Eläkeläisen sirkushuveja ja uranainen

Meillä on vietetty pääasiassa hiljaiseloa, sillä Ylva kävi reilu viikko sitten sterilointileikkauksessa. Jatkossa Ylvis tulee siis keskittymään enemmän uraansa, eikä mahdollisiin vauvoihin. :) Kaikki on mennyt hyvin, mutta sairauslomaa on vielä vähän lusittavana. Kentsu on kuitenkin saanut kunnostautua näytöspuolella. Se oli viime viikonloppuna messarissa molempina päivinä tokonäytöksessä sekä houkutusten highway'ssä.

Puhelinotos: Kentsu kenraaliharkoissa.



Oli hauskaa, kun meillä oli Kentsun kanssa yhteinen oma juttu - ihan niin kuin ennen vanhaan. Vaikka eipä siitä nyt kovin kauaa ole, kun kierreltiin sen kanssa kaksistaan kisoissa sun muissa kissanristiäisissä. Mutta nyt on selvästi Ylva alkanut ottaa sitä osaa itselleen, joten oli hauska olla eläkeläispapan kanssa kaksistaan reissussa.

Näytökset menivät ihan ok. Lauantaina Kentsu oli tosin vähän yli-innokas ja teki muutaman ekstravaihdon kaukoissa. Nyt kun sen kanssa ei enää treenaa "oikeasti" ja "tosissaan", niin sekään ei enää viitsi ottaa kaikkea niin "tosissaan". Into ja riemu korvaavat tekniikan ja kuuntelemisen, on Kepa-sedän mielipide. Sunnuntaina se pikkaisen sortuikin roiskimaan asioita vasemmalla tassulla, ei niin keskittyneenä mitä olisin toivonut. Mutta eipä se näytöstä mitenkään haitannut. :)

Täällä näkee meidän seuraamiskatrillin.


Harmaakuono

Meanwhile Ylva joutui olemaan hoidossa ja ottaa iisisti. Tosin tossa vaiheessa Y alkoi olla jo sitä mieltä, että saikut olisi jo lusittu. Se sai messarista tuliaisena possun, ja possu onkin saanut siitä lähtien aikamoista kyytiä. Eli ihan hirveen rauhallisesti Y ei ole ottanut... Mutta kun sitä ei kukaan varsinaisesti leikitä (hoitaa ihan itse sen puolen) ja riehuminen tapahtuu sisällä (jossa tulee seinät äkkiä vastaan), niin en ole ihan kamalasti puuttunut sen leikkimiseen. Uskon ja toivon sen itse tietävän rajansa.

Ylvis ja possu

Leikkaus tapahtui tähystyksellä, joten vatsassa on tosi pieni haava. Pari päivää Ylva oli vähän rauhallisempi, kävi vähän kuin hitaalla. Varmaan sen aikaa mitä nukutusaineen kesti poistua elimistöstä. Sen jälkeen se on ollut oma pirteä itsensä. On se kyllä nukkunut ehkä tavallista enemmän - tiedä sitten johtuuko se toipilasolosta vai tylsistymisestä. Se saattaa nukkua jonkin aikaa, herätä leikkimään ja mennä taas nukkumaan, kunnes herää taas leikkimään.




Haavan Y on jättänyt hyvin rauhaan. Siinä oli alkuun haavalappu suojana. Lisäksi olen pitänyt Ylvalla aika paljon leikkauspotilaan haalaria, joka on suojannut hyvin leikkauskohdan. Puku on ollut päällä varsinkin silloin, kun Y on ollut muiden vastuulla vahtimisen suhteen. Mun kanssa Y on saanut olla jo pitemmän aikaa ilman haalaria - eikä se juurikaan ole ollut kiinnostunut haavastaan.

Ulkona sillä oli alkuun päällä joko sadetakki tai jokin muu nuttu, jonka vatsakappale suojasi haavakohtaa likaantumasta. Nyt haava on jo niin ummessa ja siisti, ettei sitä välttämättä tarvitse enää suojata märältä ja kuralta.

Pikkupotilas leikkauspäivänä.

Suojahaalari päällä.


Aluksi leikkauskohta oli suojattu haavalapulla.

Tältä haava näytti 2,5 vuorokautta leikkauksen jälkeen, kun poistin suojalapun.
Tältä haava näytti vajaa viikko leikkauksen jälkeen.

Haava on mennyt hyvin umpeen ja on tosi siisti. Se on tosin välillä vähän turvoksissa, joka kuuluu asiaan. Siinä on sulavat tikit, enkä ole ihan varma, onko ne ne jotka tuntuvat, kun haavaa kokeilee sormella. Se on nimittäin vielä vähän kova. Mutta eiköhän se pehmene, kun tikit sulavat (mikäli ne on tikit, jotka sieltä tuntuvat).

Ylva on saanut tehdä jo vähän kotitreeneissä mm. tunnaria, kun sitä pystyy tekemään rauhallisesti. Vähemmän se siinä rasittuu kuin possua tappaessaan. ;) Otin muutama päivä sitten videolle molempien tunnaritreenejä, ja niitä voi käydä katsomassa täällä.

Kentsu ja Rimma saivat eilen tehdä eläkeläishubailuja. Niiden kimppatreenejä voi käydä katsomassa täällä. On ne vaan niin kultaisia.

Tässä kultapojan toisenlaisia aikaansaannoksia:




Kentsulla iskee välillä närästyskohtaus, jolloin apua haetaan muun muassa yuccapalmusta... Myra harrasti sitä samaa, eikä mulla välillä ollut ollenkaan yuccapalmua, kun se oli aina niin raadellun ja syödyn näköinen... Nyt on näköjään Kepa-setä iskenyt tähän palmuun... :)






Ylva saa jo lenkkeillä normaalisti, mutta hihnassa. Olemme kuitenkin ottaneet vielä aika rauhassa ja tehneet vasta noin 45 minuutin kävelyjä. Rauhallinen elo jatkuu viikonlopun yli, sillä koirat menevät hoitoon mun vanhemmille, kun mä lähden huomenna aamulla Ruotsiin katsomaan PM:iä. Sieltä palattuani onkin enää pari päivää siihen, kun Ylvalla olisi lupa jatkaa normieloaan ja treenaamista. Pitää sitten katsoa miltä haava vaikuttaa, että uskaltaako vielä aloittaa rajummat treenit vai otetaanko vielä hetki rauhallisemmin. Ehkä jokin kevyt lasku treeneihin voisi olla paikallaan, ennen kuin aletaan kunnolla revitellä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti