Ilon ja surun hetkiä

Eilen oli viimeiset maneesitreenit tälle talvelle. Tai niin haluan vielä ainakin uskoa – katsotaan kuinka käy kevään edistymisen kanssa. Nyt ulkotreenit ovat entistä vaikeampia jäätilanteen takia, mutta onneksi on muutama paikka, joissa on pystynyt treenata. Aktiiviselle treenaukselle ei tosin ole enää niin suurta tarvetta, sillä meidän kisaturnee on nyt vähäksi aikaa ohi. Olen tyytyväinen Kentsun kisoihin. Ainoastaan yhdessä sen keskittyminen ei ollut niin hyvää kuin yleensä, ja siinä kokeessa tapahtuikin kaikenlaista pientä. Muihin kokeisiin olen tyytyväinen, Kentsu teki tasaista ja hyvää työtä. Nyt voidaan hetki vetää henkeä ennen uusia koitoksia, joten otamme treeneissäkin nyt vähän aikaa rennommin.

Kentsu muuten palkittiin Helsingin seudun kennelpiirin vuoden tokokoirana 2010. Kävimme jo piirin kevätkokouksessa palkintojenjakotilaisuudessa ja edessä on vielä kakkukahvit tokojaoksen kokouksessa.

Kentsu on käynyt koko talven säännöllisesti uimassa. Uintikaverina on Joku, ja Myrakin on mukana, mutta vain seuraneitinä. Mulla on ollut mukana myös avustajia uittamassa Kentsua. Tässä Vilppu suihkuttaa Kentsun ennen altaaseen menoa.

Vielä on yksi kerta sarjakortissa jäljellä, sen jälkeen pidetään allasuinnista taukoa ensi talveen.

Ihanaa kun kellot siirrettiin kesäaikaan ja saatiin iltaan enemmän valoisaa aikaa. Nyt kun vielä lumet sulaisivat… Olen ottanut Kentsusta synttärikuvat joka vuosi eräällä lähikentällämme. Kiva nähdä ehtiikö lumet sulaa tänä vuonna kentältä siihen mennessä. Viime vuonna ehtivät, vaikka alkuun näytti hieman epätodennäköiseltä. Nytkin kyllä epäilyttää. Kohta sen näkee.

Kentsu on nauttinut lumesta. Se rakastaa lumessa piehtarointia ja möyrimistä, ja se tuntuu kulkevan suurimman osan ajasta lumikasojen päällä, jos siihen on vaan tilaisuus. Myra on opettanut Kentsun lintubongariksi, ja tähän aikaan vuodesta riittääkin bongattavaa, kun pikkulinnut parveilevat orapihlaja-aidoissa. Kentsu on kehittänyt tästä astetta suuremman harrastuksen kuin mitä Myra aikoinaan harrasti. Kun Myra tunnisti lenkin aikana muutamat tietyt lintubongauspaikat, niin Kentsu on oppinut yleistämään potentiaaliset lintupaikat kaikkiin orapihlaja-aitoihin. Kun se näkee orapihlaja-aidan, sen on pakko käydä katsomassa onko siellä lintuja. Ja jos se saisi toteuttaa itseään miten haluaa, niin haukku raikaisi varmaan ikuisuuden. Tässä vaiheessa minä tylsänä puutun peliin.

Jos Kentsun kanssa kulkee huolettomana, niin ei käy hetkikään, kun se on hypännyt lumikasan päälle kuikuilemaan lintuja tai kiipeilemään muuten vaan kasoilla. Tässäkin alakuvassa taustalla pilkottava aidan yläreuna on lähes parin metrin korkeudella.

Kevääseen on valitettavasti mahtunut suruakin, sillä vanhempieni airis jouduttiin lopettamaan maaliskuun alussa vasta neljävuotiaana. Monzalla oli pannus, joka on autoimmuuni silmäsairaus. Yleensä sairauden saa lääkityksellä kuriin, mutta Monzalla se oli tavallista pahempana. Sillä ei valitettavasti lääkkeet auttaneet – silmät olivat kivuliaat ja lopulta lähti näkö. Pakko oli päästää airispoika pois kärsimästä. Tuntuu vaan niin epäreilulta, että neljävuotiaasta ei ollut enää eläjäksi. :(

Alakuvassa Monza on noin 8-viikkoinen ja Kentsu alle 2-vuotias.

Pojat tulivat hyvin toimeen keskenään. Monza palvoi Kentsua - ja Kentsulla oli pakkomielle päästä välillä nuolemaan Monzan korvat.

Tein pikakäväisyn Ruotsissa viime viikonloppuna, kun lähdin erään airisaikojen tuttavan mukaan hakemaan hänelle Myran ja Kentsun kasvattajalta kelpiepentua. Kyllä vaan kelpiepennut ovat ihan mielettömän söpöjä!

Frisbii on pop

Frisbii on molempien koirien mielestä huippulelu. Myra on paljon valikoivampi lelujen suhteen kuin Kentsu, ja Myrkyn mielestä frisbii on ehkä parasta mitä se tietää. Frisbiin kopittelu on huippukivaa, mutta vielä kivempaa on koittaa purra maata frisbiin läpi. Kesällä Myra innostuu myös niittämään ruohoa frisbiin vierestä - oudolla koiralla oudot huvit. :) Frisbiin kanssa iloittelu onnistuu myös talvella.

Alakuvassa Myra yrittää purra maata frisbiin läpi - talvella ei vaan oikein saa kunnon otetta. :) Usein nurmella lopputuloksena on se, että frisbiin mukana maasta nousee kunnon ruohotuppo. Kovin kauaa ei frisbiit Myran käsittelyä sattuneista syistä kestä...

Suurta huvia on myös juosta frisbiin perässä ja heittäytyä etujaloilla maahan laskeutuneen frisbiin päälle ja luisua metritolkulla sen kanssa eteenpäin. Sen jälkeen sitä tietenkin lennätetään etujaloilla - tällä tyylillä on joskus kadonnut frisbii mm. lumihankeen lopullisesti. Tämä tyyli näyttää olevan vahvana myös Kentsulla, joka myös kuopii etujaloillaan kaikkia mahdollisia lelujaan. Sekin on onnistunut kadottamaan punotun narulelun maneesin pohjaan piiloon. En oikeasti ymmärrä miten hyvin se sai sen sinne sullottua, mutta lelua ei ikinä tosiaankaan löytynyt...

Pakkastreenejä

Tänä talvena meitä ei voi ainakaan syyttää kylmänarkuudesta, vaikka onkin ollut ihan tajuttoman kylmä. Ollaan siitä huolimatta treenattu ahkerasti, myös ulkona, kun on löytynyt treenikelpoisia alustoja. Vajaan kymmenen pakkasasteen jälkeen -15 tuntui kylmältä. Mutta sitten kun oli treenannut -25 asteessa, niin -15 alkoi tuntua ihan kohtuulliselta. Ei nämä kelit kuitenkaan ole mitenkään inhimilliset olleet, saisi jo lauhtua!






Toki treenit on suunniteltava sään mukaan, ja välillä Kentsu on saanut treenata fleecetakki päällä. Se kun joustaa joka suuntaan niin mukavasti, että ei estä mitään liikeratoja. Yksissä treeneissä Kentsulla oli fleecetöppösetkin jalassa, mutta jouduin ottaa ne kesken treenien pois, sillä jarrut eivät oikein pelanneet töppösillä kovin hyvin. :)

Yllättävän hyvin fleecetöppöset tuntuvat lämmittävän. Niiden turvin ollaan voitu tehdä kunnon lenkkejä ilman, että koirat alkavat nostaa tassujaan kylmyyden takia. Kahdeksan töppösen pukeminen on vaan oma lukunsa, joten kovin usein en ole sitä jaksanut harrastaa. Tuntuu että lähteminen on muutenkin näin talvella niin paljon hitaampaa.

Yhdet kisatkin on taas takana, ja se ei oikein ollut meidän päivä. Ensimmäisenä liikkeenä oli kaukokäskyt, joissa Kentsu tarvitsi kaksoiskäskyn viimeiseen maahanmenoon. K selvästi huomasi mokanneensa – videolta näkyy, kuinka se heiluttaa häntäänsä ja lipoo hieman huuliaan, kun palaan sen luo. Yleensä K ei mokailuistaan juurikaan välitä, mutta nyt se on ollut selvästi hieman herkempi niille. Heti perään oli uusi zeta, eikä liikkeiden välissä ollut mitään siirtymää. Kehä oli siis suunniteltu varsin tehokkaaksi, mutta tässä tilanteessa meille olisi ollut suosiollisempaa pieni siirtymä, jolloin pää olisi voinut nollaantua hetkeksi. Kaukoista suoraan siis zetaan, jonka Kentsu selvästi kokee vielä vaikeana. Se teki kyllä oikeat asennot, mutta video taas paljastaa, ettei K kovin rentona ollut. Tästä suoraan tunnariin, jossa sitten näkyi alun vaikeudet. K otti heti omansa ja lähti tuomaan sitä, mutta iskikin sitten jarrut kiinni, pudotti oman ja kävi vielä haistelemassa muut ennen kuin lopulta toi oman. Tästä meni aika rankasti pisteitä.

Tunnarissa ei ole ollut nyt mitään ongelmia, ja liike on alkanut kehittyä kotitreeneissä siihen suuntaan mitä olen tavoitellutkin. Tunnarissa vaan hyvin helposti näkyy, jos joku tilanne on ollut vaikea. Ja tämä alku ei lähtenyt meillä ihan niin liikkeelle, miten pitäisi, ja se sitten näkyi tunnarissa. Sinällänsä olen tyytyväinen, että Kentsu kuitenkin ratkaisi tilanteen ihan oikein ja toi lopulta omansa. Eli se ei mennyt nollaamaan liikettä, vaikka sillekin olisi ollut edellytykset. Tällaista tämä lajin henki välillä on, joten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Seuraava koitos onkin jo alle kahden viikon kuluttua.

Zeta on sujunut meillä vaihtelevasti. Yksittäisiä asentoja tehdessä Kentsu ei juuri koskaan mokaa, mutta kokonaisessa liikkeessä sattuu silloin tällöin asentovirheitä. Enemmistö sujuu hyvin, mutta vielä liikkeessä ei ole sellaista varmuutta mitä toivoisin siinä olevan. Kestää varmasti aikansa saada kaavat purettua Kentsun päästä, vaikka yllättävän hyvin se on alkanut sopeutua ajatukseen, että järjestys voi olla jokin muukin kuin seiso, istu, maahan. :)

Kentsun kaavamaisuus näkyy hyvin myös noudoissa ja ruudussa. Noutohulluus on hieman yrittänyt nostaa taas päätään, ja teen tietenkin kaikkeni, ettei se pääsisi valloilleen. Silloin kun K himoitsee noutamista, se ei suinkaan ole juoksemassa suoraan kapuloille, mitä suurin osa koirista varmaan tekisi. Kentsupa yrittää silloin päästä merkille, koska sen päässä on voimakkaasti ajatus, että noutoon päästään merkin kautta. Sama on ruudussa - ruutuun pääsee pisteen kautta. Aika huvittavaa toi Kentsun kaavamaisuus on, joskaan noutohulluudessa ei ole mitään huvittavaa… Kaavamaisuuden lisäksi tuohon toimintamalliin vaikuttaa varmaankin myös se, että Kentsulle on rakennettu pohjat huolella ja hartaasti, ja merkki oli yksi ensimmäisistä asioista joita aloimme harjoitella, kun K oli pikkupentu.

Piti oikein kaivaa yksi kuva pisteen harjoittelusta, jossa K on muistaakseni 10 viikkoa.



Kävimme viikonloppuna Marin kanssa molempina päivinä jäällä lenkillä ennen ja jälkeen treenien. Aurinko paistoi ja lämmitti ihan oikeasti. Tällaisinä päivinä mä voisin tykätäkin talvesta. :) Harmi vaan, että yleensä valoisan ajan istuu töissä. Onneksi joskus pääsee viikonloppuisin nauttimaan auringosta ja valosta.

Alakuvassa Rimma, Puuma ja Kentsu.

Alla sama kolmikko lisättynä Myralla. Järjestyskin tosin hieman vaihtui eli vasemmalta Puuma, Rimma, Kentsu ja Myra.

Koirat saivat juosta sydämensä kyllyydestä, ja huomaa että Kentsu on sitä kyllä kaivannut, kun näin talvella juoksumahdollisuudet ovat selvästi rajallisemmat kuin kesällä. Myrakin sai juosta vapaana, ja kyllä mummo juoksikin. (Vaikka sitä ei näemmä ole tallentunut kameralle. :)) Myrkkyä ei uskalla enää pitää missä tahansa irti, kun se ei kuule normipuhetta. Käsimerkkejä se ymmärtää aika hyvin, mutta se vaatii tietty katsekontaktin. :)

Myra 12 v.

Myra täytti viime perjantaina 12 vuotta!

Tässä muutama kuva, joissa ikää on 12 vuotta ja yksi päivä. Totta kai perjantaina paistoi aurinko, kun olin töissä. Lauantaina kuvia ottaessa olikin taas tuhnukeli. Onneksi sai muutamia kuvia ikuistettua 12-vee-mummelista. <3

Myra on harmaantunut kesästä entisestään. Muutenkin Myra on selvästi vanhentunut ihan muutaman kuukauden sisällä. Se nukkuu aika paljon, eikä kuule normipuhetta. Lenkeillä se toki käy edelleen, eikä liikkumisessa sen suhteen ole ongelmia. Takapää on silti selvästi heikentynyt. Sen näkee erityisesti silloin, kun Myra on joutunut odottamaan autossa pitemmän aikaa ja pääsee sieltä pois. Silloin kestää hetki ennen kuin liikkeet normalisoituvat. Sitten kun lihakset vertyvät, mummeli painelee eteenpäin samaan tahtiin kuin ennenkin.

Tässä vielä kuva Myykystä pentuna. Ikää on noin kymmenen viikkoa.