Uutta vuotta!

Uusi vuosi on polkaistu käyntiin. Sen kunniaksi ajattelin kirjata hieman kuulumisia, kun kerrankin löytyi sopiva rako.

KEN

Kentsu on voinut hyvin. Tämän aamuisen metsälenkin perusteella se tuntuu olevan suorastaan elämänsä kunnossa. :) Ihanaa! Sillä on vähän vaihdellut sen asentotunto. Välillä jalat menevät väärinpäin useinkin, välillä ei pitkään aikaan. Ei tämä selvästikään etene samaan tahtiin kuin Myralla eteni.

Toki Kentsu nukkuu enemmän kuin aiemmin, mutta eiköhän ikäkin jo tee sen suhteen tehtävänsä. Seisoa se ei enää jaksa pitkiä aikoja, joten jos sen pitää odottaa, niin se menee yleensä aina makoilemaan.

Olen koittanut jättää sitä pois matkasta pitemmiltä treenireissuilta, jos vaan mahdollista. Autossa ja häkissä istuminen kun ei tee sille hyvää, jos kyseessä on pitempi aika. Kentsu meneekin usein mun vanhemmille hoitoon. Jonkin verran pojat ovat jääneet myös kaksistaan kotiin mm. Ylvan keskiviikkotreenien ajaksi, jos olen ollut sen päivän etänä. Silloin kun ei kummallekaan ole omaa treeniaikaa.

Kentsu on saanut puuhailla omia pikkujuttujaan treeneissä. Hyvin kuitenkin huomaa, ettei sen kanssa enää "oikeasti" treenata, sillä Kentsusta on tullut ärsyttävän tottelematon arjessa. Välillä olen miettinyt onko sen kuulo heikentynyt, mutta kyllä se välillä tuntuu myös tekevän ihan tietoisia valintoja sen suhteen, pitääkö kuunnella vai ei.

Kentsu on löytänyt nyt Åkenkin kanssa yhteisen sävelen. Sillä kesti jonkin aikaa tajuta, miten tuollaisen pikkuisen kanssa voisi leikkiä, mutta nyt on löytynyt omat leikit pojille.

Saisinko minäkin sitä mitä sinä syöt.

Kentsu kävi Riinalla hoidettavana.

Åke sai kunnon virtapiikin Kentsun hoidon aikana
ja onnistui houkuttelemaan Ylvankin leikkiin.

YLVA

Ylva elää tällä hetkellä jonkinlaista murroskautta. Veikkaan että se on tajunnut, ettei Kentsusta enää ole niin suureksi tueksi ja turvaksi vanhenemisen takia, joten se taitaa nyt ottaa jotain vetäjän roolia. Ongelma vaan on siinä, ettei sillä itsellä oikein taida rahkeet riittää siihen pestiin. Ehkä Åke pelastaa tilanteen kasvettuaan hieman. ;)

Ylva on siis jotenkin herkempi reagoimaan erilaisiin asioihin milloin nostamalla kierroksia, milloin tuntemalla olonsa aika pieneksi tytöksi isossa maailmassa. Lisäksi se yrittää välillä uhitella Kentsulle, painaa leukaa Kentsun selän päälle yms. Silloin se saa multa aina lähdöt. Kepaa kohtaan ei saa käyttäytyä noin!

Ylvan treenit ovat sujuneet pääsääntöisesti hyvin. Åken tulon aikaan meidän treenit oli jotenkin hajanaisempia, eikä ehkä ihan niin suunnitelmallisia kuin yleensä. Mutta nyt ollaan saatu taas rytmistä paremmin kiinni. Osaamisesta ei meidän juttu ole kiinni, vaan isoin juttu on korvienväli. Ylvan pitää olla riittävän rento, jotta se voi näyttää osaamistaan parhaiten. Ja toi rennoksi saaminen on aina oma juttunsa, ei ihan niin helppoa... Katsotaan miten meidän käy. Kävimme marraskuussa yhdessä tsekkauskisassa, joka sujui kivasti. Alle viikon päästä alkaa karsinnat.

Minäkin voisin syödä sitä mitä sinä syöt.

Meillä oli uudenvuoden aatonaattona Christan koulutus
arvokisaryhmäläisille. Ylvis pääsi sinne yksin,
kun pojat jäivät siksi aikaa kotiin.

ÅKE

Åke on superhauska tyyppi. Se on pujahtanut meidän laumaan tosi hyvin, ja kaikki kolme tulevat oikein hyvin juttuun. Ylva on tyytyväisen oloinen, kun on saanut uuden leikkikaverin.

Åke on nyt reilu 16-viikkoinen. Se täyttää ensi viikolla neljä kuukautta. Odotan innolla sen hampaiden vaihtumista. Pureminen on ainakin lisääntynyt hurjasti viime aikoina, ja siitä saakin keskustella oikeastaan päivittäin, että onko soveliasta purra niin antaumuksella ihmisten käsiä vai ei. Åke on aika kova luu, ei mikään pehmo kaveri, joten asiat eivät mene ihan helpolla sillä jakeluun.

Se on ihan superreipas pentu, jolla ei juurikaan tunnu olevan ongelmia elämässään. Mitä nyt käy aika turhan pitkäksi yksinollessa. Uni ei vaan riitä koko päiväksi. Olen saanut järjestettyä yksinolot niin, että Åke on ollut pisimmillään vasta kuusi tuntia yksin. Siitä on vielä matkaan täyspituiseen työpäivään. Noin puolillepäiville asti Åke nukkuu hyvin, mutta sitten alkaa sellainen puuhastelu, että välillä hirvittää. Mulla on nimittäin kameravalvonta, jonka välityksellä pääsen näkemään herran temppuja. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu.

Åken kanssa on jo vähän tokoiltu. En ole ihan hirveästi tehnyt sen kanssa (vrt. kelpiet), mutta kivalla mallilla on asiat ja yllättävän paljon on jo palasia treenirepertoaarissa. Åke on yllättävän keskittymiskykyinen. Se tykkää tosi paljon tekemisestä ja on innolla mukana - kun haluaa... Nyt jo siis näkee siitä, ettei sitä ole jalostettu ihmisen kanssa tekemiseen. Åke tekee sitä, mitä Åke haluaa tehdä. Eli mun tehtävä olisi saada se haluamaan samoja asioita mun kanssa. :) Pääsääntöisesti se onkin vielä valinnut samat mielenkiinnon kohteet, mutta sitten jos sen huomio herpaantuu johonkin muuhun asiaan, minkä se kokee sillä hetkellä mielenkiintoisemmaksi, se ei ole ole millään namilla tai vastaavalla huijattavissa vaihtamaan mielenkiinnon kohdetta. Työmaata on siis hieman edessä. :) Mutta se tekeekin tästä mielenkiintoista ja opettavaista.

Ainoa huono puoli pennun kanssa on ollut sen kylmänherkkyys. Kun hiljattain oli -20 asteen pakkasia, pentu kävi vain takapihalla. Muuten se on ollut aika paljon mukana kävelyillä, joskin saa välillä vapautuksen niistä. Mä kannan sitä, kun kylmyys iskee. Se on kyllä todella innostunut ulkoilusta (vaikka ensireaktiona lähteekin aina karkuun, kun näkee mun ottavan takin ja pannan esille) ja selvästi haluaisi olla enemmänkin ulkona, mutta kylmyys pakottaa sen takapihaltakin ennemmin tai myöhemmin sisälle. Se tulee olemaan varmaan innoissaan, kun kevät ja lämpimämmät ilmat koittavat. Ja mä ehkä pulassa, jos en ole saanut teroitettua sille siihen mennessä luoksetulokäskyn ehdottomuutta... ;)

Nyt jo huomaa takapihalla, miten se välillä vaan uppoutuu hajumaailmaan. Metsälenkeillä hajut eivät ole vielä vieneet mukanaan, ja siellä Åke pitää todella hyvin yhteyttä ja huolen siitä, ettei vaan jää matkasta. Mutta katsotaan miten käy säiden lämmetessä.

Åke on kasvanut senteissä hurjaa vauhtia, mutta painossa ei niinkään. Painoa on nyt hieman päälle neljä kiloa. Siinä myös yksi syy sille, miksi se palelee niin herkästi, kun eihän sillä ole mitään massaa, mikä lämmittäisi. Lisäksi se on aika naku versio, pohjavillaton. Takit on siis kovassa käytössä.

Åke muuten bloggaa nykyisin yhtenä Kotilieden Koirakoplan jäsenenä.

Hyvää Joulua!

Jouluvideo on valmis. Sen tekeminen oli huisin hauskaa, ja Heidi on tehnyt valtavan hienon (ja työlään) työn editoinnin kanssa. Jos olet nähnyt ekan ja tokan osan, niin voit hypätä suoraan kohtaan 5:20. Ellet sitten halua fiilistellä koko videon voimin joulumielen etsimistä.

Itiksessä kuvatessa saatiin aika paljon huomiota, mutta koirat suorittivat tehtävänsä siitä huolimatta hienosti. Ylvan mielestä tää oli jotenkin ihan mahtavan hauskaa, ja se selvästi nautti kuvauksesta täysillä.

Osa itiskohtauksista on purkissa, kohta siirrytään alakertaan junan luo.

Pennut olivat todella reippaita. Ainoastaan metsäkuvausta kuvatessa (jossa pennut painivat ja päättävät lähteä etsimään joulumieltä) Åkella tuli lopussa kylmä, kun joutui olemaan ilman takkia. Mukana oli onneksi monta syliä ja fleecepeitto, johon Åke välillä käärittiin. :)

Muuten kaikki kohtaukset, joissa pennut kipittivät menemään olivat helppoja kuvattavia - kiitos yhden pienen labradorinnoutajan. :) Ei tarvinnut kuin vähän näyttää nameja Kajalle, niin se kyllä muisti minne ne oli jätetty. Åken tehtävä oli enää vain seurata Kajaa ja yrittää ehtiä syödä myös muutama nami. Ylva kyllä taisi ottaa meidän perheen namivajauksen takaisin rohmuamalla osin Faninkin nameja. :)

Aina ei jaksa pienet pennut poseerata.

Åkella ei ihan yltänyt jalat junan laidalle. :) Ikää tuolloin oli 10 viikkoa.

Olimme jo kuvanneet yhden loppukohtauksen ensimmäisten kuvausten joukossa, mutta pennut ehtivät kasvaa niin huimaa vauhtia kuvausten aikana, että päätimme kuvata nukkumiskohtauksen uudestaan. Se oli ylivoimaisesti vaikein kuvattava. Pennut olivat riehuneet jo lähes neljä tuntia ja olivat selvästi yliväsyneitä, mutta eivät vaan meinanneet malttaa nukkua. Piti aika pitkään sylitellä ja silitellä, ennen kuin uni voitti.

Yliväsyneet pennut.

Ai nukkumaanko?

Tonttulakki oli milloin mitenkin päin.

Kohta ne nukkuu!

Vihdoinkin! :) Ihanuudet!

Oikein hyvää joulua ja joulumieltä kaikille! Tähän loppuun pitää laittaa vielä liikkiskuva pojista, kun Åke nojasi Kentsuun. Kepa onkin meidän kallio, johon voi aina luottaa ja nojata.

Jatko-osa

Jouluvideon seuraava osa on tässä.

Joulumieltä etsimässä

Taas on tullut tämä aika vuodesta.

Eli meidän treeniryhmän jouluvideon aika. :) Kentsu pääsi taas vierailevaksi tähdeksi joulupukin rooliin. Ylva kuului vakkaritontturyhmään, mutta myös Åkella on videolla osa. Åke & Kaja (Åkea pari viikkoa vanhempi labbis) ovat oikeastaan pääosassa videolla.

Tällä kertaa video julkaistaan osissa. Täällä ensimmäinen osa.

Tonttu väsähti

Voi kun Åke on niin pieni noissa kuvissa. Noi otettiin, kun Åke oli 8,5-viikkoinen. Suunnittelimme silloin videon juonta ja otimme muutaman kuvan videoa varten (tonttujen katoamisilmoitukseen). Åke on kasvanut hurjaa vauhtia. Ei niinkään kiloissa, mutta pituutta ja korkeutta on tullut huimaa vauhtia lisää. Esimerkki kasvuvauhdista: yhtenä lauantaina sovitin lainatakkia, joka oli aivan liian pitkä. Seuraavana torstaina se oli sopiva.

Tässä tuoreempi kuva pennusta:

Huomenna täytän 13 viikkoa.

Kelpiet ovat päässeet alkujärkytyksestään. Ne olivat noin viikon verran naamat nurinpäin, mutta sitten muuttivat asennettaan. Ylvan mielestä Åke on aivan ihana. Ne leikkivät joka päivä. Ylva osaa leikittää pentua hienosti menemällä kyljelleen maahan makaamaan, niin pentu voi kiipeillä sen päällä. Kentsu ei oikein tiedä miten pennun kanssa pitäisi leikkiä, mutta yrittää välillä kömpelösti olla leikissä mukana. Hyvin ovat laumautuneet samaksi porukaksi.

Muisto syksyltä.

Åke

Nyt en ehdi kirjoittaa sen tarkemmin uudesta laumanjäsenestä, joten video kertokoon tällä kertaa olennaisen.

Ihana tättähäärä, todella reipas ja suloinen pakkaus. Hyvin siis menee. :)

Nimen muutos

Talvi tuli etelään, jes! Helppo sanoa jes, kun asun nykyisin taloyhtiössä, jossa ei tarvitse tehdä itse lumitöitä. :) En muistele kovinkaan lämmöllä niitä neljää peräkkäistä lumitalvea, jotka muutama vuosi sitten täällä koettiin.

Lumi tuo mukavasti valoisuutta ankeaan marraskuuhun. Toki treeniolosuhteet heikkenevät, mutta se kuuluu muutenkin asiaan tähän aikaan vuodesta. Valitettavasti.

Tämä kuva on parin talven takaa.

Ostin Kentsulle Hurtan uuden lämpöhaalarin. Lisäksi hankin auton takakonttiin irrallisen penkinlämmittimen, joka saa virran tupakansytyttimen kautta. Mun auton takakontissa on nimittäin tupakansytytin, joka toimii myös silloin, kun auto ei ole käynnissä. Alusta tuntuu lämmittävän mukavasti, koska Kentsun vatsa tuntuu aina ihanan lämpimältä, kun nostan sen autosta. Käytän siis tuota lisälämpöä silloin, kun K joutuu odottamaan autossa esimerkiksi Ylvan treenien ajan.

Kohta saadaan miettiä lisää, miten jokainen lauman jäsen pysyy riittävän lämpimänä. Tähän liittyy myös blogin nimenvaihdos. Tämä blogihan on muuttanut useammankin kerran nimeä, koska alun perin blogissa esiintyi Myra ja Kentsu. Myran lähdettyä Kentsu esiintyi blogissa hetken aikaa yksinään, kunnes seuraan liittyi Ylva. Ja taas tulee muutoksia. Teen nimittäin syrjähypyn, joten enää tämä blogi ei kerro pelkästään kelpieistä.

Ensi viikosta lähtien aletaan torjuta kaamosmasennusta tällaisen söpöläisen voimin:

Åke 4-viikkoisena

Olen aina ollut sitä mieltä, että kaksi koiraa on hyvä lukumäärä - onhan mulla vain kaksi kättä. Ja kuinkas sitten kävikään, kolmas on tulossa. Mutta ihan pikkuinen, joten lasketaanko sitä?! :) Meille muuttaa siis ensi viikolla tanskalais-ruotsalainen pihakoira, ja koska se on tanskalais-ruotsalainen, niin mikä muukaan se voi olla kuin Åke? :) Tässä rikkoutuu muutkin rajat kuin roturajat, nimittäin nimeämissäännöt. Meidän kaikki koirat koti-kotona ja mulla itsellä ovat saaneet kutsumanimet suoraan virallisista nimistä. Mutta nyt Åke tekee poikkeuksen.

Miten kukaan voi vastustaa tällaista?! :)

Tästä tulee mielenkiintoinen ja jännä matka, kun pääsee avartamaan omaa näkemystään itselle ihan uuden rodun parissa. Mutta nyt vielä nautiskellaan kahden aikuisen koiran kanssa rauhallisesta yhteiselosta ja kerätään voimia tulevaan pentuarkeen.

Voi taivas, mikä sieltä tulee. Pikkuvelikö?

Hiljaiseloa

Blogin päivittäminen on vain jäänyt ja jäänyt. Eipä tosin olla mitään ihmeitä tehty, paitsi ihania metsälenkkejä. Ne ovat olleet Kentsun "pelastus". Sille on tehnyt todella hyvää päästä kävelemään epätasaisessa maastossa. Asfalttikävelyt ovat olleet aivan minimissään.

Nyt harmina on pimeys, mutta olen sitä uhmaten käynyt silti aamulenkin metsässä otsalampun kanssa. Aamukävelyt meinasivat tosin jäädä, kun parina aamuna näin vähän kauempana polulla paikoillaan olevan valon. Se aiheutti melkoisen jäätävän tunteen pilkkopimeässä metsässä. Onneksi saimme sille selvyyden, kun tuli kuutamo ja otin käyttöön astetta järeämmän otsalampun, jolloin pystyin erottamaan, että valo tulee puunrungosta. Valoisaan aikaan kävinkin sitten etsimässä syypään, joka oli puuhun kiinnitetty heijastin. :) Ehkä me siis edelleen uskalletaan mennä säkkipimeään metsään.

Syyskuussa oli valmennusrenkaan leiri. Siellä tehtiin kisamainen setti musiikin pauhatessa ja keinuhevoshäiriöllä. :) Ylvaan ei hevonen vaikuttanut, vaan koko tilanne ylipäätänsä. Se selvästi koki, että nyt sitä taas haastetaan kovasti (on tainnut valitettavasti osittain yhdistää sellaisen tunteen ruutuun), ja niinpä se meni ruutuun käsijarru päällä. Mä kävin sen jälkeen monenlaisia tuntemuksia lävitse, päällimmäisenä turhautuminen ja väsymys. Ollaan koko vuosi panostettu vaikeisiin ruutuihin, ja tässäkö lopputulos. Jaksanko enää edes yrittää. Mutta kun hetken aikaa olin saanut märehtiä asiassa tajusin, että kyllä homma on silti edennyt. Vuosi sitten Ylva olisi todennäköisesti kieltäytynyt menemästä ruutuun, ja nyt se kuitenkin päätti mennä sinne.

Nämä renkaan leirin kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen.

Ollaan siis tehty paljon erilaisia ongelmanratkaisutreenejä, joissa on ollut mukana ruutu. Ylva on kehittynyt niissä oikeasti tosi paljon, ja jos sillä on vaan rento olo, se tuo mukanaan itseluottamuksen, jonka se tarvitsee ratkaistakseen haasteet. Mutta jos se kokee tilanteessa olevan jotain tosi vaikeeta ja liian haastavaa, se vaikuttaa tilanteeseen päinvastoin.

Päätin leirin jälkeen, että nyt saa jäädä haastavat ruudut vähäksi aikaa. Ne ovat olleet enemmän kuin paikallaan meidän treeneissä, ja niiden kautta ollaan saatu lisää pelimerkkejä vaikeisiin tilanteisiin. Kyse ei ole enää siitä, että osaako Ylva vai ei, vaan siitä, onko se riittävän rento ja itsevarma hoitaakseen homman kotiin. Niinpä ollaan tehty nyt kuurina vain helppoja ja motivoivia ruutuja. Se vähä mitä ollaan tehty. Ei nimittäin olla ihan hirveästi treenattu.

Pallolle juoksu ruudussa. Kuva Maarit.

Tässä välissä on ollut ainoa mahdollisuus pitää vähän treenitaukoa, joka lipsahti meillä vähän pitemmäksi mitä ajattelin. Mutta hyvää on tehnyt. Aivan toimettomina ei olla oltu. Ollaan pitkästä aikaa treenattu jonkin verran kotona eri juttuja. Kentälle ollaan ehditty vain kerran kaksi viikossa. Mutta nyt ollaan siis päästy vihdoin senkin suhteen normirytmiin.

Sain Ylvalle kisapaikan parin viikon päähän. Vähän vähillä treeneillä sinne mennään, mutta sen on muutenkin tarkoitus olla tsekkaus siitä, missä mennään. Nyt se on sitten todellakin tsekkaus. Saadaan treenilistaa loppuvuodelle ennen karsintojen alkamista.

Nämä treenikuvat edelleen Maaritin käsialaa.

Leirillä oli mukana apina ja pupu, joita moni käytti häiriöinä. Esittelin Ylvallekin ne. Tai no, en oikeastaan esitellyt, vaan ensitutustumisessa tapahtui pieni moka. En tiennyt, että apina tekee voltin. Apina laitettiin päälle Ylvan selän takana, ja Ylva pääsi säikähtämään sitä, kun se teki voltin. Ylvalla tuli yllättävän voimakas pelästymisreaktio. Mua jäi se vaivaamaan sen verran, että piti sitten hankkia oma apina. :) No ei pelännyt Ylva enää apinaa, vaan kehitti siitä aikamoisen kierrosten nostattajan. Ylva käy apinasta sen verran kierroksilla, että eipä taida apinasta tulla koskaan niin neutraalia, että sitä voisi käyttää fiksulla tavalla häiriönä treeneissä. Toki Ylva pystyy luopumaan apinasta käskystä, mutta heti vapautuksen saatuaan apina saa aikamoista kyytiä. Täällä voi katsoa mitä mieltä Ylva on siitä, saako meillä tehdä voltteja vai ei.

Eteenmenot ovat aiheuttaneet edelleen ahdistusta. Sain Ylvan niissä tietylle tasolle aika nopeasti, mutta siitä ei olla päästy enää eteenpäin. Ollaan jymähdetty paikoillemme. Jos Ylva tietää, että pallo lentää, se juoksee kyllä eteenpäin hyvällä draivilla. Jos se ei osaa odottaa palkkaa, niin se on epävarmempi. Olen panostanut tosi paljon alun suuntaukseen, mutta en ole keksinyt mitään ratkaisevaa tekijää siihen. Niinpä päätin jättää sen treenamisen kokonaan. Nyt haluan panostaa vain siihen, että Ylva sinkoaa eteenpäin. Ja jos se sinkoaa vinoon, niin sitten korjataan. Eli toisena panostuksen kohteena jatketaan sivuttaissiirtymien treenaamista.

Olen tehnyt eteenmenoja viimeisen vuoden aikana monella eri tavalla, ja se on ollut alkuvaiheessa mielestäni hyvä juttu. Mutta nyt on sellainen olo, että hommaan pitää löytyä jokin punainen lanka ja tehdä vain yhdellä tavalla. Päädyin korvhållareihin, jotka meidän varustevastaavamme, treenikaverin kepo valmisti meille. Tällöin säästyy koiran kroppakin, kun ei tule pallolle syöksyjä. Jospa näiden kautta saisin nostatettua Ylvan itsetuntoa siitä, että jatka vain matkaa, kyllä se korvhållare sieltä ilmaantuu. Lisäksi tämä on konkreettinen asia, jolloin korjaaminenkin on paljon kivempaa. Tämä tosin myös vahvistaa halua etsiä kohdetta katseella, joten se saattaa tuoda jotain ei-toivottua mukanaan, mutta aika näyttää kuinka meidän käy. Ylvahan ei muuten yleisesti ottaen jumiudu katseellaan kiinni mihinkään, joten ehkä tästäkin selvitään. Katsotaan. Jotain on nyt kuitenkin asialle tehtävä ja valittava yksi treenitapa, jota viedä eteenpäin.

Tulevat kylmemmät ilmat pelottavat Kentsun suhteen. Siitä on jo nyt nähnyt muutamaan otteeseen, että autossa istuminen on ollut sille huono juttu. Kyllä se siitä aina vertyy, kun saa liikkua, mutta välillä vaan tulee väkisinkin autossa istumista ja odottelua. Välillä saan onneksi järjestettyä tilanteita niin, ettei Kentsun tartte istua mukana. Ja silloin kun tarvitsee, niin pitää topata se niin täyteen vaatteita kuin voi. Vuorasin jo auton takaboksin sivut retkipatjalla ja lisäsin alustojen määrää. Ostin myös mikrossa lämmitettävän "kiekon", jonka pitäisi pitää lämpöä kymmenen tunnin ajan. Se on kylläkin tosi pieni, mutta varmasti kuitenkin lämmittää, jos sen saa vaan laitettua sellaiseen kohtaan, että K nojailisi siihen. Toivottavasti Kepa-setä on ilonamme vielä pitkään! Muutenhan se on edelleen hyväkuntoinen, lihakset säilyttänyt ja ennen kaikkea pirteä ja hyväntuulinen. Jalat (asentotunto) on vaan huonot ja toimivat välillä vähän viiveellä.