Pentutokoiluja

Alla vähän listaa siitä, mitä Åken kanssa on treenattu. Sen kanssa on tehty pitkälti samoja juttuja kuin kelpieidenkin kanssa, ja hyvin pitkälle ihan samalla tavalla treenaten. Suurin ero on siinä, että toistoja Åkella on takana todella paljon vähemmän kuin vaikkapa Ylvalla ton ikäisenä. Ylvan kanssa treenasin kotona joka päivä jotakin, rakennettiin mm. pohjia kaukoille. Åken kanssa kotitreenejä ei ole juur ollenkaan. Joskus satunnaisesti toki treenataan kotonakin, mutta vähemmän. Eli lähinnä Åken treenit tapahtuvat treenikentällä, eikä ihan jokaisessa Ylvan treenissä ole välttämättä aikaa Åken treeneille.

Åkea ei ole otettu samalla tavalla ns. harrastuskoiraksi kuin kelpieitä, vaikka sen kanssa tietenkin puuhaillaan kaikenlaista. Siksi sen kanssa on edettykin vähän hitaammin. On kuitenkin mielenkiintoista ja opettavaista treenata aivan erityyppistä koiraa kuin vaikkapa kelpie + lisäksi vieläpä pienikokoista koiraa. Vaikka meillä ei ole sen kummempia kisatavoitteita, niin treenaamme kuitenkin sillä ajatuksella, että joskus starttaisimme edes alokasluokassa. Aika näyttää käykö niin ja starttaammeko joskus jossain toisessakin luokassa vai ei.


Tässä kuvassa Åke on noin nelikuinen.

Vaikka olemmekin edenneet hitaampaan tahtiin, on aivopesu jo hyvällä mallilla. Åke tykkää kovasti treenaamisesta. Sen kanssa on pystynyt treenata samalla treenikentällä muiden kanssa ilman suurta pelkoa siitä, että se huitelisi muiden luokse leikkimään. Kyllä se pääsääntöisesti mieluummin valitsee treenaamisen kuin muiden kanssa leikkimisen siinä tilanteessa.

Ulos siirtyminen tapahtui helpommin mitä ajattelin. Åkehan on lähinnä treenannut halleissa, mutta nyt ollaan oltu ulkonakin. Hajut eivät ole vieneet mukanaan, eikä nameja kyttäävät variksetkaan ole tuottaneet ongelmia.

Joissakin opiskeltavissa jutuissa olen pitänyt alkuun löysempiä kriteerejä kuin vaikkapa Ylvalla. Toki jotkut kriteerit on oltava, jotta asia edistyy. Ja tietenkin niitä nostetaan sitä mukaa, kun asiat edistyvät. Mutta joissakin jutuissa olen huomannut, että alkuun on enemmän hyväksyttävä sinne-päin-tapaisia suorituksia tai muuten herran huomio saattaa herpaantua sen mielestä järkevämpiin juttuihin. Siitä kun on päästy vähän eteenpäin, on voinut alkaa nostaa vaatimustasoa.

Joissakin asioissa en tule ottamaan lopputulokseenkaan ihan samantasoisia kriteerejä kuin Ylvalla on. Kokonaisuuden toimiminen tulee olemaan kuitenkin paljon tärkeämpää kuin hienot yksityiskohdat. Pakko siis osata katsoa kokonaisuutta ja katsoa jotain juttuja hieman sormien läpi.

Tällä hetkellä kun tehdään vain paloja ja treenit ovat sen suhteen yhtä palkkaamisen juhlaa, Åke on ollut ihan superkiva treenattava. Saas nähdä millaisia haasteita meille tulee, kun pääsemme joskus tästä vähän pidemmälle. Pitää koittaa ylläpitää myös sosiaalista palkkausta kaiken muun ilottelun rinnalla, sillä Åke ottaa kyllä kivasti kehuja vastaan.


Åkesta ei ole vielä mitään treenikuvia, joten kuvituksena toimikoot muut kuvat.

Åke osaa vaihtaa tosi hyvin lelu- ja namipalkan välillä, eikä siis jää kiinni edelliseen palkkaan. Se saattaa tosin odottaa tiettyä palkkaa tietyistä jutuista.

Åke tykkää tosi paljon pienistä vinkuvista palloista. Usein aloitammekin treenit heittelemällä kahta palloa. Åke tuo hyvin heitetyn pallon ja tiputtaa sen joko oma-aloitteisesti tai käskystä ennen kuin heitän uuden pallon sille.




SEURAAMINEN

Aloin opettaa seuraamista takaperin kävelyn kautta, kuten Ylvallekin. Alussa oli hyvin löysät kriteerit, mutta nyt niitä on päästy nostamaan paljonkin, sillä Åke on ostanut idean. Alussa Åke hyppi tosi helposti (osin palkan tavoittelun takia), mutta nyt se on jäänyt pois (kriteerien noston ja palkkauksen tarkentamisen ansiosta).

Kävelen pääsääntöisesti taaksepäin, mutta jonkin verran ollaan jo käännyttykin. Takaperin kävellessä Åke on tosi lähellä, mutta etuperin mennessä se mieluusti ottaisi vähän etäisyyttä. Liittynee kontaktiin? Olen tehnyt käännöksen jälkeen pientä kaarta vasemmalle, ja sillä olen saanut Åken lähemmäs mua.

Lisäksi ollaan tehty yhden kahden askeleen seuraamisia perusasennon kautta. Niitä Åke tekee kivasti. Todennäköisesti on kuitenkin jonkin verran kiinni mun kädessä.

Kontaktia sivulla ollaan treenattu hävettävän vähän, ja se myös näkyy. Åke katsoisi mieluusti mun käsiä tai alkaisi väännellä itseään eri asentoihin, jos käsiä ei saa katsoa. Tätä pitäisi ehdottomasti treenata enemmän. Jonkin verran ollaan tehty sellaisia kontaktiharjoituksia, joissa ollaan vastakkain ja mun molemmissa käsissä on namit ja Åken pitää ottaa katsekontakti namin saadakseen.


SIVULLETULOT

Aloitin tämän treenauksen korkeammalla alustalla, kuten Ylvankin kanssa. Eli ensin alustalle menoa, sitten sen päällä pyörimistä (takapuolen käyttöä) naamat vastakkain, sitten sivulla. Seuraavaksi laitoin alustan mun vasemmalle puolelle, jolloin saatiin kaivettua esille sivulle kiepsahdus.

Nyt ei olla käytetty alustaa enää pitkään aikaa. Kun Åke on valmiiksi aktiivinen, sen on helpompi tulla loppuun asti sivulle. Jos se lähtee liikkeelle passiivisuudesta, se saattaa istahtaa vinoon. Sillä ei siis ole vielä ihan kristallinkirkasta ajatusta siitä, missä sen ihan oikeasti kuuluisi olla. Mutta haisulla se sentään on.


LUOKSETULO

Silloin kun löytyy pitäjä, ollaan tehty tätä. Lähinnä palkkaan vauhdista, mutta joitakin kertoja olen ottanut sivullekin. Käytän silloin yleensä pientä jalka-apua. Åke nimittäin tulee ihan täysillä...




ASENNOT

Åke tarjosi jo ihan pikkuisena helposti istumista, mutta maahan se ei suostunut alkuun menemään ollenkaan. Oli pylly pystyssä. Treenaamalla (ja vireen nostolla) siitäkin selvittiin eteenpäin. Olen tehnyt oikeastaan vain istu-maahan-vaihtoja, ja niitäkin pääasiassa käsiavulla. Pitäisi edetä... Vähän ollaan kokeiltu seiso-istu-vaihtoja niin, että Åke nousee mun jalan päälle ja pakittaa siitä istumaan. Takajalat eivät kyllä pysy yhtään paikoillaan. Pitäisi ottaa namista luopumista mukaan + ehkä miettiä jotain muuta treenitapaa + ihan vaan alkaa oikeasti treenata asiaa. :)

Jääviä ei olla tehty yhtään. Eikä malttiakaan juurikaan. Ihan pikkaisen ollaan tehty istumassa pysymistä, mutta ei muuta. Näitäkin pitäisi ehdottomasti alkaa harjoitella.


NOUTO

Olen tehnyt pitoa tarjoamisen kautta sekä niin, että annan kapulan suuhun. Åke on saanut seistä, mutta ollaan tehtyä tätä myös niin, että Åke istuu. Aloitimme tunnarikapulalla, mutta sitten saimme mini-kapulan, jolla olemme myös tehneet.

Åke pitää kapulaa lyhyen aikaa tosi nätisti, mutta heti kun aikaa alkaa kasvattaa, se alkaa heilutella koko päätään ja saattaa vetäistä kapulan takahampaisiin, jolloin tulee pureskelukin mukaan kuvioihin. Erilaisilla kikkailuilla pitää pidempään hyvin, ts. jos vaikka heitän kapulan vähän matkan päähän, jolloin Åken pitää tulla se suussa mua lähemmäs palkan saadakseen, niin silloin se pitää kapulaa siististi pidemmän aikaa.

Olen tehnyt pitoa niinkin, että kapula on mun jalkojen välissä ja Åke saa otettua sen ainoastaan kunnollisella otteella. Niissä pito on tosi napakka. Vielä kun sen saisi siirrettyä muuhunkin toimintaan... Tähän pätee varmaan sama kuin kaikkeen muuhunkin, eli pitäis vaan treenata.

Vähän ollaan tehty kapula suussa kävelyä ja kiepin tekemistä itsensä ympäri kapula suussa. Åke osaa antaa myös kapulan mulle käteen. Tehtiin eka ihan vaan nenäkosketusta kämmeneen ja yhdistettiin se sitten kapulan kanssa.

Vauhtinoutoja tekee kivasti (pidän pannasta kapulaa heittäessä). Ihan alkuunhan Åke ei tosin suostunut lähtemään kapulan perään, joten annoin asian hautua vähän pidempään ennen kuin yritin sitä uudestaan. Åke tykkää selvästi noutokapulasta.


RUUTU

Ruutua ollaan tehty erivärisillä merkeillä. Tätä tehdään puhtaasti lelulle juoksutuksena eli rakennetaan vaan motivaatiota juosta ruutuun. Jos treenaan yksin, jätämme yhdessä pallon ruutuun. Jos on avustaja käytössä, hän vie pallon Åken nähden ruutuun. Pikkasen ollaan tehty muistikuvana eli jätetty pallo yhdessä ruutuun, tehty väliin jotain muuta ja sitten ruutuun lähetys.

Yksi tämän liikkeen haasteista on se, ettei Åke oikein katso missä ruutu on. Kelpien kanssa tuollaiset asiat on helppoja (vaikka Ylvakin on melko huono hahmottamaan asioita), mutta Åkelle ei selvästi ole yhtään luontaista katsoa eteenpäin ennen lähetystä. Tätä ollaan harjoiteltu avustajan kanssa.

Vaikka Åke ei katsoisi kunnolla eteenpäin, se kyllä lähtee siitä huolimatta juoksemaan eteenpäin ja yleensä ennemmin tai myöhemmin huomaa ruudun.





KIERTO

Ensin ajattelin, että opetan Åkelle aluksi vapaamuotoisen kierron, jota voidaan hyödyntää kaikessa muussakin tekemisessä. Myöhemmin opettaisin merkin kierron, jossa on enemmän kriteerejä kuin vapaamuotoisessa kierrossa. Mutta sitten iski laiskuus. Kun muutenkin treenaamme vähemmän kuin Ylvan kanssa, niin ihan hirveästi ei ole varaa kikkailla tällaisilla jutuilla, jos haluaa joskus edetä. :) Niinpä olen alkanut tehdä kiertoa jo kiertomerkillä.

Tässä on sama juttu kuin ruudussa oli katsoo huonosti kohdetta. Kun ymmärtää, mitä pitikään kiertää, niin kiertää ihan ok. Joskin kaarrattaen... Menee suoraviivaisesti, mutta kierron jälkeen aukeaa - yllättävänkin paljon ajatellen miten pikkainen se on. Mutta tämä liittynee siihen, ettei Åke halua jarruttaa, joten on helpompi kaarrattaa. Tähän joudutaan ehkä vielä puuttumaan.


JUOKSUALUSTA

Tätä on alettu hiljattain harjoittelemaan sillä ajatuksella, että laitan tämän ehkä kiertoon. Katsotaan miten käy. Eli tällä hetkellä ajatuksena on, että Åke juoksee maton yli ja saa siitä palkan. Jos on avustaja käytössä, Åke juoksee mun ja avustajan väliä ja matkalla on osuttava matolle.


TUNNARI

Kahdesti ollaan päästy harjoittelemaan tätäkin, kun on löytynyt paikka, jossa on ollut puiden lehtiä. Olen piilottanut oman kapulan lehtien alle. Åke käyttää hyvin nenää. Olen naksauttanut, kun Åke on ottanut kapulan ja lähtenyt tulemaan mua kohti.




Mitään varsinaisia temppuja Åke ei osaa. Niitäkin voisi harjoitella. Tai no, kyllä se muutaman osaa. Ekana se oppi itsensä ympäri kiepsahduksen, ja se on sen mielestä sen verran kiva juttu, että sitä se tarjoaa vähän joka väliin, jos ei ihan tiedä mitä pitäisi tehdä. :) Tätä ollaan hyödynnetty mm. asennon otoissa (istu, maahan) sekä pidossa. Käsikosketusta ollaan myös tehty, ja sitä on hyödynnetty noudossa. Seuraavaksi voisi opettaa peruuttamisen - ensin musta poispäin niin, että ollaan vastakkain.

Åke on tosi innokas treeneissä, ja sen kanssa on tosi kiva puuhailla. Se on mun terapiakoira - vielä ei ainakaan aiheuta terapiaa, vaan antaa sitä mulle. :) Åke tykkää paljon juoksujutuista ja tykkää laittaa itsensä likoon fyysisesti.

Viime aikoina on muutamissa jutuissa alkanut tulla turhaumaääniä. Esimerkiksi kun avustaja vie pallon ruutuun ja vinguttaa palloa, eikä Åke pääse sillä sekunnilla juoksemaan sinne kuin haluaisi, niin silloin siltä saattaa päästä ääni. Nämä ovat tosiaan liittyneet tämäntapaisiin turhaumiin, joten nyt pitää olla tarkkana, miten treenit toteuttaa. Åke on normielämässä hyvin hiljainen koira, eikä käytä helposti ääntä, joten en usko sen olevan treeneissäkään ongelma, jos vaan osaa toteuttaa treenit fiksusti.

Malttijuttuja ei olla harjoiteltu vielä yhtään, ja luopumistakin pitäis alkaa harjoitella enemmän. Eli vaikka Åke toisaalta osaa paljonkin eri juttuja, niin sen treeniohjelmasta myös puuttuu todella paljon sellaisia palasia, mitä "normaalisti" olisin jo treenannut. Mutta me edetään siihen tahtiin, mikä tuntuu hyvältä, ja nautitaan joka hetkestä. :)

Mun terapiaeläin. :)

Pitäisi ottaa taas treenejä videolle. Muutama vanha video löytyy. Tämä on kuvattu 18.2., jolloin Åke oli kaksi päivää vaille viisi kuukautta. Tämä taas on kuvattu vähän ennen sitä eli on edelleen vähän vaille viisikuinen. Tässä Åke on puolestaan vajaa 12-viikkoinen. Voi miten pikkuinen! Nyt pitää tosiaan ryhdistäytyä uudemman treenivideon kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti