jokaisesta yhteisestä päivästä normitapaan. Vaikka väistämättä sitä on alkanut tehdä jo jotain henkistä työtä luopumisen suhteen - vaikka ei siihen koskaan ole valmis, eikä pysty täysin valmistautua.

Tätä samaahan oli Myralla, siis asentotunnon heikentymistä takajaloissa. Mutta se tuli pari vuotta myöhemmin. Kentsun aktiiviajoista on vielä niin vähän aikaa, ettei oikein ole vielä päässyt sinuiksi sen kanssa, että se on nyt eläkeläinen. Siksi tuntuukin pahalta, jos sen lähtö olisikin jo pian. Mutta kuten sanottu, yritän olla ajattelematta asiaa (vaikka joudunkin toki koko ajan arvioimaan Kentsun tilannetta).

Voihan rakkaus!

Kävimme eilen Ylvan kanssa Helsingin seudun kennelpiirin kevätkokouksessa, jossa palkittiin vuoden koiria. Ylva on HSKP:n Vuoden tokokoira 2015. Kentsu on voittanut samaisen tittelin kolmesti aiemmin + se oli joka vuosi kolmen parhaan joukossa. Nyt oli Ylviksen vuoro hakea pysti kotiin. Pitääkin jossain vaiheessa ottaa kuva molemmista koirista pokaalin kanssa, kun nyt siinä koreilee kummankin nimet.




Jalat vie...

...vielä ainakin. Kentsun kanssa on ollut jalkamurheita. Ensimmäinen murhe liittyi lähinnä huonoon tuuriin, toinen murhe on sitten vähän ikävämpi juttu.

Kentsu ilotteli tammikuun alkupäivinä juoksemalla kavereiden kanssa pellolla. Sitten se tulikin sieltä kolmijalkaisena takaisin. Ontumista tapahtui sen illan ajan, eikä enää kertaakaan sen jälkeen. Mutta jalkaan nousi aikamoinen patti. Ensin ajattelin sen olevan vain turvotusta, mutta myöhemmin kävi ilmi, että se olikin nestettä. Hillitsin kerrankin itseni, enkä vienyt heti Kentsua pii-paa-vauhtia lääkäriin. Annoin muutaman päivän Rimadyliä ja pidin sitä hihnassa. Koska ontumista ei tosiaan enää tapahtumaillan jälkeen ollut, niin ajattelin tarkkailla hetken aikaa tilannetta. Jonkun ajan kuluttua jalasta löytyi pieni rupi, joka paljasti, että jalkaan olikin mennyt jotain tai jokin oli tökkäissyt sitä. Pallura alkoi myös selvemmin olla nestettä. Seuraavaksi jalkaan kehittyi paise, jota suihkuteltiin ja tyhjenneltiin. Yksi antibioottikuurikin syötiin ja toivottiin, että jalkaan olisi mennyt vain bakteeri jonkun tökkäsyn kautta.





Seuraavaksi paise umpeutui ja jalasta tuli siisti, mutta siellä oli edelleen jotain. Tällöin arvaisin, että kyllä sinne on jotain jäänyt, varmaankin heinänkorsi tms, mitä nyt pellolta voi tulla.

Kentsulle oli varattu aika verikokeisiin haimakontrolliin (kaikki arvot olivat kunnossa!), joten otin siellä samalla puheeksi jalan tilanteen ja varasin ajan "vierasesineen poistoon".

Helmikuun alussa Kentsun jalka sitten avattiin ja sieltä poistettiin olkea sekä tuhlehduskapseli. Olki olikin ehtinyt olla jalassa kuukauden päivät. Se ei vaivannut Kentsua mitenkään, ja paisekin oli jo edesmennyttä elämää. Lääkäri sanoi, että tuollaisia juttuja saattaisi olla jalassa pitkäänkin. Juuri oli poistettu joltain koiralta etujalasta keppi, joka oli ollut siellä vuoden. Jalka oli kehittänyt pari paisetta, mutta oli muuten ollut ihan normaali. Kaipa se olisi jossain vaiheessa alkanut taas vaivata, Kentsullakin, mutta leikkaustilanteessa jalka oli siis ihan siisti, joskin hieman vielä nestettä ja turvotusta kerryttänyt.



Aika huono tsägä oli kyllä käynyt. Pelto, jolla K ilotteli, oli lumen valtaama. Ainoastaan parissa kohdassa oli hieman esillä sänkeä, ja johonkin sellaiseen K oli onnistunut sitten ottaa osumaa niin, että olki oli lävistänyt jalan. Ihan uskomattoman terävää se myös on, kun pystyy menee tolla tavalla nahan läpi.

Oljen poisto sujui hyvin, vaikka se olikin ollut hajoavaa sorttia, joten sitä oli saanut jonkin aikaa nyhdätä jalasta pois. Lisäksi jouduttiin poistaa jonkin verran ihoa, jotta saatiin tulehduskapseli täysin pois. Niinpä tikkejä jalkaan tuli viitisen kappaletta, ja iho jouduttiin kiristämään aika huolella, että sen sai kiinni.

Potilas jalka paketissa.



Jalka oli paketissa reilun vuorokauden, jonka jälkeen side poistettiin ja jalan oli hyvä olla mahdollisimman paljon ns. nakuna saaden ilmaa. Ulos se piti suojata, eikä se saanut kastua. Tottahan toki just sillä viikolla oli plussakelit ja satoi vettä useana päivänä... Lasten kurarukkasia ei näköjään tehdä kunnolla, sillä niiden saumat vuosivat kuin seula. Siinä olikin hieman tekemistä, että sai jalan pysymään kuivana. Lisäksi saimme hieman ristiriitaisia ohjeita jalan paketoimisen/ei-paketoimisen suhteen, ja niinpä ihan vaan pelkkä liikkuminen sai pari tikkiä irtoamaan. Tämän jälkeen sidoin jalan kävelyillekin ja jätimme lenkit tikkien poiston jälkeiseen aikaan. Muuten jalan paraneminen sujui ihan kivasti.


Jalka paketoituna.

Paketti poistettu.

Tältä jalka näytti pari päivää operoinnin jälkeen. Aika pitkät olivat
noi tikit.

Tikkien poiston jälkeen suojasin vielä jalkaa cobanilla, kun iho ei ollut vielä täysin kunnossa. Varsinkin lumihangessa kävely oli pahasta, kun lumi oli päältä kovaa, mutta pettävää. Mutta cobankietaisulla siitä selvittiin. Nyt jalan iho on jo paljon kestävämmän oloista, mutta varmaan kestää vielä aika pitkään ennen kuin siihen on kasvanut karvat.


Jalka jossain vaiheessa tikkien poiston jälkeen.
Se oli tuosta yhdestä kohdasta pinnasta "levähtänyt",
kun siitä kohtaa oli lähtenyt aiemmin tikki irti.

Cobansuojauksella mentiin.


Kun tästä riesasta päästiin, tuli uusia murheita. Näin parina yksittäisenä kertana, että Kentsulla käväisi toinen takajalka väärinpäin. Toinen oli pitkän kisapäivän päätteeksi, jolloin K oli käytännössä lähes koko päivän häkissä tai autossa, kun olimme Seinäjoella Ylvan kanssa kisaamassa. Kentsun piti jäädä alun perin pois matkasta, mutta jouduinkin ottamaan sen mukaan. Toki liikutin sitä aina eri väleissä, mutta paljonhan koirille tuli paikoillaan nököttämistä. Tämän jälkeen testasimme Ylvan akupunktiokäynnillä Kentsun takajalkojen asentotuntoa, ja ne olivat normaalit.

Niinpä asia unohtui hetkeksi, kunnes yhtenä lauantaina olin kouluttamassa ja jouduin ottaa koirat mukaan. Ne odottivat muutaman tunnin omissa häkeissään. Kummallakin oli fleecet päällä ja häkeissä paljon peittoja, mutta Kentsulla on usein tapana mytätä peitot omalla tyylillään, joten en tiedä paljonko sillä oli peittoja allaan. Kun otin koirat jaloittelemaan ja ulkoilemaan tauolla, K tuli häkistä pois todella huonosti liikkuen. Kävellessä sillä meni taas toinen takajalka väärinpäin, ja muutenkin tuntui siltä, että sen takapää liikkui ihan omaa tahtiinsa, tuli vähän niin kuin muun kropan perässä.

Säikähdin ja huolestuin ihan kunnolla! Riina sattui tulemaan hallille treenaamaan, joten lähdinkin sitten sieltä kotiin Riinan kautta. Kentsulle oli varattu jo aiemmin hieronta-aika, mm. ton olkiepisodin aiheuttaman mahdollisen rasituksen takia, mutta vaihdoin sen lennosta tuohon "ensiapuaikaan" Riinalla. Lisäksi varasin Kentsulle ajan akupunktioon.




Riinalla molempien jalkojen asentotunto oli viivästynyt. Reilu viikko siitä akupunktiossa asentotunto toimi taas hyvin ja oli oikeastaan vähän ylikorostunut oikeassa takajalassa. Tuon yhden kerran jälkeen (jolloin jalat toimivat todella huonosti) K on liikkunut taas ihan hyvin, enkä ole nähnyt ongelmia asentotunnossa. Mutta jos liikkumista tarkkailee kriittisesti, niin kävellessä jalat ovat välillä vähän huojuvan oloiset. Lisäksi muistin, että Kentsu liukasteli mun työpaikan lattialla tavallista enemmän, kun se oli välillä töissä mukana tikkijalkaisena vahdittavana. Ei sillä ennen ole ollut liukkaiden lattioiden kanssa vaikeuksia, mutta nyt ilmeisesti tasapaino ei enää ole ihan entisellään. Lisäksi olimme jo muutaman kerran katsoneet, että välillä K on liikkunut leveämmällä taka-askeella, mikä myöskin kertonee siitä, ettei tasapaino enää ole priimaa. Muutenhan se kyllä vetelee samat lenkit kuin ennenkin ja pää todellakin vielä vie eteenpäin.

Mietin lähteäkö tutkimaan asiaa enemmän vai ei. Jos kyse on jostain neurologisesta, sille ei voi tehdä mitään. Akupunktio toki voi hidastuttaa oireita + Neurobion Forte B-vitamiinista voi myös olla jotain pientä apua. K alkoikin heti sen syömisen. Ensin päädyin siihen, että niillä mennään - toivotaan parasta ja varaudutaan pahimpaan. Mutta sitten Karoliina oli kuitenkin sitä mieltä, että selkä kannattaisi röntgenkuvata, koska oireet voivat olla myös spondyloosista johtuvaa.

Kentsun selkä on kuvattu kahdesti aiemmin, ja silloin kaikki on ollut kunnossa - siis kaikki mitä nyt rtg-kuvasta voi nähdä. Toki edellisestä kuvauksesta on aikaa jo muutama vuosi, joten tilanne on voinut muuttua. Karoliinan mielestä oireiden lähtökohta näyttäisi olevan selässä, ja K esimerkiksi halusi heti istua, kun sen takajalkoja nostettiin. Varmaankin toi olkiepisodi on voinut edesauttaa oireiden esiintulemista.

Päädyin nyt kuitenkin siihen, että Kentsun selkä kuvataan vielä kerran. Sillä saadaan mahdollisesti lisätietoa - tai sitten ei. Mutta sen voi vielä helposti tehdä. Kuvaus on huomenna. En viitsi vielä alkaa maalailla mitään kauhukuvia siitä, mitkä kaikki jutut voivat aiheuttaa tuota takajalkojen oireilua (vaikka todellisuudessahan olen sen jo päässäni tehnyt ja google on laulanut). Tuntuu kyllä raskaalta olla "jo nyt" tässä tilanteessa, että alan kytätä koiran vointia. Vastahan sitä tehtiin Myran kanssa, jolla btw oli ihan samanlaisia oireita. :( Ne vaan tulivat pari vuotta myöhemmin kuin Kentsulla. Koitan nyt vaan jännittää huomisen yli kunnialla ja miettiä sitten jatkoa. Akupunktiota nyt ainakin jatketaan Kentsun kanssa säännöllisesti. Voi Kepa-rakas. :(


 


Ylva on myös käynyt ahkerasti kroppahoidoissa, eniten hieronnassa, mutta myös akupunktiossa. Jokin ihme on vetänyt sitä edelleen koko ajan jumiin. Karoliina epäilee, että taustalla on vieläkin syksyllä tapahtunut kierto-onnettomuus, jonka jälkeen en ole enää yrittänytkään saada kiertoa pienemmäksi. Kiertäkööt miten kiertää, kunhan ei satuta itseään. Olen myös venytellyt Ylvaa ahkerasti. Hoidot jatkuvat - ja ne ovat myös rajoittaneet aika paljon meidän treenaamista. Aloin muun muassa tehdä osan eteenlähetyksistä namialustalle, joka on kiinni seinässä (samalla haetaan ajatusta siitä, että on ok juosta "päin seinää"). Tällä haluan säästää hieman Ylvan kroppaa, sillä pallon perässä sinkoilu ei varmasti tee hyvää sille tässä tilanteessa. Pallonheitin on ollut nyt boikotissa tämän takia, itse heitetyt narupallot ovat olleet turvallisempia. Onneksi Ylvan treenit ovat sujuneet kivasti, joten senkin puolesta on hyvin voinut tehdä enemmän valintoja sen suhteen, mitä treenaa, miten ja kuinka usein. Ja tärkeintähän on, että koira on kunnossa.

Kävimme yhtenä helmikuisena päivänä moikkaamassa entisiä naapureitamme. Ylva oli ihan fiiliksissä, kun se pääsi näkemään frendejään. Tässä muutama kuva treffeistä.

Juoksuhubaa Toivon kanssa.




Rane on Ylvan rrrakas.

Kentsu, Ylva ja Rane. Otto puuttuu kuvasta. Pojathan olivat alun perin
Kentsun poikaystäviä, mutta Ylva omi ne itselleen. Varsinkin Rane on
Ylvan lemppari.

Otto ja halipupu. Otto harrastaa samanlaista imuttelua kuin Ylvakin. :)