Bratislava, osa 3/3

Perjantaina suomalaisista oli vuorossa Jatsi ja Sina - sijoitukset hienosti kolmas ja neljäs, jotka myös jäivät kokonaissijoituksissa voimaan.

Tässä katsotaan ja ihmetellään.



Perjantaina Terhi saapui paikalle kannustusjoukoiksi. Saimme muuten joka aamu aamiaispussit hotellilta mukaan. Siellä oli leipien, sämpylöiden ja hedelmien lisäksi aina myös kokonainen paprika. Paprikan suhteen opimme hyvin nopeasti haukkaamaan ensimmäisen puraisun varovasti - osa paprikoista oli "normaaleja" toisten ollessa todella tulisia. Elina varsinkin kunnostautui paprikoiden syömisessä. :)



Lauantaiaamu oli oikea epäonnen aamu. Christa satutti jalkansa bussista poistuessaan. Jalka meni sen verran pahasti, että tiedossa oli ambulanssimatka slovakialaiseen sairaalaan, joka oli elämysmatka sekin. Onneksi mitään ei ollut murtunut. Kävelykieltoa tuli 5-6 päivän verran, mutta tässä jo kokeillaan miten jalka kestää kävelemistä. Huonolta näytti. :(


Sadulla puolestaan oli puhjennut allerginen reaktio molempiin jalkoihin. Hän sai näyttelypaikan ensiavusta jonkun pistoksen, jonka lisäksi kartotimme jokaisen lääkevarastoja. Mun allerigalääkkeet tuntuivat auttavan hieman, lisäksi käyttöön menivät koirille varatut antibiootit. Onneksi Satu pystyi kävelemään, vaikka jalat olivatkin aika pahassa kunnossa.

Lauantain aina suomalaisstarttaaja oli Jessica, joka tuli hienosti Katlan kanssa päivän toiseksi.

Sunnuntaina oli Kentsun, Welmun ja Vipin vuoro. Tässä Kentsu ja Welmu paikallaoloissa.



Ennen Christan suoritusta jalka paketoitiin todella kireästi. Christa paineli ohjelman läpi suomalaisella sisulla. Alkuun hänen kävelynsä näytti jopa normaalilta, mutta mitä pitemmälle liikkeissä mentiin, sen vaikeammaksi kulku kävi. Aivan uskomaton suoritus. Edellispäivänä jalalla ei pystynyt astumaan ollenkaan. Suorituksen jälkeen oli kova kiire purkaa tukisiteet pois.



Kentsun suorituksesta muutama sana. Tuloksellisesti olen todella pettynyt kisaan, mutta noissa geimeissä ei ole varaa tehdä yhtäkään virhettä. Se näkyy heti pisteissä. Kentsu nollasi tunnarin - toi ensimmäistä kertaa elämässään kisoissa väärän kapulan. Sen asenne oli siinä väärä, sillä oli aivan liian hauskaa. Voi olla, että se myös koki tunnaripaikan jotenkin vaikeana (nurkassa, kohti yleisöä).

Tunnarimokan lisäksi meidän ongelmaksi muodostui muutamat kaksoiskäskyt. Veikkaan että ne johtuivat yleisestä hälystä ja metelistä, mitä kehässä ja sen ympäristössä oli. Vaikka Kentsu ei muuten tuntunut häiriintyvän häiriötekijöistä, niin ehkä häly vei kuitenkin osan ajatuksista pois, koska noita kaksoiskäskyjä tarvittiin.

Kentsu ei välittänyt yhtään perässä ja vieressä hiihtävästä liikkeenohjaajasta, tuomareista eikä yleisöstä esimerkiksi lähellä idaria. Liikkeenohjaaja piti todella pitkät viiveet käskynantojen välissä (välillä helposti kuusikin sekuntia). Tämä aiheutti etukäteisjännitystä, ja tämä myös aiheutti omat ongelmansa luoksetulossa. Kentsu nimittäin varasti luoksetulon seisomisesta. Veikkaan että se luuli kutsun jo tulleen (moni koira oli siinä liikkeessä epävarma saako tulla vai ei, ei vain kuullut käskyä tai oletti käskyn jo tulleen), koska se lähti ravilla köpöttelemään. Kun sain vihdoin kutsua sitä, se nosti normaalisti laukan. Muissa kohdissa viiveet eivät onneksi aiheuttaneet meille ongelmia.

Olen kuitenkin ihan huipputyytyväinen Kentsun asenteeseen (jos unohdetaan tunnari...). Se oli iloinen, oma itsensä, ei yhtään väsyneen oloinen, ei liukastellut matolla, eikä välittänyt alustasta, ei tuomareista, ei liikkeenohjaajista. Se otti kehut hyvin vastaan ja tuntui todella hyvälle kehässä. Tuota meteliä mikä kehässä vallitsi ei valitettavasti pysty millään tavalla harjoittelemaan, mutta nyt me ollaan ainakin yhtä kokemusta rikkaampia.

Kentsun suorituksen voi käydä katsomassa täältä.


Suomella oli koko ajan hyvät asemat joukkuekilpailussa, mutta jännitystä riitti kuitenkin viimeiseen asti. Norja oli uhkana meille, ja heidän yksi edustajansa kilpaili viimeisenä, sillä koiralla oli alkanut juoksu. Lopulta tulokset selvisivät - SUOMI VOITTI JOUKKUEKULTAA!!! Lisäksi tuli henkilökohtainen pronssimitali Lentsulle ja Jatsille!

Vaikka joukkuemestaruus oli jo selvillä, oli järjestäjillä ollut pieniä laskuvirheitä muiden sijoituksissa. Saimme siis odottaa pitkät tovit palkintojenjaon alkamista. Alun perin palkintojenjaon piti olla isossa kehässä, mutta bussiaikataulujen takia palkinnot päätettiin jakaa kisakehässä. Ennen sitä piti tosin odottaa ja odottaa ja odottaa. Samalla tuli leikitettyä koiria kehässä.




Ensin jaettiin tuttuun tapaan päivän parhaiden palkinnot sekä jokaiselle osallistujalle arvostelulomakkeet (jota me olemme juuri kuvassa hakemassa). Christa oli muuten päivän kolmanneksi paras. :)



Sitten oli henkilökohtaisten mitalien vuoro. Järjestys oli muuten sama kuin perjantaina eli voiton vei ranskalainen, toisena norjalainen ja kolmantena suomalainen.



Tässä koirat odottelevat, kun me kävimme onnittelemassa voittajia. Koirilla oli hienot edustustakit päällä. :)


Joukkuekultaa siis Suomelle, hopeaa Ruotsille ja pronssia Norjalle.




Joukkueenjohtajamme Pipa ja maskottiapina.






Illalla kävimme yhdessä syömässä. Kaikki olivat tosi väsyneitä, joten kovin kummoisista voitonjuhlista ei voida puhua. Aamulla eka porukka lähti taas ensimmäisessä koneessa. Minä ja Elina jäimme vielä hotellille. Ilma oli muuttunut kammottavaksi syysmyrskytuuleksi ja vesisateeksi. Koirat juoksivat siniset sadetakit liehuen tyytyväisinä lenkillä. Kentsu ehti käydä pyörimässä jossain ja hieromassa itseään johonkin - joka osoittautui myöhemmin kalaksi. Haju oli aikamoinen, kun odottelimme taksia.

Saimme jännittää hetken miten luotettavia unkarilaiset taksit ovat. Slovakialaisistahan ei koskaan tiennyt koska tulevat ja mitä maksavat. Olimme siis sopineet budapestiläisen Zona taxin kanssa, että heiltä tulee joku hakemaan meidät klo 12. Lupaus piti. Saimme matkustaa Budapestiin selvästi väljemmin kuin tulomatkalla - sekä lyhemmän aikaa. Matka kesti nimittäin hieman vajaa kolme tuntia.

Kentällä sitten hengailtiin 2,5 tuntia ennen tavaroiden jättämistä. Pian sen jälkeen jouduimme jättämään koiratkin, sillä paikalla oli vain yksi ihminen töissä, joka vaikutti todella kiireiseltä. Taas koirat lähtivät hissillä alas, jonka jälkeen me siirryimme turvatarkastuksen läpi lähtöaulaan kurkkimaan ikkunasta näkisimmekö koirien lastausta. Taaskaan emme nähneet sitä, mutta ilmeisesti kaikki oli sujunut hyvin, koska Helsinki-Vantaan lentokentällä saimme iloiset ja reippaat koirat.

Tässä Sina ja Kentsu Budapestissä. Koirat kiinnittivät aika paljon huomiota kentällä ja kuului sääliviä kommentteja siitä, kun ne joutuivat ruumaan. Joku täti syötti Sinalle varmaan puolet eväistään, ja kyllä Kentsukin jonkun palasen sai. :)

Kiitos Elinalle matkaseurasta sekä kaikille joukkuelaisille ja kannustusjoukoille kivasta seurasta!


Lähes kaikki näistä kuvista on Maarit Karhun ottamia. Kiitos kuvien lainasta!

Bratislava, osa 2/3

Päivät kisapaikalla olivat pitkiä - yleensä niihin ei riittänyt edes 12 tuntia. Torstaina kuitenkin oli lyhyempi päivä, koska lähdimme Christan ja Jessican kanssa aikaisemmin taksilla hotelliin. Tarkoituksena oli lenkittää koirat ja käydä kaupassa.

Meidän hotelli oli noin 25 kilometrin päässä kisapaikasta. Hotelli oli hieno, ja sen vieressä oli kivat puistoalueet.







Puiston vieressä oli joki, jossa pääsi uittamaan koiria. Torstainahan oli vielä kunnon hellepäivä. Niinpä päästimme koirat pulahtamaan jokeen ennen kuin lähdimme Christan kanssa kävelemään muutaman kilometrin päässä olevaan kauppaan.

Tässä Katla ja Vip virkistäytymässä.



Kentsu katselee ja odottaa omaa vuoroaan.



Kaupasta raahattiin mm. paljon juotavaa.




Oli jotenkin hassua, kun kaikkialla näytti syksyiseltä (lehdet olivat kellastuneet ja pudonneet puista), mutta hellettä oli kolmisenkymmentä astetta.



Kentsu oli kyllä tosi vaivaton matkakumppani. Se osasi hyödyntää taksi- ja bussimatkat sylissä nukkuen. Kisapaikallakin se lepäsi häkissään, joskaan siellä ei tietenkään pysty samalla tavalla nukkua kuin vaikkapa hotellissa.

Koirat kulkivat joka päivä mukana, paitsi lauantaina jätimme Sadun kanssa Kentsun ja Welmun päiväksi hotelliin ja lähdimme kisapaikalle hieman myöhemmin. Koirille tuli lähes 11-tuntinen päivä, mutta hyvin ne ilmeisesti olivat huoneissa viihtyneet.

Olin ottanut Kentsulle mukaan jo parhaat päivänsä näkeneen karvapallon, jonka jätin lähtiessä roskikseen. Kentsu kun tykkää riekuttaa karvapalloaan, joten ajattelin sen olevan hyvä keino purkaa itseään mikäli päivät tuntuivat kovin raskailta. Pallo saikin jonkin verran kyytiä, mutta pääsääntöisesti Kentsu hyödynsi luppoajat nukkumalla. Mitäköhän siivooja ajatteli, kun löysi parsitun ja likaisen karvapallon roskakorista meidän lähdettyä?!? :)



Bratislava, osa 1/3

Keskiviikkona 7.10. lähdettiin reissuun. Christa, Jessica, Satu, Maarit ja Pipa lensivät Budapestiin jo aamulla (Lentsu ja Jukka olivat matkustaneet paikalle omalla autolla). Elina ja minä matkustimme iltakoneessa. Saimme tekstiviestejä aamumatkalaisilta, että kaikki oli mennyt hyvin. Koirat piti jättää henkilökunnan huostaan vasta tuntia ennen lähtöä. Juuri kun olimme jättämässä koiria, tuli viesti Unkarin päästä, että muut olivat jo saaneet koirat koneesta. Kaikki kolme koiraa olivat olleet iloisia ja rentoja. Sen kuultua oli huomattavasti parempi mieli jättää omat koirat.

Tässä olemme jättämässä tavaroita. Koirat saimme vielä pitää jonkin aikaa luonamme.


Kun koirat jätettiin, henkilökunta kävi tarkkaan boksit läpi. Mm. kaikki peitot ja alustat paineltiin käsin läpi, ettei sinne vaan ole piilotettuna mitään. Sen jälkeen koirat boksiin, hihnat ja pannat omaan reppuun (niitä ei saanut jättää koiralle) ja koirille hei-heit. Niin ne katosivat hissiin ja me lähdimme Elinan kanssa jonottamaan turvatarkastukseen.

Koitimme kovasti katsella näkisimmekö koirien lastausta, mutta valitettavasti emme koskaan onnistuneet näkemään sitä. Aamukoneessa koirat oli lastattu viimeisenä ja purettu pois ensimmäisenä. Meillä oli päinvastoin. Eli kun katselimme matkalaukkujen lastausta, koirat olivat jo koneessa. Tuolla jossain ne ovat:



Ennen koneeseen pääsyä piti tarkistaa, että koirat on varmasti lastattu kyytiin. Samat turinat käytiin vielä koneessa, jotta kapteenikin tietäisi, että kyydissä on arvokasta lastia. :) Kapteeni ei muuten tiennyt ennen kuin kerroin siitä...

Keskiviikoksi oli luvattu syysmyrskyä, mutta onneksi lento oli tasainen. Pilvet oli tosi makeen näköisiä.


Laskeutuminen Budapestiin sujui hyvin. Haalimme tavaramme ja tiedustelimme mistä ovesta koirat tuodaan meille. Vähän niitä sai odotella, mutta pian ne onneksi kuskattiin kärryillä meille. Kentsu makaili rauhallisena boksissaan eikä edes läähättänyt. Samoin Sina oli hyvin rauhallinen. Jälleennäkeminen oli riemuisa ja itsellä oli niin hyvä mieli siitä, että lento oli selvästi mennyt koirillakin loistavasti.

Tuloaulan puolella oli joukkueenjohtajamme Pipa meitä vastassa. Hän oli jäänyt odottamaan meitä Budapestiin. Kuvassa Sina ja Kentsu. Kentsu on tainnut jo huomata, että reissussa tulee olemaan paljon odottelua. :)


Olimme lähteneet koleasta Suomesta, jossa oli ollut jo aamupakkasia. Ja tulimme keskelle helteistä Unkaria ja Slovakiaa. Pari seuraavaa päivää oli nimittäin noin +28 astetta. Myöhemmin tosin lämpötila puolittui ja satoi vettä joka päivä. Mutta muutama päivä saatiin ensin hikoilla. Mitään hellevarusteitahan meillä ei ollut mukana...

Vaikka ilta jo pimeni, ilma oli eteläisen lämmin. Suuntasimme kulkumme lentoaseman edessä sijaitsevalle Zona Taxin toimipisteelle. Olimme sopineet taksikyydistä Slovakiaan, jonne oli noin parinsadan kilometrin matka.


Lentomatka oli lastenleikkiä verrattuna taksimatkaamme. Sullouduimme pieneen farmariautoon. Tilaa ei juurikaan ollut, sillä koko takaosan täyttivät Sinan ja Kentsun lentoboksit, kevythäkit sekä mun ja Pipan laukut. Pipa istui etupenkillä Elinan laukku jaloissaan. Mun jaloissa oli mun reppu. Elinan ja mun välissä oli Suomen lippu tankoineen. Kentsu makasi mun sylissä ja Sina-raasu sai tilakseen ainoastaan Elinan jalkatilan. Kyllä hieman huolestutti miten koirien lihaksiston käy, kun joutuivat olemaan niin pitkään niin pienessä tilassa. Kentsulla toki oli melko hyvät oltavat, koska pienikokoisena se pystyi nukkumaan mun sylissä aika hyvin.

Olin kuullut, että Budapestistä menee moottoritie Bratislavaan. Jostain syystä me emme sitä kuitenkaan kulkeneet, vaan tiemme kulki kylästä kylään. Olimme saaneet viestiä muilta, että heidän matkansa oli kestänyt 2 h 50 minuuttia. Kun olimme ajaneet sen verran, kuski kysyi haluaisimmeko hieman jaloitella. Kun kysyimme kauanko on vielä matkaa jäljellä, saimme epämääräisen vastauksen "en tiedä, ehkä tunti". Siinä vaiheessa alkoi huumori jo loppua.

Lopulta pääsimme hotellille lähes neljän tunnin matkustamisen jälkeen. Koirien pissatus ja kamojen roudaus huoneisiin. Tiedossa alle viiden tunnin yöunet, sillä bussikuljetus kisapaikalle lähtisi kuudelta.

Bussikuljetukset osoittautuivatkin omiksi kokemuksikseen. Hyvin pian selvisi, että matkan teema tuntuu olevan "ehkä tulee, ehkä ei, ei voi tietää". Ekana aamuna busseja tuli yksi (minne ei todellakaan mahtunut kaikki). Muina aamuina niitä tuli kaksi, mutta toinen saattoi lähteä puolityhjänä liikenteeseen. Joskus bussit lähtivät etuajassa, joskus ei. Hyvin äkkiä oppi, että paikalla kannattaa olla jo ennen kuutta, jotta varmasti mahtuu bussiin eikä myöhästy siitä.

Kuljetukset kotiinpäinkään eivät oikein toimineet. Parina ensimmäisenä päivänä tulimme takseilla kisapaikalta hotellille, koska busseja ei koskaan tullut. Taksien hinnoittelupolitiikka on tarina erikseen. Samasta matkasta on tullut maksettua kaikkea mahdollista 22 ja 68 euron väliltä.

Alakuvassa roudaamme torstaina kamoja kisapaikalle. Päätimme ottaa riskin ja jätimme kevythäkkimme koko ajaksi kisapaikalle. Bussilla matkustaminen oli extremeä muutenkin, joten ei huvittanut raahata mukana myös häkkejä joka päivä.

(yläkuva: Maarit Karhu)

Torstaina oli siis treenipäivä. Osa joukkueista treenasi kaikki samanaikaisesti, suomalaiset jakoivat ajan yksittäistreeneihin. Jokaisella oli 3,5 minuuttia aikaa ottaa tuntumaa mattoon. Yllättävän paljon siinä ajassa ehtii, vaikka koko ajan on vähän sekava ja kaaootinen olo, kun kello tikittää. Tein Kentsun kanssa suoran luoksetulon, hyppynoudon, ruudun paikan sekä ohjatun vauhtinoutona.



Kehä oli muuten aika mielenkiintoinen. Se oli samassa hallissa näyttelykehien kanssa. Itse asiassa se halli tuntui vieläkin hälyisemmältä kuin alakerran halli, jossa oli kehien lisäksi myyntikojuja. Kehä ei ollut kovinkaan iso, mitään lämmittelyaluetta ei ollut. Hälinä alueella oli aikamoinen (kehässä oli suuria vaikeuksia kuulla mitään, ja se myös näkyi monen koiran suorituksessa). Moni sanoi ettei vuosiin ole ollut noin vaikeaa ja haasteellista kehää.

Tässä kulmassa oli ruutu ja idari. Kuten näkyy, idarissa mentiin tosi läheltä yleisöä (mitä ei kuvassa vielä ole). Se oli monelle koiralle kova paikka. Tuonne oikeaan nurkkaan jätettiin myös koira makaamaan selkä ja kylki yleisöön päin, kun otettiin luoksetulo kehän poikki. Luoksetulomerkkeinä toimivat muuten kaksi liikkeenohjaajamiestä, jotka piti hahmottaa kolmen tuomarin joukosta.






Hyppy tehtiin tänne päin. Tunnari oli puolestaan vastakkaiseen suuntaan eli kapulat vietiin tuonne vasempaan nurkkaan - jälleen kohti yleisöä. Vasemmalla oli toimitsijoiden pöytä ja yksi liikkeenohjaajista istuskeli siellä.



Kaikkien suomalaisten treenit sujuivat oikein hyvin. Treenien jälkeen oli joukkueenjohtajien palaveri, jonka jälkeen kuulimme kaikenlaisia sääntöjä mitä saa ja ei saa tehdä. Osa itsestäänselviä (koiraa ei saa roikottaa kaulapannasta liikkeiden välillä, koira ei saa haukkua jne.) ja osa taas aivan keksittyjä (jos koira pysähtyy/pysäytetään merkillä niin, että yksikin jalka on säteen ulkopuolella, on liike nolla). Myöhemmin kisojen startattua saimme kylläkin huomata, ettei etukäteen sovitut säännöt todellakaan pitäneet aina paikkansa. Todella moni esimerkiksi roikotti koiraansa pannasta, eikä siihen puututtu mitenkään. Harmillista - ja aika kammottavaa huomata, että mm-tasolla osa koirista ei tosiaan ollut väliajoilla käsissä ja vaativat pannasta pitelyä.

Se on menoa nyt

Tämä syksy on ollut huomattavasti kuivempi kuin viimevuotinen - joskaan täysin sateilta ja syystuulilta ei olla vältytty. Pimenevät illat ovat kuitenkin fakta, ja se valitettavasti heikentää treenimahdollisuuksia. Onneksi meillä on viikottainen vuoro yhdelle valaistulle kentälle ja tällä viikolla alkaa myös sisätreenit lämmitetyssä hallissa. Siellä on tosin niin rajoitettu aika, että treenit pitää suunnitella tavallista huolellisemmin.



Viime viikot ovat kuluneet aika tiiviisti treenaten. Kentsun treenit ovat sujuneet ihan kivasti. Vähän silti tuntuu siltä, että aika loppuu kesken. Mutta se kai kuuluu asiaan. Nythän valmistautuminen kisoihin ei voi sujua täysin tutun kaavan mukaan, koska aikaa menee matkustamiseen ja kisoissa istumiseen (meidän vuoro on vasta sunnuntaina). Arvoitukseksi jää pystyykö paikanpäällä ottamaan vielä pienet treenit ennen tosikoitosta - löytyykö aikaa ja löytyykö paikka. Sen näkee sitten siellä.

Kentsu on saanut asiaankuuluvat varusteet. :) Sillä on nimikoitu hihna ja sadetakki, joissa on myös Suomen lippu brodeerattuna.



Myra on voinut hyvin. Vähän on huono omatunto sen suhteen, että en ole ehtinyt treenata Myran kanssa niin paljon kuin yleensä. Eihän meidän treenit enää mitään "oikeita treenejä" ole, mutta aina Myykky on saanut jotain tehdä. Nyt sen puuhastelut on jäänyt selvästi vähän vähemmälle. Eiköhän siihen tule kohta parannus.



Myra nukkuu nykyisin tosi sikeästi, selvästi vanhan koiran unta. Tein Kentsun kanssa pari päivää sitten pienet olohuonetreenit, eikä Myra edes huomannut asiaa, kun se oli vetäytynyt alakertaan nukkumaan. Normaalisti se on heti osallistumassa kaikkeen toimintaan. Niin se aika kuluu. Myykystä on tullut jo mummoikäinen - vastahan se oli tällainen söpö pieni penneli (ja aivan tajuttoman rasavilli menijä).


Vien tänään Myran Leenalle hoitoon. Se onkin siellä viikon päivät. Haen sen kotiin vasta ensi tiistaina, sillä palaamme Kentsun kanssa Slovakiasta myöhään maanantai-illalla.

Huomenna ehdimme tehdä Kentsun kanssa pienet fiilistelytreenit sekä kunnon lenkin ennen lähtöä. Osa lentää aamusta, minä ja Elina lennetään myöhäisemmällä koneella. Lento on Budapestiin, josta on vielä parisataa kilometriä Bratislavaan. En ole ehtinyt jännittää itse kisoja vielä ollenkaan, kun ensin on jännitettävänä lento. Yksi jännityksen aihe kerrallaan. :) Toivotaan että lento ja koko reissu menee hyvin sekä peukutetaan Suomen puolesta.