K vs Y

On ollut mielenkiintoista tarkkailla missä asioissa Kentsu ja Ylva ovat samanlaisia ja missä ne poikkeavat toisistaan. Tässä muutama treeneihin liittyvä huomio.


Ylvan varpaita paleltaa.

Myös Kentsun varpaat on jäässä - kuvat onkin otettu aika kipakassa pakkasessa.

Sekä Kentsu että Ylva ovat hyvin fyysisiä koiria. Myra puolestaan poikkesi siinä suhteessa porukasta. Se halusi pitää pienen hajuraon, eikä sen kanssa koskaan tullut esimerkiksi seuraamisessa sellaista tilannetta, että se alkaisi painaa. Sen sai kyllä riittävän lähelle, joten sillä oli oikeastaan todella hyvä seuraamispaikka. Ylvan seuraaminen on vielä aivan keskeneräinen ja paikkakin vähän elää ja on aika paljon muokattavissa palkan suunnalla. Tässä olen huomannut, ettei fyysinen läheisyys haittaa Ylvaa tippaakaan, kuten ei Kentsuakaan. Ne eivät siis luontaisesti halua pitää etäisyyttä muhun, vaan niille on ihan ok vähän törmäilläkin, jos niin sattuu käymään.

Myralle oli helppoa pitää seuraamisen kontaktissa päätä ylhäällä ja tasaisena, mutta Kentsulle se on ollut aivan järjettömän vaikeeta. Kontaktissa se kyllä on, siis kuulolla ja tarkkaavaisena, mutta pään tasaisuus on sille todella todella vaikeaa. Sen suhteen on tehty aikoinaan aivan järjettömästi töitä, mutta en ole onnistunut saada kerrotuksi sille mitä halutaan. Olen joutunut osittain nostamaan kädet pystyyn asian suhteen ja hyväksymään, että pää elää jonkin verran.

Lisäksi Kentsulla on joitakin fyysisiä rajoitteita, kuten esimerkiksi sen pienehkö koko ja lyhyt kroppa. Kentsun seuraamispaikka on yleensä hyvä, mutta se ei kestä yhtään siirtymistä eteenpäin. Jos se siirtyy pikkaisen eteen (miten tuppaa talvisin käymään, kun treenaa topattuna), sen pylly alkaa aueta. Sen kropan pituus ei vaan riitä pitämään sitä suorana. Ja tämä tulee jo esille tilanteessa, jossa K ei oikeasti, sääntöjen valossa edistä yhtään, mutta on siirtyneenä ihan aavistuksen edemmäs sille optimaaliselta paikalta.

Onneksi Ylvalla on pitempi selkä, joten en usko että sillä tulee samanlaisia ongelmia. :)




Molemmissa koirissa esiintyy omimishalua, mutta se ilmenee niissä vähän eri tavalla. Ylvalla se kohdistuu vain muihin koiriin, ei muhun. Esimerkiksi jos teemme kapulan nostoja/pitoa kotona niin, että koirat saavat vuoronperään ottaa kapulan, Y on näissä todella omiva kapulan suhteen. Välittömästi kun Kentsu tiputtaa kapulan, Ylva syöksyy siihen kuin jokin kobra. Aiemmin se teki myös niin, että lähti juoksemaan kapula suussaan "karkuun". Vilkaisi vaan taakseen, että tuleeko Kentsu perässä. Kentsua ei moinen voinut vähempää kiinnostaa, koska sehän jäi kyttäämään multa tulevia nameja. Ylvakin tuli aina heti takaisin, kun kehuin sitä kapulan pidosta.

Ylvan suurimpia huvin aiheita on juosta muita koiria karkuun jokin "aarre" suussaan. Eli sen omimiset kohdistuvat enemmän muihin koiriin. Noudoissa ei ole mitään omimista. Ylva tuo mielellään kapulat mulle, juoksee usein itse asiassa vähän lujempaa mua kohti kuin kapulalle. Se on sille luontaista, koska ei sillä ole mitään syytä pitää kapulaa omana aarteenaan.

Kentsu taas... rakastaa noudossa sitä vaihetta, jossa juostaan kapulalle ja kapula napataan suuhun. Mutta sen jälkeen Kentsun mielestä pitäisi saada jatkaa matkaa eteenpäin, eikä todellakaan tuoda mulle mitään. Tämän kanssa on jouduttu tekemään järjettömät määrät töitä. Heti kun Kentsulla on jotain suussa, sen vauhti mua kohti tultaessa hidastuu. Ihan vapaallakin ollessa, lelu suussa, eikä vaan noudossa. K voi juoksennella pallon kanssa pitkin poikin kenttää, mutta välittömästi kun se päättää tulla mun luo, se tiputtaa vauhdin.


Ylvis haluaa tuoda kapulat mulle.

Omija-Kentsu haluaa juosta vain poispäin.

Kentsun kanssa on jouduttu ja joudutaan tekemään tosi paljon vauhtinoutoja ja palkata paluun vauhdista. Sille on kaikkea muuta kuin luontevaa tulla mua kohti lujaa, jos sillä on jotain suussaan. Se on siihen sisäänrakennettuna. Ei se kuitenkaan mitään sillä tavalla omi, etteikö se antaisi mulle kapuloita, leluja jne. Mitään se ei vahdi, kaiken se antaa mukisematta pois ja tuokin usein leluja tyrkyttäen leikkiä haluten. Mutta yhtälö "juoksen ohjaaja kohti lujaa kapula tai lelu suussa" on vaan ohjelmoitu Kentsun päässä toisin. Onneksi mä olen saanut ohjelmoitua sen haluamaani suuntaan, mutta kyllä Kentsusta näkee, että se ei ole sille luontaista.

Olemme päässeet jonkinlaiseen kompromissiin Kentsun kanssa. Mä olen joutunut vähän joustaa siitä, millaisen palautusvauhdin haluaisin noutoon, mutta niin on joutunut Kentsukin joustamaan. Tällä kompromissilla ollaan tultu toimeen, ja siihen on tyydyttävä - meidän molempien. :)

Mutta täytyy myöntää, että on balsamia haavoille tehdä noutoja Ylvan kanssa. Tykkään tykkään! Myrahan oli myös sellainen, että se kiihdytti mua kohti. Niinpä sen jälkeen tapaus-Kentsu oli pienoinen järkytys mulle. Onneksi Ylva on kiihdyttäjätyyppiä. :)





Yksi mikä myös vaikuttaa tuohon noudon palautusvauhtiin omimishalun lisäksi on koirien luontainen askelrytmi. Kentsu on selvä ravaaja. Ylva kuuluu onneksi laukkaajaryhmään.

Nämä ominaisuudet (Kentsun omimishalu yhdistettynä ravaajatyyppiin) ovat olleet aika työläitä juttuja murtaa ja luoda uusia mielikuvia ja toimintatapoja koiralle. Mutta ne ovat olleet muokattavissa olevia, kun on vaan jaksanut olla sinnikäs. Näiden suhteen tulen varmasti pääsemään Ylvan kanssa helpommalla - ihanaa vaihtelua! Mutta olen melko vakuuttunut siitä, että ongelmien määrä on vakio, joten enköhän mä joudu vielä pohtimaan ja vääntämään kaikenlaista Ylviksenkin kanssa.


Räyh! Huutaa Kenneli.


Yksi ongelmanaiheuttaja mulle onkin se, kun Ylva on niin rauhallinen. Se ei sählää, ei säädä, ei tarjoa helposti mitään jne. Se on pohdiskelija eli vaikka mitään ei näytä tapahtuvan, se todennäköisesti työstää asioita pienessä päässään. Tämä on mulle todella vaikea asia ja vaatii vielä paljon tottumista. Mä kun olen tottunut vilkkaisiin koiriin, jotka yrittävät enemmän, jos ei jokin asia kelpaa. Silloin on jotenkin paljon helpompi saada kaivettua esille haluttua toimintaa kuin passiivisuuteen taipuvaisella pohdiskelijalla, joka on jollain keinolla "pakotettava" liikkeelle. Vaikka koenkin tämän välillä todella haastavaksi, niin olen sitä mieltä, että ihan hyvä vaan että joudun itsekin koville ja tottumaan toisenlaiseen tapaan toimia. Veikkaan että tämä tulee olemaan mulle hyvin opettavaista. Joudun myös opettelemaan vähän enemmän kärsivällisyyttä, mikä ei ole mulle mikään helppo juttu.




Koirathan ovat usein toispuoleisia eli ihan samalla tavalla vasen- tai oikea"kätisiä" kuin ihmisetkin. Kentsu ja Ylva vaikuttaisivat olevan toistensa vastakohtia. Toki Ylvalla ei vielä ole vakiintunut kaikki tavat toimia, mutta näyttäisi siltä, että se tekee asioita eri suuntaan kuin Kentsu. Se tuntuu välillä oudolta, kun olen niin tottunut Kentsun tapaan toimia, mutta tähän on varmasti aika helppoa tottua. :)

Kentsullahan on yläpurenta. Sen alaleuka on sen verran lyhyt, että se ei saa nostettua sorvattuja kapuloita maasta muuta kuin yhdellä tietyllä tavalla. Sen on otettava kapula takakautta, pää vinossa, jolloin se saa toisen alakulmahampaansa kapulan alle. Kentsu nostaa kapulan aina vastapäivään.

Olen koittanut tarkkailla miten Ylva mieluiten nostaa kapulan ja enemmistönä näyttäisi olevan myötäpäivään. Tässä on jonkin verran vielä vaihtelua, mutta jotenkin tuntuisi siltä, että toi myötäpäivään nostaminen voisi olla Ylvan juttu.


Ravaaja ja laukkaaja :)


Merkille Kentsu juoksee myötäpäivään. Joskus toki sekin erehtyy menemään merkille vastapäivään, mutta silloin on aina jokin asia vienyt sen ajatuksen hetkeksi muualle. Jos se on tekemässä merkkiä normaalisti, niin suunta on silloin aina myötäpäivään.

Ylva taas menee merkille vastapäivään. Tällä onkin ehkä jotain merkitystä tulevaisuuden kannalta. Nyt olen pystynyt menemään lähetyspaikoille niin, että lähetyspaikan merkki on jäänyt mun jalkojen väliin. Kentsulla on siitä aika suora linja juosta merkin taakse, kun se menee sinne myötäpäivään. Ylvalla taas tulisi tuossa pieni koukkaus oikealle, jotta se pääsisi merkille vastapäivään. Eli todennäköisesti joudun miettimään asettautumiseni lähetyspaikalle vähän uusiksi Ylvan kanssa. Ruudussahan toi ei ole ongelma, mutta ohjatussa pitää miettiä mihin voi asettautua, jotta Ylvalle tulisi suoraviivaisempi matka merkille ja paluu kapulan kanssa onnistuisi ilman että lähetyspaikan merkki häiritsee. No tämä on sellainen asia, jolla ei tarvitse vaivata päätään vielä pitkään aikaan. :)




Vielä yksi maininta. :) Leikkiminen ja taistelutahto. Tässäkin näkyy nimenomaan koirien ominaispiirteet eli lähinnä Kentsun tietynlainen itsenäisyys ja omimishalu. Jouduin panostamaan tosi pitkään yhdessä leikkimiseen Kentsun kanssa, kun se oli pentu/nuori. Kyllähän se leikki, kun mä olin aktiivinen, eikä se saanut lelua itselleen. Mutta heti kun se sai lelun, se ei tarjonnut sitä mulle takaisin uuden leikkisession alkamiseksi, vaan lähti aarteensa kanssa aina pois. Kesti tosi kauan ennen kuin K alkoi tulla takaisin lelun kanssa ja osoitti aktiivisuutta mun suuntaan leikkimisessä. Sen taistelutahto myös heräsi aika myöhään. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että jaksoin tehdä töitä leikkimisen suhteen. Kentsulla on nyt tosi voimakas taistelutahto, se rakastaa vetoleikkejä yli kaiken ja tarjoaakin niissä lelua mulle.

Ylvalla ei näy tässä tosiaan omimista mun suuntaan yhtään, ja sillä on ollut taistelutahto "heränneenä" pienestä lähtien. Sitä ei siis ole tarvinnut herätellä ja kaivella esiin.

Molemmat koirat leikkivät tosi hyvin, taistelevat hyvin ja omaavat hyvän saalisvietin. Joten niiden kanssa on helppo työstää asioita lelupalkalla. Käytän myös paljon nameja, varsinkin opetusvaiheessa. Siinä on tosin ollut mulla taas opettelua, kun Ylva ei ole namien perään, Kentsu vie sormetkin mennessään.

Kentsun kanssa on voinut vaihdella palkkaa mielensä mukaan - se ottaa kaiken aina innolla vastaan. Ylvalla näyttäisi olla taipumusta fiksoitua tiettyihin palkkoihin tietyissä tilanteissa. Jotkut hyödyntävät tätä, mutta mä itse en tykkää siitä ollenkaan. Niinpä edessä on tietyn palkan odotuksen murtamista. :) Haluan siis, että voin käyttää mitä palkkaa tahansa ja koira kokee sen myös palkkana, eikä ala odottaa jotain tiettyä asiaa tietystä liikkeestä.

Kuten jo mainitsin, joidenkin asioiden suhteen pääsee helpommalla ja toisten suhteen joutuu tekemään enemmän töitä. Joka tapauksessa molempien koirien kanssa tekeminen on ihan yhtä kivaa ja opettavaista. :)


Ylva ja Kentsu

Ylva harrastaa paljon piehtarointia.




2 kommenttia: